Ankkalammikon iltalypsy

HS:n sunnuntaisivulla (6.1.2008) oli haastateltu Mustasaaren kunnanjohtaja Ahlbergia ruotsinkielisten asemasta Suomessa. Haastattelu osui hyvään saumaan, sillä juuri kielikysymys hiertää Paras-hanketta Pohjanmaalla. Pelkkä silmäys kartalle ja pitäisi olla itsestään selvää, että esimerkiksi reikäleipäkunnat Mustasaari ja Vaasa yhtyisivät samaksi kunnaksi.

Tämä ei ole mahdollista niin kauan kuin ruotsinkieliset eivät luota kaksikieliseen hallintoon jos hallinnon enemmistökielenä on suomi. Tämä viesti tuli esiin myös Ahlbergin haastattelussa. Ratkaisuksi hän ehdottaa, että ”… ruotsinkielisillä olisi omaa hallintoa, josta he saisivat itse päättää”. Tämä tarkoittaa integroinnin sijasta segregointia. Kysymyksessä on uusitun kielilain iltalypsy ja kaksikieliseen hallintomallin mitätöinti.

Missä määrin ruotsinkieliset lähestyvät asiaa periaatteellisena kysymyksenä, missä määrin taas käytännön perusteella – siitä olisi saatava selko. Kansalaiset viettävät käsittääkseni melko vähän aikaa hallinnon kanssa kommunikoidessaan. Tilanne on sama molemmilla kielillä. Sen vuoksi ensimmäinen asia on arvioida kieliaspektin merkitystä tässä asiassa ylipäätään.

Lisääntyvä osa ruotsinkielisiksi rekisteröidyistä on käytännössä jo kaksikielisiä. Ruotsinkielisten ummikoiden määrä vähenee koko ajan. Tarkkaa arviota asiasta ei voida esittää koska rekisteröinti kaksikieliseksi on estetty. Yhä useammat suomenkieliset perheet myös lähettävät lapsensa kielikylpyihin ja ruotsinkielisiin kouluihin. Ruotsinkielisten huolen hallinnon kielipalvelujen tulevaisuudesta pitäisi olla em. syistä vähenevä eikä lisääntyvä niin kuin annetaan nyt ymmärtää. Jos kielivaatimus nostetaan täydellisen taidon tasolle, virallisesti kaksikielinen Suomi ei tule koskaan suoriutumaan haasteesta ja väestön ponnistelut ruotsia puhuvien hyväksi ovat turhia. Kaikkea ei voi saada edes maailman vähemmistöystävällisImmässä maassa. Maan kaksikielisyys ja kieleen perustuva hallintoautonomia ovat päävaihtoehtoja.

Kielen merkitys lisääntyy kun siirrytään itse toimintaan, esimerkiksi päiväkoteihin, kouluihin ja kehitysvammahuoltoon. Niissä ratkaisut jo noudattavat kielellistä jakoa. Vanhushuolto näyttää seuraavan perässä. Samalla kun päätösvaltaa on jo siirretty alemmille latvoille kaikissa kunnissa, on siis myös kielellinen autonomia käytännössä edennyt. Tämä kehitys on mielestäni paikallaan.

On siis jo kyetty osoittamaan, että kaksikielisen päivänvarjon alla on mahdollista ylläpitää melko itsenäisiä kielellisesti eriytettyjä yksiköitä. Tästä toimintamallista on se hyöty, että kansalaisten tarpeisiin on mahdollisuus vastata melko yhdenmukaisin perustein. Näistä syistä näyttää ilmeiseltä, että RKP:n iltalypsyllä on vain periaatteelliset perusteet.

Kaksikielisten kuntien ja alueiden kannalta ei ole yhdentekevää, minkälainen rooli kielikysymykselle Paras-hankkeessa annetaan. Kohtuus olkoon ohjenuora myös tässä kysymyksessä.