PALVELUTALOT - SUURI PUHALLUS?

PALVELUTALOT – SUURI PUHALLUSKO ?

Minulla on ollut tilaisuus seurata keskiasteista Alzheimeria sairastavien asumista yksityisissä palvelutaloissa. Nämä henkilöt eivät ole vielä  ryhmäkotihoidon tarpeessa vaan asuvat itsenäisesti vuokra-asunnoissaan.

Mikä muu erottaa tämän hinnakkaan palvelukonseptin tavanomaisesta asumisesta kuin se, että yhteisruokailuun ja talon tapahtumiin pääsee sisäkautta. Koti- ym tarvittavien lisäpalvelujen järjestäminen sujuu talon henkilökunnan kautta toki notkeasti.

Palvelutaloon päästäkseen on pakko ostaa palvelupaketti, joka vähimmillään sisältää lounaan ja siivousta. Päivittäisiin tapahtumiin voi osallistua, mutta niihin ei ’kotoa’ haeta. Asukas saa olla palvelutalossa yhtä yksin kuin ennen omassa kodissaan. Nopeakinttuisen asukkaan menoja ja tuloja ei seurata, joten hän ehtii kävellä pakkasessa koko päivän ennen kuin joku  kaupunkilainen saattaa eksyneen taksiin tai kutsuu poliisin.

Palvelusopimukset tehdään tarkoituksella väljin määrityksin. Kun sängyn korjauksen yhteydessä selvisi, että sukulainen nukkui edelleen samoissa lakanoissa kuin kolme kuukautta sitten muuttopäivänä kysyimme, kenen tehtäviin lakanoiden vaihto mahtoi kuulua. Ei kenenkään. Samoin vastattiin kun tiedustelimme kenen tehtäviin kuuluu katsoa, että kaappeihin ei ole eksynyt käytettyjä nenäliinoja tai homehtunutta ruokaa. Kenenkään tehtäviin ei myöskään kuulunut ottaa paalista uusia wc-rullia, jolloin asukas pyyhki itseään Hesariin. Miten palvelupakettiin sisältyvä päivittäinen 15 minuutin henkilökohtainen palvelu asukkaan kanssa asunnossa käytetään, sitä ei seurata joten siitä ei pystytty kertomaankaan.

Sukulaiset tai edunvalvoja eivät voi olla varmoja, että palvelusopimus kattaa asukkaan kannalta tärkeät palvelut. Taksa raksuttaa jokaisesta nykäyksestä erikseen. Tavanomaiseen kodinhoitoon ja huolenpitoon kuuluvat  asiat eivät enää niitä olekaan. Myös puoli minuuttia vaativa silmätippojen laitto kaihileikkauksen jälkeiseksi kuukaudeksi vaaditaan laskutettavaksi  erikseen.

Palvelutalojen lupaamaa kodinomaisuutta on vaikea saavuttaa. Pitkiä käytäviä on samaan tapaan kuin vanhainkodeissa. Yhteiset tilat ovat suuria, kolkkoja ja kaikuvia. Niiden kalustus on laitosmaista. Buffet-ruoka tarjoillaan ’kaukaloista’ kuten kouluissa. Ruuan taso muistuttaa 1950-luvun kotiruuasta, jolloin tuoretta kalaa ja kokolihaa sai vain harvoin ja perheet elivät keitoilla ja laatikoilla. Nyt lisänä on eineksiä, toki myös raasteita.

Vanhushuollon suuri rakennemuutos laitoshoidosta ’kodinomaisiin palvelutaloihin’ on tapahtunut nopeassa tahdissa. Kunnat hyötyivät ratkaisusta kun vanhushuollon kustannuksia siirtyi KELA:lle ja asukkaan maksettavaksi. Kunnat säätävät nyt palveluseteleille asettamilla ehdoilla vanhushuollon kustannuksiaan. Yksityiset palveluntuottajat ansaitsevat helppoa rahaa sillä viimesijainen maksaja on aina yhteiskunta (KELA).

Turvattomuutta pelkäävät vanhukset ovat kiitollisia asukkaita eivätkä valita. Siksi palvelujen kehittämiseen tarvitaan myös sukulaisten tai muiden läheisten panosta. Näin toimimalla voimme ehkä olla luomassa palvelukokonaisuutta, joka vastaa nykyistä paremmin meidän tarpeisiimme  kun sen aika tulee.

LOMA-ASUNTO, VANHENTUNUT MÄÄRITELMÄ

 

Kaavoituksessa loma-asutus on määritelty omaksi kategoriakseen. Perusteluna on ennen kaikkea ollut mökkien heikompi tekninen varustus verrattuna vakinaiseen asutukseen. Säätelyllä on ollut yhteys ympäristökuormituksen hallintaan. Monilta osin nämä perustelut ovat jo murentuneet kun mökkejä on varustettu vastaamaan vakinaisen asumisen tasoa. Mökeissä asutaan vuoden ympäri eripituisia aikoja eikä tosiasiallista asumisaikaa (onneksi) mitenkään kontrolloida.

Se, saako loma-asunnon muuttaa vakinaiseksi asunnoksi, on ennen kaikkea sijaintikunnan päätösvallassa. Kuin menneisyyden yöstä ELY-keskukset ovat kuitenkin nyt heränneet sotkemaan näppinsä kehitykseen ja estämässä muutosta silloinkin kun se kunnille sopisi.  Jos kaavoitus olisi oikea keino puuttua ihmisten asumiseen tällä tarkkuudella, tulisi ELY:n olla huolissaan myös niistä vakinaisista asunnoista, jotka tosiasiallisesti koljottavat tyhjillään ja muuttavat omakotialueiden luonnetta.

Mökkiasumisen perusteella sijaintikuntaan maksetaan nykyisin vain kiinteistövero. Sen vastineeksi mökkiasukas ei välttämättä saa kunnalta mitään palveluja. Kun itse ajan mökilleni, en käytä metriäkään kunnan tietä. Jätehuoltoa ei ole järjestetty, kunnan vesijohtoa tai viemäriä ei ole. Kaikki nämä haluaisin koska mökkini on varustettu omakotitalon tasolle ja haluaisin siirtyä käyttämään kunnallisia palveluja. Se olisi järkevää ympäristönkin kannalta, pitkällä tähtäyksellä. Mielellään vaihtaisin korkeatasoisen yksityisen vedenpuhdistuslaitoksemme ja viemäröintimme kunnallistekniikkaan.

Kaavoitus painottaa kunnallistekniikkaa enemmän nykyisin kunnallisia sivistys-ja hyvinvointipalveluja esteenä vakituisen asumisen sallimiselle loma-asunnoissa ja haja-asutusalueilla.  Palvelujen keskittäminen kuntakeskuksiin ja niistä edelleen suurkuntien tai maakunnallisiin keskuksiin johtaa kuitenkin myös vakinaisten asukkaiden osalta kasvaviin matkakustannuksiin kaikissa palveluissa. Pysyvän laitoshoidon tai palveluasumisen osalta kehitys tuottaa pulmia vähemmän.

Keskittämiskehityksen ohella huomiota tulee samanaikaisesti kiinnittää myös nettipalvelujen lisääntymiseen. Etätyö on tullut jäädäkseen ja sitä voi tehdä paitsi mökeillä myös vaikkapa veneissä. Jopa koulupuolella on jo siirrytty osittaiseen nettiopetukseen eli oppilaat työskentelevät silloin kotoa käsin. Vanhushuollossa on jo tarjolla neuvonta-ja seurantapalveluja netissä.  Asiakkaat voivat jo nyt ostaa hyödykkeitä kotiovelle missä päin Suomea tahansa.

Näistä syistä käytäntöjä on väljennettävä eikä kiristettävä kun käsitellään loma-asuntojen muuttamista vakinaiseen käyttöön.  On tullut myös aika arvioida sitä, tulisiko edellä mainituista syistä luopua kokonaan loma-asutuksen käsitteestä kaavoituksessa. Pääkysymys on nykytekniikan ansiosta sittenkin rakennetaanko vai ei. Ei se, asutaanko talossa tai asunnossa vakinaisesti vai ei.

On tullut aika palata arvioimaan sitä, tulisiko lomakuntien saada verottaa loma-asukkaittaan muutoinkin kuin kiinteistöverolla. Entäpä jos myös muista veroista lohkaistaisiin osa lomakunnille? Tällaiselle muutokselle on mielestäni sosiaalinen tilaus; haikailemmehan vahvempien kyläyhteisöjen perään. Jo nyt monet kyläkaupat pysyvät pystyssä vai loma-asukkaiden ostoilla. Loma-asukkaiden arvostus ja motivaatio tulla mukaan kylätoimintaan vahvistuisi jos heidät noteerattaisiin paremmin myös lomakuntansa veronmaksajina.

Kansalaisia kohdellaan asumisoikeuden osalta eri tavoin riippuen siitä, missä kunnassa loma-asunto sattuu olemaan. Toiset kunnat suosivat loma-asutuksen vakinaistamista, toiset eivät. On tullut aika perinpohjaisesti testata, mitä perustuslakimme 9§:n lupaus oikeudesta ”valita asuinpaikkansa” tarkoittaa. KHO:n rajoittavat päätökset ovat huolestuttavia. Tilannetta ei saada puretuksi, ellei kaavoitusta koskevaan lainsäädäntöön tehdä muutoksia.  

UUSI SOTE - PALJON MAHDOLLISUUKSIA

ERVA-alueisiin perustuva uusi SOTE- hallinto kuulostaa todella hyvältä ratkaisulta. Juuri nyt tuntuu siltä, että asiantuntijoita on kuultu. Samaan suuntaan olen itsekin täältä katsomosta nyt eläkeläisenä huudellut. Kun olen alan hallinnossa työskennellyt 1970-luvun alkupuolelta lähtien, lasken tietysti myös itseni asiantuntijaksi.

SOTE:n äkkiratkaisu saatiin aikaan opposition myötävaikutuksella. Näin päättyi surkea soutaminen ja huopaaminen perusratkaisusta. Lyhyessä päätösprosessissa onnistuttiin sentään hipaisemaan parlamentaarista valmistelua. Muutoin hallitus ei olisikaan päässyt asiassa eteenpäin. Huuto käy nyt kovana Keskustapuolueen sisällä sillä ratkaisussa meni sitten myös Kepun maakuntamalli.

Hyvä periaatepäätös on sellainen, että jo seuraavatkin askeleet on hahmoteltu. Oikeasti askelmerkit jatkon osalta ovat vielä varsin epävarmat. Tuoreissa kommenteissa yksi arvelee, että nykyiset sairaanhoitopiirit jatkuvat ja että nyt perustetaan uusi hallintokerros entisen päälle. Toinen taas arvelee, että ERVAt korvaavat nykyiset sairaanhoitopiirit. Vielä on niitä, jotka vaativat mitä erilaisimpia osallistumisjärjestelmiä kunnille tai maakunnille. Kuntaliitto suree kunnallisen päätösvallan menetystä: rahat menee, mutta päätösvaltaa ei oikeasti enää tulevaisuudessa ole.

Rahoituksen osalta visaisia ratkottavia kysymyksiä riittää vielä enemmän. Viiden ERVA:n ratkaisu tulee lähelle keskitettyä valtiomallia. Entäpä os ERVAt olisivatkin valtionhallintoa? Joka tapauksessa on syytä kysyä, miksi SOTE-rahoitusta pitäisi ylipäätään enää kierrättää peruskuntien kautta. Siksikö vain,  että pidettäisiin yllä illuusiota kunnallisista palveluista vaikka ERVAt päättävät mitä tuotetaan ja keille. Kuntakohtaisista valtionosuuksista nyt ainakin tulisi farssi.  Kuntarahoituksesta voitaisiin luopua kokonaankin muuttamalla kunta/valtio-tehtäväjakoa. Tätähän on tapahtunut kaiken aikaa. Erona entiseen vain olisi nyt, että kunnilta valtion suuntaan siirrettävä palikka olisi nyt erittäin suuri. Tällaiset muutokset eivät kansalaiselle kuitenkaan näy.

ERVAT ovat tulevaisuudessa oikeastaan palvelujen suunnittelijoita/tilaajia/ostajia eli ne ovat tahoja, joilla on millä maksaa palvelut. Vähän kui KELA. Siitä tuleekin mieleen, että ERVAan tulisi liittää myös KELA:n SV-rahat alueellistettuna. Kun on laillinen vastuu SOTE- palvelujen järjestämisestä, on myös vastuussa palveluverkosta, jolla palvelut tuotetaan. Pitäisi olla vastuussa myös vaihtoehtoisista kustannuksista kuten sv-päivärahoista. Kysymys on myös sv-rahoitetun työterveydenhuollon integroinnista ERVA- järjestelmään. Jos työterveydenhuollon kansaa kahtia jakavaa elementtiä ei pystytä tämän uudistuksen yhteydessä poistamaan, se ei tapahdu koskaan.

ERVA-ALUEET KELPAAVAT TAAS

On tämä ollut tuskallista seurattavaa tämä SOTE-uuudistus. Alan hallinnossa ja politiikassa pitkään työskenneltyäni voin vain ihmetellä, että hallitus lähti soitellen sotaan ilman, että sillä itsellään olisi ollut läpipohdittua ideaa kuinka tavoite laajemmista ja yhtenäisistä sosiaali-ja terveydenhuollon hallintoalueista toteutetaan.

Jo Kiviniemen hallituksen ajalla alkoi tämä hierominen. Vain muutama vuosi sitten muistan kaupungin johtavan virkamiehen innostuksen kun hän kertoi ministerin kautta saaneensa tietoon, että vastuukunnat nimetään huolehtimaan käytännössä nykyisten sairaanhoitopiirien sijasta alueensa väestön paitsi terveydenhuollosta, myös sosiaalihuollosta. Viesti koettiin keskuskaupungeissa lahjaksi ja tulevaisuudenuskoa lujittavaksi.

Nyt kun hallituksen kehysriiheen on aikaa enää pari viikkoa, hallituksesta tihkuneet mielipiteet uudistuksen suunnasta ovat alkaneet uudelleen jakautua. ERVA- alueet alkavat taas kelvata. Tässä valossa koen jonkinlaista myötähäpeää hallituksen toistuneista juhlavista vakuutteluista mm. tämän vastuukuntamallin puolesta. Selitykset ovat surkeat. Näkijän sen etukäteen nyt sokea reettakin, että perustuslakimme ei voi taipua vastuukuntamallin hyväksymiselle. Vaan kun hallituksessa oli se jääräpäinen tahto ja saneleva toimntatapa. Onneksi uskallus loppui kesken eikä perustuslakifarssia tarvitse nyt nähdä.

ERVA:t ovat valmis hallinnollinen pohja SOTE:n järjestämiseen. Kysymyksessä on ennen kaikkea vastuun kantaminen siitä, että palveluverkko on laadukas ja tehokas, keskussairaaloiden välinen kilpavarustelu saadaan loppumaan ja että hoitoonpääsy toteutuu mahdollisimman yhtenäisin kriteerein. Terveyskeskuksissa tuotettu sairaanhoito ja erityistason sosiaalipalvelut voidaan kytkeä samaan punttiin ERVA:n kanssa. Peruskunnille jäisi muu sosiaali- ja terveydenhuolto.

On erittäin hyvä, että Sosiaali- ja terveysministeriön alainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) otti asiaan eilen ERVA- rakennetta  puoltavan napakan kannan uuden pääjohtajansa allekirjoittamana. Nyt hallitus ei voi enää väittää, ettei se ymmärrä tätä korkean tason viestiä.

On tavattoman hyvä, jos hallitus pääsee vihdoin yhteisymmärrykseen tässä vaikeassa asiassa. Prosessina SOTE-uudistus on valitettavasti kouluesimerkki siitä, miten hallinnollisia uudistuksia ei pitäisi junailla. Uskonpa, että tulevat opiskelijat lukevat tästä oikukkaasta surffailusta vielä vuosikymmenten päästä oppikirjoissaan.

BLOGISIVUSTONI HERÄÄ TAAS ELOON!

Blogisivustoni osoite on pysynyt elossa vaikka olen itse ollut pitkällä tauolla. Haluni osallistua julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ei ole missään vaiheessa lopahtanut. Se vain on tapahtunut pääasiassa FB-sivustolla sekä kommentoimalla ja kirjoittamalla suoraan muilla sivustoilla.

Totta puhuakseni on tässä myös ollut muutamia irtiottoja, jotka ovat kiinnittäneet mielenkiintoni uusiin asioihin. Vuoden 2012 tammi-maaliskuussa oleilin mieheni kanssa Chilessä. Vuoden 2012 kuntavaaleihin en enää lähtenyt eli kunnallisten luottamustehtävien hoito jäi arjestani pois. Heti vuoden vaihteessa 2013 lähdimme Ranskaan, jossa vierähti lähes kolme kuukautta.

Teimme myös ratkaisun vakituisen osoitteemme siirtämisestä Vaasasta Helsinkiin. Vuosi jakautuu nyt kahteen toisiaan täydentävään osaan: sulanmaan aika Vaasanseudun huvilallamme ja sitten talvikausi Helsingissä ja matkoilla.

On aika palata kotiin omalle blogisivustolle ja puhaltaa siihen taas eloa. Edellä mainitut muutokset tulevat vaikuttamaan siihen, että kirjoittamisen aiheet varmaankin muuttuvat ja Vaasanseudun kysymysten käsittely vähenee. Kommentointi FB:ssä on pakostakin lyhyttä eikä perusteluja voi paljon avata. Ylipäätään se vaivaa, että on mukavuuttaan tyytynyt enemmän kommentointiin kuin omiin keskusteluavauksiin. Josko herääminen nyt tapahtuisi samaan tahtiin kevään kanssa.

OPETUSMINISTERIÖLTÄ PUUTTUI TOIMIVALTA

Ministeristä lähtien ollaan mielestäni täysin väärillä poluilla jos kuvitellaan, että sen paremmin hallitusohjelma kuin mikään valtioneuvoston linjauspaperikaan voisivat oikeusvaltiossa yksin riittää tekemään konkreettista päätöstä kaksikielisen oppilaitoksen lopettamisesta.

Opetusministeriöltä (OKM) saatu päätös on oikeusvaikutteiseksi tarkoitettu ja valituskelpoinen. Sen vuoksi on kysyttävä, mitä ministeri tarkoittaa ilmaisullaan, että ”hän kuuntelee jos Vaasa tekee muutosesityksen” (Pohjalainen 23.4). Moinen on tulkittava lähinnä hätäreaktioksi.

Jos ministeri on tosissaan kuunnellut Vaasaa, hän itseoikaisee OKM:n päätöksen välittömästi. Jos itseoikaisua ei tule valitusaikana, valitus on ainut mahdollisuus riitauttaa ratkaisu. Myös kantelu saattaa johtaa päätöksen purkamiseen jos päätös on tehty väärässä järjestyksessä. Vaasan kaupunginhallitus on antanut VAMK:lle ohjeen valittaa päätöksestä ja kannella oikeuskanslerille.

Oikeusvaikutteiset päätökset on perustettava lakiin. Tiedossani ei ole säädöksiä, jotka antaisivat millekään viranomaiselle toimivaltaa lopettaa kaksikielisiä instituutioita tässä maassa. Olisi naurettavaa väittää, että valtion rahoituksen poisvetäminen ruotsinkielisestä opetuksesta ei tätä konkreettisesti tarkoittaisi.

OKM:n ratkaisu on annettu rutiineihin kuuluvien aloituspaikkapäätösten oheistuotteena. Asia on erittäin periaatteellinen kansallisen tason kysymys, koskeehan Valtioneuvoston linjaus kaikkia ammattikorkeita – ja jatkossa ilmeisimmin myös toisen asteen oppilaitoksia. Näistä syistä johtuen olen kannellut asiasta oikeuskanslerille.

Kenellekään ei voi tänään olla yllätys, että jo vuosikymmenten ajan RKP:n entisen puheenjohtajan ja ministerin nimeä kantavaa ”Taxellin mallia” on ajettu läpi kuin käärmettä pyssyyn. Tämä malli lähtee siitä, että ruotsinkielisten asema turvataan yksikielisten rakenteiden kautta. Aihe on esillä nyt myös kuntauudistuksessa. Poliittisen eliitin tulisi vihdoin kyseenalaistaa tämä RKP:sta lähtenyt linjaus.

Ex-rehtori Ruotsalan puheenvuoroissa Pohjalaisessa on tullut esiin, että hän jopa vastustaa kaksikielisiä ratkaisuja. Ruotsala näyttää unohtavan, että Vaasan osallistumisesta SÖFUK:n kuntayhtymään aikanaan äänestettiin valtuustossamme. Joudun toteamaan, että tämä tapahtui allekirjoittaneen aloitteesta. Me, jotka tähtäsimme yhden kaksikielisen oppilaitoksen perustamiseen, jäimme vähemmistöön. Kansanedustajana (KK 703/1992) tein mm. kirjallisen kysymyksen nuorisoasteen ja ammattikorkeakoulukokeilun opetuskielestä. Olen määrätietoisesti kamppaillut kaksikielisten ratkaisujen puolesta niin kauan kuin olen politiikkaan osallistunut.

Nyt olisi tärkeää virittää kansallisen tason ohjelmatyö kaksikielisten instituutioiden pelastamiseksi kaikilla toimialoilla tässä maassa ja ryhtyä tarvittaessa turvaamaan tavoitetta lainsäädännön muutoksin.

KANTELU OIKEUSKANSLERILLE AIHEESTA
KAKSIKIELISEN AMMATTIKORKEAKOULUN LOPETTAMINEN


Olen tänään tehnyt oikeuskanslerille seuraavan kantelun.

"Opetusministeriöllä lienee oikeus lisätä ja vähentää ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja. Mutta mihin säädöksiin perustuu opetusministeriön oikeus tässä yhteydessä lopettaa kaksikielisen, yhtiömuotoisen ammattikorkeakoulun olemassaolo kaksikielisessä Suomessa?

Pyydän oikeuskansleria tutkimaan, onko opetusministeriöllä ollut oikeus tehdä päätös, jonka mukaan Vaasan ammattikorkeakoulu määrätään lopettamaan kaksikielinen opetus. Pyydän tässä yhteydessä huomioimaan, että kaksikielistä ammattikorkeakoulua ei konkreettisesti voi olla olemassa ellei se saa antaa kaksikielistä opetusta.

Vaasan kaupunki yhtiöittäessään Vaasan Ammattikorkeakoulun on edellyttänyt, että oppilaitos jatkaa kaksikielisenä. Yhtiöitetyn ammattikorkeakoulun toimilupaan kaksikielinen opetus on niinikään kirjattu. Kaksikielisen ammattikorkeakoulun perustelut Vaasassa liittyvät ennen kaikkea työelämän tarpeeseen saada kaksikielisiä työntekijöitä.

Opetusministeriö perustelee päätöstään Valtioneuvoston päätöksellä 15.12.2012 ”Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016”, jonka mukaan ”koulutuksen ja tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaamiseksi ruotsinkielinen ammattikorkeakoulutus keskitetään ruotsinkielisiin ammattikorkeakouluihin”. Tosiasiassa perustelu sisältää käänteisen väitteen siitä, että nykyinen kaksikielinen ratkaisu olisi em. suhteissa huonompi. Tätä ei ole perusteluissa mitenkään todennettu. Valtioneuvoston em. päätös on linjauspäätös, jossa yhteydessä tavoitteen lainmukaisuutta ei ole vielä tarvinnut selvittää.

Opetusministeriön antaessa sitovan päätöksensä ruotsinkielisen ammattikorkeakouluopetuksen keskittämisestä ruotsinkielisiin ammattikorkeakouluihin, on päätöksen kuitenkin perustuttava voimassa olevaan lainsäädäntöön.

Opetusministeriön päätös on Vaasan ammattikorkeakoulun osalta mitä suurimmassa määrin kielipoliittinen. Katson, että päätöksen oikeellisuutta on tutkittava myös kaksikielisten instituutioiden oikeutuksen kannalta. Lisäksi päätöksen oikeellisuutta on tutkittava myös sen kannalta,loukkaako päätös kaksikielisten kansalaisten oikeuksia saada opetusta kaksikielisissä instituutioissa.

Katson, että opetusministeriö on toiminut laittomasti tehdessään päätöksen – ja pakottaessaan – Vaasan kaksikielisen ammattikorkeakoulun luopumaan ruotsinkielisestä opetuksesta. Pyydän, että oikeuskansleri tutkii asian ja keskeyttää opetusministeriön päätöksen toimeenpanon sekä vaatii opetusministeriötä peruuttamaan päätöksensä, joka tarkoittaa että Vaasan ammattikorkeakoulun on lopetettava ruotsinkielinen opetus."