Itse kuulun ikäluokkaan, joka kävi koulunsa 40 oppilaan luokissa. No, oli sitä lapsiporukkaa kotonakin. Meillä äiti synnytti seitsemän lasta vajaan kymmenen vuoden sisällä! Maaseudulla monet perheet olivat vieläkin isompia.
Kotini ”ryhmäkoko” ylitti reippaasti nykyisen perhepäivähoidon maksimiryhmäkoon. Kodin työt jaettiin sen mukaan, minkä kukin osasi parhaiten. Kenkut työt tehtiin tasajaolla. Jaksamiseen ja kasvatuskysymyksiin äidillä oli tapana vastata, että vanhemmat lapset pitävät huolta nuoremmista.
Kasvatus niin kotona kuin koulussakin perustui kuriin ja tottelemiseen. Piiskaa tuli helposti jos ei totellut.
Ei tuon ajan perään tietenkään kannata haikailla. Ajat ovat muuttuneet. Vapaa kasvatus, lasten mielipiteen huomioon ottaminen, käytöshäiriöt ja piiskaamiskielto ovat tehneet ammattikasvattajan työn yhä vaikeammaksi niin päivähoidossa kuin kouluissa. Perheiden kasvatushaasteet ovat lisääntyneet ”pätkäelämän” ja toistuvien paikkakunnan tai asunnon vaihdosten takia. Perheiden pahoinvointi näkyy lapsissa ja nuorissa, missä he kulkevatkin. Ammattikasvattajat näkevät usein, että myös lasten perheet olisivat kasvatuksen tarpeessa.
Asioiden saamiseksi parempaa hallintaan tarvitaan monia toimia. Ryhmäkokojen pienentäminen on pehmeä keino ehkäistä ongelmia ennalta. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus tulla kuulluksi kaikkina päivinä. Tämä viesti pitää tietysti osoittaa myös vanhemmille ja muulle lähipiirille.
Ryhmäkoot ovat liian suuret myös vanhushuollossa. Asian voi ilmaista niinkin, että henkilökuntaa on hoidettavia kohti liian vähän. Tämä syö mahdollisuuksia saada riittävän yksilöllistä kohtelua. Hoidon laadusta joudutaan tinkimään. Laitoksissa monet vanhukset joutuvat kokemaan yksinäisyyttä, ulos ei pääse säännöllisesti, ruoka tuodaan mutta siitä ei ehdi nauttia jos syöttäjillä on kiire, suihkuun pääsee ehkä vain kerran viikossa, ylilääkityksestä puhutaan…
Vapaaehtoistyön passit
Vapaaehtoistyö laitoksissa on jäänyt Suomessa aika vähälle. Muistissa on sellaisiakin kokemuksia, että vapaaehtoiset katsottiin häiriöksi eikä heille osoitettu tehtäviä. Nyt asenteet ovat jo kohdallaan.
On selvää kysyntää vapaaehtoistyöntekijöille, jotka osallistuisivat esimerkiksi vanhusten syöttämiseen ja ulkoiluttamiseen sekä tietysti seuranpitoon. Sama sosiaalinen tilaus pätee myös kotona hoidettavien vanhusten osalta.
Mistä vapaaehtoiset? Tutun Tupa yritti aikanaan mobilisoida väkeä näihin tehtäviin, mutta ei onnistunut merkittävässä mittakaavassa. SPR on hyvä toimija, on varmaan muitakin.
Yhteisvastuuseen on kasvettava. Siksi katson tässä asiassa ennen kaikkea toisen asteen oppilaitoksiin ja ammattikorkeakouluihin. Vapaaehtoistyötä pitäisi arvostaa jo opinnoissa eli siitä pitäisi saada opintopisteitä, vähintään hoiva-alan opinnoissa – toivottavasti laajemminkin.
Vapaaehtoistyön passi tulisi ottaa yleiseen käyttöön. Koordinointi sopisi jollekin valtakunnalliselle liitolle. Nuorten työnhaussa vapaaehtoispassi voisi olla kova sana. Kertoohan vapaaehtoistyö ihmisestä aika paljon. Vapaaehtoistyöhön valmennetaan jo kansalais-ja työväenopistoissa. Kurssin pitäisi kuulua tietysti osana myös vapaaehtoistyön passiin eettisten kysymysten ja käytännön seikkojen takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti