Vaasassa on laadittu vuosikymmenten varrella kaupungin toimesta useampia rakennusperinneselvityksiä ja inventointeja suojelun kannalta arvokkaista rakennuksista. Monesti tällainen inventointi on pohjana myöhemmälle suojelulle joko asemakaavan tai lain perusteella. Yleensä asemakaavasuojelu riittää.
Kuten edellä olevasta jo selviää, tarvitaan asemakaava, että suojelua koskevat velvoitteet tulevat voimaan. Jos kunta ei halua suojella kohdetta asemakaavalla, ympäristökeskus tekee päätöksen suojelusta vastoin kunnan tahtoa, ja kohde mahdollisesti suojellaan lailla. Toki ympäristökeskus voi asettaa kohteen toimenpidekieltoon tai rakennusvalvonta vaatia rapistuneen rakennuksen kunnostamista.
Tässä riskejä sisältävässä sekamelskassa näyttää ilmeiseltä, että jos ollaan ihan oikeasti kiinnostuneita kohde suojelemaan, suositeltavin keino on tehdä se pysyvästi asemakaavan kautta. Näissä askareissa kaupunki on ollut hämmästyttävän passiivinen tai ainakin hidas.
Finnilän talo, jonka kaupunginjohtaja osti Vaskiluodosta, on rakennusperinneselvityksen listassa oleva talo. Suojeluprosessi ei ollut tämän osalta edennyt niin pitkälle, että suojelu olisi merkitty asemakaavaan.
Tapaus osoittaa, että Vaasan kaupungilla ei ole kokonaisvaltaista suunnitelmaa siitä, mitä julkista käyttöä suojeltaville rakennuksille olisi. Kun tällaista intressiä ei ole, ei ole intressiä puuttua asioiden kulkuun edes silloin kun maanvuokrasopimukset ovat katkolla.
Kaupunginjohtajan tapauksessa mökin ostohetkellä lienee ollut vuokra-aikaa jäljellä vajaa vuosi. Käytäntönä on ollut, että huviloiden maanvuokra-aikaa jatketaan aina viideksi vuodeksi kerrallaan. Kaupunginjohtajan rekisteröidessä mökkikauppansa, hän haki ja sai viiden vuoden vuokrasopimuksen. Olisi kai tämän pyynnön voinut hylätäkin ja lähteä siitä, että vain jäljellä oleva maanvuokra-aika siirtyy. On hyvä kysymys, eikö vuokrasopimusta jatkanut viranomainen ollut tietoinen yleiskaavoituksen virityksistä, vai kävikö niin, ettei hän niistä välittänyt?
Lisämausteen asiaan tuo se seikka, että kaupunginhallituksen suunnittelujaosto ja kaupunginhallitus olivat maakuntakaavasta antamassaan lausunnossa huhtikuussa 2006 vaatineet Niemeläntien rantavyöhykkeen merkitsemistä maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaaksi alueeksi. Hyväksytystä maakuntakaavasta merkintä jäi pois, mihin vastattiin 2007 mahdollisuudella huolehtia asiasta yleiskaavassa. Vahtikoiria luulisi tämän perusteella olleen myös kaupunkisuunnitteluvirastossa.
Mitä haluan edellä kuvatulla sanoa?
Totean, että suojelu ei ole loppuun suoritettu sillä, että kohde merkitään johonkin inventaarioon tai selvitykseen. Itse asiassa tällaisesta merkinnästä tulisi alkaa aktiivinen strategian laadinta siitä, voidaanko kohdetta hyödyntää julkisesti. Jos kohde sijaitsee muulla kuin kaupungin omistamalla maalla, on varauduttava ostamaan kohde maa-alueineen. Jos kohde sijaitsee valmiiksi kaupungin maalla, on sen julkiseen käyttöön hankkimisessa kohdistettava huomio vuokrasopimusten kestoon ja oikeudensiirtopykäliin. Ennen kaikkea tätä on oltava tiedossa kaupungin tahto siitä, haluaako se ja mitä tehdä suojeltavilla rakennuksilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti