Sain juuri hotkittua paljon julkisuudessa puhuttaneen ”Lume-demokratia” (kirjoittajat: Katja Boxberg ja Taneli Heikka). Kirja on tyyliltään perinteinen pamfletti. Ajatukset ja mielipiteet on päästetty valloilleen ja vauhti on nopea. Kiireestä kielii, että tekstissä esiintyy siellä täällä tarpeettomia toistoja.
Pamfletti on yllä mainituista reunahuomautuksista huolimatta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Aiheita on useita: menneisyyden hallinta, konsensus, demokratia, media, moraali, talouspolitiikka, alue-ja yritystuet. Pamfletti puhuu asioista ja henkilöistä oikeilla nimillä ja pahiksiksi poimitaan monet, vielä nykyisinkin politiikassa tai yhteiskunnan kärkipaikoilla vaikuttavat henkilöt. Heitä on vasemmalla, keskustassa ja oikealla. Pamfletti pyrkii osoittamaan, että Suomi ei ole länsimaa, vaikka toisin väitetään. Tukea tälle väitteelle haetaan runsaista faktoista.
Toisilleen uskollinen pieni klikki olisi järjestellyt maan asioita kansalaisten edun vastaiseen suuntaan ja aiheuttanut veronmaksajien kannalta miljardien tuhlaukset. Tuloksena on pahoinvointi-Suomi, joka jää muista EU-maista jälkeen ruuan ja asuntojen hinnoissa, palkkatasossa, palvelujen hinnassa ja tasossa, työllisyydessä, jne. Sama klikki on nostanut toisiaan yhä korkeampiin vakansseihin mm. sananvapauden kiivaita vastustajia.
Pamfletissa vastustetaan avoimesti konsensusta koska sen keskeisin idea on jatkaa sulle-mulle-politiikkaa vallan kolmiossa (punaleiri, aluetukileiri, pääomaleiri) ja hidastaa välttämättömiä muutoksia. Tämä kolmio on luonut säännöt, joiden johdosta työllistäminen on tehty pienyrittäjille monimutkaiseksi ja kalliiksi. Mediaa kritisoidaan vallanpitäjien hännystelystä.
Rahan tuhlaamista alue-ja maatalouspolitiikan kohteisiin sekä metsäteollisuuden avokätistä tukemista verovaroin pidetään lähinnä hölmöläisten hommana, koska kysymys on tekohengityksestä. Juna meni jo. On mahdoton yhtälö kuvitella, että hyvää palvelutasoa voidaan pitää yllä harvaan asutuilla alueilla. Kaikille on selvää, että ravintoloitsija ei voi pitää auki putiikkiaan sunnuntaina jos ei ole asiakkaita.
Tukitoimenpiteiden painopisteen tulisi kirjoittajien mielestä olla kaupunkipolitiikassa ja kaupunkien läheisyydessä sijaitsevan taloudellisen toimeliaisuuden vauhdittamisessa, ja tietysti tutkimus-ja kehittämistyössä.
Tabun ilmapiiristä johtuen julkinen keskustelu on – jos avoimesta demokratiasta halutaan puhua - hämmästyttävän vähäistä. Ulkomaiset tutkijat ja journalistit ovat tästä moneen kertaan huomauttaneet.
Pamfletin vakavin syytös koskee presidentinvaalien poikkeuslakia 1973 ja sitä, etteivät poikkeuslain kannattajat ole koskaan pyytäneet anteeksi demokratian pahinta loukkausta – vaaleista luopumista. Pamfletissa lainataan eduskuntakeskustelua noilta päiviltä. Poikkeuslain vastustajia haukuttiin törkein sanoin, jopa FASISTEIKSI ! Tällaisia puheenvuoroja tuli myös demarileiristä. Muistan tuon ajan henkisen ilmapiirin oikein hyvin; se oli tukahduttava. Kuuluin niihin harvoihin demareihin, joka allekirjoitti poikkeuslakia vastustavan kansalaisadressin. Allekirjoitustani oli edeltänyt perinpohjaiset ja toistuvat keskustelut historioitsijoiden ja perustuslakiasiantuntijoiden kanssa. Näihin olin tutustunut jo lapsuuskodissani.
Politiikassa mukana olleena ja olevana nuoremmat ovat usein kysyneet minulta mielipidettä siitä, miten tuohon tai tähän asiaan pitäisi suhtautua. Ainoa neuvoni on ja pysyy: toimi niin, että tulet itse toimeen tekemäsi päätöksen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti