keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Nelijalkaisille vai kaksijalkaisille?

Olen koiraihmisiä. Yhteishuollossa ollut beaglemme on jouduttu hakemaan useampia kertoja koiratarha Kulkurista kun koira on karannut omille teilleen. Arvostan paljon koiratarhan työtä.

Silti en voi olla innostunut ajatuksesta, että aivan keskeisellä paikalla – Radiotiellä – vapautuva lähes 11 hehtaarin alue tuosta vain varattaisiin koiratarhan käyttöön kymmeniksi vuosiksi eteenpäin ja käytännössä ilmaiseksi. Tämä kahlitsisi alueen muun käytön koiratarhan toiminnan luonteen vuoksi. Maankäytöllisesti kysymyksessä on suorastaan herkkupala, jota pitää tutkia tarkemmin ennen kaikkea alueen asukkaiden tarpeiden näkökulmasta.

Koirien on sanottu Radiotiellä siirtyvän kokonaan sisätiloihin. On vaikea kuvitella, ettei koirien tarvitsisi olla ulkona tarpeillaan tai saadakseen välttämätöntä liikuntaa. Näin ollen ei pidä myydä ajatusta, että koiratarhaa voitaisiin pitää yllä ilman ympäristöön kuuluvaa koirien haukuntaa.

Radiotien talossa on toimintatilaa kolmessa kerroksessa, yhteensä arviolta kaikkiaan 500 m2 . Vuokra-ajaksi ehdotetaan 25 vuotta ja vuosivuokraksi 350 €. Mielenkiintoista on, että suuri osa koiratarhan käyttöön ajatellusta tilasta käytettäisiin synergiaan vedoten kuitenkin yksityisen eläinlääkärin toimitiloiksi! Totta kai tiedostetaan, että toimitilat on kunnostettava ennen kuin ne kelpaavat mihinkään uuteen toimintaan.

Koiratarhan siirtämishankkeelle Radiotielle on nyt pantava painava stop. Radiotien vapautuvan alueen käyttöä on sen keskeisen sijainnin vuoksi tarkasteltava laaja-alaisemmasta näkökulmasta.

Talo sopisi sijainniltaan ja liikenneyhteyksien puolesta mitä parhaiten esim. jonkun alueella toimivan yhdistyksen pyörittämään asukastupatoimintaan Oulun mallin mukaisesti. Asukastuvat ovat matalan kynnyksen yhteisöllisiä toimintakeskuksia, jotka palvelevat alueensa asukkaita myös koteihin. Toimintaan osallistuville ei aseteta ehtoja iän, ihonvärin, vamman, ammatin tai muunkaan ominaisuuden suhteen. Olennaista on huomata, että tässä toiminnassa ei olisi kaupungin palkkalistoilla olevia työntekijöitä; luotetaan vihdoin asukkaiden itsensä kykyyn luoda yhteisöllisyyttä eli tuottaa iloa itselle ja muille sekä olla vuoroin auttajia, vuoroin autettavia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja mitähän paikkaa arvon henkilö tarjoaisi radiotien tilalle??? Vastustakaa vastustamista!

Anonyymi kirjoitti...

Koita ny ymmärtään ettei kodittomat eläimet pysty itse vaikuttamaan oloihinsa- soon ihminen joka sen määrää- ja ihmisen pitää lemmikeistä huolen pitää..!! Vaikutelma Sinusta tunteeton omanedun tavoittelija..!! itse olisin henkeni valmis laittamaan kärsivän eläimen puolesta!!
Kodittomat eläimet tarvitsevat oikeasti kunnollisen paikan - eikä mitään parkkialueen reunustaa.. sama pätee myös kissataloon.. Ole munasimittainen ja järjestä asia kuntoon!!