Vaasalaiset ovat jo vuosikausia ihmetelleet miksi terveyskeskuslääkärille pääsyn nopeus riippuu siitä, millä alueella asuu. Nyt (Pohjalainen 7.9) asian otti esille myös johtava lääkäri Markku Sirviö. Hän kertoi, että ”terveyskeskuslääkärien kiintiöt on jaettu terveysasemille asukasmäärien mukaan. Ei oteta tarpeeksi huomioon, että iäkkäiden alueilla tarvitaan enemmän lääkäripalveluja kuin nuorten ja terveempien asukkaiden alueilla”.
Tässä jää kysymään, kenen pitäisi ottaa huomioon. Varmaankin niiden, jotka päättävät lääkäriresurssien jakamisesta eri terveysasemille. Eikö kysymys ole arvoista? Konkreettisesti on kysymys siitä, arvostetaanko yhdenvertaista hoitoon pääsyä riittävästi vai ei. Itse kuulun Kirkkopuistikon alueeseen enkä voi hyväksyä jonotilanteiden näin räikeitä eroja. Erityisesti PARAS-hankkeen aikana on puhuttu peruspalvelujen turvaamisesta suuremmissa hallintoyksiköissä. Kuten nähdään, kysymys ei ole vain resurssien määrästä vaan myös siitä, miten ne alueen sisällä jaetaan. Jos on lääkäripula, ongelman vaikutuksia on pyrittävä tasaamaan alueiden kesken. Lähtökohtaisesti mitä useampi erillinen jono, sitä vaikeampi kokonaisuutta on hallita.
Jonojen tasaaminen näyttäisi olevan ratkaistavissa jos alueiden väestörakenne ja terveyspalvelujen tarve tunnettaisiin nykyistä paremmin. Vanhusten määrien lisäksi kannattaisi selvittää myös alueen asukkaiden työterveydenhuollon kattavuus esim. kyselyllä. Laajasisältöinen työterveyshuolto vähentää painetta terveyskeskuslääkäreille. Vielä pitäisi huomioida alueen työttömien määrät kysyntää lisäävänä erityispiirteenä. Kysymys on suunnittelusta.
Terveydenhuollossa on tapahtunut ja tapahtuu jatkuvia rakenteellisia muutoksia, joiden läpivienti sitoo paljon voimavaroja organisaatiossa. Viittaan tässä mm. terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen muodostamiseen Laihian ja Vähänkyrön kanssa sekä terveyskeskuksen päivystyksen siirtymiseen keskussairaalaan (2012). Terveysasemaverkon uudelleen arviointi, mm. keskustan terveysasemien yhdistäminen ei enää sisälly taloussuunnitelmaehdotukseen edes vuodelle 2013.
Toistettu hokema ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” on hyvä. Suunnittelu on välttämätön toimintapa niin henkilöstön kuin asiakkaitakin ajatellen koska se vähentää epävarmuutta. Lakisääteisten suunnitelmien tekeminen sosiaali-ja terveysalalla lopetettiin, mutta eihän sen tarvinnut tarkoittaa, etteivät kunnat jatka suunnittelua omia tarpeitaan varten. Systemaattinen, pitkäjänteinen ja osallistava suunnittelu lisää luottamusta organisaation sisällä ja vähentää hapuilua päätöksenteossa.
Nykyisen tietoyhteiskunnan aikana suunnittelu on teknisesti huomattavasti helpompaa kuin aikana ennen tietokoneita. Suunnittelun aisaparina on seuranta. Näyttää siltä, että myös seurannan ja raportoinnin puolella kunnissa on eletty pitkiä välivuosia. Muodissa oleva kansallisesti ohjattu ohjelmatyö ei todellakaan täytä sitä aukkoa, minkä systemaattisen suunnittelun lopettaminen jätti. Suunnittelu ei ole itsetarkoitus vaan sitä tarvitaan sekä palvelun tuottajia että palvelun käyttäjiä tyydyttävän lopputuloksen aikaan saamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti