Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa ovat yrittäjämaakuntia. Jos muualla Suomessa olisi yhtä paljon pienyrityksiä, Suomen työttömyysongelma näyttäisi vallan toiselta. Työttömyys on viime kuukausina noussut ollen nyt (helmikuu) 8,4 %; Etelä-Pohjanmaan luku oli 8,5 % ja Pohjanmaan luku 7,0 %.
Nuorten työttömyys on tulevaisuuden kannalta kaikkein suurin haasteemme. On järkyttävää, ettei hyvinvointiyhteiskuntamme pysty vieläkään ratkaisuihin, joissa jokaiselle nuorelle taataan opiskelu-tai työpaikka. Kun ketään ei voi väkisin raahata kouluun tai työpaikalle, kysymys on siitä, ettei otetta nuoriin katkaista vaikeuksien kohdatessa. Tässä korostan erityisesti oppilaitosten vastuuta. Niiden on aikaisempaa enemmän sopeutettava opetusta ja lisättävä tukitoimia niille oppilaille, joilla on vaikeuksia. Nuoria ei saa opettaa sosiaalihuollon asiakkaiksi vähistä syistä. Idea siitä, että myös työpajatoiminnan kautta voisi valmistua ammattiin, on kannatettava. Oppisopimuskoulutus kaipaisi Suomessa yleisemminkin paljon lisää huomiota.
Akateeminen työttömyys on viidessä vuodessa kasvanut 25%:lla. Suomessa koulutetaan vuosittain kymmeniätuhansia nuoria aloille, joilla työnsaantimahdollisuudet ovat huonot. Työttömyyden rakenne on nyt kokonaan toinen kuin 1990-luvun laman kynnyksellä. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita työttömien määrä nousi muutama vuosi sitten äkillisesti kun maisterisumaa purettiin. Erityisesti taide-ja kulttuurialalla ja humanisteilla laajemminkin on suuria työnsaantivaikeuksia. Tärkeä kysymys onkin, missä määrin aloituspaikkojen tarjonnassa vastataan opiskelijoiden mieltymyksiin, missä määrin taas vastataan työvoiman kysyntään eri aloilla. On nuoria kohtaan väärin kouluttaa heitä trendikkäille aloille työttömiksi. On tietysti aivan selvää, ettei tarjontaa ja kysyntää saada koskaan täysin tasapainoon.
Akateeminen työttömyys voi heijastua myös niin, että loppututkinnon paperien ulosottamista lykätään tai että opintoja jatketaan, hankitaan toinenkin tutkinto tai suoritetaan tohtorin tutkinto. Lisäsivistys on aina hyväksi. En tunne asiaa niin hyvin, että voisin yleispätevästi sanoa, arvostaako työelämä tällaista ratkaisua riittävästi. On kuitenkin myös niitä, jotka katsovat ettei opiskelu korvaa oikeaa työelämän kokemusta.
Kansallisella tasolla ongelmaksi voi muodostua koulutusalan vaihtajat koska se lisää opetuksen yksikkökustannuksia. Vastikään kuulin tapauksesta, jossa 18 oppilaan luokkaan (2.aste) oli jäänyt vain 4-5 opiskelijaa. Opetusta ei keskeytetty. Opetus oli edennyt niin pitkälle, ettei varapaikoilta voinut enää ottaa tilalle uusia oppilaita. Päättäjänä kaipaan laajemminkin systemaattista tietoa keskeyttäneistä ja toimenpiteistä, joihin sen estämiseksi tai ainakin vähentämiseksi on ryhdytty.
Pidän ilahduttavana sitä, että kiinnostus toisen asteen ja AMK-koulutukseen on lisääntynyt. Samalla se on tarkoittanut, että lukioihin pyritään hieman aiempaa vähemmän. Olen pitkään ihmetellyt miksi ns. kaksoistutkinto on lähtenyt Suomessa niin nihkeästi liikkeelle. Kun minun lapseni olivat opiskeluiässä, Ruotsissa täyttä häkää jo suoritettiin lukiota ja ammatillista tutkintoa rinnan. Meillä tämä konsepti on edelleen suuri poikkeus vaikka joku perusammatti voisi toimia kätevänä työttömyysvakuutuksena jos myöhemmin hankittu akateeminen tutkinto ei ole avannut muita työllistymismahdollisuuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti