Kartasta huomataan, että uudesta Seinäjoesta on syntynyt maantieteellisesti alue, jossa etäisyydet ovat päästä päähän noin 100 km itse kaupunkitaajaman ollessa keskellä tätä pitkulaista aluetta. Suunnilleen samat fyysiset ulottuvuudet syntyisivät Uudelle Vaasalle jos kuntaliitokset toteutettaisiin Oravaisista Vaasan ja Kyrönmaan kautta Korsnäsiin.
Julkisuudessa on käsitelty työssäkäyntialueita koskevien säännösten muuttamista. Jo ensi toukokuussa tullee voimaan säädös, jonka mukaan velvoite ottaa työtä vastaan ulottuisi 80 km päähän asuinpaikasta. Työssäkäyntialuetta ei voida Pohjanmaallakaan enää mitata vain akselilla etelä-pohjoinen. Kartta paljastaa, että tässä tarkastelussa Vaasan ja Seinäjoen kaupunkikeskukset kuuluvat jatkossa samaan työssäkäyntialueeseen. Tällä hetkellä Vaasan ja Seinäjoen maa-alueiden välissä lienee noin 50 km muihin kuntiin kuuluvia alueita. Kun näin on, herää kysymys tulisiko jo nyt pystyä visioimaan pitemmälle eli näkemään, että esillä olleet kuntaliitosvaihtoehdot eivät tule kestämään pitkässä juoksussa.
Pohjanmaan Liitossa on muistaakseni 2000-luvun alussa tehty Vaasanseudun liikennettä koskeva selvitys (VASELI), joka toi mielenkiintoisella tavalla esille mahdollisuuden tukeutua tulevassa kaupunkirakenteen kehittämisessä tavoitteellisesti rautatiehen. Maakuntakaavaan tämä pohdiskelu poiki maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusvyöhykkeen, joka tosin päättyy maakuntien rajalle.
Monesti on tässä yhteydessä puhuttu myös Vaasan-Seinäjoen nauhakaupungin mahdollisuudesta. Rautatiestä tulisi uusien kaavoitettavien alueitten ”pääruoti”. Tämä ekologisesti kestävä idea on kokonaan jätetty varjoon kuntaliitosvisioinnissa. Tähän on tultu tietenkin siitä syystä, että maakuntien rajoja on pidetty pyhinä. Nauhakaupunki-idea ei etene ellei myös naapurimaakuntamme kiinnostu aiheesta. Asenteissa kysymys on kilpailun sijasta yhteistyöstä.
Pelkästään työssäkäyntialueita koskeva uusi määritelmä pakottaa uuteen ajatteluun. Valtiovalta katsoo, että kolmen tunnin päivittäinen työmatkailu (julkisella liikennevälineellä) on vielä kohtuullista, ellei työtä löydy lähempää kotia. Jos päivittäistä työpaikkaa on velvollisuus hakea jopa 80 km päästä, mihin palveluihin tätä samaa etäisyysmääritelmää tulisi näinä taloudellisesti kovina aikoina soveltaa? Selvää on, että jos julkishallinnon maantieteelliset vastuualueet eivät laajene kansalaisten yhä suurempi liikkuvuus, pohjautuupa se sitten velvollisuuteen tai vapaaehtoisuuteen, on otettava huomioon.
Hallinnon suuruuden logiikan tärkein peruste julkishallinnossa on mielestäni päätösvallan ja rahoituksen saaminen samoihin käsiin. Pienillä kunnilla on enää vähäpätöiset mahdollisuudet itse päättää asioistaan. Monet veikkaavat, että PARAS-hankkeen ehtii ohittaa sen rinnalle virinnyt terveydenhuoltoaluehanke, jonka pohjalta myös seuraava kuntarakenne lopulta syntyy. Valtakunnan tasolle ulottuva epävarmuus ei ainakaan helpota kuntien päätöksentekoa kuntarakennekysymyksissä. Niin tai näin, niin kehityksen suunta on kaikille selvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti