Vaasan kh:n budjettipuheenvuoro

Marjatta Vehkaoja
Vaasan kaupunginhallituksen I vpj.
13.12.2010 kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa

-------------------------------------------------------------------------------

Hyvät valtuutetut, bästa fullmäktige

Kulunut vuosi on ollut Vaasalle merkittävä sillä olemme panneet alulle kuntaliitosselvityksen Vähänkyrön kanssa. Tämä on säteillyt uutta toivoa seutukunnallemme, sillä nyt tuntuu siltä, että olemme mukana hyvässä kyydissä. Kun monikuntaliitos ei näytä todennäköiseltä lyhyellä aikavälillä, on tärkeää, että keskitymme nyt oman hallintomme kehittämiseen. Olemme tehneet tarvittavat päätökset johtamisjärjestelmän uudistamisesta ja valinneet kolme uutta toimialajohtajaa. Vaasa kulkee virkeästi kohti uutta aikaa.

Detta år har varit betydelsefullt för Vasa eftersom vi har kört igång kommunsammanslagningsutredningen med Lillkyrö. Vi har därigenom fått nytt hopp eftersom det känns nu, att farten är bra. Samtidigt tycks det vara självklart, att vi inte kan önska, att flera kommuner än kanske Lillkyrö sammanslås med Vasa på kort sikt. Därför måste vi nu fokusera resurserna för att utveckla vår egen administration. Vi har fattat behövliga beslut då det gäller omstruktureringen av ledarsystemet och vi har valt tre nya sektorchefer.

Suomen talous elpyy. Taantumaa edeltänyt tuotantotaso saavutetaan SP:n ennusteen mukaan vasta v. 2012. Valtionvarainministeriö huomauttaa juuri julkistetussa raportissaan, että julkinen talous ei ole ongelmissa vain Kreikassa, Irlannissa ja eräissä muissa EU-maissa. Viesti maan seuraavalle hallitukselle on, että Suomi uppoaa velkoihin jos julkisen talouden suuntaa ei muuteta. Kestävyysvajeen poistaminen edellyttäisi julkisen talouden painolastin keventämistä yli 10 miljardilla eurolla vuoteen 2015 mennessä. Rakenneuudistusten lisäksi tarvittaisiin verojen korotuksia ja menojen leikkauksia. Näissä valtakunnallisissa raameissa Vaasan on löydettävä keinot, joilla selviydymme eteenpäin kaupunkilaisten hyvinvointia edistäen.

Vaasan kaupungin osalta kehitys jatkuu koko maata myönteisempänä. Uusia työpaikkoja syntyy ja väestömäärä kasvaa, mitkä lisäävät tosin myös palvelutarvetta. Vaasan vetovoiman vahvistumisesta kertoo se, että nettopendelöinnin kasvu jatkuu. Hyvänä pysyneen ansio-ja työllisyyskehityksen seurauksena Vaasan kunnallisveron tuotto on ollut yhtäjaksoisessa kasvussa vuodesta 2004 lähtien. Vaikka Vaasa on saanut paljon yhteisöveroa, sen heilahtelut vaikeuttavat kaupungin taloussuunnittelua varsinkin jatkossa. Valtion muutkaan toimenpiteet eivät ole aina ennustettavissa, mutta valtiontalouden vaikeudet ennakoivat kovempia aikoja kaikille kunnille, myös Vaasalle.

Nyt valtuuston päätettäväksi esitetty talousarvioehdotus on viimeinen, joka on valmisteltu nykyisellä johtomallilla. Systeemi muuttuu kun saamme uudet toimialajohtajat. Tämä edellyttää toimintatapojen muutosta niin kaupunginvaltuustolta, kaupunginhallitukselta, muilta luottamuselimiltä kuin myös kaupunginjohtajalta. Uutta toiminnanohjausjärjestelmää on valmisteltu jo pitkään. On pettymys, että näillä näkymin reaaliaikaiset ja yhteensopivat uudet taloushallinnon järjestelmät saadaan käyttöön vasta 2012-2013.

Jos Vaasa haluaa kehittyä – niin kuin uskon – sen tulee huolehtia siitä, että sillä on myös varaa kehittyä. Ideaalimalli kaupungin kehittämisestä on, että se perustuu valtuuston hyväksymiin strategioihin, jotka puolestaan on jalkautettu toimialoille ja edelleen tulosalueille. Olemme harjoitelleet tätä prosessia jo joitakin vuosia, mutta vieläkään emme ole täysin onnistuneet prosessin aikataulutuksessa, vaan strategiat hyväksytään tänäkin vuonna vasta samassa kokouksessa kuin budjetti
Tätäkin olennaisempaa on, että kriittiset menestystekijät (muutoksen suunta) ja toiminnalliset tavoitteet kyetään määrittelemään nykyistä konkreettisemmin ja niiden saavuttamista kyetään mittaamaan. Vielä ei ole täysin ymmärretty miten tasokkaan toiminnan ohjauksen ja seurantajärjestelmän strategiaan perustuva johtamismalli edellyttää jotta sen mukaisia tuloksia saadaan myös aikaan. Esimerkiksi otan juuri budjettikehykset, joiden laadinnassa poliittisen arvioinnin mahdollisuudet jäävät edelleen vähäisiksi. Kuitenkin kehyksiä annettaessa otetaan ratkaisevimmat askelmerkit. Strateginen johtaminen on sisäistettävä toimintatapa kaikille prosessiin osallistuville, mutta erityisesti kaupunginvaltuustolle. Olemme hyvällä tiellä, mutta vielä tarvitaan paljon lisää skarppausta.

Vaasan talousarvio on perinteisesti laadittu varovaisuutta noudattaen, mistä syystä keskustelu on loppuvuodesta kulkenut toistuvasti siihen suuntaan, että rahaa olisi riittänyt enempäänkin. Tämä on harhaa ainakin nyt sillä investoinnit joudutaan tekemään pääasiassa velalla. Nettolainanottoa tarvitaan investointien rahoittamiseen 39 m€. Lainamäärämme lähes kaksinkertaistuu eli lainamäärä on vuonna 2013 asukasta kohti jo 3103 €. Siirrymme näin niiden kuntien joukkoon, jotka ovat eniten velkaantuneita. Olennaista on oivaltaa, että lainojen hoito tulee syömään lisääntyvässä määrin liikkumavaraamme suhteessa kokonaismenoihin. Talousarvion 2011 mukaan vuosikatteen kehitys jatkuu 2013 saakka kyllä plussalla. Silti kumulatiivinen alijäämä yllättää vuonna 2013, jolloin se olisi 11 m€. Budjetti ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma on laadittu sen varaan, että veroprosentti pysyy nykyisellään.

Kaupunginhallitus on tunnistanut taloudelliset uhat ja pitää siksi välttämättömänä, että käyttötalouden kustannuskehitys saadaan nykyistä parempaan hallintaan. Laskelmien mukaan pääsemme ensi vuonna 5,4 %:n nettomenojen kasvuun kun se on aiemmin ollut tasolla 9 %. Esimerkiksi Espoo ja Tampere pystyvät painamaan nettomenojensa kasvun jo ensi vuonna alle 2 %:n. Me olemme asettaneet tavoitteeksemme, että pääsemme tähän vuosina 2012-2013.

Stadsstyrelsen har förstått de ekonomiska riskerna och anser det vara därför oumbärligt, att vi får tillväxten av driftskostnaderna till en lägre nivå. Jämfört med årets tillväxt kommer vi att banta tillväxten av nettoutgifterna till 5,4 % under kommande året. T.ex. Esbo och Tammerfors lyckas komma ner till under 2 %. Till dessa dagar har vi kört på 9 % tillväxt. Men också vi har en stark vilja att nå 2 % nivån under 2012-2013.

Tällaiseen tulokseen emme voi päästä ilman hellittämättömiä ponnisteluja. Nykyään tunnustetaan jo laajasti että julkisen sektorin tuottavuuden jatkuva ja huomattava kasvu on keskeinen edellytys nykymuotoisen hyvinvointivaltion säilyttämiselle myös tulevaisuudessa. Tehtävä on haasteellinen. Vastakkainasettelua tehokkaan ja laadukkaan julkisen sektorin kesken uusin tutkimus ei tue joskin tunnustetaan, että palvelujen laatua ja vaikuttavuutta koskevia osuuksia indikaattorijoukossa on vahvistettava. On tärkeää, että Vaasa on mukana VVM:n vetämässä 20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelmassa. Tästä huolimatta budjettivalmistelijamme eivät ole rohjenneet esittää numeerista tuottavuuden kasvuvaatimusta valtuustoa sitovaksi tavoitteeksi.

Monet kunnallisvaltuustot ovat luopuneet budjettikäsittelyyn liitetyistä ns. virkapaketeista, joissa vakanssit määritellään yksityiskohtaisesti. Myös Vaasan kaupunginhallitus on keskustellut aiheesta. Virkapaketit on jäänne niiltä ajoilta jolloin valtiovalta vuosittain hyväksyi tarkkaan korvamerkittyjä valtionosuusvirkoja sosiaali-ja terveydenhuoltoon ja päivähoitoon. Tämä on jo pitkään ollut historiaa. Määrällisesti virkapakettia paljon olennaisempaa on arvioida esimerkiksi, miten eläköitymisen seurauksena vapautuvat resurssit kohdennetaan uudelleen. Virkapakettiin keskittyvässä budjettikäsittelyssä jää helposti näkemättä resurssien kokonaisuus kun oman työn vaihtoehtona palveluja ostetaan enenevässä määrin myös ulkoa. Kokonaisbudjetti on ratkaiseva, eivät virkapaketit ja niiden perustelut. Se miten budjetoitu raha parhaiten käytetään valtuuston määrittelemien tavoitteiden saavuttamiseksi, täytyy olla tavoitteeseen sitoutuneiden ja tulokseen vastuutettujen virkamiesjohdon ja asianomaisten luottamuselinten asia.

Vaasa saa alkuvuodesta 2011 kolme uutta toimialajohtajaa. Heille tullaan asettamaan kovia paineita edellä kuvatun muutoksen johtamiseen olosuhteissa, joissa niukkuutta on enemmän kuin nyt. Alkanut palvelustrategiatyö antaa odotettuja välineitä jatkotyölle. Palvelujen järjestämisessä on korostettava kuntalaislähtöisyyttä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta, yhdenvertaisia ja laadukkaita palveluja, asukkaiden omavastuuta, monipuolisia palvelujen tuottamistapoja sekä monialaista ja moniammatillista yhteistyötä. Tarvitaan enemmän sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja kumppanuutta julkisen sektorin ja järjestökentän kesken, yksityissektoriakaan unohtamatta. Pelkästään markkinavoimien armoille ei kuitenkaan pidä jättäytyä. Oman palvelutuotannon kustannusrakenne ja kilpailukyky yksityiseen nähden on tunnettava. Tarvitaan myös sen varmistamista, että yksittäiset tulosalueet eivät pyri osaoptimointiin kokonaishyödyn kustannuksella. Lähelle kotia tulevien palveluverkostojen varmistaminen systemaattisella yhteistyöllä eri toimijoiden kanssa on asukkaiden kannalta yksi ydinkysymyksistä. Tässä voi viitata siihen, että Vaasassa on noin 450 rekisteröityä yhdistystä. Lisäämällä yhdistysten tukemista voidaan saada aikaan merkittävää vipuvaikutusta hyvinvoinnin eri osa-alueille. Meillä on varaa antaa enemmän tilaa asukkaitten itsemääräämisoikeudelle ja aloitteellisuudelle omissa asioissaan.

Hyvät valtuutetut,

Kaupunginhallitus on valmistellut budjetin erittäin hyvän yhteistyön hengessä. Vain muutamasta asiasta äänestimme. Perinteiseen tapaan olemme toki varautuneet valtuustoryhmistä tuleviin muutosesityksiin. Valtuusto varmasti ymmärtää kohtuullisuuden arvon.

Stadsstyrelsen har förberett budgeten i mycket god anda. Vi behövde rösta bara några få gånger. Som traditionen i Vasa är, vill också fullmäktige starkt säga sitt. Vi är förberedda till det. Vi litar på det, att fullmäktige förstår vad rimlighet betyder vid detta sammanhang.

Haluan tässä yhteydessä kaupunginhallituksen puolesta kiittää kaikkia virkamiehiä ja luottamushenkilöitä, jotka ovat osallistuneet tähän vaativaan budjettiprosessiin.

Pakkoruotsin perustelut

TV2:n suuressa pakkoruotsi-illassa pakkoruotsin perustelu alkoi väitteellä, että perustuslaki edellyttää meiltä pakkoruotsia. Tämä ei pidä paikkaansa sillä pakkoruotsi tuli vasta peruskoulun mukana. Sinnikkäästi RKP:n kansanedustaja – joka myös istuu perustuslakivaliokunnan jäsenenä - sekoitti oikeuden ja pakon opiskella ruotsia. Vapaan kielivalinnan puolustajat eivät tietenkään ole poistamassa oikeutta opiskella ruotsia.

Kielikysymys on ollut tähän saakka kovin vaiettu keskusteluaihe politiikassa. Ratkaisuissa on ilmeisimmin enimmäkseen peesattu RKP:n toivomuksia. Tutkimuksella olisi tarpeellista selvittää miksi aiheesta ei keskustella eduskunnassa tai edes puolueiden sisällä. Nyt alkanut pakkoruotsikeskustelu eroaa aiemmista kansalaiskeskusteluista siinä, että se on paljon määrätietoisempaa, eikä päättyne ennen kuin olennaisia muutoksia nykykäytäntöön saadaan. Tätä eroa poliittisten puolueitten puheenjohtajat eivät ole oivaltaneet vaan ovat norsunluutorneissaan jälleen ehättäneet naulaamaan kiinni kantojaan ja tukemaan nykytilan jatkamista.

Pakkoruotsin perusteluja hallitsevat enemmän tunteet kuin tosiasiat. Kun pakkoruotsilla hankittua kielitaitoa ei pääse pitämään yllä kuin rannikon joillakin alueilla, ovat nämä opinnot melkein kaikille ajanhukkaa. Tästä tosiasiasta syntyy vastenmielisyys ruotsinopiskelua kohtaan. Väitteet siitä, että pakkoruotsi ei vie tilaa muilta kieliltä, eivät tietenkään pidä paikkaansa. Pakkoruotsi vähentää muiden valintojen mahdollisuutta sillä oppituntien kokonaismäärälle on yläraja.

Kaikkein tyrmistyttävimmät ruotsin opetuksen perustelut löytää Opetushallituksen tuntijakotyöryhmän mietinnöstä. ”…Opetuksessa totutetaan oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvatetaan häntä arvostamaan Suomen kaksikielisyyttä ja pohjoismaista elämänmuotoa…” Tällä korulauseella meitä suomenkielisiä haluttaneen auttaa ymmärtämään, että ruotsin taidossa olisi jotakin erityisen ylevää.

Peruskoulun aikana ei voida opettaa kaikkea, mitä ihminen myöhemmässä elämässään mahdollisesti tarvitsee. Tärkeää olisi oppia oppimaan. Äidinkielen perusteellinen hallinta ja minkä tahansa yhden vieraan hyvä hallinta antavat välineet opetella muita kieliä myös peruskoulun jälkeen. Elinikäisen oppimisen idea tukee tätä ajatusta.

Nuoremme odottavat nykyistä parempia perusteluja peruskoulun pakkoruotsille. He kysyvät, miksi heidän on pakko opiskella toista marginaalikieltä kun he mieluummin opiskelisivat lisää maailmankieliä.

Kaksikielisyyttä leveällä pensselillä

Vaasa tunnetaan kaksikielisenä kaupunkina. Mitä tällä tarkoitetaan, onkin sitten jo toinen asia. Kaupungin hallinto ja useimmat palvelut toimivat uskottavasti kahdella kielellä. Kuitenkin koulutus, jopa ammattiin opetus ja korkeakouluopinnotkin käydään Vaasassa pääasiassa yhdellä kielellä, joko suomeksi tai ruotsiksi. Näin on siitä huolimatta, että työelämä on täällä lähes poikkeuksetta kaksikielistä. Yhdistysrekisterin mukaan Vaasassa toimii 469 yhdistystä, joista puolet suomenkielisiä ja puolet ruotsinkielisiä. Kaksikielisiä yhdistyksiä on rekisterin mukaan 58, jotka ovat pääasiassa melko nuoria. Kun näin on, voi liioittelematta sanoa, että Vaasa muodostuu oikeastaan kahdesta kielen perusteella jakautuneesta kaupungista.

Olen yrittänyt selvittää, millaisia kieleen perustuvia tilastoja on saatavilla työpaikkatarpeesta ja työttömyydestä eri aloilla. Julkisuudessa tällaisia tilastoja ei näy. Käsipelillä saatiin selville, että Vaasassa oli lokakuun lopussa työttömänä 2134 henkilöä, joista ruotsin äidinkielekseen oli ilmoittanut 286 eli 13 %. Kun ruotsinkielisten osuus Vaasan väestöstä on noin 25 % voidaan todeta, että ruotsinkieli suojaa työttömyydeltä. Asia voidaan ilmaista niinkin, että suomenkielisten mahdollisuus saada työtä Vaasasta on heikompi kuin ruotsinkielisten. Näin on vaikka he osaavat ainakin pakkoruotsin.

Työpaikkaennusteiden osalta en ole löytänyt mitään selvitystä, jossa työpaikkojen tarvetta eri aloille olisi arvioitu kielen perusteella. Odotin, että myös kaksikielisyysvaatimus olisi tullut tässä esiin yhtenä faktorina. Opetushallituksessa tehdään kyllä erikseen aloituspaikkasuunnitteita ruotsinkielisille. Kysyessäni, mihin nämä luvut sitten perustuvat, vastaus oli että ruotsinkielisiksi rekisteröityneitten nuorten määriin! Tämä oli yllättävä vastaus. Täytyyhän aloituspaikkojen rakenne ja volyymit perustaa myös kysyntään.

Vaasassa on puhuttu ja toimittu kaksikielisen juristikoulutuksen hyväksi. Hyvä niin. Missä viipyvät toimet muun kaksikielisen opetuksen osalta? Minusta Vaasalle ei voi riittää nyhrystely joidenkin detaljien kanssa. Tarvitsemme leveämpää pensseliä kaksikielisen opetuksen aikaansaamiseksi. Kaksikielisen opetuksen aikaan saaminen työelämän tarvitsemille aloille vaatii rakenteellisia ratkaisuja. Yhteistyöhimmelit ovat hitaita ja raskaita ylläpitää ja siksi riittämätön tapa selviytyä. Kuinka monta vuosikymmentä ministeri Jaakko Numminen onkaan työntänyt tätä viestiään Vaasaan! Ja kuinka härkäpäisesti täällä onkaan pidetty kiinni kielen perusteella jakautuneista yksiköistä. Ikäluokat pienevät ja kilpailu kiristyy. Totuuden hetki koittaa myös Vaasalle.

Kimppakämppiä vanhuksille

Keravalla on lähdetty toteuttamaan vanhusten kimppakämppiä kerrostaloihin. Tämä kiinnostava Helsingin Sanomissa (1.11) raportoitu innovaatio sai minut ottamaan yhteyttä Keravalle. Kaupunki on siellä hankkinut kolmen vanhuksen käyttöön huoneiston, jossa jokaisella on oma lukittava makuuhuone, muiden tilojen ollessa yhteisiä. Keravalla tällaisia yksikköjä on kaksi. Koti-ja tukipalvelut ovat tehostuneet kun useampi vanhus hyötyy kotikäynneistä kerralla. Kolme kotipalvelukäyntiä päivässä sekä ateria-ja siivouspalvelut ja hälytysjärjestelmä ovat toimintamallin runko. Tämä toimintamalli tulee selvästi palveluasumista halvemmaksi mutta pärjää sille silti laadussa.

Jäin pohtimaan, miksi tämä toimintamalli käynnistettiin kaikille vanhuksille uuteen ympäristöön? Tunnettu tosiasia on, että monet leskeytyneet asuvat tarpeisiinsa nähden ylisuurissa asunnoissa ja kokevat niissä yksinäisyyttä, jopa turvattomuutta. Missä viipyvät sellaiset innovaatiot, että yksinäinen vanhus jakaisi oman ison kotinsa oman ikäistensä ystävien kanssa? Suomalaisessa saunaseurustelukulttuurissa olemme tottuneet koko elämämme ajan näkemään toisiamme alasti, joten läheinen yhdessäolo kimppakämpässä ei liene ystävien kesken ongelma. Sinne voisi sitten hankkia samat yhteiskunnan palvelut kuin ”Keravan mallikämppään”.

Valtava potentiaali, josta olen puhunut ennenkin, on myös asunto-osakeyhtiöissä. Missä viipyvät innovaatiot, jossa olemassa olevat yhtiöt yhteisesti sopimalla ottavat enemmän vastuuta asukkaittensa jokapäiväisestä hyvinvoinnista? Yhteiskuntaa ei välttämättä tarvita välittäjäksi siihen, että talon asukkaat saavat esim. koti-ja tukipalveluja. Työnantajana voisi toimia myös asuntoyhtiö. Päätöksentekojärjestelmät asunto-osakeyhtiössä ovat jo olemassa. Monessa asiassa intressit menevät ikäryhmien yli. Tarjottimella on kaikki mahdollisuudet lähteä toteuttamaan yhteisöllisempää elämäntapaa juuri siellä, jossa jo asumme ja jossa jo toimimme. Mitä puuttuu, sen voi täydentää.

Minua kiusaa huomata, kuinka juutuksissa me suomalaiset olemme ylhäältä alaspäin tapahtuvaan ajattelumalliin. Todellisessa kansalaisyhteiskunnassa juuri kansalaisten itsensä tulee ottaa enemmän vastuuta arjestaan. Virkamiehet eivät voi tehdä tätä puolestamme. Mitä jos aloitettaisiin eristäytymisen torjunta tutustumisjuhlista taloon muutettaessa. Valoa päivään tuo jo se, että hississä tervehditään eikä murjoteta. Kun on muiden kanssa tekemisissä, myös uusille innovaatioille uskaltaa antaa tilaa. Niitä tarvitsemme erityisesti vanhushuoltoon, sillä meillä ei ole tarpeeksi hoitajia palvelemaan vanhuksia ellei palvelurakennetta muuteta nykyistä paljon selkeämmin avohoitopainotteiseksi.

Lunta – tupaan?

Talvi tuli tänään Vaasaan. Aamuvarhaisen kaamoksen tunneilla oli riemullinen hetki astua paksuun ja lumipöperöön. Aivoissani kuului ”klik”. Taas on yksi vuosi vierähtänyt ja uusi alkamassa.

Lukiessani saman päivän lehtiä huomasin, että lunta oli tullut myös SDP:n tupaan. Esille oli kaivettu joku puoluetta lähellä oleva säätiö ja sen sentit presidentin-ja eurovaaleihin. Median otsikot eivät ole suhteessa tähän mennessä selville saatuun asian laajuuteen. Uskon, että vaikka kuinka asiaa kääntäisi, emme tule pärjäämään mittakaavassa muille puolueille. Emme varsinkaan RKP:tä lähellä oleville säätiöille. Tähän saakka olemme kai luottaneet siihen, että olisimme rahoituksen osalta läpinäkyvämpi puolue kuin muut. Tästä illuusiosta lienee luovuttava.

Eduskuntavaalikamppailu on alkanut ja virkavalta tarkistanut mappinsa. Kansakunnan historiaan pääsee näkyvästi ja varmasti kun ajoittaa toimenpiteet kampanjaan sopivasti. Odotettavissa lienee vielä paljon uusia otsikoita.

Lunta on tullut tupaan myös siksi, että SDP:n kannatus on käsittämättömän alhaalla. Temppuja on tehty ja lisää on luvassa. Mutta riittääkö tuo uskottavan käänteen aikaansaamiseen paremmaksi? Tuomas Nevanlinna muistuttaa demarien osallisuudesta hyvinvointivaltion alasajoon Lipposen aikana. Hän ei ole pahasti väärässä sillä samat asiat tulevat toreilla toistuvasti ja konkreettisesti vastaan – ajatelkaa, jopa 15 vuoden jälkeen! SDP:n johto ei ole halunnut selvittää vanhaa pesää.

Tässä sitä nyt ollaan, tilit selvittämättä ja vaalit tulossa. Tällä seikalla on merkitystä siihen, vaivautuvatko perinteiset kannattajamme (uudestaan) äänestämään ja/tai hakeutuvatko protestiliikkeiden kannattajiksi.

Alkon monopoli – pitävätkö perustelut yhä?

Alkolla on Vaasassa kolme myymälää: yksi keskustassa, yksi Gerbyntiellä ja yksi Prisman yhteydessä kasitien kupeessa. Alko lähtee Vaasan Gerbyntieltä ja siirtää myymälän Kivihakaan suuren marketin yhteyteen. Mielenkiintoista asiassa on myös se, että tämä uusi myymälä sijaitsee lähes samalla kohtaa kasitietä kuin Alkon myymälä Prisman yhteydessä – mutta toisella puolen pääväylää.

Alkoholilain mukaan Alko Oy:n tehtävänä on huolehtia sille eräin poikkeuksin yksinoikeudeksi säädetystä alkoholijuomien vähittäismyynnistä siten, että tavoitteena on alkoholin kulutuksesta aiheutuvien haittojen ehkäiseminen. Tehtävä on ristiriitainen sillä alkoholin jakelu on kiinteässä yhteydessä kulutukseen.

Julkisuuteen lausuttu ajatus on, että Alko varmistaa myymälänsä siirrolla pääsynsä kasvavien asiakasvirtojen äärelle. Kun alkoholia ostetaan enemmän, sitä myös kulutetaan enemmän. Mitä enemmän alkoholia kulutetaan, sitä enemmän on haittoja. Yksinkertaistettuna: Alkon tavoitteena näyttääkin olevan alkoholin kulutuksesta aiheutuvien haittojen lisääminen, mutta vain aikaisempaa tehokkaammin!

Alkon Gerbyn myymälä ja sen asiakkaat ovat ilmeisesti olleet Alkolle alkoholin kulutuksen aiheuttamien haittojen kannalta ongelma. Emme ole ostaneet tarpeeksi alkoholia, joten haittoja, joita voisi julistaa ehkäisevänsä, on syntynyt liian vähän. Nyt tätä haittoja ehkäisevää työtä pitää päästään lisäämään kun myymälä siirretään Kivihakaan!

Näyttää ilmeiseltä, että Alkon monopolin perustelut alkavat käydä yhä heikommiksi. Suomi on jo aikoja sitten siirtynyt kohti päivittäistavaroiden vähittäiskaupoissa tapahtuvaa alkoholinmyyntiä. Tämän helpommaksi Alkossa käynti ei voi enää tulla. Hajurako on monissa tapauksissa enää muodollinen kun Alko sijaitsee esimerkiksi 20 askeleen päässä marketin kassasta. Ikävää on ainoastaan se, että Alko – valitsemalla market-kumppaninsa etupäässä SOK:n leiristä käytännössä samalla vahvistaa yhden kauppaketjun monopolistista asemaa.

Alko on linjauksillaan mielestäni itse murtamassa monopolinsa perusteita. On ilmeistä, että Alkon monopoliasema on otettava uuteen harkintaan. Valitettavasti.

Laitos huono - palvelutalo hyvä?

Suomalaista vanhushuoltoa on viime vuosikymmenet haluttu kehittää kodinomaiseen suuntaan. Tästä syystä pitkäaikaishoitoa terveyskeskusten vuodeosastoilla ja myös vanhainkotihoitoa on pyritty korvaamaan palveluasumisella. Monesti on ollut kysymys vain ”kodinomaisista” toimitiloista tai pelkästään ovikilven vaihtamisesta. Kuinka paljon itse toimintatavat ovat muuttuneet, siitä on aika vähän selvitystä.

Kesällä kuuntelin toisella korvalla radio-ohjelmaa, joka tuli vanhusten palveluasumisyksiköstä. Kerrotun perusteella toimintatavat eivät mitenkään poikenneet laitoksesta. Päivä-ja viikko-ohjelma olivat etukäteen suunnitellut. Asukkaat olivat huoneissaan yksin ja saapuivat yhteisruokailuun kongin soidessa. Ruokailun jälkeen asukkaat sulkeutuivat jälleen huoneisiinsa.

Mitä on kodinomainen hoito? Voiko mikään viranomainen edes sitä määritellä? Onko kodinomaista hoitoa edes mahdollista toteuttaa missään muualla kuin kotona? On aamunvirkkuja ja meitä illanvirkkuja. Heillekö samat rutiinit sopisivat? Iltavirkku haluaa ehkä napostella vielä klo 23-01, aamuvirkku jo klo 05 alkaen. Harvassa ovat ne kollektiiviset yksiköt, jotka ottavat tämän huomioon.

VALVIRA:n selvityksessä vanhushuollon ruokailufrekvenssit näyttävät nousseen keskeiseen asemaan. On jopa otsikoitu, että 11 tuntia ruokaa vailla olevat vanhukset näkevät nälkää! Ei ole aikaakaan siitä kun lueskelin hyvistä ruokailutottumuksista. Pidettiin jopa tavoiteltavana, että vatsa ja ruuansulatusjärjestelmä rauhoitetaan noin 10-12 tunnin ajaksi.

Johtuuko vanhusten näläntunne liian pitkistä ruokailuväleistä vai siitä, etteivät he syö riittävästi kun ruokaa on tarjolla? Ruokaa tuodaan tarjolle, mutta ei välttämättä olla selvillä, tuleeko se myös syödyksi. Miksi esim. sairaaloissa tarjoillaan iltapala täsmälleen klo 19? Miksi ei luoteta edes kävelevien ja täysissä järjissä olevien potilaiden osalta siihen, että he pystyvät kuumentamaan teevetensä itse ja ottamaan jääkaapista syötävää silloin kun se heille sopii? Eli missä on joustavuus? Ei tällaisen toimintatavan omaksumiseen aina tarvita lisähenkilökuntaa.

OPISKELIJAT NÄKYVILLE

Kun jo yli 35 vuotta sitten muutin Vaasaan, tiesin että Vaasa on kaupunki, jolla on historiaa isoilla kirjaimilla. Vaasa on historiansa puolesta mahtava hallinto-ja koulukaupunki. Etenkin koulukaupunkina traditio on jatkunut eikä paikallisille opetus-ja kulttuurialan innovaatioille näy olevan rajoja. Vaasa syöttää – muu Suomi yrittää ottaa koppeja, entisen pesäpallonpelaajan termein ilmaistuna! Tuntui yllättävän tutulta asettua perheen kanssa tänne ja kasvattaa lapset täällä, ”ihmisen kokoisessa kaupungissa”. Uskon, että tämä mittakaavakysymys puhuttelee myös monia tämän päivän nuoria perheitä, jotka harkitsevat muuttoa Vaasaan.

Vaasan kaupungissa arkisin käyskentelevistä ihmisistä yhä useampi on opiskelija. Kuinka pitäisi toimia, että saisimme opiskelijat opintojen jälkeen jäämään tänne? Kuinka hyvin me vaasalaiset tunnemme tai noteeraamme opiskelijat ja päinvastoin?

Kävin äskettäin Aberdeenissa, Skotlannissa. Vaasalla ja Aberdeenilla on paljon yhteistä. Molemmat kaupungit sijaitsevat maan pääkaupunkiin nähden sivussa. Molemmat kaupungit ovat arvostettuja koulukaupunkeja ja niiden välillä on jo yhteistyötä.

Aberdeenin katukuva poikkeaa kuitenkin radikaalisti Vaasan katukuvasta siinä, että Aberdeenissa kauppa on noteerannut opiskelijat näyttävästi erillisenä kohderyhmänä. Herätti huomiota, että kaupat ilmoittivat suurin tekstein näyteikkunoissaan antavansa alennuksia (10-20 %) kaupungin opiskelijoille. Näytti siltä, että opiskelijat ovat Aberdeenin näkyvästi etuoikeutettu joukko. Mistään ajallisesti rajoitetusta kampanjasta ei ollut kysymys.

Tämä on mielestäni todellinen innovaatio! Aberdeenin kauppakorttelien ilme oli opiskelijoiden huomioimisen ansiosta erityisen dynaaminen. Uskon, että Aberdeenin alennuspolitiikan taustalla on kollektiivinen, kaupungin strateginen päätös, esim. ”opiskelijat ovat tärkeä voimavara”. Voin jo aistia, että tällainen kädenojennus on vaikuttanut myönteisesti myös opiskeluajan jälkeisiin päätöksiin eli tukenut asettumista opiskelupaikkakunnalle, ”syrjäiseen” Skotlantiin.

Kun koulutetun henkilökunnan saanti vaikeutuu täällä Vaasassakin, kaikki keinot tulisi käyttää hyödyksi. Minua viehätti, että Aberdeenissa kaupat näyttivät puhaltavan tässä asiassa yhteiseen hiileen. Selvää on, että myös meillä Suomessa on jo alennuksia eri kohderyhmille, myös opiskelijoille. Uimaan, leffaan, matkustamaan jne. saa alennuksia. Missään en ole kuitenkaan vielä nähnyt nimenomaan opiskelijoille kohdennettuja alennuksia, joista ilmoitetaan näkyvästi näyteikkunoissa. Toivon, että Vaasan kaupunki ja kauppa yhdessä innostuvat pilotoimaan tässä asiassa.

Kerjääminen rikollista?

Kerjäämisen kieltämistä selvitellyt työryhmä esittää välimietinnössään selvitettäväksi, tulisiko rikoslain 17 lukuun lisätä erityinen sääntely, jolla kiellettäisiin kerjäämisen organisointi. Luvattoman leiriytymisen kieltämistä järjestyslailla tulisi työryhmän mielestä myös harkita.

On päivänselvää, että työryhmä istuu lähinnä kaupunginjohtaja Pajusen (Kok.) toivomuksesta. Romaniasta kotoisin olevat kerjäläiset kun on siivottava pois Helsingin katukuvasta. No, on romanialaisia kerjäläisiä muuallakin kuten täällä Vaasassa.

Kerjäläisiksi ei lasketa mm. katusoittajia. He saavat soittaa kadulla ilman lupamenettelyä. Nyt ymmärrän, että ihmettelyni ei ole ollut perusteeton kun olen joutunut kaupungilla kulkiessani kuulemaan kerjääjien nokkahuilun tai haitarin alkeellista soitantoa.

Myös kerjäämisen organisoinnista puhuttaessa liikutaan liukkaalla jäällä. Mitä muuta kuin ”organisoitua” kerjäämistä ovat Pelastusarmeijan joulupadat, sotaveteraanien ja –invalidien keräykset, kirkon yhteisvastuukeräys ja lukemattomien muiden säätiöiden ja yhdistysten keräykset, myös poliitikkojen perustamien tukiyhdistysten keräykset. Monet näistä kerääjistä pyrkivät jopa kotiimme ja soittavat ovikellojamme.

Kaikki haluamme, että kotimainen perinteemme ei katkea. Ei tarvitse olla kaksinenkaan keksijä kun tajuaa, että romanialaiset voivat jatkaa kerjäämistä pillipiipareina. Tai sitten he kerjäävät suomalaisten tukihenkilöiden perustamien yhdistysten turvin.

Kerjäämisen kieltäminen niin, ettei samalla kosketa suomalaiseen elämänmenoon näyttää vaikealta. Ollaan tekemisissä oireen torjunnan kanssa. Paljon olennaisempaa olisi pyrkiä saavuttamaan tuloksia Romanian romanipolitiikassa. Maksamme suurta hintaa kaikissa EU-maissa siitä, ettei romanikysymykseen kiinnitetty tarpeeksi huomiota ennen kuin Romania hyväksyttiin EU:n jäseneksi.

Karttoja ja kartanlukua

Mitä kummaa on tapahtunut karttamateriaalille? Kun turisti saapuu uuteen kaupunkiin hän saa syliinsä jopa kymmenittäin kauppojen ja ravintoloiden mainoksia, joissa näyttää olevan karttoja. Niistä ei ole paljon apua koska koko kaupunkia tai edes kaupungin koko keskustaa koskevia karttoja ei ole jaossa. Tavanomaisia ”käsikarttoja” ei saa enää hotellien vastaanotoista eikä edes turistitoimistoista. Tämän totesimme jälleen äskettäin, nyt Edinburghissa. Neuvoksi hotellista annettiin, että ostakaa mieleisenne kartta kirjakaupasta. Juu, niin teimmekin. Parhaassa kirjakaupassa oli tarjolla ns. haitarikartta, jonka tutkimiseen tarvitaan neljä kättä tai pöytä. Sen ostimme. Vaihtoehtona olisi ollut kartta kirjan muodossa eli tarkkaa tietoa kaupunginosittain, mutta ei tietoa kaupungista yhdellä silmäyksellä.

Sitten on vielä tämä uusi villitys esittää karttoja vapaalla kädellä perspektiiviin piirrettyinä unohtaen välistä ”tarpeettomat” kadut. Onkos tässä käynyt niin, että ajatellaan turistin ottavan kulloinkin tarvitsemansa kartan internetistä? Surffaan kyllä paljon internetissä, mutta tulostan sivuja hyvin harkitusti. Mistä sitä paitsi voin edeltäpäin tietää, mitä matkalla tulee tarvitsemaan. Kädessä pidettävän hyvän kaupunkikartan tarve ei ole kadonnut mihinkään. Pitäisi olla kaikille turistikaupungeille kunnia-asia ja elinkeinoelämän kanssa yhteisessä intressissä, että perusasiat, kuten hyvä turistikartta on vapaasti saatavilla.

Vaikka karttoja olisikin, kaikki eivät osaa lukea niitä. Niin kävi myös Edinburghissa. Pyysimme portsaria kruksaamaan kartalle, missä hänen suosittelemansa kalaravintola sijaitsee. Ammattiylpeyttä uhkuen ja vailla vähintäkään epäröintiä portsari piirsi kruksin. Ja sen mukaan menimme. Portsarilta olivat koordinaatit täysin hukassa. Aikamme harhailtuamme palasimme portsarin luo ja hän yritti selittää uudelleen. Kun valmista ei tullut, hän jo itse ehdotti, että lähtee viemään meidät tuohon ”nurkan takana” olevaan ravintolaan. Eli summa summarum: palvelu oli lopulta hyvää ja yksilökohtaista.

Vielä pitää pohtia aihetta yleisemmällä tasolla. Peruskoulun opetuksen tasossa on toivomisen varaa jos ei osaa lukea karttaa. Käsitys ilmansuunnista, mittakaavan merkityksestä ja merkkien selityksistä on mielestäni välttämätöntä perustietoa, joka jokaisen tulisi hallita.

Kielipolitiikkaa - ei kielisotaa

Kielikysymykseen Suomessa liittyy ne monet privilegiot ja järjestelyt, joita ruotsinkielisillä on kieleen perustuvilla syillä. Unohtaa ei saa myöskään RKP:n poliittista valtaa, joka perustuu ja pysyy pystyssä vain ja ainoastaan kielipolitiikan avulla. Asia tulee varsin näkyväksi täällä Vaasassa ja Pohjanmaalla koska enin osa ruotsinkielisistä äänestää RKP:tä.

Pitäisi keskustella kohtuullisuudesta. Sen ymmärtämiseen numerot auttavat. Ruotsinkielisiä sanotaan olevan noin 5,3 %. Rekisteröintikäytäntö on se, että kaksikieliset ovat mukana tuossa luvussa. Kun tämä huomioidaan, puhutaan ehkä 2-3 % todellisesta kielivähemmistöstä. Nämä asuvat Ahvenanmaalla ja hajallaan rannikon ruotsinkielisissä tai kaksikielisissä kunnissa.

Mikä on 5 % oikeus on 95 %:n velvollisuus. On absurdi ajatus ja matemaattinen mahdottomuus, että kieliryhmät voisivat olla omakielisten palvelujen suhteen yhdenvertaisessa asemassa koko maassa – ihmisinä sitä tietysti kyllä olemme. Jos perustuslakiamme ja kielilakiamme tulkitaan suomenkielisiä nykyiseen tapaan näin ylirasittavasti, on ruotsinkielisille annettu ehdottomasti liian suuret lupaukset. Tämä seikka on tunnustettava. Tässä tapahtumaketjussa ovat kaikki suuret puolueemme olleet mukana, joten myös muutoksen olisi lähdettävä sieltä eikä pikkupuolueilta. Viittaan tässä yhteydessä maahanmuuttopolitiikkaan; hallituspuolueet eivät olleet vaaleista toiseen halukkaita keskustelemaan ko. aiheesta.

Kun kielilakia uudistettiin eduskunta-aikanani komiteatyön pohjalta, aiheesta ei käyty minkäänlaista keskustelua ryhmässä eikä juuri istuntosalissakaan tai julkisuudessa. Jos keskusteltiin, väitettiin virheellisesti, että suomenkielisille ei tule velvoitteita lisää. Tein kielilakiin rinnakkaislakialoitteen, ja mm. ehdotin, että kaksikieliseksi tulisi voida rekisteröityä. Juuri kaksikieliset ovat kaikkialla äänekkäimmin vaatimassa lisäoikeuksia ruotsinkielisille. Kielikysymys ei ole heille palvelukysymys vaan pelkkä periaatekysymys. Snobbailustakaan ei ole ollut puutetta, me pakkoruotsin läpikäyneet kun emme puhu riittävän hyvää ruotsia. Kaksikieliset ovat niitä ruotsinkielisiä, joiden kanssa suomenkieliset poliitikot pääasiassa seurustelevat.

Suomen itsenäisyyden aikana suomi ja ruotsi ovat koko ajan olleet kansalliskielemme. Tästä määrittelystä ei voi johtaa vain yhtä keinoa turvata kielellisten palvelujen saantia vähemmistökielellä. Kesti peruskoulu-uudistukseen saakka ennen kuin luotiin ”pakkoruotsi” koko ikäluokalle. Vaikka ruotsi on vapaaehtoinen yo-kirjoituksessa, on ”pakkoruotsi” lisätty korkeakoulututkintoihin vasta jonkin aikaa sitten. Viime mainittu uudistus tuli puskasta vailla näkyvää julkista keskustelua tai kyseenalaistamista. Em. käytännöstä tulee luopua. Mitä tulee valtion virkamiesten ruotsinkielen taitoon, on mielestäni palattava erillisiin kielitodistuksiin. Kielilain käsittelyn aikana pidettiin esillä, että on palveluyksiköiden pomojen asia huolehtia siitä, että riittävät kielelliset palvelut annetaan.

En voi hyväksyä ajatusta, että maassamme saa jatkua tila jossa vain RKP saisi puhua ja toimia kielipoliittisissa kysymyksissä. Jokin on peruuttamattomasti muuttunut tämän maan kielipoliittisessa ilmapiirissä. Tämä kannattaisi noteerata. Oli pelkkää sattumaa, että ns. Keski-Pohjanmaan kysymys laukaisi nyt kuumentuneen keskustelun. ”Räjähdys” oli joka tapauksessa tuloillaan siksi, että mitta alkaa olla täysi.

Lääkkeeksi ei mielestäni pidä tarjota, että aiheesta ei puhuta tai että ”mikään ei muuttua saa”. Kielipoliittisen keskustelun palauttaminen tabun verhon taakse vain kärjistäisi vastakkainasettelua entisestään. Niin, ja lisäisi populismin vaaraa. Asiaa pitää voida lähestyä aiheeseen syventyen ja asiallisesti. Vaalien läheisyys jopa haastaa meidät siihen. Täytyy mielestäni ymmärtää, että kysymys ei ole nyt pelkästään vaaliteemasta vaan aiheesta, josta kansa keskustelee lisääntyvällä voimalla siihen saakka kunnes muutoksia suomenkielisten kielitaakkaan saadaan aikaiseksi.

Sanon suomenkielisten siksi, että tilannetta ei pidä lähteä vertaamaan ruotsinkielisten kieliopintoihin. Valtaväestön kielen oppimiselle kaikkialla maailmassa luulisi olevan korkeat motiivit siitä riippumatta, mikä vähemmistökieltä puhuu äidinkielenään. Se, että kuulee suomea puhuttavan lähes kaikkialla Suomessa, helpottaa kielen omaksumista. Näin ei ole ruotsin laita meillä suomenkielisillä. Ruotsinkieliset kestävät laajemman kieliohjelman siksi, että heidän äidinkielensä tukee mm. saksan ja englannin oppimista. En voi esim. millään allekirjoittaa sitä ajatusta, että suomenkielisten tulisi ensin opetella ruotsi, että saavuttaisivat saman lingvistisen tuen. Suomenkielisten (koko ikäluokkana) ei tule käyttää kieliopintoihin varaamaansa aikaresurssia toisen marginaalikielen opiskeluun vaan maailmankielten opintoihin. Keskusteluun on otettava mukaan myös lisääntyvän ulkomaalaisväestön erivapaudet toisen kansalliskielen opiskelusta.

Etenkin Paavo Lipponen on julkisissa puheenvuoroissaan perustellut pakkoruotsia menneisyydellä. Nuoret odottavat, että perustelemme asiat nykyisillä ja tulevilla tarpeilla. Ei esim. pidä paikkaansa, että ruotsi enää olisi skandinaavisen yhteistyön pääkieli. Yhä useammin puhumme englantia skandinaavisten tuttaviemme kanssa ja erilaisissa tilaisuuksissa. Näin tekevät myös ruotsalaiset. Paluuta enempään ruotsiin pohjoismaisessa yhteistyössä ei ole.

Ei myöskään pidä paikkaansa, että edes 95 %:lle syötetty pakkoruotsi antaisi riittävät valmiudet palvella ruotsiksi – siitähän Keski-Pohjanmaan ratkaisussakin oli oikeastaan kysymys. Mielenkiintoista on myös, ettei KP-ratkaisussa haluttu tarttua siihen ajatukseen, että todellisen kaksikielisen Suomen aluetta olisi lähdetty laajentamaan nykyisestä. Päinvastoin: ruotsin asema vain alueellisena kuriositeettina vahvistui. Tehty ratkaisu siis entisestään heikentää pakkoruotsin perusteluja.

Olen seurannut kielipoliittista keskustelua myös RKP:ssa. Muissa puolueissa olisi hyvä olla siitä perillä. Olkoon RKP:n viralliset kannanotot mitä tahansa, sielläkin ollaan montaa mieltä keinoista, joilla ruotsinkieliset palvelut turvataan. Lisääntyvää ymmärtämystä saa mm. ajatus ns. vähemmistökielen asemasta. Monet jo siellä ymmärtävät senkin, että vapaaehtoinen kielenopiskelu tuottaa paremman tuloksen kuin huonosti motivoitu pakko-opiskelu. No, voi olla, että ulkoinen uhka nyt tiivistää rivejä RKP:ssa.

Maanantain 4.10.2010 Demarissa päiviteltiin, kun ”haima”-sanaa ei osattu kääntää. Se kertoo oikein hyvin, miten typerä käytäntömme on. Kaksikielisillä alueilla ammatilliset ja korkeakouluopinnot on eroteltu omiin kielipilttuisiinsa. Jos kaksikielisiä oppilaitoksia on, opetus ei kuitenkaan tapahdu kaksikielisesti. Jos haluamme ihan vakavasti ottaen turvata kielipalvelumme, miksi opetus ei ole opintojen tässä vaiheessa jo kaksikielistä? Miksi hukkaamme tämän arvokkaan potentiaalin ja sijaan tyrkytämme lisävelvollisuuksia suomenkielisillä alueilla asuville?

RKP on tehnyt kaikilla rintamilla jo vuosikymmenet työtä ns. Taxellin mallin puolesta, ja saavuttanut tuloksia eli yksikielisesti ruotsinkielisten pilttuutteen määrä on lisääntynyt kaksikielisten ratkaisujen kustannuksella. Tämä politiikka lyö korville päätavoitetta sillä suomenkieliset eivät pääse käyttämään ruotsinkieltä arjessa vaikka ruotsin opintoihin on pakotettu.

Oikeustaju horjuu paska-asioissa

Omaatuntoa ympäristönsuojelussa hoidetaan Suomessa niin, että kaupunkilaisille kesämökin omistajille langetetaan pakko rakentaa omat jätevedenpuhdistamot kun taas naapurin maanviljelijät saavat lannoituksen nimissä levittää paskaa pelloilleen vapaasti. Mökkiväen osalta ei ole ollenkaan otettu huomioon todellisia päästöjä eli osa-aikaista mökin käyttöä.

Vähemmistönä ovat sitten vielä mökkien mummot, joiden katsotaan kärsivän reformista eniten. Sitä varten on perusteilla ikärajaan ja sosiaalis-taloudellisen aseman huomioivat poikkeukset. Nämä koskisivat siis vain kunnan vakinaisia asukkaita. Ettei virkamiehistä tulisi pulaa, siitä vaan nyt tilaamaan lausuntoja sossulta…

Voiko haja-asutuksen jätevesireformi mennä enemmän pieleen? Ei voi. Jos ympäristön suojelu on lähtökohta, sen pitää tietenkin säädellä myös sitä, mitä toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi käytetään. Kaikenlaisten sosiaalisten rönsyjen lisääminen ratkaisuihin siirtää painopistettä pois ympäristönsuojelusta.

Hulluuden huippu on, että tekniset ratkaisut eivät ole sellaisia, että kallista investointia (jopa 10.000 €) voitaisiin pitää ympäristön kannalta hyödyllisenä. Tässä tulee mieleen tuo digipakko. Meiltäkin on roudattu jo monta epäkelpoa digiboksia kaatopaikalle. Mieleen tulee myös älyttömyys, että kaikki Suomessa kuolevat isot elikot on roudattava destruktiolaitokseen Honkijoelle. Miksi hyväksymme tällaiset ylilyönnit tuosta vain? Kenties siksi, että päättäjät vetoavat EU-direktiiveihin. Mutta eihän tuollainen vastaus riitä. Tarvitaan itse asiaa koskeva vastaus.

Pienpuhdistamoja koskevasta uudistuksesta on hyvää vauhtia tulossa kaupunkilaisten mökkiläisten rangaistusinvestointi. Kansainvälisillä areenoilla voidaan sitten sopivasti kehuskella, että homma on hanskassa. Ja maatalous jatkaa päästöjään kuten ennenkin …

Vesijärven rannoilla

Asuin lähes viisi vuotta 1970-luvulla Lahdessa. Vain harvakseltaan olen käynyt tässä entisessä kotikaupungissani, jossa muun muassa synnytin toisen lapseni. Paljon on kaupunki muuttunut. Ansaitsisi tulla tutkituksi perin pohjin uudestaan, missä täällä oikein mennään.

Kuten kuka tahansa turisti, katselen Lahtea nyt sellaisen turistin silmin, joka tuodaan tänne seminaariin kahdeksi vuorokaudeksi. Majoitun keskikaupungin hotelliin ja huomaan lähes ahdistuvani tiiviistä rakentamistavasta ja betoniviidakosta, joka ei salli nähdä ”pitemmälle”. Tässä Cumulus-hotellin juurella oikein mietin, mahtaako arkkitehdin nimeä enää kukaan haluta muistaakaan. Kohtalaisen kapea katutila, korkeat rakennusmassat sen molemmin puolin, kadun ylittävä, leveä kuluaari. Tätä enemmän ehkä vaivaa, että katutason tiloja on uhrattu toisarvoisille tai umpimielisille toiminnoille kuten lastausalueiksi ja autohalleiksi. Tällaisen tilan välissä keskellä kaupunkia on sitten hotellini vaatimaton sisäänkäynti.

Tuon täydellisenä vastakohtana turisti tulee nirvanaan lähestyessään Vesijärven rantaa ja Sibelius-taloa. Lahti on onnistunut mielestäni täydellisesti rantansa valloittamisessa sekä turistien että kaupunkilaisten käyttöön. Ranta on suunniteltu huolellisesti ja tilat yhdistyvät toisiinsa saumattomasti. Tuossa menee äiti lastensa kanssa, tuossa pojat skeittaavat, tuossa vaimo kuljettaa miestään pyörätuolilla, tuossa on terasseja laivoissa ja rannalla. Aivan kateeksi käy. On päivän selvää, että viihtyisän rannan aikaan saaminen on vaatinut määrätietoisuutta ja paljon rahaakin. Päättäjän kielellä: keskittymistä toteuttamaan kaupungin imagolle mitä tärkein hanke.

Vaasassa rantahankkeet ovat toki alullaan, mutta monta askelta pitää vielä ottaa. Yhteistä tahtoa ei ole löytynyt riittävästi esimerkiksi Kalarannan tienoon saamiseksi olohuoneeksi. Muutama vuosikymmen sitten asiassa yritettiin edetä, mutta vastustus oli suuri. Vaasalaiset halusivat mieluummin säilyttää Kalarannan kalakaupan rakennuksen kuin lähteä luomaan uutta kokonaisuutta. Merellinen Vaasa ratkaisi ainakin tuolla erää, että sen ykkösolohuone sijaitsee torin tienoolla. Hyvä niin. Nyt tori ja kävelykatu ovat kunnossa.

Arkkitehtikilpailu järjestettiin v. 2006 sisäsataman ja yliopiston rannan välisestä alueesta. Nyt olisi välttämätöntä kääntää katse uudelleen myös Kalarannan puolelle. Emme voi saada aikaan Vaasan väestöpohjalla tiivistä olohuonetta koko rantaraitin matkalta. Meidän on kyettävä valitsemaan, mihin keskitämme voimamme. Jos asukkaiden nykyisiä mielihaluja arvostetaan, tärkein kohde on juuri Kalaranta. Tarvitaan paljon rohkeutta, että voitaisiin luoda uutta historiallisessa rannassa. Tässä olisi aihe uudelle arkkitehtikilpailulle.

Perustuslain tulkinta on keltanokkien harteilla

Suomessa perustuslain tulkinta kuuluu eduskunnan perustuslakivaliokunnalle. Keski-Pohjanmaan maakunnan maantieteellisen suuntautumisen AVI-hallinnossa ratkaisi perustuslakivaliokunnan kanta ruotsinkielisten palvelujen turvaamisesta, joka lausunto kuuluu seuraavasti: ”Valiokunnan mielestä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että jos hallinnollisesti toimiva aluejako on mahdollista määritellä useilla vaihtoehtoisilla tavoilla, perusoikeuksien turvaamisvelvollisuus edellyttää, että niistä valitaan vaihtoehto, joka parhaiten toteuttaa kielelliset perusoikeudet., jonka mukaan alueen tulee suuntautua sinne, missä ruotsinkielinen palvelu on parhainta.”

Katsoin huvikseni, millaisista kansanedustajista perustuslakivaliokuntamme muodostuu. Valiokunnan 16 jäsenestä 13 istuu valiokunnassa ensimmäistä kauttaan! Puolet valiokunnan jäsenistä istuu myös eduskunnassa ensimmäistä kauttaan! Kolmesta valiokunnan konkarista yksi on ruotsinkielinen ja yksi naimisissa suomenruotsalaisen kanssa mikä seikka on syytä mainita vain siksi, että valiokunta koostuu muutoin aloittelijoista.

Monissa muissa maissa perustuslain tulkintatehtävä on annettu erityiselle perustuslakituomioistuimelle, mutta meillä siis vasta valtiomiesuraansa aloittelevat kansanedustajat hoitelevat homman. On vaikea ajatella, että eduskunta olisi huolehtinut ns. parhaat voimansa tulkitsemaan perustuslakia. Omasta eduskunta-ajastani muistan, että perustuslakivaliokuntaan haluttiin lähettää uusia kansanedustajia siksi, että he saisivat mahdollisimman nopeasti mahdollisimman laajan käsityksen siitä, millaisia asioita eduskunnassa käsitellään.

Perustuslakivaliokunnalla, olkoon koottu keistä tahansa, on tietysti kiistatta laillinen mandaatti tehtäväänsä tulkita perustuslakia. Mutta onko pääasiassa keltanokista kootulla valiokunnalla sitä asiantuntemusta, jota tuomioistuimeen verrattavaa valtaa käyttävältä elimeltä tulisi edellyttää? Tämä vastakysymys tulee esittää mm. professoreille Tuomas Ojanen ja Kaarlo Tuori, jotka ovat arvostelleet niitä poliitikkoja, jotka ovat kritisoineet perustuslakivaliokunnan tulkintaa nyt esille otetussa asiassa.

Ei olisi pahitteeksi, että ottaisimme naftaliinista ehdotuksen perustuslakituomioistuimen saamisesta myös Suomeen. Perustuslain tulkitseminen ei saisi olla politiikkaa, ei edes kielipolitiikkaa. On absurdi ajatus, että perustuslakivaliokunta voisi kokonaan välttyä politikoimasta, eduskunnassa kun on.

Turvataan yhdenvertainen hoitoon pääsy

Vaasalaiset ovat jo vuosikausia ihmetelleet miksi terveyskeskuslääkärille pääsyn nopeus riippuu siitä, millä alueella asuu. Nyt (Pohjalainen 7.9) asian otti esille myös johtava lääkäri Markku Sirviö. Hän kertoi, että ”terveyskeskuslääkärien kiintiöt on jaettu terveysasemille asukasmäärien mukaan. Ei oteta tarpeeksi huomioon, että iäkkäiden alueilla tarvitaan enemmän lääkäripalveluja kuin nuorten ja terveempien asukkaiden alueilla”.

Tässä jää kysymään, kenen pitäisi ottaa huomioon. Varmaankin niiden, jotka päättävät lääkäriresurssien jakamisesta eri terveysasemille. Eikö kysymys ole arvoista? Konkreettisesti on kysymys siitä, arvostetaanko yhdenvertaista hoitoon pääsyä riittävästi vai ei. Itse kuulun Kirkkopuistikon alueeseen enkä voi hyväksyä jonotilanteiden näin räikeitä eroja. Erityisesti PARAS-hankkeen aikana on puhuttu peruspalvelujen turvaamisesta suuremmissa hallintoyksiköissä. Kuten nähdään, kysymys ei ole vain resurssien määrästä vaan myös siitä, miten ne alueen sisällä jaetaan. Jos on lääkäripula, ongelman vaikutuksia on pyrittävä tasaamaan alueiden kesken. Lähtökohtaisesti mitä useampi erillinen jono, sitä vaikeampi kokonaisuutta on hallita.

Jonojen tasaaminen näyttäisi olevan ratkaistavissa jos alueiden väestörakenne ja terveyspalvelujen tarve tunnettaisiin nykyistä paremmin. Vanhusten määrien lisäksi kannattaisi selvittää myös alueen asukkaiden työterveydenhuollon kattavuus esim. kyselyllä. Laajasisältöinen työterveyshuolto vähentää painetta terveyskeskuslääkäreille. Vielä pitäisi huomioida alueen työttömien määrät kysyntää lisäävänä erityispiirteenä. Kysymys on suunnittelusta.

