On totta, että Suomen veroaste on viimeisen kymmenen vuoden aikana laskenut. Vuonna 2008 veroaste oli 42,3 % eli alempana kuin yhtenäkään vuonna jälkeen 1989.
Huomaamatta ei silti jää, että veroasteemme on korkeampi kuin EU:ssa keskimäärin, puhumattakaan OECD:n keskiarvosta. EU:hun nähden ero oli vuonna 2000 lähes 7 %-yksikköä, kun taas 1980-luvulla oltiin silloisten EU-maiden kanssa lähes samoissa lukemissa. Mitä tällainen ero vaikuttaa maamme kilpailukykyyn, on olennainen kysymys. Veroasteen vaihtelut vuodesta toiseen ovat hämmästyttävän suuria. Voidaan ajatella, että kysymys on aktiivista äkkiliikkeistä tai siitä, ettei talouskehityksen ennakointi ole osunut kohdalleen.
Niin tai näin, veroaste on ja pysyy Suomessa korkeana. Että tämän siedämme myös jatkossa, meidän on ajateltava, että saamme veroilla enemmän hyvinvointia kuin vertailumaamme kansalaiset. Oikeastaan meidän pitää sitä vaatia.
Arvonlisäverokeskustelu on ollut aivan tolkutonta kun on jouduttu tukkanuottasille jo käsitteistä. Sokea reettakin sen tietää, että köyhä maksaa tuloihinsa nähden eniten alv:ia vaikka itse alv-% peritään samana kuin rikkaalta. Reetta tietää senkin, että mitä enemmän rikas kuluttaa hyödykkeitä ja palveluja, sitä enemmän euromääräisesti hän taas maksaa alv:ia. Kokoomuksen ulostulosta tässä asiassa tuli mieleeni alakoulun rikkiviisas pojanviikari, joka ei innostuksessaan nähnyt metsää puilta.
Mutta köyhää ajatellen, meidän demareiden tulisi innostua eriyttämään alv-% niin, että välttämättömyyshyödykkeiden alv-prosentit olisivat alhaisimmat tai jopa nolla. Tällainen reformi osataan tehdä kustannusneutraalisti jos on tahtoa. Päättäjillä ei näytä olevan riittävästi käsitystä köyhän kulutusmahdollisuuksien mittakaavasta. Eurolla ja viidellä eurolla on pienissä tuloissa vielä ihan oikeaa merkitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti