Miksi erilliset eettiset neuvottelukunnat?

Terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE) on toiminut jo vuodesta 1998. Se on antanut useita merkittäviä kannanottoja ja käynnistänyt yhteiskunnallista keskustelua vaikeissa asioissa. Monet ETENEn kannanotoista tai lausunnoista tulevat myös sosiaalitoimen alueelle. Esimerkkeinä mainittakoon kannanotot vaikkapa ”Arjen medikalisoituminen”, ”Lääkehoidon kokonaisvastuun ongelmista”, ”Päihtyneen henkilön akuuttihoito ja ”Ympärileikkaukset”.

Huoltaja-säätiö on hiljattain esittänyt aloitteen sosiaalialan eettisen neuvottelukunnan perustamiseksi, ja perustellut sitä sosiaalialan työn sisältöjen moraalisesti ja eettisesti vaikeilla kysymyksillä. Ilmeisimmin aloitteella on haettu myös tasapainoa sosiaali-ja terveydenhuollon välille. Mutta miksi pitää perustaa oma neuvottelukunta sosiaalihuoltoon?

Sosiaali-ja terveysalan lainsäädäntö kumpikin sisältävät runsaasti eettisiä säännöksiä. Keskeisiä yleislakeja tässä ovat laki potilaan asemasta ja oikeuksista vuodelta 1992 ja laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista vuodelta 2000. Kun eduskunnassa sorvattiin sosiaalialan asiakaslakia, kysyttiin, miksi sosiaali-ja terveysalalle ei voida luoda yhteistä asiakaslakia kun kerran asiakkaat ovat todellisuudessa varsin usein yhteisiä. No, saatiin sentään rakenteeltaan mahdollisimman yhteneväiset lait sen jälkeen kun hallituksen ensimmäinen esitys oli palautettu uuteen valmisteluun.

Asiakaslakien erillisyys on johtanut muun muassa siihen, että tietosuojasäännösten vuoksi tietojen siirto sosiaali-ja terveydenhuollon välillä on mahdollisimman monimutkainen. Lääninhallituksen kanteluja aikanaan käsitellessäni olen päässyt havaitsemaan, että tietosuojaan vedoten on todellisuudessa heikennetty asiakkaan mahdollisuuksia saada parasta mahdollista hoitoa. Kun tietosuojaa koskevat kiristyneet säännökset tuotiin lainsäädäntöömme, tehtiin ilmeisimmin ylilyönti. Nyt olisi aika muistaa pääasia: asiakkaan ja potilaan tarpeet. Pelkkä ajatus siitä, että apua pyytävä kieltäisi auttajien välisen informaation kulun omassa asiassaan, tuntuu omalaatuiselta. Pitäisihän hoitoon liittyvän informaation käytön olla lähtökohtaisesti päivänselvää. Asiakkaiden allekirjoitukset suostumuksiin saataneenkin lähes poikkeuksetta.

Erillinen lainsäädäntö ei ole estänyt yhdistämästä sosiaali-ja terveyshallintoa kunnissa. Kokemukset tästä yhteistyöstä ovat olleet pääosin myönteisiä. Tietosuojan säännöksiä on oikaistu sosiaali-ja terveydenhuollon yhteisissä asiakasneuvotteluissa, joissa informaatiota on voitu välittää puolin ja toisin ainakin suullisesti. Näin tapahtuu varsinkin perustasolla kunnissa. Olisi toivottavaa, että kollegojen käsitykset eettisissä kysymyksissä kulkisivat samaan suuntaan.

Toivon, että vielä harkittaisiin mahdollisuutta yhteiseen sosiaali-ja terveydenhuollon eettiseen neuvottelukuntaan. Kumpikin ala tarvitsee ja tukee toistansa. Sosiaali-ja terveysministeriön selvitysmiesten esitys TEO:n tehtävien laajentamisesta viittaa kehitykseen, joka myös tukee ajatusta yhteisestä eettisestä neuvottelukunnasta sosiaali-ja terveysalalle.