26.6.2010
On vaikea ymmärtää mitä vaille Håkan Nordman on Vaasan ykkösjohtajana jäänyt. Vaasan johtamisjärjestelmän muutos ei vaikuta valtuuston puheenjohtajan asemaan sikäli mikäli haluaa aidosti pitää erossa virkamiesjohtamisen ja poliittisen johtamisen. RKP:llä oli sama mahdollisuus kuin muillakin tulla mukaan virkamieshallinnon johtamista muuttavaan päätökseen. On RKP:n valinta, että se päätti sen sijaan jäädä puolustamaan yli 30 vuotta vanhaa systeemiä. Valtuuston enemmistöön tässä asiassa kuuluvana odotan, että myös puheenjohtajamme tunnustaa lopputuloksen ja arvostaa valtuustokollegoittensa harkintakykyä. Julkinen kiukuttelu on harmillista Vaasan maineen kannalta.
Ei ole oikein uskottavaa vaatia yhtä aikaa, että korkein virkamiesjohto on valittava poliittisin perustein ja sitten moittia, että politiikka näkyy heidän toimissaan. Nordmania huolestuttaa Lumion poliittinen tausta. Eikö häntä ollenkaan huolestuta Stenmanin poliittinen tausta? Ainoana kolmesta SDP on antanut mandaattinsa puolueettomalle virkamiehelle. Se on tietenkin totta, että kun toimialajohtajista tulee nyt suoraan kaupunginjohtajan alaisia, heidän poliittinen ohjastamisensa ohi ykkösjohtajan vaikeutuu. Samalla kuitenkin virkamiesjohdon valta ja vastuukysymykset selkeytyvät. Juuri tätä valtuuston enemmistö halusi.
Mitä selkeämmin halutaan erottaa virkamiesjohto ja poliittinen johtaminen toisistaan, sitä selvempää pitäisi olla, että virkamiehiä ei valita poliittisin perustein. Tämä kanta menisi yksiin kansalaisten virkamiehiin kohdistamien puolueettomuusvaatimusten kanssa, mutta tuskin toteutuu. Jos taas haluamme väkevästi yhdistää poliittisen ja virkamiesjohtamisen samaan persoonaan, puhumme oikeastaan pormestarimallista. Oikeus tällaiseen mandaattiin olisi hyvä hakea suoran vaalin kautta. Niin kauan kuin näin ei menetellä, tulisi johtajien valinnan olla aidosti koko valtuuston eikä vain valittavan. henkilön oman puolueen asia.
Nykyisessä järjestelmässämme, jossa poliitikot tekevät vapaaehtoistyötä he yleensä eivät voi kilpailla perehtymisessä virkamiesjohdon kanssa. Asiaa ei muuta, että poliittiset johtajat (kv:n ja kh:n puheenjohtajat) asettuvat arvohierarkiassa kaupunginjohtajan edelle. Tärkeä poliittisen johtamisen mahdollisuus on annettu myös lautakunnille ja johtokunnille. Olen ollut jo pitkään huolissani siitä, että poliitikot eivät ota paikkaansa poliittisina johtajina.
Politiikan tärkein pelikenttä kuntahallinnossa on valtuusto koska se päättää kaupungin strategioista. Johtamisjärjestelmän muutos yhdistää vihdoin strategisen johtamisen ja toiminnan johtamisen yksiin käsiin. Tämä parantaa myös valtuuston mahdollisuuksia saada vahvempi ote kaupungin strategisesta johtamisesta. Ainakin strategiatyön aikataulutus ja sisällöt vaativat remonttia. Kaupungin strategiat on pystyttävä määrittelemään niin, että jokainen hallintokunta löytää niiden kautta oman missionsa yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Tässä muutoksessa on haastetta myös valtuuston puheenjohtajalle.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Vaasasta metropoliksi ?
23.6.2010
Osmo Soininvaara toi esille Pohjalaisen haastattelussa (23.6.) sen, minkä tiedämme täällä Vaasassa jo entuudestaan. Olemme alisuorittajia mitä tulee kuntaliitoshankkeeseen. Samassa lehdessä Roy Syring nimittää tämän onnettoman kehityskulun syntipukeiksi Kari Hokkasen Seinäjoelta ja Hannu Katajamäen Vaasasta. Viime mainittua Syring käsittelee kotikontunsa petturina ja moittii kaksilla korteilla pelaamisesta.
Soininvaara ei tunne kielikysymyksen voimaa kuntaliitosasiassa eikä osaa asettua seutumme kuntapoliitikkojen asemaan. Kielestä on hyvää vauhtia tulossa este mille tahansa hallinnolliselle muutokselle. Vai onko? Perustuslakivaliokunnan Keski-Pohjanmaan suuntautumista koskeva kannanotto tukee tätä käsitystä. Jos hurraamme täällä Vaasanseudulla em. kannanotolle kuinka voisimme odottaa samasta perustuslaista tukea kuntaliitoksiimme, joiden johdosta kielisuhteet muuttuvat, teemme niin tai näin. Perustuslakimme säännöksiä ei ole mielestäni tarkoitettu tällaiseen suhdannepoliittiseen käyttöön. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että työssäkäyntialueellamme on oltava kielisuhteiden estämättä yhtäpitävä oikeus kuntaliitoksiin kuin muuallakin Suomessa.
Soininvaara sovittaa Vaasanseudulle ns. metropolihallintoa ellei suurta kuntaliitosta saada aikaan. Näin hän tekee vaikka samalla manaa, ettei yhteistyö toimi pääkaupunkiseudullakaan. Mitkään himmelihallinnot eivät poista ydinongelmaa eli sitä, että työssäkäyntialueella syntyvät verotulot osaoptimoidaan asuinkuntien käyttöön kokonaisedun jäädessä sivuun. Metropolihallinto on vain himmelihallinnon yksi muoto eikä kuntaliitoksen vaihtoehto.
Ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, mitä hyvä elämä tai hyvä asuminen on. Kun puhutaan hyvästä yhdyskuntarakenteesta sen pitää olla hyvä niin asukkaiden, kunnan kuin ympäristön näkökulmasta. Ihmisten haaveet ja mahdollisuudet eivät mene aina yksiin. Haaveilija elää Soininvaarassakin. Työnjakoon perustuvassa toimintamallissa kaikki työpaikat eivät nimittäin voi enää sijaita kävelymatkan päässä kotoa. Etätyön mahdollisuuksien määrätietoinen hyödyntäminen toki vähentäisi työmatkatarvetta.
Soininvaara puhuu omakotiasumisesta tylsänä asumismuotona tarkoittaen kaupunkien ympärille syntyneitä alueita. Näin ajatteli eilen myös nuori kiinalainen nainen, joka on jo vuosikausia asunut Vaasassa. Hän otti aiheen esille omasta aloitteestaan ajaessamme Vaasan läpi. Hän ei nähnyt mitään hyvää siinä, että ihmiset asuvat kilometrien päässä keskustasta omakotitaloissa tai kerrostaloissa ilman mahdollisuuksia sujuviin julkisiin liikennepalveluihin ja ilman mitään järjellistä tekemistä asuinalueillaan. Ehkä molemmat halusivat puhua näiden alueiden vähäisestä yhteisöllisyydestä vanhaan kyläkulttuuriin verrattuna. He ovat tämän suhteen täysin oikeassa. Olisiko jo aika lopettaa pelkkien asuntokaavojen laadinta? Yhteisöllisyys syntyy siitä, että ihmiset huomaavat tarvitsevansa toisiaan. Siksi kaavoituksessa pitää yhtä aikaa huomioida asuminen, työpaikat, palvelut ja harrastukset.
Kuntaliitoskysymyksessä erimielisyyksiä kuntien kesken valitettavasti seudullamme on eikä tätä tosiasiaa millään mediatempulla pidä yrittää peittää. Tilanne on sama useilla muillakin alueilla Suomessa. Työtä Vaasanseudun yhtenäisen kuntarakenteen puolesta on silti jatkettava. Auttaisiko muutostarpeen näkemistä jos kuntapäättäjät yrittäisivät tarkastella asiaa esim. vuoden 2030 näkökulmasta? Tulisi esille pelataanko tässä vain aikaa.
Osmo Soininvaara toi esille Pohjalaisen haastattelussa (23.6.) sen, minkä tiedämme täällä Vaasassa jo entuudestaan. Olemme alisuorittajia mitä tulee kuntaliitoshankkeeseen. Samassa lehdessä Roy Syring nimittää tämän onnettoman kehityskulun syntipukeiksi Kari Hokkasen Seinäjoelta ja Hannu Katajamäen Vaasasta. Viime mainittua Syring käsittelee kotikontunsa petturina ja moittii kaksilla korteilla pelaamisesta.
Soininvaara ei tunne kielikysymyksen voimaa kuntaliitosasiassa eikä osaa asettua seutumme kuntapoliitikkojen asemaan. Kielestä on hyvää vauhtia tulossa este mille tahansa hallinnolliselle muutokselle. Vai onko? Perustuslakivaliokunnan Keski-Pohjanmaan suuntautumista koskeva kannanotto tukee tätä käsitystä. Jos hurraamme täällä Vaasanseudulla em. kannanotolle kuinka voisimme odottaa samasta perustuslaista tukea kuntaliitoksiimme, joiden johdosta kielisuhteet muuttuvat, teemme niin tai näin. Perustuslakimme säännöksiä ei ole mielestäni tarkoitettu tällaiseen suhdannepoliittiseen käyttöön. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että työssäkäyntialueellamme on oltava kielisuhteiden estämättä yhtäpitävä oikeus kuntaliitoksiin kuin muuallakin Suomessa.
Soininvaara sovittaa Vaasanseudulle ns. metropolihallintoa ellei suurta kuntaliitosta saada aikaan. Näin hän tekee vaikka samalla manaa, ettei yhteistyö toimi pääkaupunkiseudullakaan. Mitkään himmelihallinnot eivät poista ydinongelmaa eli sitä, että työssäkäyntialueella syntyvät verotulot osaoptimoidaan asuinkuntien käyttöön kokonaisedun jäädessä sivuun. Metropolihallinto on vain himmelihallinnon yksi muoto eikä kuntaliitoksen vaihtoehto.
Ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, mitä hyvä elämä tai hyvä asuminen on. Kun puhutaan hyvästä yhdyskuntarakenteesta sen pitää olla hyvä niin asukkaiden, kunnan kuin ympäristön näkökulmasta. Ihmisten haaveet ja mahdollisuudet eivät mene aina yksiin. Haaveilija elää Soininvaarassakin. Työnjakoon perustuvassa toimintamallissa kaikki työpaikat eivät nimittäin voi enää sijaita kävelymatkan päässä kotoa. Etätyön mahdollisuuksien määrätietoinen hyödyntäminen toki vähentäisi työmatkatarvetta.
Soininvaara puhuu omakotiasumisesta tylsänä asumismuotona tarkoittaen kaupunkien ympärille syntyneitä alueita. Näin ajatteli eilen myös nuori kiinalainen nainen, joka on jo vuosikausia asunut Vaasassa. Hän otti aiheen esille omasta aloitteestaan ajaessamme Vaasan läpi. Hän ei nähnyt mitään hyvää siinä, että ihmiset asuvat kilometrien päässä keskustasta omakotitaloissa tai kerrostaloissa ilman mahdollisuuksia sujuviin julkisiin liikennepalveluihin ja ilman mitään järjellistä tekemistä asuinalueillaan. Ehkä molemmat halusivat puhua näiden alueiden vähäisestä yhteisöllisyydestä vanhaan kyläkulttuuriin verrattuna. He ovat tämän suhteen täysin oikeassa. Olisiko jo aika lopettaa pelkkien asuntokaavojen laadinta? Yhteisöllisyys syntyy siitä, että ihmiset huomaavat tarvitsevansa toisiaan. Siksi kaavoituksessa pitää yhtä aikaa huomioida asuminen, työpaikat, palvelut ja harrastukset.
Kuntaliitoskysymyksessä erimielisyyksiä kuntien kesken valitettavasti seudullamme on eikä tätä tosiasiaa millään mediatempulla pidä yrittää peittää. Tilanne on sama useilla muillakin alueilla Suomessa. Työtä Vaasanseudun yhtenäisen kuntarakenteen puolesta on silti jatkettava. Auttaisiko muutostarpeen näkemistä jos kuntapäättäjät yrittäisivät tarkastella asiaa esim. vuoden 2030 näkökulmasta? Tulisi esille pelataanko tässä vain aikaa.
Miten KELA valvoo suorakorvauksia?
Kävin yksityisellä silmälääkärillä. Kotona huomasin, että maksusta saamassani kuitissa ei mainittu mitään KELA-korvauksesta. En ollut myöskään saanut mukaani KELA:n korvaushakemusta. Niinpä palasin myymälään asiaa tiedustelemaan. Tiskillä tehtiin selväksi, että lääkäri toimii omaan lukuunsa ja on yksin vastuussa siitä, että antaa asiakkaalle laskelman käynnin hinnasta ja suorakorvauksesta. Olin kuitenkin saanut kuitin samasta kassakoneesta kuin myymälän asiakkaat. Nyt oli syytä ihmetellä, miten ja kenen luvalla myös silmätutkimukseni tulokset olivat myymälän tietokoneella. Seuraava kysymys on, kumpi sai minulta perityn toimistomaksun – lääkäri vai myymälä? Niin, ja kumpi näistä saa hyväkseen KELA:n palautustaksan?
Silmälääkärin tutkimusta markkinoitiin 63 euron hinnalla. Hinnat asiakkaille ilmoitetaan Suomessa vakiintuneen käytännön mukaan bruttona. Missään vaiheessa minulle ei ollut kerrottu, että ”talo” hakee KELA-korvauksen puolestani. Suostumustani tällaiseen toimeen ei ole olemassa.
Toisella kerralla toimihenkilö tulosti pyynnöstäni laskelman ja lisäsi suorakorvaussumman siihen käsin. Tämä kuitti vasta kysymyksiä herättääkin. Käynnin kestoksi on koneellisesti kruksattu enintään 10 minuuttia ja kustannukseksi 75,40 €. Kohdassa ’kustannukset yhteensä’ lukee kuitenkin 52,00 € ja kohdassa korvaukset yhteensä 23,40 €. Jotta mainittu korvaussumma olisi mahdollinen, pitää KELA-taksan olla 39 €. Tämä olisi OK jos käynti olisi kestänyt 30-45 min. Käynti oli kuitenkin lyhyempi, korkeintaan 30 min. Tällöin KELA-taksa on 33 € ja korvaus 19,80 €.
On aihetta joihinkin johtopäätöksiin.
1. Suorakorvausten osalta ilmenee ylilaskutusta
2. KELA:n korvausperusteet yksityislääkärillä käynneistä on syytä muuttaa sellaisiksi, että ne ovat valvottavissa.
3. KELA-korvausten merkitys on vähentynyt kun palvelujen tuottajat perivät yhä korkeampia ylimääräisiä maksuja (esim. toimistomaksu), jotka eivät oikeuta KELA-korvaukseen.
Silmälääkärin tutkimusta markkinoitiin 63 euron hinnalla. Hinnat asiakkaille ilmoitetaan Suomessa vakiintuneen käytännön mukaan bruttona. Missään vaiheessa minulle ei ollut kerrottu, että ”talo” hakee KELA-korvauksen puolestani. Suostumustani tällaiseen toimeen ei ole olemassa.
Toisella kerralla toimihenkilö tulosti pyynnöstäni laskelman ja lisäsi suorakorvaussumman siihen käsin. Tämä kuitti vasta kysymyksiä herättääkin. Käynnin kestoksi on koneellisesti kruksattu enintään 10 minuuttia ja kustannukseksi 75,40 €. Kohdassa ’kustannukset yhteensä’ lukee kuitenkin 52,00 € ja kohdassa korvaukset yhteensä 23,40 €. Jotta mainittu korvaussumma olisi mahdollinen, pitää KELA-taksan olla 39 €. Tämä olisi OK jos käynti olisi kestänyt 30-45 min. Käynti oli kuitenkin lyhyempi, korkeintaan 30 min. Tällöin KELA-taksa on 33 € ja korvaus 19,80 €.
On aihetta joihinkin johtopäätöksiin.
1. Suorakorvausten osalta ilmenee ylilaskutusta
2. KELA:n korvausperusteet yksityislääkärillä käynneistä on syytä muuttaa sellaisiksi, että ne ovat valvottavissa.
3. KELA-korvausten merkitys on vähentynyt kun palvelujen tuottajat perivät yhä korkeampia ylimääräisiä maksuja (esim. toimistomaksu), jotka eivät oikeuta KELA-korvaukseen.
Terveydenhuollon kanavasota
4.6.2010
Suomen terveydenhuoltojärjestelmän suurimpana yksittäisenä ongelmana on jo vuosikymmenet pidetty rahoituksen monikanavaisuutta. Järjestelmän osalta olemme saaneet pyyhkeitä myös OECD:lta.
Kun terveyskeskukset yskivät, asiakkaat hakevat ja saavat alta aikayksikön vastaanoton yksityiseen lääkäriin. Rahalla voi siis ostaa nopeamman pääsyn ensikäynnille ja sitä kautta mahdollisesti tarvittavaan muuhun hoitoon. Juuri tähän seikkaan liittyy väite, jonka mukaan yksityissektorilta tuleva asiakas pääsee nopeammin esim. keskussairaalassa suoritettavaan toimenpiteeseen kuin asiakas, joka tulee kunnallisen perusterveydenhuollon kautta.
Hoitotakuu on yhtenäistänyt hoitoon pääsyä, mutta puutteitakin on. Palautteen perusteella tiedämme, että hoitotakuu yskii siksi, että eri vaiheiden välillä on byrokraattisia odotusaikoja. Aina ei ole kysymys resurssipulasta vaan siitä, miten asiakkaan kulku prosessin läpi on ylipäätään järjestetty. Yksityisellä puolella asiakkaan ”läpimeno” saattaa olla nopeampaa – kun ei puhuta hengenvaarasta - ja se nähdään tehokkuuskysymyksenä sekä asiakkaan että palveluntuottajan näkökulmasta. Kun prosessi sujuu joutuisasti, säästetään asiakkaan kärsimyksiä, saavutetaan terveyshyötyjä ja säästetään yhteiskunnan resursseja kuten sairaslomapäiviä.
SITRA on tarttunut terveydenhuollon kanavakysymykseen ja esittää rahoituksen keskittämistä yksiin käsiin. Työterveydenhuolto yhdistettäisiin muuhun perusterveydenhuoltoon. Ajatuksena olisi taata koko väestölle hyvän työterveydenhuollon tasoiset palvelut. Palvelun tuottajana voisi olla joko yksityinen tai julkinen taho, kuten nytkin. Erona olisi se, että asiakas saisi itse tehdä valinnan. Nämä ovat kiistatta hyviä tavoitteita.
Ensimmäiset, suurten puolueiden piiristä tulleet kommentit eivät lupaa uudistukselle tukea. Yksi moittii systeemimuutoksen antavan avaimet kaikkien aikojen yksityistämiseen, toinen pelkää yksityisen toiminnan vähenevän ja kolmas on jotain siltä väliltä. Kansalaisen näkökulma ei tule esiin ensikommenteissa. Rahoituksen kokoamista yksiin käsiin pitää kuulemma vastustaa siksi, että se on kepulainen projekti. Hmm, kuulostaa menneitten vuosikymmenten kaiulta.
Terveydenhuoltoon nyt menevillä rahoilla pidetään ihmisiä pitkissä jonoissa ja sairaslomilla odottamassa leikkauksiin ja toimenpiteisiin pääsyä. Entäs jos rahoituksen kokoaminen yksiin käsiin ja kokonaisedun näkökulma saisivatkin aikaan sen, että kaikki kansalaiset pääsisivät jatkossa hoitoon ja hoitoprosessien läpi yhtä sutjakkaasti kuin nyt yksityissektorilla?
Kiireelliseen hoitoon pääsee Suomessa aina, mutta muuhun hoitoon etusijan saa rahalla ja KELA:n subventiolla. Viimeksi mainittu rahoitusosuus on kerätty meiltä kaikilta sairausvakuutetuilta pakollisena maksuna. Puuttuvan omarahoituksen takia kaikki maksajat eivät kuitenkaan pääse nauttimaan vakuutuksesta vaikka hoidontarvetta olisikin. Tämä on väärin.
Toivottavasti SITRA:n mallia ei ammuta heti alas. On päivän selvää, että kuntien rooli kokonaisuudessa on selvitettävä huolellisesti. Myös ennaltaehkäisevän terveydenhuollon organisointi ja sen kytkeminen muuhun terveydenhuoltoon ovat SITRA:n ehdotuksen suuria haasteita. Ehdotuksen vaikutukset kansalaisten tasolla tulee konkretisoida.
Suomen terveydenhuoltojärjestelmän suurimpana yksittäisenä ongelmana on jo vuosikymmenet pidetty rahoituksen monikanavaisuutta. Järjestelmän osalta olemme saaneet pyyhkeitä myös OECD:lta.
Kun terveyskeskukset yskivät, asiakkaat hakevat ja saavat alta aikayksikön vastaanoton yksityiseen lääkäriin. Rahalla voi siis ostaa nopeamman pääsyn ensikäynnille ja sitä kautta mahdollisesti tarvittavaan muuhun hoitoon. Juuri tähän seikkaan liittyy väite, jonka mukaan yksityissektorilta tuleva asiakas pääsee nopeammin esim. keskussairaalassa suoritettavaan toimenpiteeseen kuin asiakas, joka tulee kunnallisen perusterveydenhuollon kautta.
Hoitotakuu on yhtenäistänyt hoitoon pääsyä, mutta puutteitakin on. Palautteen perusteella tiedämme, että hoitotakuu yskii siksi, että eri vaiheiden välillä on byrokraattisia odotusaikoja. Aina ei ole kysymys resurssipulasta vaan siitä, miten asiakkaan kulku prosessin läpi on ylipäätään järjestetty. Yksityisellä puolella asiakkaan ”läpimeno” saattaa olla nopeampaa – kun ei puhuta hengenvaarasta - ja se nähdään tehokkuuskysymyksenä sekä asiakkaan että palveluntuottajan näkökulmasta. Kun prosessi sujuu joutuisasti, säästetään asiakkaan kärsimyksiä, saavutetaan terveyshyötyjä ja säästetään yhteiskunnan resursseja kuten sairaslomapäiviä.
SITRA on tarttunut terveydenhuollon kanavakysymykseen ja esittää rahoituksen keskittämistä yksiin käsiin. Työterveydenhuolto yhdistettäisiin muuhun perusterveydenhuoltoon. Ajatuksena olisi taata koko väestölle hyvän työterveydenhuollon tasoiset palvelut. Palvelun tuottajana voisi olla joko yksityinen tai julkinen taho, kuten nytkin. Erona olisi se, että asiakas saisi itse tehdä valinnan. Nämä ovat kiistatta hyviä tavoitteita.
Ensimmäiset, suurten puolueiden piiristä tulleet kommentit eivät lupaa uudistukselle tukea. Yksi moittii systeemimuutoksen antavan avaimet kaikkien aikojen yksityistämiseen, toinen pelkää yksityisen toiminnan vähenevän ja kolmas on jotain siltä väliltä. Kansalaisen näkökulma ei tule esiin ensikommenteissa. Rahoituksen kokoamista yksiin käsiin pitää kuulemma vastustaa siksi, että se on kepulainen projekti. Hmm, kuulostaa menneitten vuosikymmenten kaiulta.
Terveydenhuoltoon nyt menevillä rahoilla pidetään ihmisiä pitkissä jonoissa ja sairaslomilla odottamassa leikkauksiin ja toimenpiteisiin pääsyä. Entäs jos rahoituksen kokoaminen yksiin käsiin ja kokonaisedun näkökulma saisivatkin aikaan sen, että kaikki kansalaiset pääsisivät jatkossa hoitoon ja hoitoprosessien läpi yhtä sutjakkaasti kuin nyt yksityissektorilla?
Kiireelliseen hoitoon pääsee Suomessa aina, mutta muuhun hoitoon etusijan saa rahalla ja KELA:n subventiolla. Viimeksi mainittu rahoitusosuus on kerätty meiltä kaikilta sairausvakuutetuilta pakollisena maksuna. Puuttuvan omarahoituksen takia kaikki maksajat eivät kuitenkaan pääse nauttimaan vakuutuksesta vaikka hoidontarvetta olisikin. Tämä on väärin.
Toivottavasti SITRA:n mallia ei ammuta heti alas. On päivän selvää, että kuntien rooli kokonaisuudessa on selvitettävä huolellisesti. Myös ennaltaehkäisevän terveydenhuollon organisointi ja sen kytkeminen muuhun terveydenhuoltoon ovat SITRA:n ehdotuksen suuria haasteita. Ehdotuksen vaikutukset kansalaisten tasolla tulee konkretisoida.
Tietotuotanto on välttämätön johtamisen väline
21.5.2010
Nykyaikana ei tarvinne enää perustella sitä, että päätöksenteon tulee perustua tosiasioihin. Vaasan kokoisissa ja suuremmissa kaupungeissa on tilastotoimistoja tai tilastoinnin ja sen kehittämisen johto on annettu jollekin muulle vastaavalle yksikölle.
Tietotuotannon ja laadunarvioinnin tarkoituksena on huolehtia kaupungin toimintaympäristöä koskevan tiedon seurannasta sekä tuottaa ajankohtaista, luotettavaa ja analysoitua tietoa kaupungin johdon, päätöksenteon ja strategisen suunnittelun tueksi. Lisäksi sen tulee tukea muita yksiköitä tietojen hankinnassa sekä toimia ulkoisia asiakkaita palvelevana tietopalveluyksikkönä. Luonnollisesti linjajohdolla on ensisijainen vastuu omien yksiköittensä toimintaa ja palvelutuotantoa koskevan tilastoinnin ja analysoinnin osalta.
Missä on Vaasan kaupungin tilastotoimisto? Tiedän, että ”tietotuotanto ja tutkimustoiminta” kuuluvat kaupunkisuunnitteluviraston toimenkuvaan. Joitakin kaupunkia koskevia yleisiä tilastoja se tuottaakin. Vuosittain ilmestyy muun muassa pieni taskutilasto. Virasto on tehnyt myös aimo työn PARAS-hankkeen taustatilastojen tuottamisessa. Mutta onko tietotuotannon kehittämiseen ollut riittävästi aikaa tai kiinnostusta, on toinen asia. Johtaako joku kaupungin tietotuotantoa vai onko hallintokunnat jätetty enemmänkin herran huomaan tässä asiassa?
Me päättäjät olemme toistuvasti kokeneet ongelmia Vaasan kaupungin tietotuotannossa. Hankalinta on jos perustilastoinnissa on puutteita. On jopa hallintokuntia, jotka eivät ole toimittaneet toimintalukujaan taulukkomuodossa kaupungin vuosikertomuksiin moneen vuoteen. Jos ne ovat sisällyttäneet toimintalukuja budjetteihin, niin silloinkin varsin niukasti. Tällaisessa tilanteessa minkä tahansa tilastollisten aikasarjojen pyytäminen koetaan helposti ylimääräiseksi työksi. Asiantilaan ei ole muuta lääkettä kuin saada tietotuotanto ja sitä koskeva informointi parempaan kuntoon. Tässä korostuu linjajohdon vastuu.
On myös poikkeus jos Vaasan hallintokunnista saadaan päättäjien tietoon pyytämättä toiminnan seurannan tavanomaisena osana raportteja eri aiheista. Korkeakoulukaupungissa kun eletään, oppilaitosten ja korkeakoulujen opinnäytetyöt, jotka koskevat Vaasan kaupunkia, saattaisivat olla myös päättäjille hyödyllisiä. Olisi hyvä, jos nämä olisi keskitetysti jonnekin koottu tai niitä esiteltäisiin esimerkiksi lautakunnissa.
Päättäjät haluavat olla selvillä hallintokuntiensa palvelutuotannon kehityksestä ja myös verrata kehitystä muihin kuntiin tai valtakunnallisiin keskiarvoihin. Valtakunnallisten tilastojen keruu on ohjeistettu tarkoin määritelmin. On jokaisen kunnan omalla vastuulla, että määritelmiä noudatetaan. Muutoin vertailuilta putoaa pohja pois. On ajan sana, että laadunarviointia on tehtävä lisääntyvästi myös asiakaspalautteen perusteella.
Edellä olen halunnut nostaa Vaasan kaupungin tietotuotannon näkyville. Organisaatiouudistuksen toivottavasti edetessä lähden siitä, että asiaa ei unohdeta.
Nykyaikana ei tarvinne enää perustella sitä, että päätöksenteon tulee perustua tosiasioihin. Vaasan kokoisissa ja suuremmissa kaupungeissa on tilastotoimistoja tai tilastoinnin ja sen kehittämisen johto on annettu jollekin muulle vastaavalle yksikölle.
Tietotuotannon ja laadunarvioinnin tarkoituksena on huolehtia kaupungin toimintaympäristöä koskevan tiedon seurannasta sekä tuottaa ajankohtaista, luotettavaa ja analysoitua tietoa kaupungin johdon, päätöksenteon ja strategisen suunnittelun tueksi. Lisäksi sen tulee tukea muita yksiköitä tietojen hankinnassa sekä toimia ulkoisia asiakkaita palvelevana tietopalveluyksikkönä. Luonnollisesti linjajohdolla on ensisijainen vastuu omien yksiköittensä toimintaa ja palvelutuotantoa koskevan tilastoinnin ja analysoinnin osalta.
Missä on Vaasan kaupungin tilastotoimisto? Tiedän, että ”tietotuotanto ja tutkimustoiminta” kuuluvat kaupunkisuunnitteluviraston toimenkuvaan. Joitakin kaupunkia koskevia yleisiä tilastoja se tuottaakin. Vuosittain ilmestyy muun muassa pieni taskutilasto. Virasto on tehnyt myös aimo työn PARAS-hankkeen taustatilastojen tuottamisessa. Mutta onko tietotuotannon kehittämiseen ollut riittävästi aikaa tai kiinnostusta, on toinen asia. Johtaako joku kaupungin tietotuotantoa vai onko hallintokunnat jätetty enemmänkin herran huomaan tässä asiassa?
Me päättäjät olemme toistuvasti kokeneet ongelmia Vaasan kaupungin tietotuotannossa. Hankalinta on jos perustilastoinnissa on puutteita. On jopa hallintokuntia, jotka eivät ole toimittaneet toimintalukujaan taulukkomuodossa kaupungin vuosikertomuksiin moneen vuoteen. Jos ne ovat sisällyttäneet toimintalukuja budjetteihin, niin silloinkin varsin niukasti. Tällaisessa tilanteessa minkä tahansa tilastollisten aikasarjojen pyytäminen koetaan helposti ylimääräiseksi työksi. Asiantilaan ei ole muuta lääkettä kuin saada tietotuotanto ja sitä koskeva informointi parempaan kuntoon. Tässä korostuu linjajohdon vastuu.
On myös poikkeus jos Vaasan hallintokunnista saadaan päättäjien tietoon pyytämättä toiminnan seurannan tavanomaisena osana raportteja eri aiheista. Korkeakoulukaupungissa kun eletään, oppilaitosten ja korkeakoulujen opinnäytetyöt, jotka koskevat Vaasan kaupunkia, saattaisivat olla myös päättäjille hyödyllisiä. Olisi hyvä, jos nämä olisi keskitetysti jonnekin koottu tai niitä esiteltäisiin esimerkiksi lautakunnissa.
Päättäjät haluavat olla selvillä hallintokuntiensa palvelutuotannon kehityksestä ja myös verrata kehitystä muihin kuntiin tai valtakunnallisiin keskiarvoihin. Valtakunnallisten tilastojen keruu on ohjeistettu tarkoin määritelmin. On jokaisen kunnan omalla vastuulla, että määritelmiä noudatetaan. Muutoin vertailuilta putoaa pohja pois. On ajan sana, että laadunarviointia on tehtävä lisääntyvästi myös asiakaspalautteen perusteella.
Edellä olen halunnut nostaa Vaasan kaupungin tietotuotannon näkyville. Organisaatiouudistuksen toivottavasti edetessä lähden siitä, että asiaa ei unohdeta.
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Delegaation matkassa
Kuntaliitos ilman yhteistä maarajaa on lain mukaan mahdollista vain jos valtion asettama kuntajakoselvittäjä suorittamansa selvityksen perusteella sitä esittää ja valtioneuvosto sen hyväksyy. Juuri tämän kortin varaan Vaasa ja Vähäkyrö ovat nojanneet lähtiessään valmistelemaan kuntaliitosprosessia kuntajakolain muutoksen tultua voimaan.
Vaasan ja Vähänkyrön yhteinen delegaatio tapasi eilen ministeri Kiviniemen. Ministeri asetti yllä mainitun selvitystyön hyväksymiselle lisäehdon, joka ei perustu lakiin eikä eduskunnan hallintovaliokunnan mietintöön. Hän vaati, että Mustasaari on tekemässä selvityspyyntöä yhdessä Vaasan ja Vähänkyrön kanssa. Lisäksi kuultiin, että ministeri ei aio esitellä valtioneuvostolle pakkokuntaliitosta. Eli Vaasan ja Vähänkyrön kuntaliitosta ei Kiviniemen aikana tule jos Mustasaari sitä vastustaisi. Ministeri käyttää asiassa hänelle annettua poliittista harkintavaltaa.
Kysymys kuuluu, onko ministeri ottamassa asiassa laajemman harkinnan kuin mihin laki ulottuu. Ministerin tulkinnan tekee mielenkiintoiseksi se, että hän näkee Mustasaaren osapuoleksi siinäkin tapauksessa, että selvitysmies esittäisi Vaasan ja Vähänkyrön kuntaliitosta ilman yhteistä maarajaa. Mielipide on omalaatuinen sillä tällainen liitos ei mitenkään muuttaisi nykyisiä olosuhteita Vaasan ja Mustasaaren välillä tai Vähänkyrön ja Mustasaaren välillä.
Ensimmäiset Mustasaaresta saadut reaktiot ovat olleet yhteistyötä korostavia. Tätä seikkaa tulee Vaasassa arvostaa. Kuten Mustasaaren kunnanjohtaja jo totesi, jatkon kannalta ratkaisevaan asemaan nousee se, mitä yhteistyö-intensiteettiä ministeri Kiviniemi Mustasaarelta odottaa ennen kuin suostuu esittämään kuntajakoselvittäjän asettamista jos Vaasan, Vähänkyrön ja Mustasaaren yhteinen selvistyspyyntö hänelle osoitetaan.
Ministerin vastaanotolla jokaiselle osapuolelle tuli nimittäin selväksi, että selvitys on aivan eri asia kuin kuntaliitos. Selvityksen valmistuttua siihen osallistuneilla kunnilla olisi totta kai vielä mahdollisuus ilmaista kantansa. Jos yksikin kunta vastustaa selvitysmiehen ehdotusta, ministeri Kiviniemi ei esitä muutosta nykyisiin olosuhteisiin.
Vaasan ja Vähänkyrön yhteinen delegaatio tapasi eilen ministeri Kiviniemen. Ministeri asetti yllä mainitun selvitystyön hyväksymiselle lisäehdon, joka ei perustu lakiin eikä eduskunnan hallintovaliokunnan mietintöön. Hän vaati, että Mustasaari on tekemässä selvityspyyntöä yhdessä Vaasan ja Vähänkyrön kanssa. Lisäksi kuultiin, että ministeri ei aio esitellä valtioneuvostolle pakkokuntaliitosta. Eli Vaasan ja Vähänkyrön kuntaliitosta ei Kiviniemen aikana tule jos Mustasaari sitä vastustaisi. Ministeri käyttää asiassa hänelle annettua poliittista harkintavaltaa.
Kysymys kuuluu, onko ministeri ottamassa asiassa laajemman harkinnan kuin mihin laki ulottuu. Ministerin tulkinnan tekee mielenkiintoiseksi se, että hän näkee Mustasaaren osapuoleksi siinäkin tapauksessa, että selvitysmies esittäisi Vaasan ja Vähänkyrön kuntaliitosta ilman yhteistä maarajaa. Mielipide on omalaatuinen sillä tällainen liitos ei mitenkään muuttaisi nykyisiä olosuhteita Vaasan ja Mustasaaren välillä tai Vähänkyrön ja Mustasaaren välillä.
Ensimmäiset Mustasaaresta saadut reaktiot ovat olleet yhteistyötä korostavia. Tätä seikkaa tulee Vaasassa arvostaa. Kuten Mustasaaren kunnanjohtaja jo totesi, jatkon kannalta ratkaisevaan asemaan nousee se, mitä yhteistyö-intensiteettiä ministeri Kiviniemi Mustasaarelta odottaa ennen kuin suostuu esittämään kuntajakoselvittäjän asettamista jos Vaasan, Vähänkyrön ja Mustasaaren yhteinen selvistyspyyntö hänelle osoitetaan.
Ministerin vastaanotolla jokaiselle osapuolelle tuli nimittäin selväksi, että selvitys on aivan eri asia kuin kuntaliitos. Selvityksen valmistuttua siihen osallistuneilla kunnilla olisi totta kai vielä mahdollisuus ilmaista kantansa. Jos yksikin kunta vastustaa selvitysmiehen ehdotusta, ministeri Kiviniemi ei esitä muutosta nykyisiin olosuhteisiin.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Muutto-oikeus ei koske kaikkia
Kysymys kahden maahanmuuttajan mummojen oikeudesta jäädä Suomeen lastensa luokse on avannut pinnan alla kyteneet kuohut valloilleen. Korkein hallinto-oikeus ei hyväksynyt egyptiläismummon oleskelulupaa koskenutta valitusta, jolloin karkotuspäätös jäi voimaan. Nyt viranomaiset ovat rientäneet keskeyttämään karkotuksen ja luvanneet sen sijaan nopeasti muuttaa lakia, jotta mummot voivat saada laillisen oleskeluluvan Suomeen. Vastaavia valitusprosesseja, joissa vedotaan perhesiteisiin maahanpääsyn perusteena, on vireillä useita muitakin.
Ennakkotiedon mukaan suomalaista perheen määritelmää ei ole tarkoitus muuttaa vaan antaa tilaa inhimilliselle harkinnalle yksittäistapauksissa. Mielestäni suomalainen perhemääritelmä on liian ahdas kun siihen luetaan vain alaikäiset lapset vanhempineen. Määritelmä kaipaisi muutosta. Isovanhemmat kuuluvat perheeseen. Kysymys on yhdestä hyvinvoinnin ydinulottuvuudesta. Ei ole keneltäkään pois jos tämä tunnustettaisiin myös lainsäädännössä. On aika tukea niitä omaisia, jotka haluavat huolehtia vanhoista omaisistaan. Varmaa on, ettei ketään pakoteta niin tekemään.
Maahanmuuttajien mummojen tarina on mielenkiintoinen siksi, että samaa harkintavaltaa ei ole suomalaisten mummojen kohdalla kun he asuvat eri paikkakunnalla kuin lapsensa. Muutosta lainkohtaan on yritetty monta kertaa. Mutta jälleen ja aivan tuoreeltaan on todettu, että muutos ei etene. Tämä johtuu siitä, että kuntien välisestä maksuliikenteestä ei ole päästy sopuun. Niinpä kotikuntalaki toteaa edelleen, että henkilön ”kotikunta ei muutu jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa.
Tällä kohtaa lakimme laajenee koskemaan myös muita kuin vanhoja ihmisiä. Lain soveltaminen saa omalaatuisia piirteitä kun toisessa päässä on myös käytäntöjä, joissa esimerkiksi vaikeavammainen ihminen pakotetaan muuttamaan pois kotikunnastaan, jossa on ikänsä asunut. Perusteluna saattaa olla väite, ettei perushoitoa pystytä järjestämään kotikunnassa.
Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Edellä olevat esimerkit osoittavat, että hoitoa tarvitsevien ihmisten tämä perusoikeus on Suomessa vielä toisten ihmisten taskussa. Näin ei voi jatkua.
Ulkomaalaislain mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että toimeentulo on turvattu. Suomessa KELA maksaa 65 vuotta täyttäneille oleskeluluvan saaneille kansaneläkkeen suuruista maahanmuuttajan erityistukea. Mainittakoon, että vastaavaa täydentävää tukea ei ole tarjolla esimerkiksi niille Suomen kansalaisille, jotka ovat asuneet osan aikuisvuosistaan EU-tai ETA-maiden ulkopuolella! Nämä henkilöt ovat tyypillisesti suomalaisia naisia. Kun he palaavat eläkevuosikseen Suomeen, heitä odottaa mahdollisesti suoraan siirtyminen toimeentulotukiluukulle. Viime mainittu heikennys lainsäädäntöön tapahtui kun Suomesta tuli EU-maa. Silloin keskityttiin vain EU-kansalaisten liikkumisen edistämiseen EU-ja ETA-alueen sisällä. Tilanne sotii oikeustajuani vastaan ja olisi pikimmiten oikaistava.
Ennakkotiedon mukaan suomalaista perheen määritelmää ei ole tarkoitus muuttaa vaan antaa tilaa inhimilliselle harkinnalle yksittäistapauksissa. Mielestäni suomalainen perhemääritelmä on liian ahdas kun siihen luetaan vain alaikäiset lapset vanhempineen. Määritelmä kaipaisi muutosta. Isovanhemmat kuuluvat perheeseen. Kysymys on yhdestä hyvinvoinnin ydinulottuvuudesta. Ei ole keneltäkään pois jos tämä tunnustettaisiin myös lainsäädännössä. On aika tukea niitä omaisia, jotka haluavat huolehtia vanhoista omaisistaan. Varmaa on, ettei ketään pakoteta niin tekemään.
Maahanmuuttajien mummojen tarina on mielenkiintoinen siksi, että samaa harkintavaltaa ei ole suomalaisten mummojen kohdalla kun he asuvat eri paikkakunnalla kuin lapsensa. Muutosta lainkohtaan on yritetty monta kertaa. Mutta jälleen ja aivan tuoreeltaan on todettu, että muutos ei etene. Tämä johtuu siitä, että kuntien välisestä maksuliikenteestä ei ole päästy sopuun. Niinpä kotikuntalaki toteaa edelleen, että henkilön ”kotikunta ei muutu jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa.
Tällä kohtaa lakimme laajenee koskemaan myös muita kuin vanhoja ihmisiä. Lain soveltaminen saa omalaatuisia piirteitä kun toisessa päässä on myös käytäntöjä, joissa esimerkiksi vaikeavammainen ihminen pakotetaan muuttamaan pois kotikunnastaan, jossa on ikänsä asunut. Perusteluna saattaa olla väite, ettei perushoitoa pystytä järjestämään kotikunnassa.
Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Edellä olevat esimerkit osoittavat, että hoitoa tarvitsevien ihmisten tämä perusoikeus on Suomessa vielä toisten ihmisten taskussa. Näin ei voi jatkua.
Ulkomaalaislain mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että toimeentulo on turvattu. Suomessa KELA maksaa 65 vuotta täyttäneille oleskeluluvan saaneille kansaneläkkeen suuruista maahanmuuttajan erityistukea. Mainittakoon, että vastaavaa täydentävää tukea ei ole tarjolla esimerkiksi niille Suomen kansalaisille, jotka ovat asuneet osan aikuisvuosistaan EU-tai ETA-maiden ulkopuolella! Nämä henkilöt ovat tyypillisesti suomalaisia naisia. Kun he palaavat eläkevuosikseen Suomeen, heitä odottaa mahdollisesti suoraan siirtyminen toimeentulotukiluukulle. Viime mainittu heikennys lainsäädäntöön tapahtui kun Suomesta tuli EU-maa. Silloin keskityttiin vain EU-kansalaisten liikkumisen edistämiseen EU-ja ETA-alueen sisällä. Tilanne sotii oikeustajuani vastaan ja olisi pikimmiten oikaistava.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)