tiistai 3. huhtikuuta 2012

SUURKUNTA SATAKUNNAN RAJALLE SAAKKA?

Vaasan kaupunginvaltuusto vastasi maanantaina Valtioneuvoston lausuntopyyntöön, joka koski kunnallishallinnon rakennetyöryhmän esitystä uudeksi kunnaksi Vaasanseudulla. Tämän mukaan seudullamme toteutettaisiin kuntaliitos, johon kuuluisivat Vaasan lisäksi Korsnäs, Mustasaari, Maalahti, Laihia, Vähäkyrö, Vöyri ja Isokyrö. Perusteena on työssäkäyntialue ja asioinnin suuntautuminen. Tämä kelpaa Vaasalle. Vai kelpaako?

Vaasan kaupunginvaltuuston niukka enemmistö nimittäin haluaa laajentaa selvittämisaluetta Kristiinankaupunkiin, Närpiöön ja Kaskisiin ”koska näistä kunnista on oltu yhteydessä” ja koska Vaasan lähimmissä kunnissa vastaanotto on ollut nihkeää. Enemmistön kanta tarkoittaa, että se on valmis mitätöimään kuntarakennetyöryhmän tärkeän perusteen, että uudistuksessa edetään työssäkäyntialueiden pohjalta.

Hävinnyt osapuoli esitti muotoilua, jossa lisäselvittämisen osalta luovutaan mainitsemasta minkään kunnan nimiä siksi, että yksityiskohtia voi olla tarpeen tarkastella myös kuntarajojen ja jopa maakuntarajan yli. Kritisoimme myös sitä, että Vaasa lähtisi merta edemmäs kalaan eli hakemaan liittolaisia jopa 120 km:n päähän. Tämä olisi yritys palata maakuntapohjaista mallia kohti vaikka ko. peruste on jo hylätty. Valtion ja kuntien työnjaon kannalta on mahdoton ajatus, että kuntarakenteen perusteet olisivat täysin erilaiset eri puolilla maata.

Arvelen, että enemmistön kanta ei suinkaan helpota vaan vaikeuttaa ratkaisun löytämistä, etenkin Kyrönmaan kanssa. Välttää ei voi, että Vaasan valtuuston enemmistö – RKP:n johdolla ja Kokoomuksen avittamana – hyppäsi kielipolitiikan kelkkaan.

TILASTOKIKKAILUA VANHUSHUOLLOSSA

Vaasan sosiaali-ja terveyslautakunta on kokouksessaan 13.3.2012 ehdottanut, että valtuusto tarkistaa voimassa olevaa vanhuspoliittista ohjelmaa.

Oma koti kullan kallis. Näin juhlapuheet kulkevat. Yleinen asumisväljyys ja myös vanhusten asumisväljyys omissa kodeissaan on kasvanut ja asuntojen varustetaso parantunut. Tänään puhutaan älykkäistä taloista ja interaktiivisista nettipalveluista. Ulkoiset puitteet ”normaalissa” kodissa pärjäämiselle kohenevat koko ajan.

Vaasalaisille päättäjille järjestetyssä teemaseminaarissa (7.3) tri Harriet Finne-Soveri esitti tärkeän kysymyksen: Miksi kokoamme vanhuksemme suuriin kekoihin erilaisiin palvelutaloihin? Miksi emme vie palveluja vanhusten omiin ns. normaaliasuntoihin? Tätä nykyä vastakkain ovat maksimissaan 7 tuntia kotipalvelua viikossa tai palveluasunto. Jos kunta maksaisi kuukaudessa kotihoidosta yhtä paljon kuin se nyt maksaa palvelukotihoidosta, voitaisiin kotipalvelun tuntimäärää per asiakas nostaa yli 25 tuntiin viikossa. On selvää, että tällainen todellinen vaihtoehto siirtäisi myöhemmäksi muualle hoitoon hakeutumista. Ja kunta pärjäisi vähemmillä investoinneilla.

Aalto-yliopiston SOTERA-instituutin Vaasassa tekemän ansiokkaan inventoinnin perusteella näyttää siltä, että 80 % vanhusten palveluasunnoista tarvitsee remonttia pääasiassa sen johdosta, että huonetilaa/saniteettitilaa on STM:n suosituksiin nähden liian vähän. Remonttien kustannusarvio olisi noin 35 m€. Vaihtoehtolaskelma, että puutteellisista paikoista luovuttaisiin kokonaan ja rakennettaisiin uudet, nostaa laskun yli kaksinkertaiseksi. Koko maan tasolla puhutaan 3,5-7,7 mrd €:n lisälaskusta. En pidä mahdollisena, että ikälakiuudistuksessa asetettaisiin tiukkoja normeja ja että ne tulisivat välittömästi voimaan. On sitten aivan eri asia, että kaikkia tiloja on kunnostettava sitä mukaa kun tekniset seikat edellyttävät ja että tuossa yhteydessä pitää huomioida myös toiminnallisia seikkoja.

SOTERAN mukaan Vaasalla on STM:n suosituksiin nähden ympärivuorokautisia hoitopaikkoja vanhushuollossa 70 % enemmän. SOTERA katsoo, että kaikki palveluasuminen, jossa on yöpäivystys on ns. tehostettua palveluasumista. Vaasa tilastoi toisin.

Ratkaisuksi Vaasa esittää tilastollista kikkailua, jolla raivataan tilaa massiiviselle ja kokonaan uudelle hoitoyksikkörakentamiselle. Kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että kaikki Vaasan tilastossa tuetun palveluasumisen paikat siirretään eläkeläisasunnoiksi ja henkilökunta siirretään kotipalveluun.

Mikä muuttuu? Ei mikään niiden osalta, jotka nyt asuvat noissa asunnoissa. Yöpäivystystäkään ei voida lopettaa jos asukkaat ovat tähänkin saakka olleet sen tarpeessa. Asuntojen neliöt eivät kasva. Omaiset ja ystävät mahtuvat yhtä huonosti vierailemaan kuin nyt. On selvää, että asunnossa pitää olla henkilökohtaista tilaa enemmän kuin hoitopaikassa. Eli hoitopaikkalaskun päälle on laskettava myös eläkeläisasuntojen yhdistämisestä jne. aiheutuvat muutostyöt. Tällainen kikkailu ei minulle maistu. Tarvitaan paljon lisää pohdiskelua. Esimerkiksi siitä, haluavatko tulevaisuuden eläkeläiset ylipäätään asua eläkeläistaloissa.

Ehdotus vanhushuollon rakenneuudistukseksi ei käsittele lainkaan kotihoitoa mikä on ällistyttävää sillä suurimmat ja kiireellisimmät muutokset olisi saatava aikaan juuri siellä.

torstai 23. helmikuuta 2012

TIETOA JA SELITYKSIÄ ON, ANALYYSIT PUUTTUVAT

Pohjalainen on puuttunut kirjoituksissaan kiitettävällä tavalla epäkohtaan, jonka poistamiseksi monet päättäjät ovat tehneet vuosia työtä, tuloksetta. Pieni askel saatiin aikaan muutama vuosi sitten kun kaupungin strategisiin, valtuustoon nähden sitoviin tavoitteisiin lisättiin uusi kohta “Palvelutaso, tuloveroprosentti, kiinteistöveroprosentit sekä vesi- ja jätevesimaksut eivät poikkea oleellisesti ympäristökuntien ja vertailukaupunkien tasosta.” ja “palvelujen yksikkökustannukset ovat vertailuryhmän keskiarvoa. “.

Vertailutietoja on saatu varsin niukasti tai ei ollenkaan. Virkamiesjohto viittaa usein valtakunnallisiin projekteihin, joiden kautta Vaasakin saa tietoa joskus aikanaan. Tämä hämmästyttää suuresti. Myös valtakunnallisia tilastoja on analysoitava. Jokaisen toimialan johdon ja heidän lähimpien alaistensa tehtävä on seurata oman alansa kehitystä suhteessa muihin. Se ei voi tapahtua ilman tilastoja ja tarkempaa analyysia tilastoperusteiden eroista. Jos analyysia ei osata itse, pitääkö se sitten ulkoistaa? Meidän päättäjien tulee saada luotettavia vastauksia kuin apteekin hyllyltä. Vertailua ei voida jättää verbaalisten “poisselitysten” varaan.

Tilastot on muokattava perusteiltaan yhdenmukaisiksi ennen johtopäätösten tekoa. Tehtävä on haasteellinen, mutta täysin mahdollinen ja välttämätön. Vertailu on olennaista. Todelliset kustannukset on selvitettävä eikä siinä ratkaise, tuottaako kunta palvelut itse, kuntayhtymässä tai esim. osakeyhtiössä.

Kiireellisintä on saada aikaan vertailuja kunnan työvoimavaltaisimmilta ja kustannusrakenteen kannalta merkittävimmiltä aloilta sosiaali-ja terveydenhuollosta sekä varhaiskasvatuksesta ja opetuksesta. Jos kustannuseroja on, päättäjille pitää selvittää, onko kyse ja millaisista palvelutaso-tai laatueroista. Kaikkein konkreettisin tapa tarkastella em toimialoja olisi henkilötyövuosien vertailu väestöön tai väestöryhmiin nähden. Laskennallisesti myös tällainen vertailu on täysin mahdollinen.

Vaasassa tiedetään jo, että väkilukuumme nähden meillä on keskimääräistä korkeammat kustannukset em. toimialoilla. Nyt on aika saada vastauksia siihen, miksi. Viime vuoden tilinpäätökset on käytännössä valmiit ja ensi vuoden budjettivalmistelu käynnistyy.

LÄHIDEMOKRATIAA VAI KÄYTTÄJÄDEMOKRATIAA?

Luettuani Hannu Katajamäen mielipiteen Pohjalaisesta joudun toteamaan, että kovin vähillä eväillä keskustelu lähidemokratiasta edelleen kulkee. Professorikaan ei tällä kertaa onnistunut löytämään todellista sisältöä sille, mitä nykyisestä järjestelmästämme puuttuu ja mikä lääke tähän vaivaan parhaiten sopisi.

Kuten kaikki tietävät, meidän järjestelmämme perustuu usean tason edustukselliseen demokratiaan. Näyttää siltä, että Katajamäki haluaa niitä vielä lisää. Miksi?

Demokratiassa on tehtävä selkeä ero sen suhteen, keillä voi olla toimivalta tehdä lopullisia päätöksiä. Kaikilla muilla prosessiin osallistuvilla on vain mielipiteen ilmaisumahdollisuus aloittein tai lausunnoin. Ei pidä luoda sellaista illuusiota, että lisäämällä raateja jne. voidaan päätösvaltaa viedä alaspäin, varsinkaan vaikeissa asioissa.

Olen tutustunut kansalaisraatien työhön Vaasassa. Idea kansalaisraadeista lienee tuotu Suomeen USA:sta, jossa kunnallisdemokratiasta ei juuri voida puhua. Kansalaisraatien raportit eivät valitettavasti vielä vakuuta sillä työn tulokset ovat jääneet varsin yleiselle tasolle. Ihmisten erilaisille tarpeenilmaisuille ei jää raporteissa riittävästi tilaa. Raatien jäsenistä useat hääräävät jo monissa muissakin “demokraattisissa” elimissä. Miten he ovat niissä mandaattejaan käyttäneet?

Vain noin 70 % äänioikeutetuista äänestää vaaleissa. Heistäkin suurin osa ajattelee niin, että tämä riittää, mitä tule demokratiaan. Kuinka suuri mahtaa olla niiden kansalaisten määrä, jotka oikeasti haluavat ja jaksavat aktiivisesti osallistua oman kylänsä asioiden hoitoon? Myöskään tässä suunnassa ei pidä luoda illuusioita.

Ihmiset tulevat aina olemaan tyytymättömiä edustukselliseen demokratiaan. Vain kreikkalainen kaupunkidemokratia, jossa (vapaat mies-)kansalaiset torilla päättivät yhteisistä asioista mies-ja ääni-periaatteella tuotti tuloksen, jossa enemmistön päätöstä ei voinut protestoida.

Oma arvioni on, että meillä on suurin vaje käyttäjädemokratiasta eikä suinkaan edustuksellisesta demokratiasta. Olennaista on, miten ihmistä kohdellaan palveluja tarvitsevana asiakkaana ja miten hänen henkilökohtaisiin toiveisiinsa vastataan.

Olen lukemattomia kertoja joutunut seuraamaan ihmisten pahoinvointia hyvinvointivaltion rattaissa ja yrittänyt heitä auttaa. Olennaiseksi nostan kysymyksen palveluasenteesta. Elämisen laatu paranee kaikilla jos palveluntuottajat yrittävät löytää lainsäädännön ja käytettävissä olevien varojen puitteissa asiakkaan kannalta myönteisimmän ratkaisun.

Katajamäki ei ilmeisesti usko edustuksellisen demokratian toimivuuteen kaupunkitasolla. Kylätaso tuskin pystyy samanaikaisesti päättämään mikä on mahdollista tällä tasolla ja kunnan kokonaisuuden kannalta - sitä vähemmän, mitä suurempi kunta on. Sen vuoksi tulee jatkaa keskustelua siitä, ettei aluetoimivallasta tule osaoptimointia (esim kouluverkko) ja ettei se lisää eriarvoisuutta kunnan osa-alueiden välillä. Pitkällä aikavälillä ei voine olla hyväksyttävää, että Vähäkyröllä on aluelautakunta, mutta muilla uuden Vaasan alueilla ei olisi.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Parempi uusi vuosi

Aika monta uutta vuotta tässä on jo ehditty kokea. Rakettien kanssa ja ilman. Voisinko sanoa, että tähän vuosien saumaan olisi liittynyt jotakin erikoista? En. Jotkut pressan vaalit eivät toimi näkökulmanani tulevaisuuteen. Valitaan kenet tahansa, siinä se pyörittää tahkoa virkamiesten jo ajat sitten keksimissä puitteissa - ja hyvin voi.

Tämän alkuvuoden hetkillä ajattelen, että EU:ssa on ajettu päin seinää siksi, että uudistusten ja muutosten vauhti ei ole lainkaan ollut sopusoinnussa kansalaisten muutoskyvyn kanssa. On luvattu hirmuisen paljon, ja niin monessa on petytty. On ylläpidetty ja jopa vahvistettu kuvitelmaa, että tässä Saksa ja Ranska soittavat teemaa ja muut kompuroivat kompaten perässä. Tällaisella konseptilla EU:lla tai eurollakaan ei voi olla tulevaisuutta. Päättäjiltämme puuttuu näky siitä, mitä kohti kannattaisi olla menossa PITKÄLLÄ AIKAVÄLILÄ. Nyt toimitaan palokuntana ja yritetään sammuttaa yksittäisiä tulipaloja.

Suomalaisille todistetaan, että EURO-aika olisi ollut menestyksellinen sillä perusteella, että korkotaso on pysynyt alhaalla. Ei tämä rititä. Samanaikaisesti on tarkasteltava hintojen kehitystä suhteessa palkka-ja eläketasoon. Kun katsotaan palvelujen ja investointien hintojen kehitystä, huomataan, että entisestä markasta on tullut euro. Tarvitaan paljon lisää euro-tutkimusta.

Tänään olin kutsuttuna neljän henkilön lounaalle Oopperan lähettyville. Nautimme minikeiton, savustetun siian, yhden keskihintaisen valkoviinipullon, kaksi mineraalivesikierrosta ja kahvit. Lasku oli 240 euroa eli oman sukupolveni sanastossa 1440 markkaa ! Ennenkuin 60 euroa per lärvi on puhtaana kädessä, olisi tyypillisesti pitänyt tienata vähintään 90 euroa, mikä tarkoittaa noin yhden päivän keskibruttopalkkaa.

HALOO ! Tässähän on ihan kaikki pielessä. Tekisi mieleni kirota. Ravintolaan revityllä summalla olisin itse ruokkinut ainakin nelinkertaisen porukan upeasti kotonani.

Olkoon alv-prosentti mikä tahansa, alkaa näyttää siltä, ettei ole kerrassaan sydäntä tai syytä ruokailla ravintoloissa. SIIS KOTIRUOKA KUNNIAAN !

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Nelijalkaisille vai kaksijalkaisille?

Olen koiraihmisiä. Yhteishuollossa ollut beaglemme on jouduttu hakemaan useampia kertoja koiratarha Kulkurista kun koira on karannut omille teilleen. Arvostan paljon koiratarhan työtä.

Silti en voi olla innostunut ajatuksesta, että aivan keskeisellä paikalla – Radiotiellä – vapautuva lähes 11 hehtaarin alue tuosta vain varattaisiin koiratarhan käyttöön kymmeniksi vuosiksi eteenpäin ja käytännössä ilmaiseksi. Tämä kahlitsisi alueen muun käytön koiratarhan toiminnan luonteen vuoksi. Maankäytöllisesti kysymyksessä on suorastaan herkkupala, jota pitää tutkia tarkemmin ennen kaikkea alueen asukkaiden tarpeiden näkökulmasta.

Koirien on sanottu Radiotiellä siirtyvän kokonaan sisätiloihin. On vaikea kuvitella, ettei koirien tarvitsisi olla ulkona tarpeillaan tai saadakseen välttämätöntä liikuntaa. Näin ollen ei pidä myydä ajatusta, että koiratarhaa voitaisiin pitää yllä ilman ympäristöön kuuluvaa koirien haukuntaa.

Radiotien talossa on toimintatilaa kolmessa kerroksessa, yhteensä arviolta kaikkiaan 500 m2 . Vuokra-ajaksi ehdotetaan 25 vuotta ja vuosivuokraksi 350 €. Mielenkiintoista on, että suuri osa koiratarhan käyttöön ajatellusta tilasta käytettäisiin synergiaan vedoten kuitenkin yksityisen eläinlääkärin toimitiloiksi! Totta kai tiedostetaan, että toimitilat on kunnostettava ennen kuin ne kelpaavat mihinkään uuteen toimintaan.

Koiratarhan siirtämishankkeelle Radiotielle on nyt pantava painava stop. Radiotien vapautuvan alueen käyttöä on sen keskeisen sijainnin vuoksi tarkasteltava laaja-alaisemmasta näkökulmasta.

Talo sopisi sijainniltaan ja liikenneyhteyksien puolesta mitä parhaiten esim. jonkun alueella toimivan yhdistyksen pyörittämään asukastupatoimintaan Oulun mallin mukaisesti. Asukastuvat ovat matalan kynnyksen yhteisöllisiä toimintakeskuksia, jotka palvelevat alueensa asukkaita myös koteihin. Toimintaan osallistuville ei aseteta ehtoja iän, ihonvärin, vamman, ammatin tai muunkaan ominaisuuden suhteen. Olennaista on huomata, että tässä toiminnassa ei olisi kaupungin palkkalistoilla olevia työntekijöitä; luotetaan vihdoin asukkaiden itsensä kykyyn luoda yhteisöllisyyttä eli tuottaa iloa itselle ja muille sekä olla vuoroin auttajia, vuoroin autettavia.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kärjistyvät kieliasetelmat

Olin tänään kokouksessa, jossa eräs Vaasaan paluumuuttanut henkilö totesi ilmapiirin kaupungissamme muuttuneen jyrkemmäksi kieliryhmien välillä. Se on aivan totta. Tässä kannattaa huomata, että muuttunut lainsäädäntö ja hallintokäytännöt kantavat tästä suuren vastuun.

Suomen-ja ruotsinkielisillä ei ole enää yhteisiä koulupihoja, joissa kielikylpy toteutui kuin itsestään. Ei – nyt annetaan tieteellisesti perusteltua kielikylpyopetusta omissa luokissaan erikseen kummallekin kieliryhmälle. Tämä malli ei kata koko ikäluokkaa – silloinhan puhuttaisiin muuten jo pakosta.

Kaksikielisessä Suomessa on kiellettyä antaa opetusta kahdella kielellä, jos kysymys on kansalliskielistämme, suomesta ja ruotsista. Sen sijaan sallitaan kaksikielinen opetus, jos kieliparina kansalliskielen kanssa on jokin muu kieli. Hämmästykseen on aihetta sillä eikös meidän ollut tarkoitus tuottaa tähän maahan niin paljon kuin mahdollista kansalaisia, jotka taitavat niin suomen kuin ruotsin?

On selvää, että Suomi ei ole käyttänyt hyödykseen sitä potentiaalia, minkä kaksikielinen opetus voisi tarjota esim. kaksikielisillä alueilla. Vaasassa on kaksikielinen ammattiopisto ja kaksikielinen ammattikorkeakoulu, mutta niiden ruotsinkielistä opetusta ajetaan alas Opetusministeriön (lue: RKP:n, Folktingetin, Svenska Nu:n jne.) vaatimuksesta. Näin halutaan varmistaa ruotsinkielisten oppilaitosten tulevaisuus. Sivumennen sanoen työelämä etsii alueellamme kaksikielisiä ihmisiä, tietenkin englannintaidon vaatimuksesta tinkimättä.

Kansalaisten enemmistö taitaa olla asiantilaan täysin kyllästynyt. Helsingin Sanomien teettämän tutkimuksen mukaan yli 60 % Etelä-Suomen väestöstä olisi halukkaita laittamaan lapsensa kaksikieliseen kouluun. Ikävä kyllä kysymyksen asettelu taisi koskettaa ainoastaan suomea ja ruotsia. On syytä selvittää, miten kansalaiset vastaavat eri kieliparivaihtoehtoihin. Voittaako esim. suomi-englanti mahdollisesti suomi-ruotsin? On selvää, ettei kaksikielisestä opetuksesta voi tehdä normia koko maahan.

Kärjistynyt kielipolitiikka poikii mitä röyhkeimpiä ratkaisuja myös kunta-ja palvelurakenneasiasioissa jos RKP:n pillin mukaan jatketaan. Menettelytavat, joita RKP-enemmistöiset kuntayhtymät Vaasassa ovat käyttäneet tehdäkseen mistä tahansa asiasta kielipolitiikkaa, tuovat mieleen taistolaiskommunistien menetelmät. Tämä valittu strategia lienee tarkoitettu karkottamaan suomenkielisiä lähikuntia Etelä-Pohjanmaan syliin ja turvaamaan hallintoratkaisut, joissa Vaasan suomenkielinen väestö pääsee nauttimaan RKP:n panttivangin asemasta hamaan maailman tappiin.

Ei kannata ihmetellä miksi Vaasan imago on ruotsinkielisempi kuin todellisuus.