Terveydenhuollossa on tapahtunut ja tapahtuu jatkuvia rakenteellisia muutoksia, joiden läpivienti sitoo paljon voimavaroja organisaatiossa. Viittaan tässä mm. terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen muodostamiseen Laihian ja Vähänkyrön kanssa sekä terveyskeskuksen päivystyksen siirtymiseen keskussairaalaan (2012). Terveysasemaverkon uudelleen arviointi, mm. keskustan terveysasemien yhdistäminen ei enää sisälly taloussuunnitelmaehdotukseen edes vuodelle 2013.

Toistettu hokema ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” on hyvä. Suunnittelu on välttämätön toimintapa niin henkilöstön kuin asiakkaitakin ajatellen koska se vähentää epävarmuutta. Lakisääteisten suunnitelmien tekeminen sosiaali-ja terveysalalla lopetettiin, mutta eihän sen tarvinnut tarkoittaa, etteivät kunnat jatka suunnittelua omia tarpeitaan varten. Systemaattinen, pitkäjänteinen ja osallistava suunnittelu lisää luottamusta organisaation sisällä ja vähentää hapuilua päätöksenteossa.

Nykyisen tietoyhteiskunnan aikana suunnittelu on teknisesti huomattavasti helpompaa kuin aikana ennen tietokoneita. Suunnittelun aisaparina on seuranta. Näyttää siltä, että myös seurannan ja raportoinnin puolella kunnissa on eletty pitkiä välivuosia. Muodissa oleva kansallisesti ohjattu ohjelmatyö ei todellakaan täytä sitä aukkoa, minkä systemaattisen suunnittelun lopettaminen jätti. Suunnittelu ei ole itsetarkoitus vaan sitä tarvitaan sekä palvelun tuottajia että palvelun käyttäjiä tyydyttävän lopputuloksen aikaan saamiseen.

Mielenkiintoinen Magma-Akatemia

Jokainen kielipoliittista keskustelua seurannut voi todeta, että keskustelun sävellaji on Suomessa peruuttamattomasti muuttunut. Pakkoruotsi on tullut tiensä päähän. Vanhan jargonin jauhajat ovat eksyksissä ja kyselevät toisiltaan, kuinka tässä pääsi näin käymään. Kumma kyllä, vielä on tärkeillä paikoilla niitä, joiden mielestä kansalaisten enemmistön ja ennen kaikkea nuorison mielipiteistä ei tarvitse piitata mitään.

Tähän hätään on perustettu ruotsinkielisten hallinnoimien säätiöiden rahoittama verkosto Magma-Akatemia. Edeltäjiäkin on, kuten Lipposen johtama ”svenska.nu”. Magnan johdossa näyttää olevan ennen kaikkea hyväosaisia kaksikielisiä henkilöitä, joille ruotsi on pelkkä periaatekysymys. Ei riitä, että on ruotsinkielisille toteutettuja laajoja etuoikeuksia esimerkiksi korkeakouluopintoihin pääsyssä. Vielä tahdotaan vaatia lisää myönnytyksiä eli velvollisuuksia 95 %:n enemmistöltä. Magman info-tilaisuuden perusteella nyt aiotaan opettaa ja perustella meille suomenkielisille kaksikielisyyttä ennen kaikkea historiallisilla syillä. Kaipaamaan jää, mitä tuo porukka ajattelee tulevaisuudesta ja kantavatko he siitä millaista vastuuta.

Pakkoruotsi poistui ylioppilaskirjoituksista kokeiluvuosien jälkeen ennen kaikkea nuorison osoittaman massiivisen painostuksen seurauksena. Uudistuksen kanssa on nyt eletty muutamia vuosia ja nuoret ovat äänestäneet jaloillaan. Ruotsin suosio ylioppilaskirjoituksissa on romahtanut, erityisesti poikien keskuudessa. On ollut mielenkiintoista mutta myös ällistyttävää seurata, että lääkkeeksi tähän vaivaan esitetään nyt uutta pakkoa eli ruotsinkielen opetuksen aikaistamista.

Paluuta pakon lisäämiseen tuntijakoa muuttamalla ei ole! Toivon, että tätä yrittävät pohtivat ennen yksipuolisen päätöksen tekoa vastuullisesti myös päätöksensä mahdollisia seurauksia. Jos meillä on varaa aikaistaa äidinkielen lisäksi tapahtuvan vieraan kielen opettamisen aloittamista, kohdistettakoon resurssi maailmankieleen eikä toiseen marginaalikieleen maailmassa. Meille suomenkielisille ruotsi on vieras kieli. On pelkkää juridista sumutusta puhua ruotsista toisena kotimaisena kielenä esimerkiksi savolaisille.

Magma on hyvä juttu, jos se kykenee avoimeen väittelyyn kielipolitiikan argumenteista sen sijaan että se keräilee nyökytteleviä nukkeja riveihinsä. Lupaavaa oli huomata, että amiraali Kaskeala jo uskalsi todeta, että hän uskoo ”pakkopolitiikan” sijaan vapaaehtoisuuteen kielenopetuksessa.

Odotan Magmalta rohkeita kannanottoja myös suunnassa kansalliskieli-vähemmistökieli-status. RKP:n sisällä ajatuksia siirtymisestä vähemmistökielen statukseen esiintyy, mutta enemmistö lienee ne tähän saakka sujuvasti tukahduttanut.

Kunnon kesäloma

En ollut uskoa sitä tosiasiaa, että olen ollut tältä palstalta lomalla runsaat kaksi kuukautta. Tämä ei tarkoita, että olisin ollut vaiti julkisuudessa. Kävi vain niin, että en siirtänyt juttuja tähän blogiin. Ja nythän ne ovat vanhentuneet.

Että näin kävi kertokoon vauhdista. Tämä paratiisimainen kesä on palkinnut meikäläistä runsain mitoin. Ehkä enemmän kuin koskaan ennen olen kaiken muun ohella harrastanut puutarhaa, uintia ja kanoteerausta. Loppukesään meni, että sain uuden kasvihuoneeni tämmiin. Ehdin juuri ja juuri nauttia sen myöhäkesän antimista kuten erilaisista salaateista, tillistä, korianterista ja retiiseistä.

Runsasta sadonkorjuuta on piisannut jo jonkin aikaa ennenkin. Tänä vuonna minttu, Uuden Seelannin pinaatti ja monenlaiset kurpitsat yllättivät täysin. Touhua on piisannut kun lähes yhtä aikaa kypsyneelle sadolle on keksinyt erilaisia säilytystapoja. Purkkia ja purnukkaa on tehtailtu ja jo toimitettu kylänväen iloksi.

Ja mikä sienisyksy! Tatteja jos joskinmoisia on riittänyt. Nyt odotan, että rouskut nousevat perään. Ja mikä kalasyksy! Haukea nousee megavauhtia ja pateeta tehtaillaan.

Takana on myös kesähäitä, vuosijuhlia, teemajuhlia ja hautajaisiakin. Monissa olen ollut pääkokkina. Vaikka touhuilu tarkoittaa aina myös raakaa työtä, siitä nauttii kun se on mieluista. JOstakin syytä olen juuri nyt mielistynyt monimutkaisiin menuihin.

Syksy on nyt tässä. Sen vääjäämättömän tulon huomasi jos ei muusta niin työväenopiston ohjelman kolahduksesta postiluukkuun. Kurssit on nyt tilattu. Uteliaisuuttaní yritän vetää kolmea romaanista kieltä eteenpäin samaan aikaan. Lisäksi käsille hommia ja muskeleille liikuntaa.

Kovin hiljaista on kesä ollut kaupungin hallinnossa ja politiikassakin. Nyt tahti sitten muuttui kertalaakista. Viikkokalenteri on täynnä melkein kuin koululaisella. Kunhan nyt huomaan, että tämä kalenteri on laadittu ihan vapaaehtoiselta pohjalta.

Miksi Nordman kiukuttelee?

26.6.2010


On vaikea ymmärtää mitä vaille Håkan Nordman on Vaasan ykkösjohtajana jäänyt. Vaasan johtamisjärjestelmän muutos ei vaikuta valtuuston puheenjohtajan asemaan sikäli mikäli haluaa aidosti pitää erossa virkamiesjohtamisen ja poliittisen johtamisen. RKP:llä oli sama mahdollisuus kuin muillakin tulla mukaan virkamieshallinnon johtamista muuttavaan päätökseen. On RKP:n valinta, että se päätti sen sijaan jäädä puolustamaan yli 30 vuotta vanhaa systeemiä. Valtuuston enemmistöön tässä asiassa kuuluvana odotan, että myös puheenjohtajamme tunnustaa lopputuloksen ja arvostaa valtuustokollegoittensa harkintakykyä. Julkinen kiukuttelu on harmillista Vaasan maineen kannalta.

Ei ole oikein uskottavaa vaatia yhtä aikaa, että korkein virkamiesjohto on valittava poliittisin perustein ja sitten moittia, että politiikka näkyy heidän toimissaan. Nordmania huolestuttaa Lumion poliittinen tausta. Eikö häntä ollenkaan huolestuta Stenmanin poliittinen tausta? Ainoana kolmesta SDP on antanut mandaattinsa puolueettomalle virkamiehelle. Se on tietenkin totta, että kun toimialajohtajista tulee nyt suoraan kaupunginjohtajan alaisia, heidän poliittinen ohjastamisensa ohi ykkösjohtajan vaikeutuu. Samalla kuitenkin virkamiesjohdon valta ja vastuukysymykset selkeytyvät. Juuri tätä valtuuston enemmistö halusi.

Mitä selkeämmin halutaan erottaa virkamiesjohto ja poliittinen johtaminen toisistaan, sitä selvempää pitäisi olla, että virkamiehiä ei valita poliittisin perustein. Tämä kanta menisi yksiin kansalaisten virkamiehiin kohdistamien puolueettomuusvaatimusten kanssa, mutta tuskin toteutuu. Jos taas haluamme väkevästi yhdistää poliittisen ja virkamiesjohtamisen samaan persoonaan, puhumme oikeastaan pormestarimallista. Oikeus tällaiseen mandaattiin olisi hyvä hakea suoran vaalin kautta. Niin kauan kuin näin ei menetellä, tulisi johtajien valinnan olla aidosti koko valtuuston eikä vain valittavan. henkilön oman puolueen asia.

Nykyisessä järjestelmässämme, jossa poliitikot tekevät vapaaehtoistyötä he yleensä eivät voi kilpailla perehtymisessä virkamiesjohdon kanssa. Asiaa ei muuta, että poliittiset johtajat (kv:n ja kh:n puheenjohtajat) asettuvat arvohierarkiassa kaupunginjohtajan edelle. Tärkeä poliittisen johtamisen mahdollisuus on annettu myös lautakunnille ja johtokunnille. Olen ollut jo pitkään huolissani siitä, että poliitikot eivät ota paikkaansa poliittisina johtajina.

Politiikan tärkein pelikenttä kuntahallinnossa on valtuusto koska se päättää kaupungin strategioista. Johtamisjärjestelmän muutos yhdistää vihdoin strategisen johtamisen ja toiminnan johtamisen yksiin käsiin. Tämä parantaa myös valtuuston mahdollisuuksia saada vahvempi ote kaupungin strategisesta johtamisesta. Ainakin strategiatyön aikataulutus ja sisällöt vaativat remonttia. Kaupungin strategiat on pystyttävä määrittelemään niin, että jokainen hallintokunta löytää niiden kautta oman missionsa yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Tässä muutoksessa on haastetta myös valtuuston puheenjohtajalle.

Vaasasta metropoliksi ?

23.6.2010


Osmo Soininvaara toi esille Pohjalaisen haastattelussa (23.6.) sen, minkä tiedämme täällä Vaasassa jo entuudestaan. Olemme alisuorittajia mitä tulee kuntaliitoshankkeeseen. Samassa lehdessä Roy Syring nimittää tämän onnettoman kehityskulun syntipukeiksi Kari Hokkasen Seinäjoelta ja Hannu Katajamäen Vaasasta. Viime mainittua Syring käsittelee kotikontunsa petturina ja moittii kaksilla korteilla pelaamisesta.

Soininvaara ei tunne kielikysymyksen voimaa kuntaliitosasiassa eikä osaa asettua seutumme kuntapoliitikkojen asemaan. Kielestä on hyvää vauhtia tulossa este mille tahansa hallinnolliselle muutokselle. Vai onko? Perustuslakivaliokunnan Keski-Pohjanmaan suuntautumista koskeva kannanotto tukee tätä käsitystä. Jos hurraamme täällä Vaasanseudulla em. kannanotolle kuinka voisimme odottaa samasta perustuslaista tukea kuntaliitoksiimme, joiden johdosta kielisuhteet muuttuvat, teemme niin tai näin. Perustuslakimme säännöksiä ei ole mielestäni tarkoitettu tällaiseen suhdannepoliittiseen käyttöön. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että työssäkäyntialueellamme on oltava kielisuhteiden estämättä yhtäpitävä oikeus kuntaliitoksiin kuin muuallakin Suomessa.

Soininvaara sovittaa Vaasanseudulle ns. metropolihallintoa ellei suurta kuntaliitosta saada aikaan. Näin hän tekee vaikka samalla manaa, ettei yhteistyö toimi pääkaupunkiseudullakaan. Mitkään himmelihallinnot eivät poista ydinongelmaa eli sitä, että työssäkäyntialueella syntyvät verotulot osaoptimoidaan asuinkuntien käyttöön kokonaisedun jäädessä sivuun. Metropolihallinto on vain himmelihallinnon yksi muoto eikä kuntaliitoksen vaihtoehto.

Ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, mitä hyvä elämä tai hyvä asuminen on. Kun puhutaan hyvästä yhdyskuntarakenteesta sen pitää olla hyvä niin asukkaiden, kunnan kuin ympäristön näkökulmasta. Ihmisten haaveet ja mahdollisuudet eivät mene aina yksiin. Haaveilija elää Soininvaarassakin. Työnjakoon perustuvassa toimintamallissa kaikki työpaikat eivät nimittäin voi enää sijaita kävelymatkan päässä kotoa. Etätyön mahdollisuuksien määrätietoinen hyödyntäminen toki vähentäisi työmatkatarvetta.

Soininvaara puhuu omakotiasumisesta tylsänä asumismuotona tarkoittaen kaupunkien ympärille syntyneitä alueita. Näin ajatteli eilen myös nuori kiinalainen nainen, joka on jo vuosikausia asunut Vaasassa. Hän otti aiheen esille omasta aloitteestaan ajaessamme Vaasan läpi. Hän ei nähnyt mitään hyvää siinä, että ihmiset asuvat kilometrien päässä keskustasta omakotitaloissa tai kerrostaloissa ilman mahdollisuuksia sujuviin julkisiin liikennepalveluihin ja ilman mitään järjellistä tekemistä asuinalueillaan. Ehkä molemmat halusivat puhua näiden alueiden vähäisestä yhteisöllisyydestä vanhaan kyläkulttuuriin verrattuna. He ovat tämän suhteen täysin oikeassa. Olisiko jo aika lopettaa pelkkien asuntokaavojen laadinta? Yhteisöllisyys syntyy siitä, että ihmiset huomaavat tarvitsevansa toisiaan. Siksi kaavoituksessa pitää yhtä aikaa huomioida asuminen, työpaikat, palvelut ja harrastukset.

Kuntaliitoskysymyksessä erimielisyyksiä kuntien kesken valitettavasti seudullamme on eikä tätä tosiasiaa millään mediatempulla pidä yrittää peittää. Tilanne on sama useilla muillakin alueilla Suomessa. Työtä Vaasanseudun yhtenäisen kuntarakenteen puolesta on silti jatkettava. Auttaisiko muutostarpeen näkemistä jos kuntapäättäjät yrittäisivät tarkastella asiaa esim. vuoden 2030 näkökulmasta? Tulisi esille pelataanko tässä vain aikaa.

Miten KELA valvoo suorakorvauksia?

Kävin yksityisellä silmälääkärillä. Kotona huomasin, että maksusta saamassani kuitissa ei mainittu mitään KELA-korvauksesta. En ollut myöskään saanut mukaani KELA:n korvaushakemusta. Niinpä palasin myymälään asiaa tiedustelemaan. Tiskillä tehtiin selväksi, että lääkäri toimii omaan lukuunsa ja on yksin vastuussa siitä, että antaa asiakkaalle laskelman käynnin hinnasta ja suorakorvauksesta. Olin kuitenkin saanut kuitin samasta kassakoneesta kuin myymälän asiakkaat. Nyt oli syytä ihmetellä, miten ja kenen luvalla myös silmätutkimukseni tulokset olivat myymälän tietokoneella. Seuraava kysymys on, kumpi sai minulta perityn toimistomaksun – lääkäri vai myymälä? Niin, ja kumpi näistä saa hyväkseen KELA:n palautustaksan?

Silmälääkärin tutkimusta markkinoitiin 63 euron hinnalla. Hinnat asiakkaille ilmoitetaan Suomessa vakiintuneen käytännön mukaan bruttona. Missään vaiheessa minulle ei ollut kerrottu, että ”talo” hakee KELA-korvauksen puolestani. Suostumustani tällaiseen toimeen ei ole olemassa.

Toisella kerralla toimihenkilö tulosti pyynnöstäni laskelman ja lisäsi suorakorvaussumman siihen käsin. Tämä kuitti vasta kysymyksiä herättääkin. Käynnin kestoksi on koneellisesti kruksattu enintään 10 minuuttia ja kustannukseksi 75,40 €. Kohdassa ’kustannukset yhteensä’ lukee kuitenkin 52,00 € ja kohdassa korvaukset yhteensä 23,40 €. Jotta mainittu korvaussumma olisi mahdollinen, pitää KELA-taksan olla 39 €. Tämä olisi OK jos käynti olisi kestänyt 30-45 min. Käynti oli kuitenkin lyhyempi, korkeintaan 30 min. Tällöin KELA-taksa on 33 € ja korvaus 19,80 €.

On aihetta joihinkin johtopäätöksiin.
1. Suorakorvausten osalta ilmenee ylilaskutusta
2. KELA:n korvausperusteet yksityislääkärillä käynneistä on syytä muuttaa sellaisiksi, että ne ovat valvottavissa.
3. KELA-korvausten merkitys on vähentynyt kun palvelujen tuottajat perivät yhä korkeampia ylimääräisiä maksuja (esim. toimistomaksu), jotka eivät oikeuta KELA-korvaukseen.

Terveydenhuollon kanavasota

4.6.2010



Suomen terveydenhuoltojärjestelmän suurimpana yksittäisenä ongelmana on jo vuosikymmenet pidetty rahoituksen monikanavaisuutta. Järjestelmän osalta olemme saaneet pyyhkeitä myös OECD:lta.

Kun terveyskeskukset yskivät, asiakkaat hakevat ja saavat alta aikayksikön vastaanoton yksityiseen lääkäriin. Rahalla voi siis ostaa nopeamman pääsyn ensikäynnille ja sitä kautta mahdollisesti tarvittavaan muuhun hoitoon. Juuri tähän seikkaan liittyy väite, jonka mukaan yksityissektorilta tuleva asiakas pääsee nopeammin esim. keskussairaalassa suoritettavaan toimenpiteeseen kuin asiakas, joka tulee kunnallisen perusterveydenhuollon kautta.

Hoitotakuu on yhtenäistänyt hoitoon pääsyä, mutta puutteitakin on. Palautteen perusteella tiedämme, että hoitotakuu yskii siksi, että eri vaiheiden välillä on byrokraattisia odotusaikoja. Aina ei ole kysymys resurssipulasta vaan siitä, miten asiakkaan kulku prosessin läpi on ylipäätään järjestetty. Yksityisellä puolella asiakkaan ”läpimeno” saattaa olla nopeampaa – kun ei puhuta hengenvaarasta - ja se nähdään tehokkuuskysymyksenä sekä asiakkaan että palveluntuottajan näkökulmasta. Kun prosessi sujuu joutuisasti, säästetään asiakkaan kärsimyksiä, saavutetaan terveyshyötyjä ja säästetään yhteiskunnan resursseja kuten sairaslomapäiviä.

SITRA on tarttunut terveydenhuollon kanavakysymykseen ja esittää rahoituksen keskittämistä yksiin käsiin. Työterveydenhuolto yhdistettäisiin muuhun perusterveydenhuoltoon. Ajatuksena olisi taata koko väestölle hyvän työterveydenhuollon tasoiset palvelut. Palvelun tuottajana voisi olla joko yksityinen tai julkinen taho, kuten nytkin. Erona olisi se, että asiakas saisi itse tehdä valinnan. Nämä ovat kiistatta hyviä tavoitteita.

Ensimmäiset, suurten puolueiden piiristä tulleet kommentit eivät lupaa uudistukselle tukea. Yksi moittii systeemimuutoksen antavan avaimet kaikkien aikojen yksityistämiseen, toinen pelkää yksityisen toiminnan vähenevän ja kolmas on jotain siltä väliltä. Kansalaisen näkökulma ei tule esiin ensikommenteissa. Rahoituksen kokoamista yksiin käsiin pitää kuulemma vastustaa siksi, että se on kepulainen projekti. Hmm, kuulostaa menneitten vuosikymmenten kaiulta.

Terveydenhuoltoon nyt menevillä rahoilla pidetään ihmisiä pitkissä jonoissa ja sairaslomilla odottamassa leikkauksiin ja toimenpiteisiin pääsyä. Entäs jos rahoituksen kokoaminen yksiin käsiin ja kokonaisedun näkökulma saisivatkin aikaan sen, että kaikki kansalaiset pääsisivät jatkossa hoitoon ja hoitoprosessien läpi yhtä sutjakkaasti kuin nyt yksityissektorilla?

Kiireelliseen hoitoon pääsee Suomessa aina, mutta muuhun hoitoon etusijan saa rahalla ja KELA:n subventiolla. Viimeksi mainittu rahoitusosuus on kerätty meiltä kaikilta sairausvakuutetuilta pakollisena maksuna. Puuttuvan omarahoituksen takia kaikki maksajat eivät kuitenkaan pääse nauttimaan vakuutuksesta vaikka hoidontarvetta olisikin. Tämä on väärin.

Toivottavasti SITRA:n mallia ei ammuta heti alas. On päivän selvää, että kuntien rooli kokonaisuudessa on selvitettävä huolellisesti. Myös ennaltaehkäisevän terveydenhuollon organisointi ja sen kytkeminen muuhun terveydenhuoltoon ovat SITRA:n ehdotuksen suuria haasteita. Ehdotuksen vaikutukset kansalaisten tasolla tulee konkretisoida.

Tietotuotanto on välttämätön johtamisen väline

21.5.2010

Nykyaikana ei tarvinne enää perustella sitä, että päätöksenteon tulee perustua tosiasioihin. Vaasan kokoisissa ja suuremmissa kaupungeissa on tilastotoimistoja tai tilastoinnin ja sen kehittämisen johto on annettu jollekin muulle vastaavalle yksikölle.

Tietotuotannon ja laadunarvioinnin tarkoituksena on huolehtia kaupungin toimintaympäristöä koskevan tiedon seurannasta sekä tuottaa ajankohtaista, luotettavaa ja analysoitua tietoa kaupungin johdon, päätöksenteon ja strategisen suunnittelun tueksi. Lisäksi sen tulee tukea muita yksiköitä tietojen hankinnassa sekä toimia ulkoisia asiakkaita palvelevana tietopalveluyksikkönä. Luonnollisesti linjajohdolla on ensisijainen vastuu omien yksiköittensä toimintaa ja palvelutuotantoa koskevan tilastoinnin ja analysoinnin osalta.

Missä on Vaasan kaupungin tilastotoimisto? Tiedän, että ”tietotuotanto ja tutkimustoiminta” kuuluvat kaupunkisuunnitteluviraston toimenkuvaan. Joitakin kaupunkia koskevia yleisiä tilastoja se tuottaakin. Vuosittain ilmestyy muun muassa pieni taskutilasto. Virasto on tehnyt myös aimo työn PARAS-hankkeen taustatilastojen tuottamisessa. Mutta onko tietotuotannon kehittämiseen ollut riittävästi aikaa tai kiinnostusta, on toinen asia. Johtaako joku kaupungin tietotuotantoa vai onko hallintokunnat jätetty enemmänkin herran huomaan tässä asiassa?

Me päättäjät olemme toistuvasti kokeneet ongelmia Vaasan kaupungin tietotuotannossa. Hankalinta on jos perustilastoinnissa on puutteita. On jopa hallintokuntia, jotka eivät ole toimittaneet toimintalukujaan taulukkomuodossa kaupungin vuosikertomuksiin moneen vuoteen. Jos ne ovat sisällyttäneet toimintalukuja budjetteihin, niin silloinkin varsin niukasti. Tällaisessa tilanteessa minkä tahansa tilastollisten aikasarjojen pyytäminen koetaan helposti ylimääräiseksi työksi. Asiantilaan ei ole muuta lääkettä kuin saada tietotuotanto ja sitä koskeva informointi parempaan kuntoon. Tässä korostuu linjajohdon vastuu.

On myös poikkeus jos Vaasan hallintokunnista saadaan päättäjien tietoon pyytämättä toiminnan seurannan tavanomaisena osana raportteja eri aiheista. Korkeakoulukaupungissa kun eletään, oppilaitosten ja korkeakoulujen opinnäytetyöt, jotka koskevat Vaasan kaupunkia, saattaisivat olla myös päättäjille hyödyllisiä. Olisi hyvä, jos nämä olisi keskitetysti jonnekin koottu tai niitä esiteltäisiin esimerkiksi lautakunnissa.

Päättäjät haluavat olla selvillä hallintokuntiensa palvelutuotannon kehityksestä ja myös verrata kehitystä muihin kuntiin tai valtakunnallisiin keskiarvoihin. Valtakunnallisten tilastojen keruu on ohjeistettu tarkoin määritelmin. On jokaisen kunnan omalla vastuulla, että määritelmiä noudatetaan. Muutoin vertailuilta putoaa pohja pois. On ajan sana, että laadunarviointia on tehtävä lisääntyvästi myös asiakaspalautteen perusteella.

Edellä olen halunnut nostaa Vaasan kaupungin tietotuotannon näkyville. Organisaatiouudistuksen toivottavasti edetessä lähden siitä, että asiaa ei unohdeta.

Delegaation matkassa

Kuntaliitos ilman yhteistä maarajaa on lain mukaan mahdollista vain jos valtion asettama kuntajakoselvittäjä suorittamansa selvityksen perusteella sitä esittää ja valtioneuvosto sen hyväksyy. Juuri tämän kortin varaan Vaasa ja Vähäkyrö ovat nojanneet lähtiessään valmistelemaan kuntaliitosprosessia kuntajakolain muutoksen tultua voimaan.

Vaasan ja Vähänkyrön yhteinen delegaatio tapasi eilen ministeri Kiviniemen. Ministeri asetti yllä mainitun selvitystyön hyväksymiselle lisäehdon, joka ei perustu lakiin eikä eduskunnan hallintovaliokunnan mietintöön. Hän vaati, että Mustasaari on tekemässä selvityspyyntöä yhdessä Vaasan ja Vähänkyrön kanssa. Lisäksi kuultiin, että ministeri ei aio esitellä valtioneuvostolle pakkokuntaliitosta. Eli Vaasan ja Vähänkyrön kuntaliitosta ei Kiviniemen aikana tule jos Mustasaari sitä vastustaisi. Ministeri käyttää asiassa hänelle annettua poliittista harkintavaltaa.

Kysymys kuuluu, onko ministeri ottamassa asiassa laajemman harkinnan kuin mihin laki ulottuu. Ministerin tulkinnan tekee mielenkiintoiseksi se, että hän näkee Mustasaaren osapuoleksi siinäkin tapauksessa, että selvitysmies esittäisi Vaasan ja Vähänkyrön kuntaliitosta ilman yhteistä maarajaa. Mielipide on omalaatuinen sillä tällainen liitos ei mitenkään muuttaisi nykyisiä olosuhteita Vaasan ja Mustasaaren välillä tai Vähänkyrön ja Mustasaaren välillä.

Ensimmäiset Mustasaaresta saadut reaktiot ovat olleet yhteistyötä korostavia. Tätä seikkaa tulee Vaasassa arvostaa. Kuten Mustasaaren kunnanjohtaja jo totesi, jatkon kannalta ratkaisevaan asemaan nousee se, mitä yhteistyö-intensiteettiä ministeri Kiviniemi Mustasaarelta odottaa ennen kuin suostuu esittämään kuntajakoselvittäjän asettamista jos Vaasan, Vähänkyrön ja Mustasaaren yhteinen selvistyspyyntö hänelle osoitetaan.

Ministerin vastaanotolla jokaiselle osapuolelle tuli nimittäin selväksi, että selvitys on aivan eri asia kuin kuntaliitos. Selvityksen valmistuttua siihen osallistuneilla kunnilla olisi totta kai vielä mahdollisuus ilmaista kantansa. Jos yksikin kunta vastustaa selvitysmiehen ehdotusta, ministeri Kiviniemi ei esitä muutosta nykyisiin olosuhteisiin.

Muutto-oikeus ei koske kaikkia

Kysymys kahden maahanmuuttajan mummojen oikeudesta jäädä Suomeen lastensa luokse on avannut pinnan alla kyteneet kuohut valloilleen. Korkein hallinto-oikeus ei hyväksynyt egyptiläismummon oleskelulupaa koskenutta valitusta, jolloin karkotuspäätös jäi voimaan. Nyt viranomaiset ovat rientäneet keskeyttämään karkotuksen ja luvanneet sen sijaan nopeasti muuttaa lakia, jotta mummot voivat saada laillisen oleskeluluvan Suomeen. Vastaavia valitusprosesseja, joissa vedotaan perhesiteisiin maahanpääsyn perusteena, on vireillä useita muitakin.

Ennakkotiedon mukaan suomalaista perheen määritelmää ei ole tarkoitus muuttaa vaan antaa tilaa inhimilliselle harkinnalle yksittäistapauksissa. Mielestäni suomalainen perhemääritelmä on liian ahdas kun siihen luetaan vain alaikäiset lapset vanhempineen. Määritelmä kaipaisi muutosta. Isovanhemmat kuuluvat perheeseen. Kysymys on yhdestä hyvinvoinnin ydinulottuvuudesta. Ei ole keneltäkään pois jos tämä tunnustettaisiin myös lainsäädännössä. On aika tukea niitä omaisia, jotka haluavat huolehtia vanhoista omaisistaan. Varmaa on, ettei ketään pakoteta niin tekemään.

Maahanmuuttajien mummojen tarina on mielenkiintoinen siksi, että samaa harkintavaltaa ei ole suomalaisten mummojen kohdalla kun he asuvat eri paikkakunnalla kuin lapsensa. Muutosta lainkohtaan on yritetty monta kertaa. Mutta jälleen ja aivan tuoreeltaan on todettu, että muutos ei etene. Tämä johtuu siitä, että kuntien välisestä maksuliikenteestä ei ole päästy sopuun. Niinpä kotikuntalaki toteaa edelleen, että henkilön ”kotikunta ei muutu jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa.

Tällä kohtaa lakimme laajenee koskemaan myös muita kuin vanhoja ihmisiä. Lain soveltaminen saa omalaatuisia piirteitä kun toisessa päässä on myös käytäntöjä, joissa esimerkiksi vaikeavammainen ihminen pakotetaan muuttamaan pois kotikunnastaan, jossa on ikänsä asunut. Perusteluna saattaa olla väite, ettei perushoitoa pystytä järjestämään kotikunnassa.

Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Edellä olevat esimerkit osoittavat, että hoitoa tarvitsevien ihmisten tämä perusoikeus on Suomessa vielä toisten ihmisten taskussa. Näin ei voi jatkua.

Ulkomaalaislain mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että toimeentulo on turvattu. Suomessa KELA maksaa 65 vuotta täyttäneille oleskeluluvan saaneille kansaneläkkeen suuruista maahanmuuttajan erityistukea. Mainittakoon, että vastaavaa täydentävää tukea ei ole tarjolla esimerkiksi niille Suomen kansalaisille, jotka ovat asuneet osan aikuisvuosistaan EU-tai ETA-maiden ulkopuolella! Nämä henkilöt ovat tyypillisesti suomalaisia naisia. Kun he palaavat eläkevuosikseen Suomeen, heitä odottaa mahdollisesti suoraan siirtyminen toimeentulotukiluukulle. Viime mainittu heikennys lainsäädäntöön tapahtui kun Suomesta tuli EU-maa. Silloin keskityttiin vain EU-kansalaisten liikkumisen edistämiseen EU-ja ETA-alueen sisällä. Tilanne sotii oikeustajuani vastaan ja olisi pikimmiten oikaistava.

Seudulliset hankkeet Vaasassa ja Seinäjoella

Mustasaaren kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Monica Sirén-Aura pahoittelee mielipidekirjoituksessaan Pohjalaisessa (20.3.20101) sitä, että Vaasa ei kanna suurempaa vastuuta seudullisten hankkeiden toteutuksesta. Hän uhrasi paljon palstatilaa verratessaan Vaasan tilannetta Seinäjokeen. Lisäksi Sirén-Aura arvosteli Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kannanottoa seutuyhteistyön taloudellisesta taakasta Vaasalle.

Hämmästyttävintä oli, että Sirén-Aura pitää mitättömänä Seinäjoen kuntaliitoksen merkitystä mitä tulee kunnallisen päätöksenteon tavoitteellisuuteen ja päätösten käytännön toteutukseen. Minun mielestäni Seinäjoen ja Vaasan vertailussa juuri tämä on ratkaiseva ero. Seinäjoki on jo seudullinen kunta, joka voi tehdä aluettaan koskevat päätökset yksinkertaisesti omassa valtuustossaan. Myös taloudelliset ja muut hyödyt ja haitat koetaan pitkälti saman kunnan sisällä. Ei tämä voi olla ylipääsemätön asia ymmärtää myös Mustasaaressa.

Vaasan ja Mustasaaren kanssa olemme edelleen siinä tilanteessa, että jokaista uutta yhteishanketta varten joudutaan miettimään omat erilliset sopimukset ja hallinnointi. Kukaan ei voi kiistää, että tällainen toimintatapa on epärationaalinen ja kallis verrattuna siihen, että vaihtoehtona olisi kuntaliitoksen mahdollistama yhteinen hallinto ja yhteinen kassa.

Siinä Sirén-Aura sen sijaan oli oikeassa, että valtuustomme puheenjohtajalta oli haastattelussaan unohtunut, että monissa yhteishankkeissa Vaasan naapurikunnat jo osallistuvat kustannuksiin. Näin ollen pelkkä ”ylimääräisen” henkilökunnan tarkastelu ei kerro koko totuutta tilanteesta. On sitten eri messu, onko Vaasa laskuttanut palveluista tarpeeksi. Tämä riippuu siitä, missä tilassa kustannuslaskenta Vaasan hallintokunnissa on. Voi hyvin olla, että naapurikuntia ei laskuteta tarpeeksi. Ja tietysti on olemassa myös palveluja, joissa mitään kunnan jäsenyyteen perustuvaa laskutusjärjestelmää ei nykyisin edes ole. Mieleeni tulee heti vaikkapa uimahalli, teatteri, konsertit, museot, työväenopistojen toiminta. Näyttää siltä, että uimahallin koululaisvuoroihin ollaan Mustasaaressa tyytymättömiä. Jos olisimme samaa kuntaa, vuoroista pääsisi sentään keskustelemaan. Nyt Mustasaaren on varauduttava vihdoinkin rakentamaan oma uimahalli, että tilanne korjautuisi.

Hevosurheilukeskuksen osalta mielestäni on aivan turha haaveilla, että Mustasaaren alueelle rakennettaisiin käytännössä Vaasan rahoituksella yksikkö, joka olisi Suomen kärkiluokkaa. On mahdollista, ettei superhanke menestyisi myöskään laajemmassa Uudessa Vaasassa siksi, että seutu on jo menettänyt asemiaan raviurheilussa. Ratsastusperusteinen hevosurheilu ei samalla tavalla kaipaa toimintojen keskittämistä.

Mitä tulee logistiikkakeskukseen, hankkeen kokonaiskustannukset on arvioitava tarkkaan ennen päätöksentekoa. Itse logistiikkakeskuksen lisäksi tarvitaan nimittäin rautatietoteutus sekä pitkä uusi tieväylä keskuksesta Vaasan satamaan.

Kehityksen puolesta mutta muutosta vastaan?

Vaasan kaupungin imago on monen asian summa. Myös poliitikot muokkaavat sitä päätöksillään. Kaupungin johtamisjärjestelmää on pyritty toistuvasti muokkaamaan, jotta se vastaisi paremmin ajan haasteisiin. Toistaiseksi tuloksetta sillä jarruttajia on enemmän kuin muutokseen pystyviä.

Asiantuntemuksen ja johtamistaidon vaatimukset ovat tänään aivan eri luokkaa kuin 1979, jolta aikaisempi salainen poliittinen sopimus kaupunginjohtajien lukumäärästä ja toimenkuvista on. Ei tule heti mieleen yhtäkään toista organisaatiota, jossa ei olisi tehty muutoksia 30 vuoden aikana.

Muutoksen tarve lähtee yhdessä havaituista puutteista ja ongelmista asioiden hallinnassa. Konsernihallintoon liittyy paljon toiveita, joihin ei mm. ole pystytty vastaamaan. Tärkein syy tilanteeseen on, että apulaiskaupunginjohtajan salkku on liian suuri kun siihen kuuluvat sosiaali-, terveys-, varhaiskasvatus-, opetus-ja kulttuuritoimi.

Asiaperusteet puoltavat sitä, että apulaiskaupunginjohtajan salkku jaetaan. Käytännössä apulaiskaupunginjohtajalle jäisi pirstaleinen varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuritoimi. Kun kaupungin sosiaali-ja terveystoimi on jo koottu yhden lautakunnan alaisuuteen, olisi mahdollista ja luonnollista, että tämän viraston päällikkö (toimialajohtaja) esittelisi toimialansa asiat myös kaupunginhallitukselle. Ei siis tarvittaisi yhtään virkaa lisää. Tällä järjestelyllä kaupunginhallituksen esittelijä vastaisi myös konkreettisesti sosiaali-ja terveydenhuollosta, mitä on toistuvasti toivottu.

Poliittinen tasapaino kolmen suuren puolueen kesken voidaan tässä mallissa säilyttää jos ja kun sosiaali-ja terveydenhuollon toimialajohtajaksi palkataan ammattijohtaja ilman poliittista kytköstä. Tätä puoltaa se seikka, että sosiaali-ja terveydenhuollon ammattijohtamisessa on vain hyvin vähän tilaa paikallisille poliittisille painotuksille. Silloin kun suuria linjanvetoja on tehtävä, päätökset tehdään kollektiivisesti poliittisin perustein nimitetyissä toimielimissä kuten nytkin.

Käsitykseni mukaan kaikki poliitikot haluavat kehittää kaupunkiamme. Kehittäminen jää puheeksi jos ei ole halua tehdä myös ajan vaatimia konkreettisia muutoksia. Jos näin käy jälleen, sekin on viesti joka vaikuttaa Vaasan ulkoiseen imagoon. Eikä mitenkään myönteisesti.

Millaista ulkomaalaispolitiikkaa?

Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Mutta jokin näyttää mättäävän.

Olemme jo pitkään saaneet seurata jatkojännäriä, jossa sairasta venäläistä mummoa ollaan oltu häätämässä tyttärensä luota takaisin rajan taa. Mummolla ei ole Venäjällä kotia eikä sukulaisia. Tyttären mies on suomalainen ja tyttärellä itsellään on Suomessa oleskelulupa vai lieneekö jo Suomen kansalainen. Mummo ei ole saanut oleskelulupaa Suomeen. Vastaavia tapauksia riittää.

Yhtä tiukassa voi olla esimerkiksi USA:sta, Venäjältä tai Thaimaasta kotoisin olevan morsmaikun tai vaimon oleskeluluvan saanti Suomeen, ellei hänellä ole täällä työpaikkaa tai elättäjää. Turistiviisumeja on matkustettava uusimaan ulkomaille neljästi vuodessa. Yksi ilmeinen syy tällaiseen menettelyyn on ollut estää sosiaaliturvamme ja palvelujemme vastikkeeton käyttö.

Siihen tuo logiikka sitten loppuukin. Jo vuosia on nimittäin toteutettu pakolaisten perheenyhdistämisohjelmaa, jossa laajan perhemääritelmän mukaan lapset, mummot, sedät ja täditkin on toivotettu tervetulleiksi Suomeen. Samalla he ovat päässeet suomalaisen sosiaaliturvan ja palvelujen piiriin.

Tässähän ei ole mitään tolkkua. Perheen yhdistäminen näyttää toteutuvan paremmin jos asianomaisella on pakolaisstatus kuin jos hänellä ei sitä ole. Kaikissa näissä esimerkeissä on kysymys samasta asiasta: perheen suojelusta ja perhe-elämän kunnioittamista. Nämä periaatteet ovat universaaleja ja niiden toteutumista pitäisi edistää.

Suomalainen ulkomaalaispolitiikka ei näytä olevan vieläkään riittävän avointa. On vaiettu enemmän kuin on kerrottu. Tilastointi näyttää olevan puutteellista. Tämä on epäviisasta kun ajatellaan maassamme vallitsevaa pakolaispoliittista ilmapiiriä. Katsoessani tällä viikolla MOT-ohjelman aiheesta mieleeni tuli monta kertaa, että asiat ovat menneet toisin kuin meille on aiemmin kerrottu. Kun pitävämpää tietoa ei tunnu olevan tarjolla, näyttää siltä, että Suomi on pakolaisten mekka mitä tulee sosiaaliturvan anteliaisuuteen. Tämä voi osaltaan selittää Suomen suosion spontaanipakolaisten piirissä.

Kaikki on OK jos päättäjät ovat tietoisesti halunneet asian näin olevankin. MOT-ohjelma toi mieleen, että monia pakolaisia koskevia rajauksia on kuitenkin ratkaistu vasta toimeenpanon vaiheessa tai että niiden ratkominen lakeja säädettäessä ei ole ollut näkökulmana esillä. Hyvä kysymys sekin, olisiko pitänyt olla?

Pakolaiset ovat keskuudessamme. Se on tosiasia. Monet heistä ovat kotoutuneet hyvin ja puhuvat jo sujuvasti suomea, ovat töissä ja ovat perustaneet perheitä. Menestystarinoiden lisäksi on muitakin tarinoita. Siksi ilmapiirikysymykset ovat tärkeitä. On tosiasia, että pakolaisia tulee lähivuosina lisää. Myönteisen ilmapiirin edistämiseksi olisi äärettömän tärkeää, että pakolaisasioista voidaan puhua avoimesti ja totuuden mukaisesti.

Uhkaako ruotsinkielinen opetus loppua VAMK:sta?

Viime aikoina on tihkunut tietoja, joiden mukaan opetusministeriössä valmisteltaisiin muutosta kaksikielisen VAMK:n toimilupaan. Tarkoituksena olisi lopettaa ruotsinkielinen opettaa eli tehdä oppilaitoksesta suomenkielinen. On päivänselvää, ettei OPM ole keksinyt ideaa omin päin. Aivan varmasti asiaa on avitettu RKP:sta päin, jonka virallinen linja on ollut vahvistaa ns. Taxellin mallia.

Jos tällainen muutos toteutettaisiin, VAMK:n asema heikkenisi kun haetaan uusia ratkaisuja AMK-verkostoon. Tämä sopisi myös Kepulle, jonka huomion keskipisteessä näillä lakeuksilla lienee Seinäjoen AMK. Sitä en tiedä, mikä puolestaan on Kokoomuksen intressi. Kannattaa kuitenkin panna merkille, että Opetusministeriötä johtaa Kokoomuksen ministeri.

Vaasa on Suomen ainoita kaupunkiseutuja/alueita, jossa toimiva kaksikielisyys on suurilla volyymeilla arkipäivää. Työpaikkamme ovat pääosin kaksikielisiä. Olemme tehneet vuosikymmeniä työtä saadaksemme opetuksen vastaamaan työelämän näitä kielellisiä tarpeita. Tähän sarjaan kuuluu muuten myös 2-kielinen juristiopetus Vaasassa. Oma mielipiteeni on, että oppilaitoksia ei tulisi jakaa jyrkästi kielen perusteella vaan antaa opetusta niillä kielillä, joita työelämä tarvitsee – myös englanniksi ja ehkä muillakin kielillä. Ihanteellista olisi, että oppilaat voisivat saada oman ammattialansa opetusta useilla kielillä, jolloin mm. terminologia tulisi tutuksi jo opiskeluvaiheessa.

Uudesta AMK-verkostosta tehdään aikanaan poliittinen päätös. Ollaan jälleen tilanteessa, jossa yksi asia ratkaistaan ilman, että on mahdollisuuksia tai halujakaan arvioida ratkaisun vaikutuksia riittävän monelta kantilta. Mielenkiintoista on myös seurata kuinka poliittisten puolueitten paikallistason yksimielisyys muuntuu matkalla Helsinkiin samojen puolueiden erilaisiksi näkemyksiksi. Kysymys ei ole siitä, että Helsingissä oltaisiin viisaampia tai Vaasassa nurkkapatriootteja. On varauduttava siihen, että tuttu ”sulle ja mulle”-peli tässä taas toistuu.

VAMK:n ylläpitäjä vaihtui 1.1.2010. Vastuu siirtyi Vaasan kaupungilta perustetulle osakeyhtiölle. Oppilaitoksen toimilupaehtoihin ei tässä vaiheessa kajottu. On äärimmäisen kiusallista, että opetusministeriöstä kantautuneet viestit koskevat oppilaitosta oppilaaksi hakeutumisen kannalta kenties kiinnostavimmalla alueella. Tämä tapahtui ennen kuin osakeyhtiön hallitus on ehtinyt pitää ensimmäistäkään kokousta.

Jos niin todella kävisi, että VAMK menettää ruotsinkielisen opetuksensa, saadaan taas yksi niitti lisää perusteluihin, joilla perustellaan tarvetta luopua Suomen virallisesta kaksikielisyydestä. Tullaan yhä pahempaan legitimiteettikriisiin kun opetusta samaan aikaan erotellaan kielen perusteella ja vaaditaan valtaväestöltä yhä laadukkaampaa kielitaitoa ruotsissa. Asiaa ei ratkaista kielikylvyillä ja –suihkuilla tai lisäämällä pakkoruotsin opetusta nykyisestä vaan lisäämällä luonnollisia kontaktipintoja arjessa. Kaksikielinen oppilaitos on tähän tarkoitukseen edelleen pätevä ratkaisu.

Kuntaliitosvisiot ja maakuntien rajat

Kartasta huomataan, että uudesta Seinäjoesta on syntynyt maantieteellisesti alue, jossa etäisyydet ovat päästä päähän noin 100 km itse kaupunkitaajaman ollessa keskellä tätä pitkulaista aluetta. Suunnilleen samat fyysiset ulottuvuudet syntyisivät Uudelle Vaasalle jos kuntaliitokset toteutettaisiin Oravaisista Vaasan ja Kyrönmaan kautta Korsnäsiin.

Julkisuudessa on käsitelty työssäkäyntialueita koskevien säännösten muuttamista. Jo ensi toukokuussa tullee voimaan säädös, jonka mukaan velvoite ottaa työtä vastaan ulottuisi 80 km päähän asuinpaikasta. Työssäkäyntialuetta ei voida Pohjanmaallakaan enää mitata vain akselilla etelä-pohjoinen. Kartta paljastaa, että tässä tarkastelussa Vaasan ja Seinäjoen kaupunkikeskukset kuuluvat jatkossa samaan työssäkäyntialueeseen. Tällä hetkellä Vaasan ja Seinäjoen maa-alueiden välissä lienee noin 50 km muihin kuntiin kuuluvia alueita. Kun näin on, herää kysymys tulisiko jo nyt pystyä visioimaan pitemmälle eli näkemään, että esillä olleet kuntaliitosvaihtoehdot eivät tule kestämään pitkässä juoksussa.

Pohjanmaan Liitossa on muistaakseni 2000-luvun alussa tehty Vaasanseudun liikennettä koskeva selvitys (VASELI), joka toi mielenkiintoisella tavalla esille mahdollisuuden tukeutua tulevassa kaupunkirakenteen kehittämisessä tavoitteellisesti rautatiehen. Maakuntakaavaan tämä pohdiskelu poiki maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusvyöhykkeen, joka tosin päättyy maakuntien rajalle.

Monesti on tässä yhteydessä puhuttu myös Vaasan-Seinäjoen nauhakaupungin mahdollisuudesta. Rautatiestä tulisi uusien kaavoitettavien alueitten ”pääruoti”. Tämä ekologisesti kestävä idea on kokonaan jätetty varjoon kuntaliitosvisioinnissa. Tähän on tultu tietenkin siitä syystä, että maakuntien rajoja on pidetty pyhinä. Nauhakaupunki-idea ei etene ellei myös naapurimaakuntamme kiinnostu aiheesta. Asenteissa kysymys on kilpailun sijasta yhteistyöstä.

Pelkästään työssäkäyntialueita koskeva uusi määritelmä pakottaa uuteen ajatteluun. Valtiovalta katsoo, että kolmen tunnin päivittäinen työmatkailu (julkisella liikennevälineellä) on vielä kohtuullista, ellei työtä löydy lähempää kotia. Jos päivittäistä työpaikkaa on velvollisuus hakea jopa 80 km päästä, mihin palveluihin tätä samaa etäisyysmääritelmää tulisi näinä taloudellisesti kovina aikoina soveltaa? Selvää on, että jos julkishallinnon maantieteelliset vastuualueet eivät laajene kansalaisten yhä suurempi liikkuvuus, pohjautuupa se sitten velvollisuuteen tai vapaaehtoisuuteen, on otettava huomioon.

Hallinnon suuruuden logiikan tärkein peruste julkishallinnossa on mielestäni päätösvallan ja rahoituksen saaminen samoihin käsiin. Pienillä kunnilla on enää vähäpätöiset mahdollisuudet itse päättää asioistaan. Monet veikkaavat, että PARAS-hankkeen ehtii ohittaa sen rinnalle virinnyt terveydenhuoltoaluehanke, jonka pohjalta myös seuraava kuntarakenne lopulta syntyy. Valtakunnan tasolle ulottuva epävarmuus ei ainakaan helpota kuntien päätöksentekoa kuntarakennekysymyksissä. Niin tai näin, niin kehityksen suunta on kaikille selvä.

Autiot kaupunkikeskustat

Pohjalaisen uutispäällikkö Janne Lehtonen tarttui tärkeään ja haasteelliseen aiheeseen kirjoituksessaan autiomaasta kaupungin kupeessa. Asian ajankohtaisuutta lisää, että Vaasan yleiskaavaehdotus on saatu vihdoin hallinnolliseen käsittelyyn. Kaupunkirakenteen tiivistäminen on ollut selkeä tavoite jo pitemmän aikaa. Miten siinä voidaan todellisuudessa onnistua, on monimutkainen kysymys. Yhtä tärkeä kysymys on, miten kaavoituksella pystytään turvaamaan työmatkaansa polkeville kaupunkilaisillekin kelpaava esteettinen ympäristö.

Radanvarren takapihojen sekasorto osoittaa, että eräs kehitysvaihe on Vaasassa armottomasti ohi. Klemettilä Pohjoinen II on tarkoitus varata jatkossakin liike-ja yritystoiminnalle. Ilme siistiytyy vähitellen, mutta ei alueesta näytä sen seurauksena mitään esteettisesti mielenkiintoista aluetta syntyvän. Näin on siitä yksinkertaisesta syystä, että liiketoiminta ei näytä pitävän toimipaikkojensa kaupunkikuvallista esteettisyyttä arvona. Tämä on erityisen kovan luokan kysymys silloin kun näillä ehdoilla sallitaan suurkauppojen syntyminen kaupungin keskustaan. Halleiltahan nuo näyttävät. Kaavoitus on tässä prosessissa puun ja kuoren välissä. Jossakin suurkaupungissa ei tulisi kuuloonkaan, että uusi hallivyöhyke alkaisi näin lähellä keskustaa kuin Vaasassa nyt tapahtuu. Näyttää siis ilmeiseltä, että tulevillakin pyöräilijöillä tulee olemaan huomautettavaa näkymistä, joita kohtaavat töihin polkiessaan.

Mitä sitten tulee yleisemmin näihin kaupungin keskustojen autiomaihin, ne kertovat joko pysähtyneisyydestä tai muutosprosessista. Vaasan tapauksessa on kysymys kasvuun liittyvästä muutosprosessista. On sitten eri kysymys, onko tämä prosessi riittävän hallittu. Vaasassa kaavoitus on tapahtunut monen rintaman politiikalla. Tonttireservin analyysi tuo esille sen, että pientaloalueita lukuun ottamatta on vaikeaa saada rakennustoimintaa kaavoituksen jälkeen nopeasti käyntiin laajojen asemakaavojen koko vaikutusalueella. Taloudellisten suhdanteiden takia äsken kaavoitettuja alueita voi jäädä vuosiksi, jopa vuosikymmeneksi vajaakäyttöön. Asiaa mutkistavat ns. tilauskaavat, joilla etenkin kasvava yritystoiminta hakee ratkaisuja. Näin syntyy myös uutta hajanaista kaupunkirakennetta.

Kaupunkien sisäänajoväylien (myös rautatien) varret ilmentävät kaupunkien vyöhykkeistä kehitystä. On aivan totta, että Vaasa ei ole käyttänyt kaavoittamisessa tähän mennessä visuaalisesti ja toiminnallisesti riittävästi hyväkseen pääväyliään. Kaupunki alkaa etelässä oikeastaan vasta Kauppapuistikon päästä ja päättyy pohjoisessa maasiltaan. Ydinkysymys kuuluu, miten paljon ulommaksi keskustasta tiivistä vyöhykettä onnistutaan jatkamaan? Mitä useampia uusia alueita kaavoituksella avataan, sitä suuremmaksi kasvaa riski, että autiomaita jää väliin myös tulevaisuudessa. Kaupungin väestönkasvu asettaa tiiviin kaupunkirakenteen mahdollisuudelle omat reunaehtonsa.

Yleiskaavaehdotuksen tavoitteena on, että uudisrakentaminen osoitetaan keskustassa ja sen lähivyöhykkeellä ensisijaisesti jo käyttöönotetuille, vajaakäytössä oleville tai toiminnaltaan muuttuville alueille. Uuden asuntotuotannon osalta tavoitteena on sijoittaa asuntotuotanto siten, että hyödynnetään olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta ja palveluita.

Suku vai ystävät?

Professori Juho Saari pohti äskettäin TV1:n ohjelmassa suomalaisten onnellisuutta. Tartun niistä vain yhteen näkökulmaan: yksinäisyyteen onnellisuuden esteenä. Jo yli 40 % ruokakunnista on yhden ihmisen kotitalouksia. Juho Saari sanoo, että suomalaiset ovat ensimmäisten joukossa siirtymässä aikaan, jossa ystävien verkosto päihittää sukulaiset sosiaalisen kanssakäymisen merkityksessä.

Että tähän on tultu, löytää selityksensä ennen kaikkea kaupungistumiskehityksestä ja Suomen harvasta asutuksesta. Sekä muuttajat, että paikalleen jäävät menettävät arkisen, fyysisen kontaktin sukulaisiinsa. Merkille pantavaa on, että myös kontaktit lapsuuden ystäviin usein katkeavat paikkakunnalta muuton seurauksena. Näiden puutteiden paikkaajaksi tarvitaan toiselta pohjalta rakennettuja sosiaalisia verkostoja. Siksi työkavereista ja harrastuspiirien ystävistä on tullut uusilla paikkakunnilla ”sukulaiset” päihittävä tärkeiden ihmissuhteiden verkosto.

Kiihkeätempoisessa menossa työpaikat ja paikkakunnat kuitenkin vaihtuvat. Tämä seikkaa panee lujille ystäväpohjaisen verkoston ylläpitämisen. Haasteena on paitsi jatkuva uusien ystävien hankinta myös suhteiden ylläpito vanhoihin ystäviin. Jotta uusien ja vaihtuvien ystävien verkostosta voisi kehittyä merkityksellinen ja onnellisuutta tukeva sosiaalinen verkosto, myös ihmisen mielessä täytyy tapahtua melkoisia muutoksia. Lyhyen tuttavuuden ja mielikuvan perusteella olisi kyettävä rakentamaan luottamuksellisuutta, jota omien paineiden arkinen purku toisen kanssa luulisi edellyttävän.

Tärkeisiin suomalaisiin sosiaalisiin innovaatioihin kuuluu ns. vertaistuki. Monet vammais-ja sairausjärjestöt ovat tässä avainasemassa. Itse asiassa sama rooli voi olla ihan tavallisillakin, harrastustoimintaan liittyvillä ryhmillä ja yhdistyksillä. Näissä yhteyksissä saman kokeneet/kokevat ihmiset voivat kuunnella, lohduttaa sekä rohkaista toisiaan ja iloita heidän kanssaan. Usein tulee toimitetuksi asiaa myös ns. aiheen vierestä.

Kaikki eivät ole mukana työelämässä, eivätkä kaikki ole ns. yhdistysihmisiä. Toiset eivät pääse irti ajatuksesta, että uudet ystävyydet ovat aivan liian pinnallisia että niitä voisi käyttää omien paineiden todellisina purkualustoina. Näiden muutosten seurauksena jopa toisen ihmisen kuuntelu on ammatillistunut. Psykologeille, papeille ja psykiatreille näyttää olevan pohjaton kysyntä. Paradoksihan se on, että lopulta mieluummin sittenkin purkaudutaan täysin tuntemattomalle kuin tutulle. Hoitoa en nyt tässä tarkoita.

Myös uuden teknologian sosiaaliset mediat on otettava huomioon kun puhutaan yksinäisyyden torjunnasta ja vertaistuesta. Yhä useampi ihminen kokee, että yhteyksien ylläpito teknisin välinein riittää pitkälle. Lähes jokaisella on kännykkä ja pääsy tietokoneelle. Esimerkiksi sähköpostin ansiosta ihmiset ovat alkaneet taas kirjoittaa toisilleen. Tuon kirjeenvaihdon voi tallentaa dokumenteiksi vastaamaan entisaikojen kirjeitä. Kirjeet ovat hyvin henkilökohtaisia. Sosiaaliset mediat kehittyvät kaiken aikaa. Ehkä saamme niiden avulla aikaan yhä merkityksellisempiä sosiaalisia verkostoja. Monille saattaa jopa riittää, että fyysisen kanssakäymisen maailmassa on lähinnä hyvän päivän tuttuja ja kanssaihmisiä ”tavataan” massatapahtumissa. Ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin.