29.2.2008


Vaasan liikuntapoliittiset linjaukset – onko niitä?

Kiinnostuin tässä hiljan pohtimaan, miten uusia vaasalaisia liikuntainvestointeja käynnistetään ja ovatko ne hyväksyttyjen strategioiden ja toimintaohjelmien mukaisia. Yllätykseni oli suuri kun tuli esille, että viimeinen liikuntapoliittinen ohjelma on laadittu vuonna 1984! Tuo ohjelma kattoi vuodet 1985-2000. Jo seitsemän vuotta on siis ajettu ilman ohjelmaperustaa. Eikä kukaan ole huomannut. Strategian ja ohjelman puute ei ole estänyt investointeja, kuten olemme huomanneet.

Onko kaupungissa muitakin hallintokuntia, jotka eivät ole jalkauttaneet valtuuston hyväksymiä strategioita ja tehneet niiden perusteella toimintaohjelmia, sitä en tiedä. Voidaan vähintäänkin todeta, että strategia-ja ohjelmatyön koordinoinnissa on edelleen selviä puutteita.

Liikuntapuolella tilanne on poikinut aktiivisia työryhmiä, jotka tekevät ehdotuksia liikuntapaikkojen kehittämiseksi. Useimmiten tuodaan esille yksi laji kerrallaan. Viimeisin huuto on hiihtoputki. Hietalahden liikuntapuiston suunnitelma lähti liikkeelle jalkapallon tarpeista. Uutta ravirataakin on suunniteltu.

Kaupunginhallituksessa ollaan vähitellen heräämässä tähän kummalliseen tilanteeseen, jossa kokonaisuus ei ole koskaan pöydällä yhdellä kertaa. Talousarviokäsittely ei tietenkään kuittaa niitä tarpeita, joista tässä puhutaan.

Opetusministeriö on linjannut kansallista liikuntapolitiikkaa. Se painottaa toimissaan liikunnan merkitystä väestön hyvinvoinnille ja terveydelle.

Vaasassa on pidetty kenties paremmin huolta penkkiurheilijoista kuin urheilijoista; katse on ennemminkin kilpaurheilussa kuin kuntoliikunnassa. Ollaan niin kovin huolissaan siitä, ovatko katsomot riittävän suuret niitä harvinaisia hetkiä varten, jolloin tarjolla olisi joku suuri matsi. Mikäs siinä, mutta liikunnastahan ei silloin ole kysymys vaan kaljan juonnista ja makkaran syönnistä.

Linjauksia tarvitaan nopeasti. Katsomotilojen rakentamiselle verorahoin on vain vähän perusteita niin kauan kun puuttuu liikuntapaikkoja, joissa ihmiset itse liikuttavat itseään ja huolehtivat terveydestään tai kun palveluja ei voi käyttää korkeiden maksujen takia. Tämän päivän bisnisurheilun tulee ottaa haaste vastaan ja hankkia rahoitus katsomoille muualta kuin veronmaksajilta.

Terveyttä edistävä kuntoliikunta vaatii paljon lisää huomiota. Esimerkiksi otan uimahallin, joka on käytännössä johtava ehkäisevän terveydenhuollon keskuksemme. Nyt on aika miettiä mm. sitä, millaisella asiakasmaksupolitiikalla voidaan entisestään tehostaa uimahallin käyttöä ja näin säästää terveydenhuoltomenoissa.