Kaavoituksessa loma-asutus on määritelty omaksi
kategoriakseen. Perusteluna on ennen kaikkea ollut mökkien heikompi tekninen
varustus verrattuna vakinaiseen asutukseen. Säätelyllä on ollut yhteys
ympäristökuormituksen hallintaan. Monilta osin nämä perustelut ovat jo
murentuneet kun mökkejä on varustettu vastaamaan vakinaisen asumisen tasoa.
Mökeissä asutaan vuoden ympäri eripituisia aikoja eikä tosiasiallista
asumisaikaa (onneksi) mitenkään kontrolloida.
Se, saako loma-asunnon muuttaa vakinaiseksi asunnoksi, on
ennen kaikkea sijaintikunnan päätösvallassa. Kuin menneisyyden yöstä
ELY-keskukset ovat kuitenkin nyt heränneet sotkemaan näppinsä kehitykseen ja
estämässä muutosta silloinkin kun se kunnille sopisi. Jos kaavoitus olisi oikea keino puuttua
ihmisten asumiseen tällä tarkkuudella, tulisi ELY:n olla huolissaan myös niistä
vakinaisista asunnoista, jotka tosiasiallisesti koljottavat tyhjillään ja
muuttavat omakotialueiden luonnetta.
Mökkiasumisen perusteella sijaintikuntaan maksetaan nykyisin
vain kiinteistövero. Sen vastineeksi mökkiasukas ei välttämättä saa kunnalta
mitään palveluja. Kun itse ajan mökilleni, en käytä metriäkään kunnan tietä.
Jätehuoltoa ei ole järjestetty, kunnan vesijohtoa tai viemäriä ei ole. Kaikki
nämä haluaisin koska mökkini on varustettu omakotitalon tasolle ja haluaisin
siirtyä käyttämään kunnallisia palveluja. Se olisi järkevää ympäristönkin kannalta,
pitkällä tähtäyksellä. Mielellään vaihtaisin korkeatasoisen yksityisen
vedenpuhdistuslaitoksemme ja viemäröintimme kunnallistekniikkaan.
Kaavoitus painottaa kunnallistekniikkaa enemmän nykyisin
kunnallisia sivistys-ja hyvinvointipalveluja esteenä vakituisen asumisen
sallimiselle loma-asunnoissa ja haja-asutusalueilla. Palvelujen keskittäminen kuntakeskuksiin ja
niistä edelleen suurkuntien tai maakunnallisiin keskuksiin johtaa kuitenkin myös
vakinaisten asukkaiden osalta kasvaviin matkakustannuksiin kaikissa
palveluissa. Pysyvän laitoshoidon tai palveluasumisen osalta kehitys tuottaa
pulmia vähemmän.
Keskittämiskehityksen ohella huomiota tulee samanaikaisesti kiinnittää
myös nettipalvelujen lisääntymiseen. Etätyö on tullut jäädäkseen ja sitä voi
tehdä paitsi mökeillä myös vaikkapa veneissä. Jopa koulupuolella on jo siirrytty
osittaiseen nettiopetukseen eli oppilaat työskentelevät silloin kotoa käsin. Vanhushuollossa
on jo tarjolla neuvonta-ja seurantapalveluja netissä. Asiakkaat voivat jo nyt ostaa hyödykkeitä
kotiovelle missä päin Suomea tahansa.
Näistä syistä käytäntöjä on väljennettävä eikä kiristettävä
kun käsitellään loma-asuntojen muuttamista vakinaiseen käyttöön. On tullut myös aika arvioida sitä, tulisiko
edellä mainituista syistä luopua kokonaan loma-asutuksen käsitteestä
kaavoituksessa. Pääkysymys on nykytekniikan ansiosta sittenkin rakennetaanko
vai ei. Ei se, asutaanko talossa tai asunnossa vakinaisesti vai ei.
On tullut aika palata arvioimaan sitä, tulisiko lomakuntien
saada verottaa loma-asukkaittaan muutoinkin kuin kiinteistöverolla. Entäpä jos
myös muista veroista lohkaistaisiin osa lomakunnille? Tällaiselle muutokselle
on mielestäni sosiaalinen tilaus; haikailemmehan vahvempien kyläyhteisöjen
perään. Jo nyt monet kyläkaupat pysyvät pystyssä vai loma-asukkaiden ostoilla.
Loma-asukkaiden arvostus ja motivaatio tulla mukaan kylätoimintaan vahvistuisi
jos heidät noteerattaisiin paremmin myös lomakuntansa veronmaksajina.
Kansalaisia kohdellaan asumisoikeuden osalta eri tavoin
riippuen siitä, missä kunnassa loma-asunto sattuu olemaan. Toiset kunnat
suosivat loma-asutuksen vakinaistamista, toiset eivät. On tullut aika
perinpohjaisesti testata, mitä perustuslakimme 9§:n lupaus oikeudesta ”valita
asuinpaikkansa” tarkoittaa. KHO:n rajoittavat päätökset ovat huolestuttavia. Tilannetta
ei saada puretuksi, ellei kaavoitusta koskevaan lainsäädäntöön tehdä muutoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti