Työeläkkeet on sidottu 80 %:sti kuluttajahintaindeksiin ja 20 %:sti ansiotasoindeksiin. Tämä tarkoittaa, ettei ole tarkoituskaan pitää työeläkettä saavien tuloja kiinni samassa juonessa työllisten kanssa. Kansaneläkelain mukaiset etuudet on sidottu pelkkään kuluttajahintaindeksiin (aik. elinkustannusindeksiin). Kuluttajahintojen kehitys siis pääasiassa määrittää voimassa olevien eläkkeiden kehitystä.
Kun näin on, on hyvä katsoa kuluttajahintaindeksin sisään. Mitä tavaroita ja palveluita indeksissä käytettyyn ostoskoriin sisältyy, ja millä painoarvoilla? Tekeekö edes koko Suomea koskeva kuluttajahintaindeksi oikeutta eläkeläisille?
Kuluttajahintaindeksi kuvaa Suomessa asuvien kotitalouksien Suomesta ostamien tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä. Kuluttajahintaindeksi lasketaan menetelmällä, jossa eri hyödykkeiden hinnat painotetaan yhteen niiden kulutusosuuksilla. Esimerkiksi ravinnon painoarvo on indeksissä noin 15,3 %, alkoholijuomien ja tupakan 5,9 % ja terveyden 5,5 %. Keskimääräkansalaisen kulutuksesta menee tämän lisäksi liikenteeseen 16 %, asumiseen 14,5 % sekä kulttuuriin, vapaa-aikaan ja viestintään 15,5 %. Niin, mitä tästä sanoo pienintä eläkettä tai toimeentulotukea saava?
Eläkeläisten kulutustottumukset eroavat aivan varmasti keskimääräisestä kulutuksesta. Toinen näkökulma kuluttajahintaindeksin käyttöön liittyy tietenkin eläkkeiden tasoon. Mitä pienempi eläke/tulotaso on, sitä varmemmin pennoset on käytettävä ihmisarvoisen elämän kannalta olennaisimpaan kuten ravintoon ja asumiseen. Pienimmillä eläkkeillä olevat joutuvat jo kamppailemaan saadakseen turvattua riittävän monipuolisen ruuan.
Indeksien luonteeseen tietysti kuuluu, että ne kuvaavat yleistä kehitystä. Eri tarpeisiin on kehitetty omia indeksiään. Nykyistä oikeudenmukaisemman tulokehityksen takaamiseksi etenkin pienituloisille ei-työllisille, heille olisi luotava oma kuluttajahintaindeksi, jonka määrittelyyn käytettäisiin heidän omia kulutustottumuksiaan. Tupakan ja alkoholin mukanaolo missään ostoskorissa olisi kyseenalaisesti terveyspoliittisin perustein.
Myös verotus säätelee tulokehitystä yleisellä tasolla. Tuloverotuksesta on poistettu olosuhde-perusteisia ”automaatti”-vähennyksiä. Sijaan on kehitetty uusia, nyt työssäkäyviä suosivia aliverotettuja etuuksia (autoetu, asuntoetu, työterveyshuolto, ruokaseteli, liikuntaseteli, kulttuuriseteli, jne.). Tosiasialliset tuloerot työllisten ja työelämän ulkopuolella olevien välillä kasvavat tätäkin kautta, ja enemmän kuin tilastot osoittavat.
On siis suunnitelmallisen politiikan tulosta, että pienituloisilla ei-työllisillä menee aina vain huonommin. Sosiaalietuudet, joihin ei sovelleta mitään indeksiä, ovat kaikkein satunnaisimpien poliittisten ratkaisujen varassa ostovoiman osalta. Mitä lähemmäs toimeentulon minimiä tullaan, sitä kohtalokkaammasta asiasta on kysymys kun puhutaan kuluttajahintaindeksistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti