EU-vaalien tulos käynnisti jälleen keskustelun SDP:n missiosta. Kun puolueen jäsenmäärä ja kannatus vaaleissa ovat kutistuneet merkittävästi, olisi hyvä tervehtiä ilolla jokaista yritystä hakea rytminvaihdosta politiikkaan. Sopisi, että näin tehdään erityisesti silloin kun puolue on oppositiossa.
Uusi puheenjohtaja on ollut ruorissa vasta vuoden. Hänen asemansa ei horju vaalituloksen vuoksi. Uusia linjaerimielisyyksiä ei ole koska ei ole mitään uutta ohjelmaakaan. Puolueen sisällä näyttäytyvä kritiikki on aiempaa perua.
Kaikki SDP:n jäsenet tietävät, että keskustelu puolueen sisällä on kutistunut vähäiseksi. Vaihtoehdoton politiikka tuli tutuksi 1990-luvulla. Ryhmäkuri toimii useimmiten ylhäältä päin toimitetun sanelun mukaan. Tuosta välistä puuttuu riittävä vuoropuhelu.
SDP:hen kuuluu monenlaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä. Siksi puolueen tavoitteet ovat melko ympäripyöreitä ja puheet joskus fraaseilta vaikuttavia. Kun siirrytään käytännön tasolle, yhteisymmärrys on monesti muodollista, ja vain vallanjano pitää rivit koossa. Vaalilistoilla on hämmästyttävän erilaisesti ajattelevia ihmisiä. Sama pätee varmaan muissakin puolueissa.
On selvä, että yhteiskuntamme on pirstoutunut ja sosiaalinen luokittelu vaikeutunut. Näyttää, että kaikki puolueet kosiskelevat äänestäjikseen enne kaikkea keskituloisia. Jos halutaan puhua eri elämäntyyleistä, niihin voi tänään yhdistää minkä puolueen arvot tahansa. Puolueiden on yhä vaikeampi tavoittaa kannattajiaan. Tässä ympäristössä mediajulkisuuteen luotetaan tehokkaimpana vaalityönä. Tämä seikka on lähes lopettanut jalkatyön ja tuonut ison rahan vaalityöhön.
SDP on aina halunnut, että se muistetaan puolueena, joka rakensi hyvinvointivaltio-Suomen. Puolue ei mielisurminkaan haluaisi tulla muistetuksi puolueena, joka sen purkamisen aloitti (Lipposen hallitus 1995-1999).
SDP:lle on tullut yllätyksenä, että poliittinen muisti ei olekaan tällä kohdalla lyhyt. Kun puolue nyt oppositiosta edelleen puolustaa hyvinvointivaltiota, äänestäjät eivät näytä uskovan sanoman vilpittömyyteen. Sosiaalidemokraattien on käytävä läpi tuo lähihistorian taakka. Se ei ole pikku juttu, ovathan niin tuloerot kuin sosiaaliset ja terveyserot kasvaneet uusliberalismin myötä kiihtyvällä vauhdilla. Me emme voi selittää kaikkea EU:lla tai muun maailman virtauksilla.
Uutta potkua tulevaisuuteen voidaan saada siitä, että hyvinvointivaltio määritellään uudelleen. Auttaa paljon, kun miettii ensin, mitä tarkoittaa ”voida hyvin”. Heikoimmista on pidettävä huolta, aina. Tämän on edelleen oltava SDP:n tavaramerkki paitsi puheissa, myös teoissa. Hyvinvointivaltio voisi hieman hellittää otettaan ”rönsyjensä” osalta. Samalla on syytä korostaa, ettei tämä saa tarkoittaa pohjoismaisen hyvinvointimallin ydinalueiden universaalin palvelu-ja sosiaaliturvaperiaatteen romuttamista eikä esimerkiksi eläkkeiden yksityistämistä.
Puolueen jäsenten on itse vaivauduttava uudistamaan puolue. Mediajulkisuudella ja pönttöpuheilla se ei yksin tapahdu.
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
lauantai 13. kesäkuuta 2009
Terveyskeskuksen vuodeosasto ei ole ainoa vaihtoehto
Kiitän tri Kaj Lahtea siitä, että hän on julkisesti puuttunut ongelmaan ”klinikkavalmiit potilaat”. Keskussairaalan käytävillä makaa enenevä määrä vaasalaisia vanhuksia, joiden erikoissairaanhoidon tarve on päättynyt. Vaasa maksaa uskomattomat 560 €/hoitopäivä hoidosta, joka ei täytä jatkohoidon reseptiksi annettuja kriteerejä.
Tilanteen ratkaisemiseksi on tarjottu laitospaikkojen määrän lisäämistä, mikä on erikoinen ehdotus tilanteessa, jossa Vaasalla on vertailukaupunkeihin nähden huomattavasti enemmän laitospaikkoja terveyskeskuksessa. Tällainen ajattelutapa ei ole myöskään riittävän joustava sillä uusia laitospaikkoja joudutaan aina odottamaan. Meillä ei voi olla varaa siihen, että sama henkilö ”käyttää” pitkät ajat kahta yhteiskunnan ylläpitämää hoitopaikkaa, mihin tämä ajattelu on johtamassa. On myös täysin selvää, että mitä pitempään vanhus on laitoshoidossa, sitä korkeammaksi nousee kynnys kotiuttaa häntä enää koskaan.
Mitä nopeammin keskussairaala hoitaa potilaansa valmiiksi, sitä nopeammin täytyy tietenkin myös perustason vastata jatkohoidon järjestämisen tarpeisiin. Jokainen vanhus tulee keskussairaalahoitoon kotoaan, palvelutalosta tai toisesta hoitolaitoksesta. Pääsäännön tulisi olla, että vanhus kotiutetaan sinne, mistä on keskussairaalahoitoon tullut.
Ei voi olla hyväksyttävää, että kotiuttaminen estetään vetoamalla esim. henkilöstöpulaan palvelutalossa tai kotipalvelussa. Hoidon porrastaminen on tärkeä periaate, mutta ei sillä ole koskaan tarkoitettu, että unohdetaan jousto. Luonnollisinta olisi, että kotiutettavan vanhuksen tarvitsemat lisäpalvelut – kuten intensiivinen kotipalvelu ja kotisairaanhoito - hankitaan vanhuksen kotiin tai palvelutaloon vaikka ostopalveluin. Kuntouttavaa geriatrista erikoishoitoa varten, jota vanhus tarvitsee vuorokaudessa 1-2 tuntia, voidaan harkita uutta tiimiä, joka kiertää eri palvelutaloissa. Tarvittaessa vanhuksia voidaan kuljettaa esim. ryhmäkuntoutukseen myös terveyskeskukseen. Näitä ja muita tarvittavia järjestelyjä voidaan lähteä toteuttamaan heti.
Mitkään toimintatavan muutokset eivät toteudu itsestään, vaan ne on syytä suunnitella huolella ja yhdessä kaikkien osapuolien kanssa. Vaasan päättäjät eivät takuulla ole jarruttamassa järjestelyjä, joilla vanhuksille tarjotaan inhimillinen ja riittävä jatkohoito keskussairaalajakson jälkeen. Laitoshoidolle on kuitenkin kehitettävä nopeasti tehokkaita vaihtoehtoja. Rahasta tämä ei ole kiinni – onhan Vaasalla ollut varaa maksaa passivoivista käytäväpaikoista keskussairaalassa 560 euroa/hoitopäivä.
Tilanteen ratkaisemiseksi on tarjottu laitospaikkojen määrän lisäämistä, mikä on erikoinen ehdotus tilanteessa, jossa Vaasalla on vertailukaupunkeihin nähden huomattavasti enemmän laitospaikkoja terveyskeskuksessa. Tällainen ajattelutapa ei ole myöskään riittävän joustava sillä uusia laitospaikkoja joudutaan aina odottamaan. Meillä ei voi olla varaa siihen, että sama henkilö ”käyttää” pitkät ajat kahta yhteiskunnan ylläpitämää hoitopaikkaa, mihin tämä ajattelu on johtamassa. On myös täysin selvää, että mitä pitempään vanhus on laitoshoidossa, sitä korkeammaksi nousee kynnys kotiuttaa häntä enää koskaan.
Mitä nopeammin keskussairaala hoitaa potilaansa valmiiksi, sitä nopeammin täytyy tietenkin myös perustason vastata jatkohoidon järjestämisen tarpeisiin. Jokainen vanhus tulee keskussairaalahoitoon kotoaan, palvelutalosta tai toisesta hoitolaitoksesta. Pääsäännön tulisi olla, että vanhus kotiutetaan sinne, mistä on keskussairaalahoitoon tullut.
Ei voi olla hyväksyttävää, että kotiuttaminen estetään vetoamalla esim. henkilöstöpulaan palvelutalossa tai kotipalvelussa. Hoidon porrastaminen on tärkeä periaate, mutta ei sillä ole koskaan tarkoitettu, että unohdetaan jousto. Luonnollisinta olisi, että kotiutettavan vanhuksen tarvitsemat lisäpalvelut – kuten intensiivinen kotipalvelu ja kotisairaanhoito - hankitaan vanhuksen kotiin tai palvelutaloon vaikka ostopalveluin. Kuntouttavaa geriatrista erikoishoitoa varten, jota vanhus tarvitsee vuorokaudessa 1-2 tuntia, voidaan harkita uutta tiimiä, joka kiertää eri palvelutaloissa. Tarvittaessa vanhuksia voidaan kuljettaa esim. ryhmäkuntoutukseen myös terveyskeskukseen. Näitä ja muita tarvittavia järjestelyjä voidaan lähteä toteuttamaan heti.
Mitkään toimintatavan muutokset eivät toteudu itsestään, vaan ne on syytä suunnitella huolella ja yhdessä kaikkien osapuolien kanssa. Vaasan päättäjät eivät takuulla ole jarruttamassa järjestelyjä, joilla vanhuksille tarjotaan inhimillinen ja riittävä jatkohoito keskussairaalajakson jälkeen. Laitoshoidolle on kuitenkin kehitettävä nopeasti tehokkaita vaihtoehtoja. Rahasta tämä ei ole kiinni – onhan Vaasalla ollut varaa maksaa passivoivista käytäväpaikoista keskussairaalassa 560 euroa/hoitopäivä.
tiistai 26. toukokuuta 2009
Kaksikielisestä yliopistosta kasvot kaksikieliselle Suomelle
Kun Vaasan kaupunginhallitus päätti eilen kehittämisrahan käyttösuunnitelmasta vuodelle 2009, oli muun muassa kaupungin imagon ja brändin uudistaminen esillä. Päivän Pohjalainen (26.5) kertoo, että RKP:n Stefan Wallin ei halua Vaasaan kaksikielistä yliopistoa. Näin tuli esille heti yksi imagoon liittyvä kysymys.
Samalla palautui mieleeni keskusteluni opetusministeriön entisen kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kanssa, ehkä noin 15 vuoden takaa. Keskustelimme nimittäin samasta aiheesta kuin Wallin nyt. Nummisen spontaani mielipide oli, että Vaasalla ja Pohjanmaalla olisi loistava tulevaisuus jos kaksikielinen yliopisto olisi mahdollista saada aikaan. Ja miksi? Siksi, että Suomessa vain Vaasaan olisi mahdollista perustaa uskottavasti kaksikielinen yliopisto. Perustelu liittyy alueen poikkeavaan kielirakenteeseen.
Numminen kykeni yhdistämään valtakunnan ja alueen näkökulmat toisiinsa ja luomaan innostavan vision – vision, jota Vaasa ei ole kyennyt koskaan hyödyntämään. Valitettava tosiasia on ollut, että kaksikielisen yliopiston idea on hyssytelty näkymättömiin alueen omien poliitikkojen ja hallinnossa toimivien puolelta.
Seitsemän yliopisto-ja korkeakouluyksikön hämähäkin verkko ei voi olla pitemmän päälle tehokas eikä edes vetovoimainen. Suunnaton määrä inhimillistä energiaa sitoutuu yhteistyömuotojen kuviointiin ja keskinäiseen kilpailuunkin. Tämä tapahtuu aikana, jolloin korkeakoulut koko maassa joutuvat kamppailemaan vähenevän opiskelijamäärän mielenkiinnosta. Ulkoiset uhkatekijät ovat johtaneet joihinkin ”pelastautukoon ken voi” manöövereihin, jotka saattavat entisestään mutkistaa mahdollisuuksia kerätä yksiköitä saman hallinnollisen hatun alle – jos sellainen aika tulisi.
RKP:n puoluetoimisto on ollut aktiivinen myös kuntarakennekysymyksissä eikä ole ollut ainakaan toistaiseksi tukemassa kieliryhmiä yhdistäviä ratkaisuja. Näin tullaankin merkilliseen johtopäätökseen: RKP:n puoluetoimistolla näyttää olevan veto-oikeus sekä Vaasan sisäpolitiikan, että sen ulkopolitiikan. kannalta mitä tärkeimmissä kysymyksissä. Näinkö jatketaan maailman tappiin?
Samalla palautui mieleeni keskusteluni opetusministeriön entisen kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kanssa, ehkä noin 15 vuoden takaa. Keskustelimme nimittäin samasta aiheesta kuin Wallin nyt. Nummisen spontaani mielipide oli, että Vaasalla ja Pohjanmaalla olisi loistava tulevaisuus jos kaksikielinen yliopisto olisi mahdollista saada aikaan. Ja miksi? Siksi, että Suomessa vain Vaasaan olisi mahdollista perustaa uskottavasti kaksikielinen yliopisto. Perustelu liittyy alueen poikkeavaan kielirakenteeseen.
Numminen kykeni yhdistämään valtakunnan ja alueen näkökulmat toisiinsa ja luomaan innostavan vision – vision, jota Vaasa ei ole kyennyt koskaan hyödyntämään. Valitettava tosiasia on ollut, että kaksikielisen yliopiston idea on hyssytelty näkymättömiin alueen omien poliitikkojen ja hallinnossa toimivien puolelta.
Seitsemän yliopisto-ja korkeakouluyksikön hämähäkin verkko ei voi olla pitemmän päälle tehokas eikä edes vetovoimainen. Suunnaton määrä inhimillistä energiaa sitoutuu yhteistyömuotojen kuviointiin ja keskinäiseen kilpailuunkin. Tämä tapahtuu aikana, jolloin korkeakoulut koko maassa joutuvat kamppailemaan vähenevän opiskelijamäärän mielenkiinnosta. Ulkoiset uhkatekijät ovat johtaneet joihinkin ”pelastautukoon ken voi” manöövereihin, jotka saattavat entisestään mutkistaa mahdollisuuksia kerätä yksiköitä saman hallinnollisen hatun alle – jos sellainen aika tulisi.
RKP:n puoluetoimisto on ollut aktiivinen myös kuntarakennekysymyksissä eikä ole ollut ainakaan toistaiseksi tukemassa kieliryhmiä yhdistäviä ratkaisuja. Näin tullaankin merkilliseen johtopäätökseen: RKP:n puoluetoimistolla näyttää olevan veto-oikeus sekä Vaasan sisäpolitiikan, että sen ulkopolitiikan. kannalta mitä tärkeimmissä kysymyksissä. Näinkö jatketaan maailman tappiin?
De är rekommendationer – inte visioner
Det, att jag tog fast vid Thomas Öhmans åsikt om ”fler platser inom åldringsvården” fick Öhman att använda 20 spaltcentimeter.för att attackera t.o.m mot nationella åtgärder inom åldringsvården. En av kärnfrågorna tycks vara hur stor andel av åldringarna skall långtidsbo i en anstalt eller en enhet där man ger intensiv service (0,7 vårdare/vårdtagare). Social-och hälsovårdsnämnden vill med Öhmans ledning producera platser i nämnda kategorier till 14,6 % av åldringar (via stadens budget) när nationella rekommendationer förutsätter 9 %. Överdimensioneringen är alltså 62 %. I dessa siffror är inte med de enheter, som fungerar utan stadens stöd.
Social-och hälsovårdsministeriet och Kommunförbundet har kommit överens om äldrepolitiska rekommendationer för hela landet. Rekommendationerna baserar sig på upprepade utredningar och forskning. En viktig dimension med rekommendationerna är att garantera statens och kommunernas finansiering för god och tillräcklig service för de äldre på lång sikt. Dessa rekommendationer är allra starkaste stryningsmedlet, som staten eller Kommunförbundet kan använda inom åldringsvården.
Kära Thomas Öhman. Hänvisade rekommendationer är inte visioner, de är rekommendationer. De är heller inte vilka som helst rekommendationer. Om Öhman tycker sig ha mera rätt än hela expertkompaniet i ministeriet och Kommunförbundet, det minsta är, att han motiverar sina åsikter. Det räcker inte att plocka fram några allmänna fraser, utan man måste visa, på vilket sätt situationen i Vasa avviker från det genomsnittliga i landet och varför . Mig förvånar, om Öhman bagatelliserar andras sakkunskap på det sättet han gjorde i sitt inlägg. Gör han samma på sitt eget expertområde – skolan? Det tror jag inte.
Det är visserligen ett problem, att Öhman själv inte sitter i stadsstyrelsen eller stadsfullmäktige. Det betyder ju, att han aldrig behöver ge sig till politiska debatter med dem, som slutligen fattar beslutet i stan. Därför skulle man tro, att han välkomnar och stöder alla försök för öppen diskussion. Det skulle vara 2000-talets melodi. Jag föreslår, att Öhman arrangerar snabbt ett seminarium om det äldrepolitiska programmet dit han kallar föreläsare, som är experter inom äldreomsorgen på riksnivån. Det är ytterst viktigt att Öhman ”öppnar” sina idéer om åldringsvården till allmänheten, sakkunniga och oss beslutsfattare. Den servicestruktur han erbjuder till oss beslutsfattare behöver motiveras bättre än är gjort i skissen till det nya åldringspolitiska programmet.
Till sist. Öhman skriver, att jag inte skulle varit ”hittills en tillskyndare av stöd till privata föreningar, som driver serviceboende”. Jag har lett nästan 20 år Vasanejdens socialpsykiatriska förening, som från första början har haft ett rehabiliteringshem för dem, som är mentalt handikappade. Jansson-hemmet en vår andra enhet på det området. Föreningen är helt beroende av stadens stöd. Jag har även lett 10 år fullmäktige för Centralförbundet för Mental Hälsa och suttit med i styrelsen för Centralbörbundet för de gamlas väl osv. Således jag känner mig vara en stark försvarare av den tredje sektorn.
Social-och hälsovårdsministeriet och Kommunförbundet har kommit överens om äldrepolitiska rekommendationer för hela landet. Rekommendationerna baserar sig på upprepade utredningar och forskning. En viktig dimension med rekommendationerna är att garantera statens och kommunernas finansiering för god och tillräcklig service för de äldre på lång sikt. Dessa rekommendationer är allra starkaste stryningsmedlet, som staten eller Kommunförbundet kan använda inom åldringsvården.
Kära Thomas Öhman. Hänvisade rekommendationer är inte visioner, de är rekommendationer. De är heller inte vilka som helst rekommendationer. Om Öhman tycker sig ha mera rätt än hela expertkompaniet i ministeriet och Kommunförbundet, det minsta är, att han motiverar sina åsikter. Det räcker inte att plocka fram några allmänna fraser, utan man måste visa, på vilket sätt situationen i Vasa avviker från det genomsnittliga i landet och varför . Mig förvånar, om Öhman bagatelliserar andras sakkunskap på det sättet han gjorde i sitt inlägg. Gör han samma på sitt eget expertområde – skolan? Det tror jag inte.
Det är visserligen ett problem, att Öhman själv inte sitter i stadsstyrelsen eller stadsfullmäktige. Det betyder ju, att han aldrig behöver ge sig till politiska debatter med dem, som slutligen fattar beslutet i stan. Därför skulle man tro, att han välkomnar och stöder alla försök för öppen diskussion. Det skulle vara 2000-talets melodi. Jag föreslår, att Öhman arrangerar snabbt ett seminarium om det äldrepolitiska programmet dit han kallar föreläsare, som är experter inom äldreomsorgen på riksnivån. Det är ytterst viktigt att Öhman ”öppnar” sina idéer om åldringsvården till allmänheten, sakkunniga och oss beslutsfattare. Den servicestruktur han erbjuder till oss beslutsfattare behöver motiveras bättre än är gjort i skissen till det nya åldringspolitiska programmet.
Till sist. Öhman skriver, att jag inte skulle varit ”hittills en tillskyndare av stöd till privata föreningar, som driver serviceboende”. Jag har lett nästan 20 år Vasanejdens socialpsykiatriska förening, som från första början har haft ett rehabiliteringshem för dem, som är mentalt handikappade. Jansson-hemmet en vår andra enhet på det området. Föreningen är helt beroende av stadens stöd. Jag har även lett 10 år fullmäktige för Centralförbundet för Mental Hälsa och suttit med i styrelsen för Centralbörbundet för de gamlas väl osv. Således jag känner mig vara en stark försvarare av den tredje sektorn.
torstai 14. toukokuuta 2009
Viktig diskussion om Fylgia och åldringsvården
Dagens VBL (14.5) var inne på en viktig diskussion med exemplet Fylgia. Det är klart, att förändringar sker i samhället och såtillvida också inom äldreomsorgen. Jag var mycket ledsen, att tävlingen om demensvården genomfördes utan att på förhand ha noggrannt funderat på konsekvenserna, om inte de gamla enheterna vinner tävlingen.
Ett faktum är nu, att Vasa stad vill flytta demensvården från nuvarande enheter till nya enheter, som vann i tävlingen ifjol. Logiskt betyder detta, att Fylgia och andra som förlorade tävlingen, måste hitta nya lösningar för framtiden, åtminstone på sikt. Samtidigt borde man respektera deras vilja, som just nu bor i de ”gamla” enheterna. Detta går inte alltid ihop på bästa sättet. Därför måste man vara beredd att satsa inför ändringen extra mycket för personlig information och behövliga stödåtgärder.
Social-och hälsovårdnämndens ordförande Thomas Öhman har enligt VBL (14.5) sagt, att ”Vasa behöver fler platser inom äldrevården”. Jag kan tyvärr inte dela hans åsikt. Jo, det är vanligt, att läkare och anhöriga vill ha mera anstaltsplatser. Man säljer lätt anstaltvården till de gamla för att den öppna vården inte fungerar tillräckligt bra. Det är klart, att varje ny bädd får sin liggare. Kommer man inte ut från detta tankesätt, kommer man aldrig att satsa fördomsfritt till öppna vården och speciellt till förebyggande åtgärder. Det värsta är dock om man inte litar på öppna vårdens möjligheter. Det finns otroligt mycket potential att göra annorlunda inom öppna vården.
Åldringar i Vasa bor redan nu mycket oftare i anstalter än annanstans. Här spelar historian stor roll eftersom vi haft privata åldringshem. Stadens framtida planer för äldrevården kommer att leda till det, att ännu mindre del av åldringar skulle bo hemma. Det måste finnas en acceptabel orsak varför Vasa med stadens skattemedel skulle finansiera en starkt avvikande servicestruktur jämfört med den generella trenden och nationella rekommendationer. Tillsvidare har åtminstone jag inte hört nånting om speciella orsaker.
Det som vi behöver, är en offentlig och saklig diskussion om åldringsvårdens framtid i Vasa. Det räcker inte, att diskussioner väcks enbart då enskilda beslut skall fattas. Äldrevården får inte vara brandkårfunktion. Det är helt möjligt att planera äldrevården på lång sikt. Då vi talar t.ex. om förebyggande åtgärder inom åldringsvården, vi måste ha syn på Vasa som ett geografiskt område, vi måste också se på omgivningen utanför social-och hälsovården och utanför den offentliga sektorn.
Ett faktum är nu, att Vasa stad vill flytta demensvården från nuvarande enheter till nya enheter, som vann i tävlingen ifjol. Logiskt betyder detta, att Fylgia och andra som förlorade tävlingen, måste hitta nya lösningar för framtiden, åtminstone på sikt. Samtidigt borde man respektera deras vilja, som just nu bor i de ”gamla” enheterna. Detta går inte alltid ihop på bästa sättet. Därför måste man vara beredd att satsa inför ändringen extra mycket för personlig information och behövliga stödåtgärder.
Social-och hälsovårdnämndens ordförande Thomas Öhman har enligt VBL (14.5) sagt, att ”Vasa behöver fler platser inom äldrevården”. Jag kan tyvärr inte dela hans åsikt. Jo, det är vanligt, att läkare och anhöriga vill ha mera anstaltsplatser. Man säljer lätt anstaltvården till de gamla för att den öppna vården inte fungerar tillräckligt bra. Det är klart, att varje ny bädd får sin liggare. Kommer man inte ut från detta tankesätt, kommer man aldrig att satsa fördomsfritt till öppna vården och speciellt till förebyggande åtgärder. Det värsta är dock om man inte litar på öppna vårdens möjligheter. Det finns otroligt mycket potential att göra annorlunda inom öppna vården.
Åldringar i Vasa bor redan nu mycket oftare i anstalter än annanstans. Här spelar historian stor roll eftersom vi haft privata åldringshem. Stadens framtida planer för äldrevården kommer att leda till det, att ännu mindre del av åldringar skulle bo hemma. Det måste finnas en acceptabel orsak varför Vasa med stadens skattemedel skulle finansiera en starkt avvikande servicestruktur jämfört med den generella trenden och nationella rekommendationer. Tillsvidare har åtminstone jag inte hört nånting om speciella orsaker.
Det som vi behöver, är en offentlig och saklig diskussion om åldringsvårdens framtid i Vasa. Det räcker inte, att diskussioner väcks enbart då enskilda beslut skall fattas. Äldrevården får inte vara brandkårfunktion. Det är helt möjligt att planera äldrevården på lång sikt. Då vi talar t.ex. om förebyggande åtgärder inom åldringsvården, vi måste ha syn på Vasa som ett geografiskt område, vi måste också se på omgivningen utanför social-och hälsovården och utanför den offentliga sektorn.
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
Julkisen keskustelun mahdottomuus
Olen viime aikoina kahdesti yrittänyt käynnistää vakavaa keskustelua vanhustenhuollon palvelurakenteen ongelmista alueemme päivälehdessä. Kummallakin kerralla anonyymille tekstipalstalle on ilmestynyt perustelematon ja vähättelevä mielipide, ei muuta.
Olen miettinyt kovasti, miksi oikeaa debattia ei saada aikaan. Juttuni ovat olleet takuulla ”riittävän” provosoivia. Miksi lehti antaa tilaa anonyymeille mielipiteille, mutta ei kiinnostu tekemään aiheesta haastatteluja? Pinnan alla kuohuu kovasti, mitä osoittaa saamani runsas sähköposti. Hommat eivät ole hallinnassa, mutta kukaan systeemin sisältä ei uskalla ilmaista tätä julkisuudessa ääneen.
Hyvä kysymys on, että miksi julkisissa viroissa olevat henkilöt eivät katso aiheelliseksi osallistua keskusteluun julkisuudessa. Ketä/mitä pelätään? Onko kysymys tavallisesta herranpelosta vai omaa uraa uhkaavasta esteestä?
Avoin demokratia on pelkkä haave jos mykkäkoulu jatkuu. On kestämätön ajatus, että virkamies ”puhuu” vain antaessaan esityksen päätöksentekoa varten. Tämän päivän hyvä virkamies käynnistää keskusteluja julkisuudessa.
Julkisessa virassa olevan (etenkin johtavassa asemassa olevan) nahkan täytyy olla paksu – ihan niin kuin poliitikonkin. Kun esittää mielipiteitä, niin totta kai myös arvostellaan. Sen sijaan, että pahoittaisi mielensä, olisi hyvä kerätä entistäkin paremmat perustelut mielipiteittensä tueksi.
Yhteiskunnan etu olisi, että itseriittoisuus vaihtuisi vuoropuheluksi, jossa kaikki osapuolet puhdistaisivat korvansa vahasta ja keskittyisivät kuulemaan, mitä muilla on sanottavaa. Ja tekemään siitä johtopäätöksensä.
Olen miettinyt kovasti, miksi oikeaa debattia ei saada aikaan. Juttuni ovat olleet takuulla ”riittävän” provosoivia. Miksi lehti antaa tilaa anonyymeille mielipiteille, mutta ei kiinnostu tekemään aiheesta haastatteluja? Pinnan alla kuohuu kovasti, mitä osoittaa saamani runsas sähköposti. Hommat eivät ole hallinnassa, mutta kukaan systeemin sisältä ei uskalla ilmaista tätä julkisuudessa ääneen.
Hyvä kysymys on, että miksi julkisissa viroissa olevat henkilöt eivät katso aiheelliseksi osallistua keskusteluun julkisuudessa. Ketä/mitä pelätään? Onko kysymys tavallisesta herranpelosta vai omaa uraa uhkaavasta esteestä?
Avoin demokratia on pelkkä haave jos mykkäkoulu jatkuu. On kestämätön ajatus, että virkamies ”puhuu” vain antaessaan esityksen päätöksentekoa varten. Tämän päivän hyvä virkamies käynnistää keskusteluja julkisuudessa.
Julkisessa virassa olevan (etenkin johtavassa asemassa olevan) nahkan täytyy olla paksu – ihan niin kuin poliitikonkin. Kun esittää mielipiteitä, niin totta kai myös arvostellaan. Sen sijaan, että pahoittaisi mielensä, olisi hyvä kerätä entistäkin paremmat perustelut mielipiteittensä tueksi.
Yhteiskunnan etu olisi, että itseriittoisuus vaihtuisi vuoropuheluksi, jossa kaikki osapuolet puhdistaisivat korvansa vahasta ja keskittyisivät kuulemaan, mitä muilla on sanottavaa. Ja tekemään siitä johtopäätöksensä.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Painopiste rohkeasti vanhusten avohoitoon
Vuosikaudet Vaasan vanhushuollon pääteema näyttää olleen keskussairaalan ns. klinikkavalmiit potilaat eli ne henkilöt, jotka keskussairaala on hoitanut valmiiksi, mutta jotka eivät pääse sujuvasti jatkohoitoon. Asian hoitamiseksi on käytännössä puhuttu vain kaupunginsairaalan paikkaluvusta ja sairaalan hoitajien riittämättömästä määrästä.
Valtakunnallisen suosituksen mukaan 91-92 % vanhuksista (75-vuotta täyttäneistä) tulisi asua kotonaan. Vaasassa tämä luku on 86,5, joten meillä on jo nyt pitkäaikaishoidon paikkoja laitoksissa tai niihin verrattavissa tehostetun palveluasumisen yksiköissä 250 enemmän kuin mikä suositusten mukaan riittäisi. Näköpiirissä on, että kotona asuu yhä harvempi vanhus jos vanhushuoltoa kehitetään Ikäohjelman mukaan. Puhutaan niin suurista luvuista, että vaasalaisen palvelurakenteen ero suositukseen nähden on kyllä perusteltava hyvin. Tämä on sekä rahoitus- että palvelurakennekysymys. Henkilöstön saannin vaikeutuessa palvelurakennetta on kyettävä muuttamaan sisäisin järjestelyin.
Riittämätön avohoito lisää ennenaikaista laitoshoidon kysyntää. Vaasa tarjoaa avohoidon palveluja vähemmän kuin valtakunnalliset suositukset ehdottavat. On tärkeää, että kotona pärjäämistä tuetaan tehokkaasti tukipalveluilla, omaishoidontuella, kotipalveluilla, kotisairaanhoidolla, intervallijaksoin ja päivätoiminnan keinoin. Terveyskeskuksella on jo erilaisia ryhmiä pitkäaikaissairaille, mutta ”Tohtori Kiminkisen meininkiin” on vielä matkaa. Kun kotipalveluista on riisuttu monet auttamistehtävät pois, olisi tämä aukko nyt kiireesti täytettävä muilla keinoin.
Ikäihmisten hyvinvointikysymykset on otettava muutoinkin yhä laajemmin huomioon, että intensiivisen hoitotarpeen aikaa voidaan lykätä eteenpäin. Pitkälle jo päästään, kun tuetaan vanhusten omatoimisuutta heidän omimmilla harrastealoillaan. Tällä alueella toimemme ovat vielä näpertelyä verrattuna siihen, mitä ne voisivat olla. Esimerkiksi käy uimahallin lippukeskustelu ja keskustelu Vuorikodin ympärillä. Käykää nyt muutkin katsomassa, miten pienistä harrastetiloista Vuorikodissa puhutaan. Ei niistä tiloista ole paljon jakoa kaikkien vaasalaisvanhusten tarpeisiin.
Vuorikoti on tärkeä toimipiste keskustan vanhuksille, mutta asuinalueille tarvitaan muitakin päivätoiminnan keskuksia. Soisi, että tässä yhteydessä ymmärretään se, että vanhuksille ei lähdettäisi perustamaan omaa päivätoiminnan verkkoa vaan otettaisiin oppia esim. Oulusta, jossa on olemassa kumppanuusperiaatteella asukastupaverkosto kaiken ikäisille ihmisille. Asukastupa olisi alueen olohuone, jossa voi osallistua kursseille (esim. ATK) ja tiedotustilaisuuksiin, tavata tuttuja, nauttia pullakahvit ja lukaista päivän lehdet. Sieltä voisi tilata edullisesti myös kotipalvelua (ylläpito-ja perussiivousta, pyykinpesua, silitystä, lastenhoitoa, kotimiehenä oloa, asiointiapua, lukemista, seurustelua). Ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille voidaan tarjota viikoittainen markettipäivä. Saatavilla voi olla myös remonttireiskan palvelut.
Mistä rahat asukastupiin? Luopumalla saat, pätee tässäkin. Meidän on uskallettava luottaa avohoidon moninaisiin mahdollisuuksiin ja muutettava palvelurakennettamme rohkeasti ja mahdollisimman nopeasti.
Valtakunnallisen suosituksen mukaan 91-92 % vanhuksista (75-vuotta täyttäneistä) tulisi asua kotonaan. Vaasassa tämä luku on 86,5, joten meillä on jo nyt pitkäaikaishoidon paikkoja laitoksissa tai niihin verrattavissa tehostetun palveluasumisen yksiköissä 250 enemmän kuin mikä suositusten mukaan riittäisi. Näköpiirissä on, että kotona asuu yhä harvempi vanhus jos vanhushuoltoa kehitetään Ikäohjelman mukaan. Puhutaan niin suurista luvuista, että vaasalaisen palvelurakenteen ero suositukseen nähden on kyllä perusteltava hyvin. Tämä on sekä rahoitus- että palvelurakennekysymys. Henkilöstön saannin vaikeutuessa palvelurakennetta on kyettävä muuttamaan sisäisin järjestelyin.
Riittämätön avohoito lisää ennenaikaista laitoshoidon kysyntää. Vaasa tarjoaa avohoidon palveluja vähemmän kuin valtakunnalliset suositukset ehdottavat. On tärkeää, että kotona pärjäämistä tuetaan tehokkaasti tukipalveluilla, omaishoidontuella, kotipalveluilla, kotisairaanhoidolla, intervallijaksoin ja päivätoiminnan keinoin. Terveyskeskuksella on jo erilaisia ryhmiä pitkäaikaissairaille, mutta ”Tohtori Kiminkisen meininkiin” on vielä matkaa. Kun kotipalveluista on riisuttu monet auttamistehtävät pois, olisi tämä aukko nyt kiireesti täytettävä muilla keinoin.
Ikäihmisten hyvinvointikysymykset on otettava muutoinkin yhä laajemmin huomioon, että intensiivisen hoitotarpeen aikaa voidaan lykätä eteenpäin. Pitkälle jo päästään, kun tuetaan vanhusten omatoimisuutta heidän omimmilla harrastealoillaan. Tällä alueella toimemme ovat vielä näpertelyä verrattuna siihen, mitä ne voisivat olla. Esimerkiksi käy uimahallin lippukeskustelu ja keskustelu Vuorikodin ympärillä. Käykää nyt muutkin katsomassa, miten pienistä harrastetiloista Vuorikodissa puhutaan. Ei niistä tiloista ole paljon jakoa kaikkien vaasalaisvanhusten tarpeisiin.
Vuorikoti on tärkeä toimipiste keskustan vanhuksille, mutta asuinalueille tarvitaan muitakin päivätoiminnan keskuksia. Soisi, että tässä yhteydessä ymmärretään se, että vanhuksille ei lähdettäisi perustamaan omaa päivätoiminnan verkkoa vaan otettaisiin oppia esim. Oulusta, jossa on olemassa kumppanuusperiaatteella asukastupaverkosto kaiken ikäisille ihmisille. Asukastupa olisi alueen olohuone, jossa voi osallistua kursseille (esim. ATK) ja tiedotustilaisuuksiin, tavata tuttuja, nauttia pullakahvit ja lukaista päivän lehdet. Sieltä voisi tilata edullisesti myös kotipalvelua (ylläpito-ja perussiivousta, pyykinpesua, silitystä, lastenhoitoa, kotimiehenä oloa, asiointiapua, lukemista, seurustelua). Ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille voidaan tarjota viikoittainen markettipäivä. Saatavilla voi olla myös remonttireiskan palvelut.
Mistä rahat asukastupiin? Luopumalla saat, pätee tässäkin. Meidän on uskallettava luottaa avohoidon moninaisiin mahdollisuuksiin ja muutettava palvelurakennettamme rohkeasti ja mahdollisimman nopeasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)