sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Joulusadun aika

Ensimmäisen adventin kunniaksi Wasa Teaterissa oli eilen "En julsaga" -näytelmän ensinäytös. Joulusatu on Charles Dickensin käsialaa, kirjoitettu jo vuonna 1843.

Wasa Teatern on pieni teatteri, ja sen näyttämölliset mahdollisuudet ovat melko rajalliset. Ideoille on sitäkin enemmän tilaa. Sekä näyttelijöinä että katsojina oli paljon lapsia. Näytelmä ei ole lastennäytelmä, mutta ei se ole oikein aikuisillekaan. Tekstiä on lapsille liikaa, aikuisille teksti on paikoitellen liian imelää. Toisaalta, voihan katsojalle riittää joululla tunnelmointi. Saadaan myös opetus siitä, että epäitsekkyys on jaloa ja siihen voi kasvaa.

Näyttelijätyö oli paikoin ärsyttävän liioittelevaa. Tällainen ei välttämättä häiritse lapsia. Näytelmän tempo oli lapsia ajatellen joskus aivan liian hidas.

Pohdin ankarasti, kannattaako lapsenlapset viedä katsomaan kyseistä näytelmää. Taivun positiiviselle kannalle sillä viestihän koko teksti ja esitys hyvää mieltä. Sitä ei ole tässä maailmassa koskaan liikaa. Monet näytelmän yksityiskohdat varmasti viehättävät lapsia.

Ei kommentteja: