Aika monta uutta vuotta tässä on jo ehditty kokea. Rakettien kanssa ja ilman. Voisinko sanoa, että tähän vuosien saumaan olisi liittynyt jotakin erikoista? En. Jotkut pressan vaalit eivät toimi näkökulmanani tulevaisuuteen. Valitaan kenet tahansa, siinä se pyörittää tahkoa virkamiesten jo ajat sitten keksimissä puitteissa - ja hyvin voi.
Tämän alkuvuoden hetkillä ajattelen, että EU:ssa on ajettu päin seinää siksi, että uudistusten ja muutosten vauhti ei ole lainkaan ollut sopusoinnussa kansalaisten muutoskyvyn kanssa. On luvattu hirmuisen paljon, ja niin monessa on petytty. On ylläpidetty ja jopa vahvistettu kuvitelmaa, että tässä Saksa ja Ranska soittavat teemaa ja muut kompuroivat kompaten perässä. Tällaisella konseptilla EU:lla tai eurollakaan ei voi olla tulevaisuutta. Päättäjiltämme puuttuu näky siitä, mitä kohti kannattaisi olla menossa PITKÄLLÄ AIKAVÄLILÄ. Nyt toimitaan palokuntana ja yritetään sammuttaa yksittäisiä tulipaloja.
Suomalaisille todistetaan, että EURO-aika olisi ollut menestyksellinen sillä perusteella, että korkotaso on pysynyt alhaalla. Ei tämä rititä. Samanaikaisesti on tarkasteltava hintojen kehitystä suhteessa palkka-ja eläketasoon. Kun katsotaan palvelujen ja investointien hintojen kehitystä, huomataan, että entisestä markasta on tullut euro. Tarvitaan paljon lisää euro-tutkimusta.
Tänään olin kutsuttuna neljän henkilön lounaalle Oopperan lähettyville. Nautimme minikeiton, savustetun siian, yhden keskihintaisen valkoviinipullon, kaksi mineraalivesikierrosta ja kahvit. Lasku oli 240 euroa eli oman sukupolveni sanastossa 1440 markkaa ! Ennenkuin 60 euroa per lärvi on puhtaana kädessä, olisi tyypillisesti pitänyt tienata vähintään 90 euroa, mikä tarkoittaa noin yhden päivän keskibruttopalkkaa.
HALOO ! Tässähän on ihan kaikki pielessä. Tekisi mieleni kirota. Ravintolaan revityllä summalla olisin itse ruokkinut ainakin nelinkertaisen porukan upeasti kotonani.
Olkoon alv-prosentti mikä tahansa, alkaa näyttää siltä, ettei ole kerrassaan sydäntä tai syytä ruokailla ravintoloissa. SIIS KOTIRUOKA KUNNIAAN !
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Nelijalkaisille vai kaksijalkaisille?
Olen koiraihmisiä. Yhteishuollossa ollut beaglemme on jouduttu hakemaan useampia kertoja koiratarha Kulkurista kun koira on karannut omille teilleen. Arvostan paljon koiratarhan työtä.
Silti en voi olla innostunut ajatuksesta, että aivan keskeisellä paikalla – Radiotiellä – vapautuva lähes 11 hehtaarin alue tuosta vain varattaisiin koiratarhan käyttöön kymmeniksi vuosiksi eteenpäin ja käytännössä ilmaiseksi. Tämä kahlitsisi alueen muun käytön koiratarhan toiminnan luonteen vuoksi. Maankäytöllisesti kysymyksessä on suorastaan herkkupala, jota pitää tutkia tarkemmin ennen kaikkea alueen asukkaiden tarpeiden näkökulmasta.
Koirien on sanottu Radiotiellä siirtyvän kokonaan sisätiloihin. On vaikea kuvitella, ettei koirien tarvitsisi olla ulkona tarpeillaan tai saadakseen välttämätöntä liikuntaa. Näin ollen ei pidä myydä ajatusta, että koiratarhaa voitaisiin pitää yllä ilman ympäristöön kuuluvaa koirien haukuntaa.
Radiotien talossa on toimintatilaa kolmessa kerroksessa, yhteensä arviolta kaikkiaan 500 m2 . Vuokra-ajaksi ehdotetaan 25 vuotta ja vuosivuokraksi 350 €. Mielenkiintoista on, että suuri osa koiratarhan käyttöön ajatellusta tilasta käytettäisiin synergiaan vedoten kuitenkin yksityisen eläinlääkärin toimitiloiksi! Totta kai tiedostetaan, että toimitilat on kunnostettava ennen kuin ne kelpaavat mihinkään uuteen toimintaan.
Koiratarhan siirtämishankkeelle Radiotielle on nyt pantava painava stop. Radiotien vapautuvan alueen käyttöä on sen keskeisen sijainnin vuoksi tarkasteltava laaja-alaisemmasta näkökulmasta.
Talo sopisi sijainniltaan ja liikenneyhteyksien puolesta mitä parhaiten esim. jonkun alueella toimivan yhdistyksen pyörittämään asukastupatoimintaan Oulun mallin mukaisesti. Asukastuvat ovat matalan kynnyksen yhteisöllisiä toimintakeskuksia, jotka palvelevat alueensa asukkaita myös koteihin. Toimintaan osallistuville ei aseteta ehtoja iän, ihonvärin, vamman, ammatin tai muunkaan ominaisuuden suhteen. Olennaista on huomata, että tässä toiminnassa ei olisi kaupungin palkkalistoilla olevia työntekijöitä; luotetaan vihdoin asukkaiden itsensä kykyyn luoda yhteisöllisyyttä eli tuottaa iloa itselle ja muille sekä olla vuoroin auttajia, vuoroin autettavia.
Silti en voi olla innostunut ajatuksesta, että aivan keskeisellä paikalla – Radiotiellä – vapautuva lähes 11 hehtaarin alue tuosta vain varattaisiin koiratarhan käyttöön kymmeniksi vuosiksi eteenpäin ja käytännössä ilmaiseksi. Tämä kahlitsisi alueen muun käytön koiratarhan toiminnan luonteen vuoksi. Maankäytöllisesti kysymyksessä on suorastaan herkkupala, jota pitää tutkia tarkemmin ennen kaikkea alueen asukkaiden tarpeiden näkökulmasta.
Koirien on sanottu Radiotiellä siirtyvän kokonaan sisätiloihin. On vaikea kuvitella, ettei koirien tarvitsisi olla ulkona tarpeillaan tai saadakseen välttämätöntä liikuntaa. Näin ollen ei pidä myydä ajatusta, että koiratarhaa voitaisiin pitää yllä ilman ympäristöön kuuluvaa koirien haukuntaa.
Radiotien talossa on toimintatilaa kolmessa kerroksessa, yhteensä arviolta kaikkiaan 500 m2 . Vuokra-ajaksi ehdotetaan 25 vuotta ja vuosivuokraksi 350 €. Mielenkiintoista on, että suuri osa koiratarhan käyttöön ajatellusta tilasta käytettäisiin synergiaan vedoten kuitenkin yksityisen eläinlääkärin toimitiloiksi! Totta kai tiedostetaan, että toimitilat on kunnostettava ennen kuin ne kelpaavat mihinkään uuteen toimintaan.
Koiratarhan siirtämishankkeelle Radiotielle on nyt pantava painava stop. Radiotien vapautuvan alueen käyttöä on sen keskeisen sijainnin vuoksi tarkasteltava laaja-alaisemmasta näkökulmasta.
Talo sopisi sijainniltaan ja liikenneyhteyksien puolesta mitä parhaiten esim. jonkun alueella toimivan yhdistyksen pyörittämään asukastupatoimintaan Oulun mallin mukaisesti. Asukastuvat ovat matalan kynnyksen yhteisöllisiä toimintakeskuksia, jotka palvelevat alueensa asukkaita myös koteihin. Toimintaan osallistuville ei aseteta ehtoja iän, ihonvärin, vamman, ammatin tai muunkaan ominaisuuden suhteen. Olennaista on huomata, että tässä toiminnassa ei olisi kaupungin palkkalistoilla olevia työntekijöitä; luotetaan vihdoin asukkaiden itsensä kykyyn luoda yhteisöllisyyttä eli tuottaa iloa itselle ja muille sekä olla vuoroin auttajia, vuoroin autettavia.
tiistai 1. marraskuuta 2011
Kärjistyvät kieliasetelmat
Olin tänään kokouksessa, jossa eräs Vaasaan paluumuuttanut henkilö totesi ilmapiirin kaupungissamme muuttuneen jyrkemmäksi kieliryhmien välillä. Se on aivan totta. Tässä kannattaa huomata, että muuttunut lainsäädäntö ja hallintokäytännöt kantavat tästä suuren vastuun.
Suomen-ja ruotsinkielisillä ei ole enää yhteisiä koulupihoja, joissa kielikylpy toteutui kuin itsestään. Ei – nyt annetaan tieteellisesti perusteltua kielikylpyopetusta omissa luokissaan erikseen kummallekin kieliryhmälle. Tämä malli ei kata koko ikäluokkaa – silloinhan puhuttaisiin muuten jo pakosta.
Kaksikielisessä Suomessa on kiellettyä antaa opetusta kahdella kielellä, jos kysymys on kansalliskielistämme, suomesta ja ruotsista. Sen sijaan sallitaan kaksikielinen opetus, jos kieliparina kansalliskielen kanssa on jokin muu kieli. Hämmästykseen on aihetta sillä eikös meidän ollut tarkoitus tuottaa tähän maahan niin paljon kuin mahdollista kansalaisia, jotka taitavat niin suomen kuin ruotsin?
On selvää, että Suomi ei ole käyttänyt hyödykseen sitä potentiaalia, minkä kaksikielinen opetus voisi tarjota esim. kaksikielisillä alueilla. Vaasassa on kaksikielinen ammattiopisto ja kaksikielinen ammattikorkeakoulu, mutta niiden ruotsinkielistä opetusta ajetaan alas Opetusministeriön (lue: RKP:n, Folktingetin, Svenska Nu:n jne.) vaatimuksesta. Näin halutaan varmistaa ruotsinkielisten oppilaitosten tulevaisuus. Sivumennen sanoen työelämä etsii alueellamme kaksikielisiä ihmisiä, tietenkin englannintaidon vaatimuksesta tinkimättä.
Kansalaisten enemmistö taitaa olla asiantilaan täysin kyllästynyt. Helsingin Sanomien teettämän tutkimuksen mukaan yli 60 % Etelä-Suomen väestöstä olisi halukkaita laittamaan lapsensa kaksikieliseen kouluun. Ikävä kyllä kysymyksen asettelu taisi koskettaa ainoastaan suomea ja ruotsia. On syytä selvittää, miten kansalaiset vastaavat eri kieliparivaihtoehtoihin. Voittaako esim. suomi-englanti mahdollisesti suomi-ruotsin? On selvää, ettei kaksikielisestä opetuksesta voi tehdä normia koko maahan.
Kärjistynyt kielipolitiikka poikii mitä röyhkeimpiä ratkaisuja myös kunta-ja palvelurakenneasiasioissa jos RKP:n pillin mukaan jatketaan. Menettelytavat, joita RKP-enemmistöiset kuntayhtymät Vaasassa ovat käyttäneet tehdäkseen mistä tahansa asiasta kielipolitiikkaa, tuovat mieleen taistolaiskommunistien menetelmät. Tämä valittu strategia lienee tarkoitettu karkottamaan suomenkielisiä lähikuntia Etelä-Pohjanmaan syliin ja turvaamaan hallintoratkaisut, joissa Vaasan suomenkielinen väestö pääsee nauttimaan RKP:n panttivangin asemasta hamaan maailman tappiin.
Ei kannata ihmetellä miksi Vaasan imago on ruotsinkielisempi kuin todellisuus.
Suomen-ja ruotsinkielisillä ei ole enää yhteisiä koulupihoja, joissa kielikylpy toteutui kuin itsestään. Ei – nyt annetaan tieteellisesti perusteltua kielikylpyopetusta omissa luokissaan erikseen kummallekin kieliryhmälle. Tämä malli ei kata koko ikäluokkaa – silloinhan puhuttaisiin muuten jo pakosta.
Kaksikielisessä Suomessa on kiellettyä antaa opetusta kahdella kielellä, jos kysymys on kansalliskielistämme, suomesta ja ruotsista. Sen sijaan sallitaan kaksikielinen opetus, jos kieliparina kansalliskielen kanssa on jokin muu kieli. Hämmästykseen on aihetta sillä eikös meidän ollut tarkoitus tuottaa tähän maahan niin paljon kuin mahdollista kansalaisia, jotka taitavat niin suomen kuin ruotsin?
On selvää, että Suomi ei ole käyttänyt hyödykseen sitä potentiaalia, minkä kaksikielinen opetus voisi tarjota esim. kaksikielisillä alueilla. Vaasassa on kaksikielinen ammattiopisto ja kaksikielinen ammattikorkeakoulu, mutta niiden ruotsinkielistä opetusta ajetaan alas Opetusministeriön (lue: RKP:n, Folktingetin, Svenska Nu:n jne.) vaatimuksesta. Näin halutaan varmistaa ruotsinkielisten oppilaitosten tulevaisuus. Sivumennen sanoen työelämä etsii alueellamme kaksikielisiä ihmisiä, tietenkin englannintaidon vaatimuksesta tinkimättä.
Kansalaisten enemmistö taitaa olla asiantilaan täysin kyllästynyt. Helsingin Sanomien teettämän tutkimuksen mukaan yli 60 % Etelä-Suomen väestöstä olisi halukkaita laittamaan lapsensa kaksikieliseen kouluun. Ikävä kyllä kysymyksen asettelu taisi koskettaa ainoastaan suomea ja ruotsia. On syytä selvittää, miten kansalaiset vastaavat eri kieliparivaihtoehtoihin. Voittaako esim. suomi-englanti mahdollisesti suomi-ruotsin? On selvää, ettei kaksikielisestä opetuksesta voi tehdä normia koko maahan.
Kärjistynyt kielipolitiikka poikii mitä röyhkeimpiä ratkaisuja myös kunta-ja palvelurakenneasiasioissa jos RKP:n pillin mukaan jatketaan. Menettelytavat, joita RKP-enemmistöiset kuntayhtymät Vaasassa ovat käyttäneet tehdäkseen mistä tahansa asiasta kielipolitiikkaa, tuovat mieleen taistolaiskommunistien menetelmät. Tämä valittu strategia lienee tarkoitettu karkottamaan suomenkielisiä lähikuntia Etelä-Pohjanmaan syliin ja turvaamaan hallintoratkaisut, joissa Vaasan suomenkielinen väestö pääsee nauttimaan RKP:n panttivangin asemasta hamaan maailman tappiin.
Ei kannata ihmetellä miksi Vaasan imago on ruotsinkielisempi kuin todellisuus.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Luottamuspula syynä miljoonapiirin vaihtoon?
Olen ollut mukana alueemme poliittisessa päätöksenteossa 1980-luvun alusta lähtien. Vaasan läänin seutukaavaliiton ajoilta muistan, että valtapuolueet - kepulainen sisämaa ja rannikon RKP – olivat kuninkaantekijöitä, mutta monesti vastakkain. On jo arkistojuttu, että esimerkiksi kunnittaisista väestöennusteista äänestettiin! Eripura oli yksi merkittävä syy siihen, että seutukaavaliiton alueesta muodostettiin kolme maakunnallisen liiton aluetta. Rannikon suomenkielisten kannalta katsottuna tapahtui suuri vääryys sillä kulttuuriset juuremme ovat yhteisessä Etelä-Pohjanmaassa.
Alueen demariliikkeen sisällä en koskaan kokenut mitään maantieteellisiä vastakkainasetteluja. Olimme yhtä ja tuimme toisiamme idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Valitettavasti maakuntajaon jälkeen tilanne on kehittynyt nurkkapatrioottisempaan suuntaan. Maakuntalehdet eivät enää juuri hypi maakuntarajan tuolle puolen. Tämän päälle on toinenkin pysyvä raja – 8-tie ja kieli.
Minulle – junantuomalle – on toistuva ihmetyksen aihe se vihapuhe, joka näyttää rasittavan Vaasan ja Seinäjoen välejä kun puhutaan yhteistyöstä sairaanhoidon alalla. Tämä on tullut tuoreesti esille nyt kun Vaasan sairaanhoitopiiri on ehdottanut miljoonapiirin vaihtoa. Tässä yhteydessä puhutaan varsin kielteisesti myös Tampereesta ilman, että olisi tuotu pöytään ainuttakaan faktaa, tosiasiaa. Eilen viimeksi olin todistamassa puheenvuoroja, joissa hoettiin, että miljoonapiiriä on vaihdettava koska Tampereeseen ja Seinäjokeen ei voi luottaa!? Kuka ei voi luottaa? Miksi ei voida luottaa? Mitä on tehty luottamuksen palauttamiseksi jos se on menetetty? Kaukaiseen Turkuun siirtymisen perusteeksi tarvitaan paljon painavampia ja pitävämpiä syitä.
Sen vuoksi oli ilahduttavaa lukea Pohjalaisesta (11.10), että Vaasa ja Seinäjoki ovat päässeet ammattikorkeakoulutuksen osalta merkittävään yhteistyöhön, jonka tavoitteena on monipuolisten korkeakoulupalvelujen turvaaminen Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella. Toimenpideohjelmaan kuuluu yhteistyö strategisessa suunnittelussa, henkilöstökoulutus, tietohallinto, kansainvälisyys sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta.
Miksi sairaanhoitopiirimme ei pystyisi Seinäjoen kanssa samaan kuin mihin pystytään ammattikorkeakoulujen kesken? Olemassaolon kamppailussa on todellakin ensi sijassa kysymys siitä, että tämä alue pärjää edes yhdessä. Yhdessä voimme vastata laajemmasta ja laadukkaasta palvelutarjonnasta. Vaasan keskussairaalan jättäytyminen Turun kortin varaan on paljon heikompi skenaario sillä Turku ei voi taata tulevaisuuden osalta yhtään mitään. Kun terveydenhuoltomme valtavissa kustannuspaineissa hakee lisää tehokkuutta, tehtävästä ei pärjätä ilman puuttumista sairaaloiden väliseen työnjakoon ja keskittämättä tiettyjä suuria toimenpidekokonaisuuksia – kuten on jo tehty mm. lonkkaleikkausten osalta.
Seinäjoen ja Vaasan kuuluminen eri miljoonapiireihin vaikeuttaisi huomattavasti alueellisten sairaanhoitopalvelujen koordinointia ja heikentäisi tehokkuutta. Sairaitten ihmisten kannalta olisi suuri vääryys ja kohtuuttomuus olla huolehtimatta siitä, että he saisivat hoidon elleivät Vaasasta niin ainakin Seinäjoelta. Oikea tie on sopia systemaattisesta työnjaosta suoraan sairaaloiden kesken. Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien yhdistäminen on pidettävä mielessä tulevaisuuden selviytymismallina.
Alueen demariliikkeen sisällä en koskaan kokenut mitään maantieteellisiä vastakkainasetteluja. Olimme yhtä ja tuimme toisiamme idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Valitettavasti maakuntajaon jälkeen tilanne on kehittynyt nurkkapatrioottisempaan suuntaan. Maakuntalehdet eivät enää juuri hypi maakuntarajan tuolle puolen. Tämän päälle on toinenkin pysyvä raja – 8-tie ja kieli.
Minulle – junantuomalle – on toistuva ihmetyksen aihe se vihapuhe, joka näyttää rasittavan Vaasan ja Seinäjoen välejä kun puhutaan yhteistyöstä sairaanhoidon alalla. Tämä on tullut tuoreesti esille nyt kun Vaasan sairaanhoitopiiri on ehdottanut miljoonapiirin vaihtoa. Tässä yhteydessä puhutaan varsin kielteisesti myös Tampereesta ilman, että olisi tuotu pöytään ainuttakaan faktaa, tosiasiaa. Eilen viimeksi olin todistamassa puheenvuoroja, joissa hoettiin, että miljoonapiiriä on vaihdettava koska Tampereeseen ja Seinäjokeen ei voi luottaa!? Kuka ei voi luottaa? Miksi ei voida luottaa? Mitä on tehty luottamuksen palauttamiseksi jos se on menetetty? Kaukaiseen Turkuun siirtymisen perusteeksi tarvitaan paljon painavampia ja pitävämpiä syitä.
Sen vuoksi oli ilahduttavaa lukea Pohjalaisesta (11.10), että Vaasa ja Seinäjoki ovat päässeet ammattikorkeakoulutuksen osalta merkittävään yhteistyöhön, jonka tavoitteena on monipuolisten korkeakoulupalvelujen turvaaminen Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella. Toimenpideohjelmaan kuuluu yhteistyö strategisessa suunnittelussa, henkilöstökoulutus, tietohallinto, kansainvälisyys sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta.
Miksi sairaanhoitopiirimme ei pystyisi Seinäjoen kanssa samaan kuin mihin pystytään ammattikorkeakoulujen kesken? Olemassaolon kamppailussa on todellakin ensi sijassa kysymys siitä, että tämä alue pärjää edes yhdessä. Yhdessä voimme vastata laajemmasta ja laadukkaasta palvelutarjonnasta. Vaasan keskussairaalan jättäytyminen Turun kortin varaan on paljon heikompi skenaario sillä Turku ei voi taata tulevaisuuden osalta yhtään mitään. Kun terveydenhuoltomme valtavissa kustannuspaineissa hakee lisää tehokkuutta, tehtävästä ei pärjätä ilman puuttumista sairaaloiden väliseen työnjakoon ja keskittämättä tiettyjä suuria toimenpidekokonaisuuksia – kuten on jo tehty mm. lonkkaleikkausten osalta.
Seinäjoen ja Vaasan kuuluminen eri miljoonapiireihin vaikeuttaisi huomattavasti alueellisten sairaanhoitopalvelujen koordinointia ja heikentäisi tehokkuutta. Sairaitten ihmisten kannalta olisi suuri vääryys ja kohtuuttomuus olla huolehtimatta siitä, että he saisivat hoidon elleivät Vaasasta niin ainakin Seinäjoelta. Oikea tie on sopia systemaattisesta työnjaosta suoraan sairaaloiden kesken. Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien yhdistäminen on pidettävä mielessä tulevaisuuden selviytymismallina.
Faktoja pöytään miljoonapiiriasiassa
Sairaanhoitopiirimme kuuluu nykyisin Tampereen miljoonapiiriin eli Tampereen yliopistollisen keskussairaalapiirin vastuualueeseen. Sairaanhoitopiirimme ehdottaa miljoonapiirin vaihtoa eli Turun yliopistollisen miljoonapiirin alaisuuteen siirtymistä.
Sairaanhoitopiirimme (jäljempänä VSHP) ei ole todentanut syitä, joiden vuoksi sairaanhoitopiiriä olisi vaihdettava. Tällä hetkellä olemme huhujen varassa. Väitetään, että Tampere ei ole tukenut tarpeeksi Vaasaa – mitä VSHP on vaatinut tai mitä ja miksi vaatimuksiin ei ole vastattu, sitä ei ole lainkaan dokumentoitu. Käytetään ilmaisua ”Vaasa on jäänyt Seinäjoen varjoon”. Miten tämä väite perustellaan? Mitä on tehty asiantilan muuttamiseksi vuosien varrella jos väite olisi totta? Näissä hallinnollisissa kysymyksissä voi puhua vain dokumentein. Toivon, että kysymys ei olisi vain siitä, että VSHP:n hallinto on lähestynyt Tamperetta ruotsinkielisin kirjelmin ja saanut kielellisesti moitittavia vastauksia.
Miljoonapiirin vaihtoa käsittelevä raportti, jonka laadinnasta ovat vastanneet Turun, Satakunnan ja Vaasan keskussairaalapiirit, ei millään tavoin vertaile Tampereen ja Turun yliopistollisia keskussairaalapiirien tulevaisuuden optioita keskenään vaan keskittyy uuden Länsi-Suomen miljoonapiirin vahvuuksien selvittämiseen. Mainitsematta jää mm., että Tampereen yliopistollisella keskussairaalalla on Turkua laajemmat spesialiteetit. Mainitsematta jää myös, että Turku merkitsisi VSHP:n asukkaille yhä pitempiä ja vaivalloisempia matkoja hoitoon. Sen sijaan väitetään väärin, että Vaasa kuuluisi Turun intressipiiriin elämän eri osa-alueilla. Ainakin seutumme suomenkieliset tietävät varmasti, että sitoutumisasteemme sisämaahan päin on kaikkein vahvin.
Raportti ei kaihda tuomasta esille varsinaista syytä uuden miljoonapiirin luomiseen: kysymys on Turun yliopistollisen keskussairaalapiirin eloonjäämisen vahvistamisesta, jota VSHP:n mukaan liittyminen palvelisi. Tämän hinnaksi VSHP:lle myydään kahta asiaa: 1) ruotsinkieliset palvelut taataan (nykyistä paremmin!), 2) Vaasan keskussairaalan asemaa luvataan jopa nostaa nykyisestä. Mainitsematta jätetään, että Vaasan keskussairaalan tasonnosto voi tapahtua vain piirimme kuntien yhä suuremmalla rahoituksella – Turunmaa ei tätä asiaa hoida. Silti mitään takeita tasonnostosta ei voida antaa sillä kaikki riippuu erikoislääkärien saatavuudesta. Mainittakoon, että onkologia on jo nyt vaikeuksissa lääkäripulan takia vaikka se on tavanomaisen keskussairaalatason ylittävä spesialiteetti. Vaikka VSHP vaihtaisi miljoonapiiriään, Turun yliopistollinen keskussairaala ei pysty kilpailemaan Tampereen yliopistollisen keskussairaalan kanssa mitä tulee ns. suppeiden erikoisalojen laajuuteen.
Palaan kysymykseen Seinäjoen varjoon jäämisestä. Myös tältä osin tarvitaan verifikaatiota, todisteita. Mitä on pyydetty, mitä ei ole saatu? Toimivatko Vaasa ja Seinäjoki vihamiehinä vai pyrkivätkö yhteistyöhön? Tästäkin kaivataan verifikaatiota. Kaikki tiedämme, että kahden riita ei ole koskaan yhden syy. Tässä haluan muistuttaa VSHP:n sisäisistä ja kohtalokkaista riidoista, jotka ovat koskeneet vuosikymmenten ajan niin Pietarsaarenseutua kuin Kristiinankaupunkia. VSHP:lla ei ole osoittaa, että se olisi kyennyt hoitamaan edes vastuualueensa sisäisiä kysymyksiä rakentavalla tavalla. VSHP on toiminut vain muodollisesti yhtenä sairaanhoitopiirinä, mutta jakautunut aina kolmeen intressiosaan.
Sairastavien asukkaiden vuoksi Seinäjoki-Vaasan akselia olisi
ehdottomasti vahvistettava, onhan keskinäinen saavutettavuus mahdollista vain yhden tunnin puitteissa. Peruskoululainenkin tajuaa, että yhdessä olisimme vahvoja eli voisimme ilman merkittäviä lisäkustannuksia lisätä spesialiteetteja ja vähentää tarvetta lähteä sen paremmin Tampereelle kuin Turkuunkaan.
Hyvä kysymys on, miten Vaasaan saadaan erikoistuvia ja erikoistuneita lääkäreitä. Raportti väittää, että tämän ratkaisisi miljoonapiirin vaihto. Tämä on emävalhe. Lääkäreiden koulutus on yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien asia. Yliopistot käyvät keskenään omaa armotonta kisaansa, jota sairaanhoitopiirit voivat korkeintaan tukea. Vaasan toimialajohtaja Kentala on tehnyt selväksi, että miljoonapiiriä ei tarvitse tämän takia vaihtaa.
Kielelliset perusteet? Seuraamalla vaikkapa Vasabladetin palstoja ei ole voinut välttyä siltä, että miljoonapiirin vaihto supistuu pelkäksi kielipoliittiseksi kysymykseksi. On tärkeätä selvittää, onko kysymys vain VSHP:n hallinnon vaateista vai myös sairastavien ihmisten vaatimuksista. Tiedän, että Tampere on satsannut potilaiden palvelemiseen ruotsinkielellä paljon eikä tietooni ole tullut systemaattisia väitteitä huonoista kielipalveluista. Journalistisesti ylen mielenkiintoinen kysymys on, että VBL ensin tuomitsi VSHP:n ehdotuksen miljoonapiirin vaihtamisesta, mutta RKP:n puoluetoimiston ilmeisen asiaan puuttumisen johdosta muutti kantansa vaikka asiassa ei noiden muutaman päivän välillä ollut tietenkään tapahtunut mitään uutta.
Vaasan vaatimus vertailevasta selvityksestä ennen päätöksentekoa miljoonapiirin vaihtamisesta. Edellä on jo monin tavoin perusteltu, miksi miljoonapiirin mahdollisesta vaihdosta on hankittava kunnon perustelut ennen päätöksentekoa. VSHP:n dokumenteista vaihdon perustelut eivät käy mitenkään ilmi. Kysymys on laajasti periaatteellinen, mutta myös käytännöllinen. Näistä syistä johtuen Vaasan – VSHP:n suurimpana maksajakuntana, on vaadittava perusteellista selvitystä vaihtoehdoista ennen päätöksentekoa.
Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on suurten muutosten kourissa. Tavoitteena on entistä kustannustehokkaampi kokonaisjärjestelmä. Sen vuoksi myös VSHP:n on kyettävä todentamaan, että sen ehdottama miljoonapiirin vaihto tukee tätä tavoitetta. Myös uuden systeemin on perustuttava ennakoitavissa oleviin potilasvirtoihin. Sairaitten ihmisten perussysteemistä poikkeava valinnanvapaus hoitopaikan suhteen on hoitavan lääkärin taskussa ja nähdään selkeästi poikkeustapauksina. Järjestelmän tehokkuus heikkenee – ja kustannukset lisääntyvät - mitä enemmän peruskonseptista poiketaan.
Jos äidinkieli asetetaan ratkaisevaan asemaan parhaan ja lähinnä kotia olevan hoidon sijasta, haettakoon ratkaisu, jossa suomenkieliset suuntautuvat yliopistollisen keskussairaalahoidon osalta Tampereelle ja ruotsinkieliset Turkuun. Ei voi olla hyväksyttävissä, että Turku valittaisiin sillä perusteella, että ruotsinkielisten palvelut paranenisivat kun samanaikaisesti suomenkielisten palvelut merkittävästi heikkenisivät.
Sairaanhoitopiirimme (jäljempänä VSHP) ei ole todentanut syitä, joiden vuoksi sairaanhoitopiiriä olisi vaihdettava. Tällä hetkellä olemme huhujen varassa. Väitetään, että Tampere ei ole tukenut tarpeeksi Vaasaa – mitä VSHP on vaatinut tai mitä ja miksi vaatimuksiin ei ole vastattu, sitä ei ole lainkaan dokumentoitu. Käytetään ilmaisua ”Vaasa on jäänyt Seinäjoen varjoon”. Miten tämä väite perustellaan? Mitä on tehty asiantilan muuttamiseksi vuosien varrella jos väite olisi totta? Näissä hallinnollisissa kysymyksissä voi puhua vain dokumentein. Toivon, että kysymys ei olisi vain siitä, että VSHP:n hallinto on lähestynyt Tamperetta ruotsinkielisin kirjelmin ja saanut kielellisesti moitittavia vastauksia.
Miljoonapiirin vaihtoa käsittelevä raportti, jonka laadinnasta ovat vastanneet Turun, Satakunnan ja Vaasan keskussairaalapiirit, ei millään tavoin vertaile Tampereen ja Turun yliopistollisia keskussairaalapiirien tulevaisuuden optioita keskenään vaan keskittyy uuden Länsi-Suomen miljoonapiirin vahvuuksien selvittämiseen. Mainitsematta jää mm., että Tampereen yliopistollisella keskussairaalalla on Turkua laajemmat spesialiteetit. Mainitsematta jää myös, että Turku merkitsisi VSHP:n asukkaille yhä pitempiä ja vaivalloisempia matkoja hoitoon. Sen sijaan väitetään väärin, että Vaasa kuuluisi Turun intressipiiriin elämän eri osa-alueilla. Ainakin seutumme suomenkieliset tietävät varmasti, että sitoutumisasteemme sisämaahan päin on kaikkein vahvin.
Raportti ei kaihda tuomasta esille varsinaista syytä uuden miljoonapiirin luomiseen: kysymys on Turun yliopistollisen keskussairaalapiirin eloonjäämisen vahvistamisesta, jota VSHP:n mukaan liittyminen palvelisi. Tämän hinnaksi VSHP:lle myydään kahta asiaa: 1) ruotsinkieliset palvelut taataan (nykyistä paremmin!), 2) Vaasan keskussairaalan asemaa luvataan jopa nostaa nykyisestä. Mainitsematta jätetään, että Vaasan keskussairaalan tasonnosto voi tapahtua vain piirimme kuntien yhä suuremmalla rahoituksella – Turunmaa ei tätä asiaa hoida. Silti mitään takeita tasonnostosta ei voida antaa sillä kaikki riippuu erikoislääkärien saatavuudesta. Mainittakoon, että onkologia on jo nyt vaikeuksissa lääkäripulan takia vaikka se on tavanomaisen keskussairaalatason ylittävä spesialiteetti. Vaikka VSHP vaihtaisi miljoonapiiriään, Turun yliopistollinen keskussairaala ei pysty kilpailemaan Tampereen yliopistollisen keskussairaalan kanssa mitä tulee ns. suppeiden erikoisalojen laajuuteen.
Palaan kysymykseen Seinäjoen varjoon jäämisestä. Myös tältä osin tarvitaan verifikaatiota, todisteita. Mitä on pyydetty, mitä ei ole saatu? Toimivatko Vaasa ja Seinäjoki vihamiehinä vai pyrkivätkö yhteistyöhön? Tästäkin kaivataan verifikaatiota. Kaikki tiedämme, että kahden riita ei ole koskaan yhden syy. Tässä haluan muistuttaa VSHP:n sisäisistä ja kohtalokkaista riidoista, jotka ovat koskeneet vuosikymmenten ajan niin Pietarsaarenseutua kuin Kristiinankaupunkia. VSHP:lla ei ole osoittaa, että se olisi kyennyt hoitamaan edes vastuualueensa sisäisiä kysymyksiä rakentavalla tavalla. VSHP on toiminut vain muodollisesti yhtenä sairaanhoitopiirinä, mutta jakautunut aina kolmeen intressiosaan.
Sairastavien asukkaiden vuoksi Seinäjoki-Vaasan akselia olisi
ehdottomasti vahvistettava, onhan keskinäinen saavutettavuus mahdollista vain yhden tunnin puitteissa. Peruskoululainenkin tajuaa, että yhdessä olisimme vahvoja eli voisimme ilman merkittäviä lisäkustannuksia lisätä spesialiteetteja ja vähentää tarvetta lähteä sen paremmin Tampereelle kuin Turkuunkaan.
Hyvä kysymys on, miten Vaasaan saadaan erikoistuvia ja erikoistuneita lääkäreitä. Raportti väittää, että tämän ratkaisisi miljoonapiirin vaihto. Tämä on emävalhe. Lääkäreiden koulutus on yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien asia. Yliopistot käyvät keskenään omaa armotonta kisaansa, jota sairaanhoitopiirit voivat korkeintaan tukea. Vaasan toimialajohtaja Kentala on tehnyt selväksi, että miljoonapiiriä ei tarvitse tämän takia vaihtaa.
Kielelliset perusteet? Seuraamalla vaikkapa Vasabladetin palstoja ei ole voinut välttyä siltä, että miljoonapiirin vaihto supistuu pelkäksi kielipoliittiseksi kysymykseksi. On tärkeätä selvittää, onko kysymys vain VSHP:n hallinnon vaateista vai myös sairastavien ihmisten vaatimuksista. Tiedän, että Tampere on satsannut potilaiden palvelemiseen ruotsinkielellä paljon eikä tietooni ole tullut systemaattisia väitteitä huonoista kielipalveluista. Journalistisesti ylen mielenkiintoinen kysymys on, että VBL ensin tuomitsi VSHP:n ehdotuksen miljoonapiirin vaihtamisesta, mutta RKP:n puoluetoimiston ilmeisen asiaan puuttumisen johdosta muutti kantansa vaikka asiassa ei noiden muutaman päivän välillä ollut tietenkään tapahtunut mitään uutta.
Vaasan vaatimus vertailevasta selvityksestä ennen päätöksentekoa miljoonapiirin vaihtamisesta. Edellä on jo monin tavoin perusteltu, miksi miljoonapiirin mahdollisesta vaihdosta on hankittava kunnon perustelut ennen päätöksentekoa. VSHP:n dokumenteista vaihdon perustelut eivät käy mitenkään ilmi. Kysymys on laajasti periaatteellinen, mutta myös käytännöllinen. Näistä syistä johtuen Vaasan – VSHP:n suurimpana maksajakuntana, on vaadittava perusteellista selvitystä vaihtoehdoista ennen päätöksentekoa.
Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on suurten muutosten kourissa. Tavoitteena on entistä kustannustehokkaampi kokonaisjärjestelmä. Sen vuoksi myös VSHP:n on kyettävä todentamaan, että sen ehdottama miljoonapiirin vaihto tukee tätä tavoitetta. Myös uuden systeemin on perustuttava ennakoitavissa oleviin potilasvirtoihin. Sairaitten ihmisten perussysteemistä poikkeava valinnanvapaus hoitopaikan suhteen on hoitavan lääkärin taskussa ja nähdään selkeästi poikkeustapauksina. Järjestelmän tehokkuus heikkenee – ja kustannukset lisääntyvät - mitä enemmän peruskonseptista poiketaan.
Jos äidinkieli asetetaan ratkaisevaan asemaan parhaan ja lähinnä kotia olevan hoidon sijasta, haettakoon ratkaisu, jossa suomenkieliset suuntautuvat yliopistollisen keskussairaalahoidon osalta Tampereelle ja ruotsinkieliset Turkuun. Ei voi olla hyväksyttävissä, että Turku valittaisiin sillä perusteella, että ruotsinkielisten palvelut paranenisivat kun samanaikaisesti suomenkielisten palvelut merkittävästi heikkenisivät.
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Pöpöpelko sairastuttaa
Vastikään nuori perheenisä kertoi, että päiväkoti oli kieltänyt tuomasta itse leivottuja pikkuleipiä päiväkodin yhteisölliseen tapahtumaan. Sanottiin, että kekkereihin saa tuoda vain kaupan paketissa olevaa syötävää. Perusteluna oli pöpöriski ja vastuukysymykset.
Haloo. Pikkuleivät ovat uunissa kypsennettyjä! Kotien hygieenisyys on parempi ja ruoka-aineiden kylmäketjut toimivat sitä paitsi huomattavasti paremmin kuin kymmeniä vuosia sitten. Myrkyttämistäkö tässä pelätään?
Kieltoa voi kutsua jo hysteriaksi. Jos päiväkodissa olisikin ruokarajoitteisia lapsia, niin miksi kaikki muut pitää panna kiellosta kärsimään? Eikö yhteisessä tapahtumassa voisi olla vanhempien tehtävä katsoa, mitä heidän lapsensa saavat ja eivät saa syödä?
Kieltämällä vanhempia omakätisesti valmistamasta tarjottavaa yhteisiin tapahtumiin heikennetään potentiaalia, jonka varassa yhteisöllisyys joko kehittyy tai ei kehity. Kautta aikain yhdessä ateriointi ja nyyttikestit ovat olleet verrattomia keinoja viihtyä yhdessä.
Hysteria ei koske pelkästään päiväkoteja vaan on levinnyt moniin muihinkin organisaatioihin. Pöpöpelkoa koskeva suhteellisuudentaju näyttää heikkenevän sitä mukaa kuin ruuanvalmistus siirtyy hienoihin laitoskeittiöihin. Byrokraattiset hysteerikot ovat mielestäni vastuussa siitä, että tappavat arvokkaita yhteisöllisyyden ituja.
Tätä menoa ei kestä kauankaan kun lailla kielletään omatekoisen syötävän satunnainen myynti toreilla, tapahtumissa ja myyjäisissä kokonaan. Miten myös nyyttikestit pysyttäisiin lailla lopettamaan kokonaan, sitä varmaan jo tosissaan mietitään. Yhtään ei paina vaa’assa, että hysteerinen hygieenisyysintoilu heikentää lastemme luontaista vastustuskykyä. Lisääntyvät allergiat ja ruokarajoitteet hoidetaan lääkkeillä.
maanantai 8. elokuuta 2011
Kokkolan asuntomessut - esteitä ja yksi-ilmeisyyttä
Asuntomessujen perusidea pysyy samana: tavoitellaan ns. hyvien käytäntöjen esittelyä sekä ideoita ja vaihtoehtoja niille, joille rakentaminen on ajankohtaista. Noin 140.000 ihmistä käy vuosittain asuntomessuilla lähinnä haaveilemassa. Asuntojen määrä Suomessa kasvaa noin 20.000:lla vuosittain. Asuntoja on nyt noin 2,7 miljoonaa ja asuntokuntia on noin 2,5 miljoonaa. Yksinasuvien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Heitä on noin miljoona kun taas asuntokuntia, joissa asuu enemmän kuin kaksi henkilöä on vain noin 660.000. Näistä asuntoja, joissa on neljä tai enemmän asukasta on vain noin 370.000. Nämä taustatiedot ovat mielenkiintoisia kun arvioidaan asuntomessujen tarjontaa. Tarjonta kohdistuu nimittäin etupäässä perheellisille.
Olen käynyt asuntomessuilla ensimmäisistä Lahelan asuntomessuista (1970) lähtien, joitakin välivuosia lukuun ottamatta. Asuntomessujen monimuotoisuus on kuin muisto vain. Muodista on tullut yhä enemmän yhtenäistävä tekijä. Kun valkoinen ja harmaa ovat muotia, niin myös rakennetaan ja sisustetaan. Yksi-ilmeisyys käsittää nykyisin myös ulkotilan. Kokkolan asuntomessuihin virittäydyimme Vaasan vammaisneuvoston kanssa osallistumalla esteettömyysseminaariin. Ikävää, mutta juuri esteettömyyden huomioimisessa jättäisin Kokkolan asuntomessut jopa luokalle.
Voi olla, että Kokkolassa olemme ensimmäistä kertaa nähneet asuntomessut, joissa merellisyys tarkoittaa vain meren näkemistä. Kokkolassa messualue on rakennettu meren rantaan pääosin täyttömaalle. Alue on tasamaata kunnes katse kiinnittyy rannimmaisiin ja kaikkein kalleimpiin tontteihin. Tällöin huomataan, että rantatonttien rannat ovat varsin korkeat ja jyrkät ja ne on päällystetty kulkukelvottomilla pyöreillä kivillä. Rantaan – oikeammin pelkästään laitureille - pääsee vain pitkiä portaita pitkin. Jos lapsi lähtee näillä tonteilla juoksemaan karanneen pallonsa perässä, hän on hengenvaarassa. Rantatonttien asukkailla ei toivottavasti ole leikki-ikäisiä lapsia eikä sellaisia tuttavia, joilla on pieniä lapsia. Toivottavaa on myös, ettei heidän tuttavapiirissään ole huonopolvisia ikääntyneitä ihmisiä. Miksi rannan pengerrystä ei tehty loivemmaksi ja turvattu kulkumahdollisuutta veden ääressä?
Kun rannan puoli on nyt katsastettu, arvioikaamme talojen sisääntuloja tällä tasaisella alueella. Kokkolan asuntomessuilla päästäkseen omakotitalon eteiseen joutuu selviytymään jopa 8-9 portaasta. Portaat jatkuivat myös lukuisilla terasseilla ja talojen sisätiloissa. Lisäksi askelmien syvyydessä oli säästetty, porrasvälit olivat pääosin liian korkeat, eivätkä aina edes vakiot. Useat hyväjalkaisetkin kompastelivat erittäin korkeisiin kynnyksiin. Ovatko määräykset muuttuneet vai onko kysymys vain jostakin teknisestä innovaatiosta?
Pihasuunnittelussa muotia näyttää olevan helppohoitoisuus eli kivetetty ala ja valmiiden polkujen määrä lisääntyy samoin kuin alan, joka on katettu esim. kulkukelvottomilla kiviasetelmilla. Pihoista tulee mieleen julkiset puistot, joista nautitaan vähän kuin taideteoksesta. Pihoilla ei voi harrastaa juuri mitään.
Kaikilta asuntomessuilta löytyy tuo ökytalojen osasto. Niin nytkin. Kun on nähnyt yhden talon, on nähnyt kaikki. Syntyy ajatus, että näissä taloissa vain rentoudutaan ja vedetään lonkkaa. Viimeistelty ulkotila vahvistaa tätä käsitystä.
On ällistyttävää, että mediassa saa toimituksellista palstatilaa tekstit, joissa ei kiinnitetä mitään huomiota asumisen toiminnallisuuteen. Sopulilauma on päättänyt nostaa esille esim. kohteen, jossa keittiö on yläkerrassa! Läheskään kaikissa asunnoissa alakerta ei täytä ns. selviytymiskerroksen kriteerejä sillä useista puuttuu makuuhuone. Kummajaisia löytyy yläkerroistakin kun suihku on unohtunut tai kun neljälle makuuhuoneelle tarjoillaan vain yhtä yhteistä ahdasta kylpyhuonetta. Isoissakin asuntojen säilytystiloissa on säästetty. Minne mahtuvat eri harrastusvälineet, vaatteet ja esineet, joita kodit ovat tulvillaan?
Ettei tämä messuarvio menisi pelkäksi marinaksi nostan esille edes yhden ilahduttavan asian. Useamman sukupolven rinnakkaisasumista on lähdetty vähitellen elvyttämään. Toivon, että tulevilla asuntomessuilla tähän kiinnitetään lisääntyvää huomiota.
Olen käynyt asuntomessuilla ensimmäisistä Lahelan asuntomessuista (1970) lähtien, joitakin välivuosia lukuun ottamatta. Asuntomessujen monimuotoisuus on kuin muisto vain. Muodista on tullut yhä enemmän yhtenäistävä tekijä. Kun valkoinen ja harmaa ovat muotia, niin myös rakennetaan ja sisustetaan. Yksi-ilmeisyys käsittää nykyisin myös ulkotilan. Kokkolan asuntomessuihin virittäydyimme Vaasan vammaisneuvoston kanssa osallistumalla esteettömyysseminaariin. Ikävää, mutta juuri esteettömyyden huomioimisessa jättäisin Kokkolan asuntomessut jopa luokalle.
Voi olla, että Kokkolassa olemme ensimmäistä kertaa nähneet asuntomessut, joissa merellisyys tarkoittaa vain meren näkemistä. Kokkolassa messualue on rakennettu meren rantaan pääosin täyttömaalle. Alue on tasamaata kunnes katse kiinnittyy rannimmaisiin ja kaikkein kalleimpiin tontteihin. Tällöin huomataan, että rantatonttien rannat ovat varsin korkeat ja jyrkät ja ne on päällystetty kulkukelvottomilla pyöreillä kivillä. Rantaan – oikeammin pelkästään laitureille - pääsee vain pitkiä portaita pitkin. Jos lapsi lähtee näillä tonteilla juoksemaan karanneen pallonsa perässä, hän on hengenvaarassa. Rantatonttien asukkailla ei toivottavasti ole leikki-ikäisiä lapsia eikä sellaisia tuttavia, joilla on pieniä lapsia. Toivottavaa on myös, ettei heidän tuttavapiirissään ole huonopolvisia ikääntyneitä ihmisiä. Miksi rannan pengerrystä ei tehty loivemmaksi ja turvattu kulkumahdollisuutta veden ääressä?
Kun rannan puoli on nyt katsastettu, arvioikaamme talojen sisääntuloja tällä tasaisella alueella. Kokkolan asuntomessuilla päästäkseen omakotitalon eteiseen joutuu selviytymään jopa 8-9 portaasta. Portaat jatkuivat myös lukuisilla terasseilla ja talojen sisätiloissa. Lisäksi askelmien syvyydessä oli säästetty, porrasvälit olivat pääosin liian korkeat, eivätkä aina edes vakiot. Useat hyväjalkaisetkin kompastelivat erittäin korkeisiin kynnyksiin. Ovatko määräykset muuttuneet vai onko kysymys vain jostakin teknisestä innovaatiosta?
Pihasuunnittelussa muotia näyttää olevan helppohoitoisuus eli kivetetty ala ja valmiiden polkujen määrä lisääntyy samoin kuin alan, joka on katettu esim. kulkukelvottomilla kiviasetelmilla. Pihoista tulee mieleen julkiset puistot, joista nautitaan vähän kuin taideteoksesta. Pihoilla ei voi harrastaa juuri mitään.
Kaikilta asuntomessuilta löytyy tuo ökytalojen osasto. Niin nytkin. Kun on nähnyt yhden talon, on nähnyt kaikki. Syntyy ajatus, että näissä taloissa vain rentoudutaan ja vedetään lonkkaa. Viimeistelty ulkotila vahvistaa tätä käsitystä.
On ällistyttävää, että mediassa saa toimituksellista palstatilaa tekstit, joissa ei kiinnitetä mitään huomiota asumisen toiminnallisuuteen. Sopulilauma on päättänyt nostaa esille esim. kohteen, jossa keittiö on yläkerrassa! Läheskään kaikissa asunnoissa alakerta ei täytä ns. selviytymiskerroksen kriteerejä sillä useista puuttuu makuuhuone. Kummajaisia löytyy yläkerroistakin kun suihku on unohtunut tai kun neljälle makuuhuoneelle tarjoillaan vain yhtä yhteistä ahdasta kylpyhuonetta. Isoissakin asuntojen säilytystiloissa on säästetty. Minne mahtuvat eri harrastusvälineet, vaatteet ja esineet, joita kodit ovat tulvillaan?
Ettei tämä messuarvio menisi pelkäksi marinaksi nostan esille edes yhden ilahduttavan asian. Useamman sukupolven rinnakkaisasumista on lähdetty vähitellen elvyttämään. Toivon, että tulevilla asuntomessuilla tähän kiinnitetään lisääntyvää huomiota.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)