Professori Juho Saari pohti äskettäin TV1:n ohjelmassa suomalaisten onnellisuutta. Tartun niistä vain yhteen näkökulmaan: yksinäisyyteen onnellisuuden esteenä. Jo yli 40 % ruokakunnista on yhden ihmisen kotitalouksia. Juho Saari sanoo, että suomalaiset ovat ensimmäisten joukossa siirtymässä aikaan, jossa ystävien verkosto päihittää sukulaiset sosiaalisen kanssakäymisen merkityksessä.
Että tähän on tultu, löytää selityksensä ennen kaikkea kaupungistumiskehityksestä ja Suomen harvasta asutuksesta. Sekä muuttajat, että paikalleen jäävät menettävät arkisen, fyysisen kontaktin sukulaisiinsa. Merkille pantavaa on, että myös kontaktit lapsuuden ystäviin usein katkeavat paikkakunnalta muuton seurauksena. Näiden puutteiden paikkaajaksi tarvitaan toiselta pohjalta rakennettuja sosiaalisia verkostoja. Siksi työkavereista ja harrastuspiirien ystävistä on tullut uusilla paikkakunnilla ”sukulaiset” päihittävä tärkeiden ihmissuhteiden verkosto.
Kiihkeätempoisessa menossa työpaikat ja paikkakunnat kuitenkin vaihtuvat. Tämä seikkaa panee lujille ystäväpohjaisen verkoston ylläpitämisen. Haasteena on paitsi jatkuva uusien ystävien hankinta myös suhteiden ylläpito vanhoihin ystäviin. Jotta uusien ja vaihtuvien ystävien verkostosta voisi kehittyä merkityksellinen ja onnellisuutta tukeva sosiaalinen verkosto, myös ihmisen mielessä täytyy tapahtua melkoisia muutoksia. Lyhyen tuttavuuden ja mielikuvan perusteella olisi kyettävä rakentamaan luottamuksellisuutta, jota omien paineiden arkinen purku toisen kanssa luulisi edellyttävän.
Tärkeisiin suomalaisiin sosiaalisiin innovaatioihin kuuluu ns. vertaistuki. Monet vammais-ja sairausjärjestöt ovat tässä avainasemassa. Itse asiassa sama rooli voi olla ihan tavallisillakin, harrastustoimintaan liittyvillä ryhmillä ja yhdistyksillä. Näissä yhteyksissä saman kokeneet/kokevat ihmiset voivat kuunnella, lohduttaa sekä rohkaista toisiaan ja iloita heidän kanssaan. Usein tulee toimitetuksi asiaa myös ns. aiheen vierestä.
Kaikki eivät ole mukana työelämässä, eivätkä kaikki ole ns. yhdistysihmisiä. Toiset eivät pääse irti ajatuksesta, että uudet ystävyydet ovat aivan liian pinnallisia että niitä voisi käyttää omien paineiden todellisina purkualustoina. Näiden muutosten seurauksena jopa toisen ihmisen kuuntelu on ammatillistunut. Psykologeille, papeille ja psykiatreille näyttää olevan pohjaton kysyntä. Paradoksihan se on, että lopulta mieluummin sittenkin purkaudutaan täysin tuntemattomalle kuin tutulle. Hoitoa en nyt tässä tarkoita.
Myös uuden teknologian sosiaaliset mediat on otettava huomioon kun puhutaan yksinäisyyden torjunnasta ja vertaistuesta. Yhä useampi ihminen kokee, että yhteyksien ylläpito teknisin välinein riittää pitkälle. Lähes jokaisella on kännykkä ja pääsy tietokoneelle. Esimerkiksi sähköpostin ansiosta ihmiset ovat alkaneet taas kirjoittaa toisilleen. Tuon kirjeenvaihdon voi tallentaa dokumenteiksi vastaamaan entisaikojen kirjeitä. Kirjeet ovat hyvin henkilökohtaisia. Sosiaaliset mediat kehittyvät kaiken aikaa. Ehkä saamme niiden avulla aikaan yhä merkityksellisempiä sosiaalisia verkostoja. Monille saattaa jopa riittää, että fyysisen kanssakäymisen maailmassa on lähinnä hyvän päivän tuttuja ja kanssaihmisiä ”tavataan” massatapahtumissa. Ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti