tiistai 3. maaliskuuta 2009

Puuni – katoamassa oleva sana

Olen istunut nyt kahtena päivänä peräkkäin parkettilattialla yhteensä noin seitsemän tuntia putsaten lattiaa erilaisilla ihmeaineilla sauva sauvalta. Lika on nyt poissa ja olisi puunaamisen vuoro. Menin ensimmäiseen markettiin hakemaan puunia. Vaan mitä sanoi osaston myyjä:”En ole koskaan kuullut mitään puunaamisesta. Mitä se sana tarkoittaa?” En lähtenyt pitämään esitelmää, mutta siirsin ajatukset lapsuuteni siivoustalkoisiin.

Äidilleni oli kunnia-asia, että kotimme laaja parkettilattia putsattiin perusteellisesti, vahattiin tarkasti ja sen jälkeen puunattiin kaksi kertaa vuodessa. Välillä tietysti tehtiin paikkaustöitä – ja puunattiin. Parketti putsattiin ruutu ruudulta ja puunsyy puunsyyltä ensin tärpättiin kastetulla rätillä. Sen jälkeen jokaiseen ruutuun hierottiin toisella rätillä kivivahaa. Vahan annettiin imeytyä. Kun tuli parketin kiillottamisen aika, muistan veljieni rientäneen jo apuun ja tanssineen puunauskoneen kanssa. Urakan jälkeen oli monosukkatanssit koko talkoo-porukalle ja vähän muillekin ajan hittien tahdittamana.

Puunauskone on tallessa, mutta sille ei ole ollut käyttöä, sillä nykyaikaiset parkettilattiat on lakattu ja vaativat vain kevyitä pyyhkäisyjä milloin putsaamista tai kiiltoa varten uusilla aineilla. Kaupoista ei löydy enää kivivahaa. Euromarketista kerrottiin, että sen myynti oli lopetettu viime vuonna.

Aina ei ole ihan näin helppoa. Uuden asuntomme parketti on paksua vanhaa kapulaparkettia. Parketti oli ollut asumattomana yli kaksi vuotta ja ottanut vastaan nokea ja viime viikot myös remontin kivipölyjä, maaleja ja liimoja. Nopeitten pyyhkäisyjen sijaan oli palattava ruohonjuurille jynssäämään. Ja se on muuten duunia. Lattian jynssäämistä voi verrata ihon kuorintaan. Sen jälkeen tarvitaan paljon rasvaista ravintoa. Mutta sitä ei ole enää tarjolla – parkettilattioille.

Ei kommentteja: