Keravalla on lähdetty toteuttamaan vanhusten kimppakämppiä kerrostaloihin. Tämä kiinnostava Helsingin Sanomissa (1.11) raportoitu innovaatio sai minut ottamaan yhteyttä Keravalle. Kaupunki on siellä hankkinut kolmen vanhuksen käyttöön huoneiston, jossa jokaisella on oma lukittava makuuhuone, muiden tilojen ollessa yhteisiä. Keravalla tällaisia yksikköjä on kaksi. Koti-ja tukipalvelut ovat tehostuneet kun useampi vanhus hyötyy kotikäynneistä kerralla. Kolme kotipalvelukäyntiä päivässä sekä ateria-ja siivouspalvelut ja hälytysjärjestelmä ovat toimintamallin runko. Tämä toimintamalli tulee selvästi palveluasumista halvemmaksi mutta pärjää sille silti laadussa.
Jäin pohtimaan, miksi tämä toimintamalli käynnistettiin kaikille vanhuksille uuteen ympäristöön? Tunnettu tosiasia on, että monet leskeytyneet asuvat tarpeisiinsa nähden ylisuurissa asunnoissa ja kokevat niissä yksinäisyyttä, jopa turvattomuutta. Missä viipyvät sellaiset innovaatiot, että yksinäinen vanhus jakaisi oman ison kotinsa oman ikäistensä ystävien kanssa? Suomalaisessa saunaseurustelukulttuurissa olemme tottuneet koko elämämme ajan näkemään toisiamme alasti, joten läheinen yhdessäolo kimppakämpässä ei liene ystävien kesken ongelma. Sinne voisi sitten hankkia samat yhteiskunnan palvelut kuin ”Keravan mallikämppään”.
Valtava potentiaali, josta olen puhunut ennenkin, on myös asunto-osakeyhtiöissä. Missä viipyvät innovaatiot, jossa olemassa olevat yhtiöt yhteisesti sopimalla ottavat enemmän vastuuta asukkaittensa jokapäiväisestä hyvinvoinnista? Yhteiskuntaa ei välttämättä tarvita välittäjäksi siihen, että talon asukkaat saavat esim. koti-ja tukipalveluja. Työnantajana voisi toimia myös asuntoyhtiö. Päätöksentekojärjestelmät asunto-osakeyhtiössä ovat jo olemassa. Monessa asiassa intressit menevät ikäryhmien yli. Tarjottimella on kaikki mahdollisuudet lähteä toteuttamaan yhteisöllisempää elämäntapaa juuri siellä, jossa jo asumme ja jossa jo toimimme. Mitä puuttuu, sen voi täydentää.
Minua kiusaa huomata, kuinka juutuksissa me suomalaiset olemme ylhäältä alaspäin tapahtuvaan ajattelumalliin. Todellisessa kansalaisyhteiskunnassa juuri kansalaisten itsensä tulee ottaa enemmän vastuuta arjestaan. Virkamiehet eivät voi tehdä tätä puolestamme. Mitä jos aloitettaisiin eristäytymisen torjunta tutustumisjuhlista taloon muutettaessa. Valoa päivään tuo jo se, että hississä tervehditään eikä murjoteta. Kun on muiden kanssa tekemisissä, myös uusille innovaatioille uskaltaa antaa tilaa. Niitä tarvitsemme erityisesti vanhushuoltoon, sillä meillä ei ole tarpeeksi hoitajia palvelemaan vanhuksia ellei palvelurakennetta muuteta nykyistä paljon selkeämmin avohoitopainotteiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti