Mikä on perusturvan euromääräinen taso Suomessa, siihen tuskin kukaan pystyy antamaan yksiselitteistä vastausta koska kokonaisuus muodostuu useista verottomista ja verotetuista tulonsiirroista ja tuloista.
Kuka on köyhä?
Puhutaanko suhteellisesta köyhyydestä vai absoluuttisesta tuloköyhyydestä? Suhteellisen köyhyyden määritelmän mukaan se on köyhä, joka elää kotitaloudessa, jonka tulot ovat alle 60 % mediaanitulosta. Piste johon verrataan, sijaitsee kohdassa, jossa puolet kotitalouksista on yli ja toinen puoli alle tämän mediaanitulon. Määritelmä on ongelmallinen koska köyhyyden euromääräiseen rajaan vaikuttaa vain ja ainoastaan ”keskellä oleva”. Tuloköyhyyden rinnalla puhutaan myös menoköyhyydestä eli tilanteista, joissa tulot eivät millään riitä menoihin. Köyhyyden määrittelyssä ohitetaan varallisuuden merkitys. Esimerkiksi peritty yksiö antaa perusturvallisuuden ja riippumattomuuden asumistuen muutoksista.
Kun puhutaan köyhyydestä, on puhuttava myös tuloeroista. Tulonsiirtojen merkitys pientuloisille on huomattava. Myös kokopäivätyötä tekevät keskipalkkaiset henkilöt ovat varsin riippuvaisia erilaisista tulonsiirroista. Gini-kerroin on tulonjaon tasa-arvoisuuden mittari. Verrattaessa muihin EU-maihin Suomi on vielä tasaisimman tulonjaon maasarjassa vaikka tuloerot ovat olleet kasvussa. Viimeaikaisen tuloerojen kasvun (haarukan) suurin selittäjä Suomessa on kaikkein suurituloisimpien karkaaminen omiin sfääreihinsä pääomatulojen, bonuksien ja kultaisten kädenpuristusten ansiosta.
Keskitulo
Suomalaisten keskitulot ovat ennen veronmaksua noin 2000 € kun mukaan lasketaan ansiotulot, pääomatulot, eläkkeet ym. tulot. Tämä vastaa noin 1566 € nettotuloa. Köyhiä ovat siis ne, joiden bruttotulot ovat alle 1200 euroa kuukaudessa. Nettotuloista puhuttaessa raja kulkee noin 940 eurossa.
Keskieläke taas ennen veronmaksua on noin 1300 € kuukaudessa - tässä luvussa ei ole muita tuloja. Veron jälkeen tästä jää käteen noin 1090 €. Tämä tarkoittaa, että köyhyysmääritelmän mukaan erittäin merkittävä osa eläkeläisiä elää köyhyydessä.
Perusturva
Kansaneläke on pysyvään toimeentuloon tarkoitettu käyttökelpoinen yhteiskunnan käsitys yksinäisen henkilön perusturvan minimistä – 586,46 € (veroton) kuukaudessa. Tämä ei ole tarkka luku sillä veroton asumistuki tuo siihen enimmillään noin 300 € lisää. Nämä yhteenlaskettuna päädytään siis noin 886 euroon kuukaudessa. Lisäksi monet eläkeläiset saavat verotonta hoitotukea 57-143 € .
Viimesijaisen toimeentulotuki ei ole tarkoitettu pysyvään käyttöön. Sen määrä kuitenkin kuvastanee käsitystä absoluuttisen köyhyyden rajasta Suomessa – 419,11 € (veroton). Tähän summaan sisältyy asumisen 20 % omavastuuosuus hyväksytyistä asumismenoista kun taas muu osa asumiskustannuksista, taloussähköstä, kotivakuutusmaksusta, vähäistä suuremmista terveydenhuoltomenoista eivät tähän sisälly. Toimeentulotuki vaihtelee yksilöllisesti koska em. kulutkin vaihtelevat, joten absoluuttisen minimin määrää ei voida määritellä pitävästi.
Tässä yhteydessä pitää ottaa huomioon, että toimeentulotuen perusosa maksetaan 20 %:lla tai 40 %:lla vähennettynä ellei henkilö ole aktiivinen ”kunnon kansalainen”. Eli ehdoton minimi onkin – vain 251 € kuukaudessa ! Lieventävänä asianhaarana on toistettava, että olosuhde ei ole tarkoitettu pysyväksi. Asumistuki lisää tämän perusturvan määrää.
Tässä rinnalla on tarkasteltava myös opintotukea. Opintotuki koostuu opintorahasta, opintolainan valtiontakauksesta ja asumislisästä. Opintorahan määrä on 246-298 €/kk jos on 18 vuotta täyttänyt eikä asu vanhempiensa kanssa. Opintorahaa voidaan pisimmillään maksaa 70 kuukautta eli lähes kuusi vuotta. Asumislisän määrä on enintään 201 euroa kuukaudessa. Koska opiskelu on investointi tulevaisuuteen, opintoja voi rahoittaa myös valtion takaamin lainoin. Tietyin edellytyksin voi saada myös korkoavustusta. Opintojen rahoittaminen lainalla on vähentynyt ja vaatimukset siitä, että opintotuki on nostettava edes toimeentulotuen tasolle, ovat lisääntyneet. Kysymys on kinkkinen siksi, että opiskelijat saavat hankkia kansaneläkkeen ylittävän määrän lisätuloja opintorahan vähentymättä.
Leipäjonot
Absoluuttista köyhyyttä koskevassa keskustelussa on huomioitava myös ne, jotka ovat kenties vuosien historian vuoksi velkakierteessä ja vippiviidakossa tai muista syistä tilanteessa, jossa ainoan liikkumavaran saa ruokamenoista pihistämällä. Mm. tähän tarpeeseen tarvitaan järjestöjen leivänjakoa. Ihmisten hyvinvoinnille köyhimmässäkin tilanteessa on tärkeintä, että yrittää ensisijaisesti maksaa vipit takaisin ystävilleen. Tämä osoittaa vastuuta. Jos tämä säie katkaistaan, se olisi köyhän omanarvontunnon täystuho. Köyhät siis joutuvat nöyrtymään leipäjonoihin säilyttääkseen itsekunnioituksensa suhteessa omiin lähimmäisiinsä.
Perusturvaan tarvitaan parannuksia
On päivänselvää, että syyperusteisen perusturvan (työttömyys, sairaus, vanhuus) taso on Suomessa täysin riittämätön. On välttämätöntä nostaa syyperusteisen turvan tasoa vähintään 120 €:lla kuukaudessa, käteen jäisi satanen. Jo tämä riittäisi, että ei tarvitsisi tukeutua vähäisestä syystä toimeentulotukeen, kuten nyt. Köyhiä ei pidä eikä saa kyykyttää, nöyryyttää. Pitää muistaa, että jokainen toimeentulotukea hakeva kotitalous joutuu avaamaan kaikkien jäsentensä tulot sosiaaliviranomaisille ja alistumaan kontrolliin vaikka tarvitsisi vain vähäisen määrän toimeentulotukea.
Entä rahoitus?
On jo käynyt selväksi, että perusturvan tasoa on korotettava. Kuinka paljon ja miten tämä rahoitetaan, on avoin kysymys. Kaikkein olennaisin rahoitus saadaan työllisyysasteen nostamisesta. Työllisyys on parasta sosiaaliturvaa. Työllisyysasteen lisääminen poistaa samalla sosiaalisia ongelmia ja pienentää sosiaalimenoja. Sanalla sanoen työllisyys luo hyvinvointia.
Kokonaisveroaste on Suomessa muihin EU-maihin verrattuna varsin korkea. Liikkumavara siinä suunnassa ei ole suuri jos samalla halutaan huolehtia kilpailukyvystä ja työllisyydestä. Hyvin kohdistetuilla verotuksen rakennemuutoksilla voidaan saada aikaan talouskasvua edistäviä vipuvaikutuksia.
Lähtökohta on, että sosiaaliturvaan tehtävät korotukset on rahoitettava samalla tavoin kuin nyt. Valtion osuus Kelan rahoituksesta vuonna 2009 oli noin 65 %, vakuutusmaksuilla rahoitettiin noin 30 % ja kuntien suoritukset olivat 5 %. Vuonna 2009 valtio maksoi esimerkiksi kansaneläkevakuutuksen menoista 80 % ja työnantajat 20 %. Toimeentulotuki taas on osa kunnan sosiaalimenoja, joihin saadaan valtionosuus. Vuonna 2010 työantajien Kela-maksu kuitenkin poistettiin mikä tarkoitti, että vastuu tämän osuuden (700.000-800.000 € ) rahoittamisesta siirtyi valtiolle. Näin kirkastettiin edelleen sitä linjausta, että perusturvan rahoitus kuuluu valtiolle kun taas ansioturvan rahoitus kuuluu työnantajille ja työntekijöille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti