lauantai 22. joulukuuta 2007

Äidin käsilaukku

Olin jälleen lentoaseman turvatarkastuksessa. Läpivalaisinlaite oli saanut haraviinsa jotakin tsekattavaa kassistani. Huulihohde ja ripsiväri löytyivät helposti. Seuraavaksi miesvirkailija tarttui 10x20 cm kokoiseen käsilaukkuuni ja alkoi penkoa sitä kömpelöin sormin ihmisten edessä. Sain hepulin. Pyysin siirtymään sermin taakse.

Siellä penkominen jatkui. Kysymykseen "mitä etsitte?" ei tietenkään vastattu. Saaliina oli yksi huulipuna. Tällä kertaa virkailija ei sentään avannut hylsyä, josta myös olen saanut kokemuksen. Kun virkailija yritti sulkea pientä käsilaukkuani sain uuden hepulin. Eihän kaverilla ollut aavistustakaan, että pieni käsilaukku menee kiinni vain jos kaikki sen tavarat ovat määrätyssä järjestyksessä.

Mistä nämä hepulini johtuivat? Mieleeni palautui lapsuudestani oman äitini käsilaukku. Suuressa perheessä kun elettiin, hänellä oli vain vähän omaa tilaa. Lapsille tehtiin selväksi, että äidin käsilaukku oli hänen oma pyhä tilansa eikä kukaan muu koskaan saanut penkoa sitä. Jos näin joskus kuitenkin tapahtui, siitä syntyi melko mekkala.

Äitini olisi tuskin koskaan kyennyt sopeutumaan nykyisiin turvatarkastuksiin. Hän olisi pitänyt tarkastuksia röyhkeinä intimiteettisuojan rikkomuksena. Ja niitähän ne ovatkin. Pahempaa on vain tulossa kun läpivalaisu pian paljastaa naisväen kuukautissuojatkin.

Hyvä kysymys tähän loppuun on, onko turvallisuutemme parantunut näiden potenssiin nousseiden turvatoimien ansiosta? Epäilen, että ei ole. Se on selvää, että turvallisuusbisnis voi hyvin ja yhä paremmin.

Ei kommentteja: