Kun Vaasan kaupunginhallitus päätti eilen kehittämisrahan käyttösuunnitelmasta vuodelle 2009, oli muun muassa kaupungin imagon ja brändin uudistaminen esillä. Päivän Pohjalainen (26.5) kertoo, että RKP:n Stefan Wallin ei halua Vaasaan kaksikielistä yliopistoa. Näin tuli esille heti yksi imagoon liittyvä kysymys.
Samalla palautui mieleeni keskusteluni opetusministeriön entisen kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kanssa, ehkä noin 15 vuoden takaa. Keskustelimme nimittäin samasta aiheesta kuin Wallin nyt. Nummisen spontaani mielipide oli, että Vaasalla ja Pohjanmaalla olisi loistava tulevaisuus jos kaksikielinen yliopisto olisi mahdollista saada aikaan. Ja miksi? Siksi, että Suomessa vain Vaasaan olisi mahdollista perustaa uskottavasti kaksikielinen yliopisto. Perustelu liittyy alueen poikkeavaan kielirakenteeseen.
Numminen kykeni yhdistämään valtakunnan ja alueen näkökulmat toisiinsa ja luomaan innostavan vision – vision, jota Vaasa ei ole kyennyt koskaan hyödyntämään. Valitettava tosiasia on ollut, että kaksikielisen yliopiston idea on hyssytelty näkymättömiin alueen omien poliitikkojen ja hallinnossa toimivien puolelta.
Seitsemän yliopisto-ja korkeakouluyksikön hämähäkin verkko ei voi olla pitemmän päälle tehokas eikä edes vetovoimainen. Suunnaton määrä inhimillistä energiaa sitoutuu yhteistyömuotojen kuviointiin ja keskinäiseen kilpailuunkin. Tämä tapahtuu aikana, jolloin korkeakoulut koko maassa joutuvat kamppailemaan vähenevän opiskelijamäärän mielenkiinnosta. Ulkoiset uhkatekijät ovat johtaneet joihinkin ”pelastautukoon ken voi” manöövereihin, jotka saattavat entisestään mutkistaa mahdollisuuksia kerätä yksiköitä saman hallinnollisen hatun alle – jos sellainen aika tulisi.
RKP:n puoluetoimisto on ollut aktiivinen myös kuntarakennekysymyksissä eikä ole ollut ainakaan toistaiseksi tukemassa kieliryhmiä yhdistäviä ratkaisuja. Näin tullaankin merkilliseen johtopäätökseen: RKP:n puoluetoimistolla näyttää olevan veto-oikeus sekä Vaasan sisäpolitiikan, että sen ulkopolitiikan. kannalta mitä tärkeimmissä kysymyksissä. Näinkö jatketaan maailman tappiin?
tiistai 26. toukokuuta 2009
De är rekommendationer – inte visioner
Det, att jag tog fast vid Thomas Öhmans åsikt om ”fler platser inom åldringsvården” fick Öhman att använda 20 spaltcentimeter.för att attackera t.o.m mot nationella åtgärder inom åldringsvården. En av kärnfrågorna tycks vara hur stor andel av åldringarna skall långtidsbo i en anstalt eller en enhet där man ger intensiv service (0,7 vårdare/vårdtagare). Social-och hälsovårdsnämnden vill med Öhmans ledning producera platser i nämnda kategorier till 14,6 % av åldringar (via stadens budget) när nationella rekommendationer förutsätter 9 %. Överdimensioneringen är alltså 62 %. I dessa siffror är inte med de enheter, som fungerar utan stadens stöd.
Social-och hälsovårdsministeriet och Kommunförbundet har kommit överens om äldrepolitiska rekommendationer för hela landet. Rekommendationerna baserar sig på upprepade utredningar och forskning. En viktig dimension med rekommendationerna är att garantera statens och kommunernas finansiering för god och tillräcklig service för de äldre på lång sikt. Dessa rekommendationer är allra starkaste stryningsmedlet, som staten eller Kommunförbundet kan använda inom åldringsvården.
Kära Thomas Öhman. Hänvisade rekommendationer är inte visioner, de är rekommendationer. De är heller inte vilka som helst rekommendationer. Om Öhman tycker sig ha mera rätt än hela expertkompaniet i ministeriet och Kommunförbundet, det minsta är, att han motiverar sina åsikter. Det räcker inte att plocka fram några allmänna fraser, utan man måste visa, på vilket sätt situationen i Vasa avviker från det genomsnittliga i landet och varför . Mig förvånar, om Öhman bagatelliserar andras sakkunskap på det sättet han gjorde i sitt inlägg. Gör han samma på sitt eget expertområde – skolan? Det tror jag inte.
Det är visserligen ett problem, att Öhman själv inte sitter i stadsstyrelsen eller stadsfullmäktige. Det betyder ju, att han aldrig behöver ge sig till politiska debatter med dem, som slutligen fattar beslutet i stan. Därför skulle man tro, att han välkomnar och stöder alla försök för öppen diskussion. Det skulle vara 2000-talets melodi. Jag föreslår, att Öhman arrangerar snabbt ett seminarium om det äldrepolitiska programmet dit han kallar föreläsare, som är experter inom äldreomsorgen på riksnivån. Det är ytterst viktigt att Öhman ”öppnar” sina idéer om åldringsvården till allmänheten, sakkunniga och oss beslutsfattare. Den servicestruktur han erbjuder till oss beslutsfattare behöver motiveras bättre än är gjort i skissen till det nya åldringspolitiska programmet.
Till sist. Öhman skriver, att jag inte skulle varit ”hittills en tillskyndare av stöd till privata föreningar, som driver serviceboende”. Jag har lett nästan 20 år Vasanejdens socialpsykiatriska förening, som från första början har haft ett rehabiliteringshem för dem, som är mentalt handikappade. Jansson-hemmet en vår andra enhet på det området. Föreningen är helt beroende av stadens stöd. Jag har även lett 10 år fullmäktige för Centralförbundet för Mental Hälsa och suttit med i styrelsen för Centralbörbundet för de gamlas väl osv. Således jag känner mig vara en stark försvarare av den tredje sektorn.
Social-och hälsovårdsministeriet och Kommunförbundet har kommit överens om äldrepolitiska rekommendationer för hela landet. Rekommendationerna baserar sig på upprepade utredningar och forskning. En viktig dimension med rekommendationerna är att garantera statens och kommunernas finansiering för god och tillräcklig service för de äldre på lång sikt. Dessa rekommendationer är allra starkaste stryningsmedlet, som staten eller Kommunförbundet kan använda inom åldringsvården.
Kära Thomas Öhman. Hänvisade rekommendationer är inte visioner, de är rekommendationer. De är heller inte vilka som helst rekommendationer. Om Öhman tycker sig ha mera rätt än hela expertkompaniet i ministeriet och Kommunförbundet, det minsta är, att han motiverar sina åsikter. Det räcker inte att plocka fram några allmänna fraser, utan man måste visa, på vilket sätt situationen i Vasa avviker från det genomsnittliga i landet och varför . Mig förvånar, om Öhman bagatelliserar andras sakkunskap på det sättet han gjorde i sitt inlägg. Gör han samma på sitt eget expertområde – skolan? Det tror jag inte.
Det är visserligen ett problem, att Öhman själv inte sitter i stadsstyrelsen eller stadsfullmäktige. Det betyder ju, att han aldrig behöver ge sig till politiska debatter med dem, som slutligen fattar beslutet i stan. Därför skulle man tro, att han välkomnar och stöder alla försök för öppen diskussion. Det skulle vara 2000-talets melodi. Jag föreslår, att Öhman arrangerar snabbt ett seminarium om det äldrepolitiska programmet dit han kallar föreläsare, som är experter inom äldreomsorgen på riksnivån. Det är ytterst viktigt att Öhman ”öppnar” sina idéer om åldringsvården till allmänheten, sakkunniga och oss beslutsfattare. Den servicestruktur han erbjuder till oss beslutsfattare behöver motiveras bättre än är gjort i skissen till det nya åldringspolitiska programmet.
Till sist. Öhman skriver, att jag inte skulle varit ”hittills en tillskyndare av stöd till privata föreningar, som driver serviceboende”. Jag har lett nästan 20 år Vasanejdens socialpsykiatriska förening, som från första början har haft ett rehabiliteringshem för dem, som är mentalt handikappade. Jansson-hemmet en vår andra enhet på det området. Föreningen är helt beroende av stadens stöd. Jag har även lett 10 år fullmäktige för Centralförbundet för Mental Hälsa och suttit med i styrelsen för Centralbörbundet för de gamlas väl osv. Således jag känner mig vara en stark försvarare av den tredje sektorn.
torstai 14. toukokuuta 2009
Viktig diskussion om Fylgia och åldringsvården
Dagens VBL (14.5) var inne på en viktig diskussion med exemplet Fylgia. Det är klart, att förändringar sker i samhället och såtillvida också inom äldreomsorgen. Jag var mycket ledsen, att tävlingen om demensvården genomfördes utan att på förhand ha noggrannt funderat på konsekvenserna, om inte de gamla enheterna vinner tävlingen.
Ett faktum är nu, att Vasa stad vill flytta demensvården från nuvarande enheter till nya enheter, som vann i tävlingen ifjol. Logiskt betyder detta, att Fylgia och andra som förlorade tävlingen, måste hitta nya lösningar för framtiden, åtminstone på sikt. Samtidigt borde man respektera deras vilja, som just nu bor i de ”gamla” enheterna. Detta går inte alltid ihop på bästa sättet. Därför måste man vara beredd att satsa inför ändringen extra mycket för personlig information och behövliga stödåtgärder.
Social-och hälsovårdnämndens ordförande Thomas Öhman har enligt VBL (14.5) sagt, att ”Vasa behöver fler platser inom äldrevården”. Jag kan tyvärr inte dela hans åsikt. Jo, det är vanligt, att läkare och anhöriga vill ha mera anstaltsplatser. Man säljer lätt anstaltvården till de gamla för att den öppna vården inte fungerar tillräckligt bra. Det är klart, att varje ny bädd får sin liggare. Kommer man inte ut från detta tankesätt, kommer man aldrig att satsa fördomsfritt till öppna vården och speciellt till förebyggande åtgärder. Det värsta är dock om man inte litar på öppna vårdens möjligheter. Det finns otroligt mycket potential att göra annorlunda inom öppna vården.
Åldringar i Vasa bor redan nu mycket oftare i anstalter än annanstans. Här spelar historian stor roll eftersom vi haft privata åldringshem. Stadens framtida planer för äldrevården kommer att leda till det, att ännu mindre del av åldringar skulle bo hemma. Det måste finnas en acceptabel orsak varför Vasa med stadens skattemedel skulle finansiera en starkt avvikande servicestruktur jämfört med den generella trenden och nationella rekommendationer. Tillsvidare har åtminstone jag inte hört nånting om speciella orsaker.
Det som vi behöver, är en offentlig och saklig diskussion om åldringsvårdens framtid i Vasa. Det räcker inte, att diskussioner väcks enbart då enskilda beslut skall fattas. Äldrevården får inte vara brandkårfunktion. Det är helt möjligt att planera äldrevården på lång sikt. Då vi talar t.ex. om förebyggande åtgärder inom åldringsvården, vi måste ha syn på Vasa som ett geografiskt område, vi måste också se på omgivningen utanför social-och hälsovården och utanför den offentliga sektorn.
Ett faktum är nu, att Vasa stad vill flytta demensvården från nuvarande enheter till nya enheter, som vann i tävlingen ifjol. Logiskt betyder detta, att Fylgia och andra som förlorade tävlingen, måste hitta nya lösningar för framtiden, åtminstone på sikt. Samtidigt borde man respektera deras vilja, som just nu bor i de ”gamla” enheterna. Detta går inte alltid ihop på bästa sättet. Därför måste man vara beredd att satsa inför ändringen extra mycket för personlig information och behövliga stödåtgärder.
Social-och hälsovårdnämndens ordförande Thomas Öhman har enligt VBL (14.5) sagt, att ”Vasa behöver fler platser inom äldrevården”. Jag kan tyvärr inte dela hans åsikt. Jo, det är vanligt, att läkare och anhöriga vill ha mera anstaltsplatser. Man säljer lätt anstaltvården till de gamla för att den öppna vården inte fungerar tillräckligt bra. Det är klart, att varje ny bädd får sin liggare. Kommer man inte ut från detta tankesätt, kommer man aldrig att satsa fördomsfritt till öppna vården och speciellt till förebyggande åtgärder. Det värsta är dock om man inte litar på öppna vårdens möjligheter. Det finns otroligt mycket potential att göra annorlunda inom öppna vården.
Åldringar i Vasa bor redan nu mycket oftare i anstalter än annanstans. Här spelar historian stor roll eftersom vi haft privata åldringshem. Stadens framtida planer för äldrevården kommer att leda till det, att ännu mindre del av åldringar skulle bo hemma. Det måste finnas en acceptabel orsak varför Vasa med stadens skattemedel skulle finansiera en starkt avvikande servicestruktur jämfört med den generella trenden och nationella rekommendationer. Tillsvidare har åtminstone jag inte hört nånting om speciella orsaker.
Det som vi behöver, är en offentlig och saklig diskussion om åldringsvårdens framtid i Vasa. Det räcker inte, att diskussioner väcks enbart då enskilda beslut skall fattas. Äldrevården får inte vara brandkårfunktion. Det är helt möjligt att planera äldrevården på lång sikt. Då vi talar t.ex. om förebyggande åtgärder inom åldringsvården, vi måste ha syn på Vasa som ett geografiskt område, vi måste också se på omgivningen utanför social-och hälsovården och utanför den offentliga sektorn.
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
Julkisen keskustelun mahdottomuus
Olen viime aikoina kahdesti yrittänyt käynnistää vakavaa keskustelua vanhustenhuollon palvelurakenteen ongelmista alueemme päivälehdessä. Kummallakin kerralla anonyymille tekstipalstalle on ilmestynyt perustelematon ja vähättelevä mielipide, ei muuta.
Olen miettinyt kovasti, miksi oikeaa debattia ei saada aikaan. Juttuni ovat olleet takuulla ”riittävän” provosoivia. Miksi lehti antaa tilaa anonyymeille mielipiteille, mutta ei kiinnostu tekemään aiheesta haastatteluja? Pinnan alla kuohuu kovasti, mitä osoittaa saamani runsas sähköposti. Hommat eivät ole hallinnassa, mutta kukaan systeemin sisältä ei uskalla ilmaista tätä julkisuudessa ääneen.
Hyvä kysymys on, että miksi julkisissa viroissa olevat henkilöt eivät katso aiheelliseksi osallistua keskusteluun julkisuudessa. Ketä/mitä pelätään? Onko kysymys tavallisesta herranpelosta vai omaa uraa uhkaavasta esteestä?
Avoin demokratia on pelkkä haave jos mykkäkoulu jatkuu. On kestämätön ajatus, että virkamies ”puhuu” vain antaessaan esityksen päätöksentekoa varten. Tämän päivän hyvä virkamies käynnistää keskusteluja julkisuudessa.
Julkisessa virassa olevan (etenkin johtavassa asemassa olevan) nahkan täytyy olla paksu – ihan niin kuin poliitikonkin. Kun esittää mielipiteitä, niin totta kai myös arvostellaan. Sen sijaan, että pahoittaisi mielensä, olisi hyvä kerätä entistäkin paremmat perustelut mielipiteittensä tueksi.
Yhteiskunnan etu olisi, että itseriittoisuus vaihtuisi vuoropuheluksi, jossa kaikki osapuolet puhdistaisivat korvansa vahasta ja keskittyisivät kuulemaan, mitä muilla on sanottavaa. Ja tekemään siitä johtopäätöksensä.
Olen miettinyt kovasti, miksi oikeaa debattia ei saada aikaan. Juttuni ovat olleet takuulla ”riittävän” provosoivia. Miksi lehti antaa tilaa anonyymeille mielipiteille, mutta ei kiinnostu tekemään aiheesta haastatteluja? Pinnan alla kuohuu kovasti, mitä osoittaa saamani runsas sähköposti. Hommat eivät ole hallinnassa, mutta kukaan systeemin sisältä ei uskalla ilmaista tätä julkisuudessa ääneen.
Hyvä kysymys on, että miksi julkisissa viroissa olevat henkilöt eivät katso aiheelliseksi osallistua keskusteluun julkisuudessa. Ketä/mitä pelätään? Onko kysymys tavallisesta herranpelosta vai omaa uraa uhkaavasta esteestä?
Avoin demokratia on pelkkä haave jos mykkäkoulu jatkuu. On kestämätön ajatus, että virkamies ”puhuu” vain antaessaan esityksen päätöksentekoa varten. Tämän päivän hyvä virkamies käynnistää keskusteluja julkisuudessa.
Julkisessa virassa olevan (etenkin johtavassa asemassa olevan) nahkan täytyy olla paksu – ihan niin kuin poliitikonkin. Kun esittää mielipiteitä, niin totta kai myös arvostellaan. Sen sijaan, että pahoittaisi mielensä, olisi hyvä kerätä entistäkin paremmat perustelut mielipiteittensä tueksi.
Yhteiskunnan etu olisi, että itseriittoisuus vaihtuisi vuoropuheluksi, jossa kaikki osapuolet puhdistaisivat korvansa vahasta ja keskittyisivät kuulemaan, mitä muilla on sanottavaa. Ja tekemään siitä johtopäätöksensä.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Painopiste rohkeasti vanhusten avohoitoon
Vuosikaudet Vaasan vanhushuollon pääteema näyttää olleen keskussairaalan ns. klinikkavalmiit potilaat eli ne henkilöt, jotka keskussairaala on hoitanut valmiiksi, mutta jotka eivät pääse sujuvasti jatkohoitoon. Asian hoitamiseksi on käytännössä puhuttu vain kaupunginsairaalan paikkaluvusta ja sairaalan hoitajien riittämättömästä määrästä.
Valtakunnallisen suosituksen mukaan 91-92 % vanhuksista (75-vuotta täyttäneistä) tulisi asua kotonaan. Vaasassa tämä luku on 86,5, joten meillä on jo nyt pitkäaikaishoidon paikkoja laitoksissa tai niihin verrattavissa tehostetun palveluasumisen yksiköissä 250 enemmän kuin mikä suositusten mukaan riittäisi. Näköpiirissä on, että kotona asuu yhä harvempi vanhus jos vanhushuoltoa kehitetään Ikäohjelman mukaan. Puhutaan niin suurista luvuista, että vaasalaisen palvelurakenteen ero suositukseen nähden on kyllä perusteltava hyvin. Tämä on sekä rahoitus- että palvelurakennekysymys. Henkilöstön saannin vaikeutuessa palvelurakennetta on kyettävä muuttamaan sisäisin järjestelyin.
Riittämätön avohoito lisää ennenaikaista laitoshoidon kysyntää. Vaasa tarjoaa avohoidon palveluja vähemmän kuin valtakunnalliset suositukset ehdottavat. On tärkeää, että kotona pärjäämistä tuetaan tehokkaasti tukipalveluilla, omaishoidontuella, kotipalveluilla, kotisairaanhoidolla, intervallijaksoin ja päivätoiminnan keinoin. Terveyskeskuksella on jo erilaisia ryhmiä pitkäaikaissairaille, mutta ”Tohtori Kiminkisen meininkiin” on vielä matkaa. Kun kotipalveluista on riisuttu monet auttamistehtävät pois, olisi tämä aukko nyt kiireesti täytettävä muilla keinoin.
Ikäihmisten hyvinvointikysymykset on otettava muutoinkin yhä laajemmin huomioon, että intensiivisen hoitotarpeen aikaa voidaan lykätä eteenpäin. Pitkälle jo päästään, kun tuetaan vanhusten omatoimisuutta heidän omimmilla harrastealoillaan. Tällä alueella toimemme ovat vielä näpertelyä verrattuna siihen, mitä ne voisivat olla. Esimerkiksi käy uimahallin lippukeskustelu ja keskustelu Vuorikodin ympärillä. Käykää nyt muutkin katsomassa, miten pienistä harrastetiloista Vuorikodissa puhutaan. Ei niistä tiloista ole paljon jakoa kaikkien vaasalaisvanhusten tarpeisiin.
Vuorikoti on tärkeä toimipiste keskustan vanhuksille, mutta asuinalueille tarvitaan muitakin päivätoiminnan keskuksia. Soisi, että tässä yhteydessä ymmärretään se, että vanhuksille ei lähdettäisi perustamaan omaa päivätoiminnan verkkoa vaan otettaisiin oppia esim. Oulusta, jossa on olemassa kumppanuusperiaatteella asukastupaverkosto kaiken ikäisille ihmisille. Asukastupa olisi alueen olohuone, jossa voi osallistua kursseille (esim. ATK) ja tiedotustilaisuuksiin, tavata tuttuja, nauttia pullakahvit ja lukaista päivän lehdet. Sieltä voisi tilata edullisesti myös kotipalvelua (ylläpito-ja perussiivousta, pyykinpesua, silitystä, lastenhoitoa, kotimiehenä oloa, asiointiapua, lukemista, seurustelua). Ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille voidaan tarjota viikoittainen markettipäivä. Saatavilla voi olla myös remonttireiskan palvelut.
Mistä rahat asukastupiin? Luopumalla saat, pätee tässäkin. Meidän on uskallettava luottaa avohoidon moninaisiin mahdollisuuksiin ja muutettava palvelurakennettamme rohkeasti ja mahdollisimman nopeasti.
Valtakunnallisen suosituksen mukaan 91-92 % vanhuksista (75-vuotta täyttäneistä) tulisi asua kotonaan. Vaasassa tämä luku on 86,5, joten meillä on jo nyt pitkäaikaishoidon paikkoja laitoksissa tai niihin verrattavissa tehostetun palveluasumisen yksiköissä 250 enemmän kuin mikä suositusten mukaan riittäisi. Näköpiirissä on, että kotona asuu yhä harvempi vanhus jos vanhushuoltoa kehitetään Ikäohjelman mukaan. Puhutaan niin suurista luvuista, että vaasalaisen palvelurakenteen ero suositukseen nähden on kyllä perusteltava hyvin. Tämä on sekä rahoitus- että palvelurakennekysymys. Henkilöstön saannin vaikeutuessa palvelurakennetta on kyettävä muuttamaan sisäisin järjestelyin.
Riittämätön avohoito lisää ennenaikaista laitoshoidon kysyntää. Vaasa tarjoaa avohoidon palveluja vähemmän kuin valtakunnalliset suositukset ehdottavat. On tärkeää, että kotona pärjäämistä tuetaan tehokkaasti tukipalveluilla, omaishoidontuella, kotipalveluilla, kotisairaanhoidolla, intervallijaksoin ja päivätoiminnan keinoin. Terveyskeskuksella on jo erilaisia ryhmiä pitkäaikaissairaille, mutta ”Tohtori Kiminkisen meininkiin” on vielä matkaa. Kun kotipalveluista on riisuttu monet auttamistehtävät pois, olisi tämä aukko nyt kiireesti täytettävä muilla keinoin.
Ikäihmisten hyvinvointikysymykset on otettava muutoinkin yhä laajemmin huomioon, että intensiivisen hoitotarpeen aikaa voidaan lykätä eteenpäin. Pitkälle jo päästään, kun tuetaan vanhusten omatoimisuutta heidän omimmilla harrastealoillaan. Tällä alueella toimemme ovat vielä näpertelyä verrattuna siihen, mitä ne voisivat olla. Esimerkiksi käy uimahallin lippukeskustelu ja keskustelu Vuorikodin ympärillä. Käykää nyt muutkin katsomassa, miten pienistä harrastetiloista Vuorikodissa puhutaan. Ei niistä tiloista ole paljon jakoa kaikkien vaasalaisvanhusten tarpeisiin.
Vuorikoti on tärkeä toimipiste keskustan vanhuksille, mutta asuinalueille tarvitaan muitakin päivätoiminnan keskuksia. Soisi, että tässä yhteydessä ymmärretään se, että vanhuksille ei lähdettäisi perustamaan omaa päivätoiminnan verkkoa vaan otettaisiin oppia esim. Oulusta, jossa on olemassa kumppanuusperiaatteella asukastupaverkosto kaiken ikäisille ihmisille. Asukastupa olisi alueen olohuone, jossa voi osallistua kursseille (esim. ATK) ja tiedotustilaisuuksiin, tavata tuttuja, nauttia pullakahvit ja lukaista päivän lehdet. Sieltä voisi tilata edullisesti myös kotipalvelua (ylläpito-ja perussiivousta, pyykinpesua, silitystä, lastenhoitoa, kotimiehenä oloa, asiointiapua, lukemista, seurustelua). Ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille voidaan tarjota viikoittainen markettipäivä. Saatavilla voi olla myös remonttireiskan palvelut.
Mistä rahat asukastupiin? Luopumalla saat, pätee tässäkin. Meidän on uskallettava luottaa avohoidon moninaisiin mahdollisuuksiin ja muutettava palvelurakennettamme rohkeasti ja mahdollisimman nopeasti.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Tvåspråkiga barn och familjer – en belastning för kommunal service?
Vi har fått läsa (VBL 1.4.2009), hur svårt det är i dagis-vården att bemöta ett barn som är tvåspråkigt. Detta beror naturligtvis på det, att vi inte vill erbjuda tvåspråkig dagis-service. Rötterna till det, att människor måste alltid välja mellan två språk, finska ELLER svenska, är i befolkningsregistreringslagen.
Man kan inte registrera sig som tvåspråkig i Finland, vilket är bekymmersamt eftersom vi har hela tiden mer människor som lever hemma en tvåspråkig vardag. Man byter smidigt språket hemma – varför kan man inte göra det i dagisen eller även i skolan? Att man istället FÖRBJUDER att använda det andra modersmålet, ger från tjänstemannasidan en negativ stigma på det språket. Det finns stora brister även i attityder, om några föräldrar på ett tvåspråkigt område tycker, att även ”att behöva höra det andra språket (finska)” är fel i en svensk dagis. Vi känner speciellt här i Vasanejden en mängd människor, som egentligen inte kan säga entydigt, om deras modersmål är finska eller svenska.
Vi kommer till språkfrågans kärnfrågor just med vardagliga exempel. Vi kan inte samtidigt berömma tvåspråkighetens nyttor och kritisera eller även förbjuda ett smidigt användande av båda språken i vardagen.
Då språklagen var framme i riksdagen gjorde jag ett förändringsförslag, att också registreringen som tvåspråkig skulle blivit möjligt. Det är dags att plocka den här frågan fram på nytt.
Man kan inte registrera sig som tvåspråkig i Finland, vilket är bekymmersamt eftersom vi har hela tiden mer människor som lever hemma en tvåspråkig vardag. Man byter smidigt språket hemma – varför kan man inte göra det i dagisen eller även i skolan? Att man istället FÖRBJUDER att använda det andra modersmålet, ger från tjänstemannasidan en negativ stigma på det språket. Det finns stora brister även i attityder, om några föräldrar på ett tvåspråkigt område tycker, att även ”att behöva höra det andra språket (finska)” är fel i en svensk dagis. Vi känner speciellt här i Vasanejden en mängd människor, som egentligen inte kan säga entydigt, om deras modersmål är finska eller svenska.
Vi kommer till språkfrågans kärnfrågor just med vardagliga exempel. Vi kan inte samtidigt berömma tvåspråkighetens nyttor och kritisera eller även förbjuda ett smidigt användande av båda språken i vardagen.
Då språklagen var framme i riksdagen gjorde jag ett förändringsförslag, att också registreringen som tvåspråkig skulle blivit möjligt. Det är dags att plocka den här frågan fram på nytt.
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Onko ankkalammikossa omat säännöt?
Surullinen tarina 20 vuotta jatkuneesta kavalluksesta Vaasan Keskussairaalassa on totta. Kavalluksen suuruusluokka ei ole vielä kokonaan tiedossa. Tähän mennessä on löydetty 2,4 m€ ja etsintä jatkuu.
Lehdistössä on jo kerrottu, että kavaltaja on mukava mies. Perhe on lienee RKP-läistä perusjengiä. Vaasan sairaanhoitopiiri on tunnetusti RKP-läisten ikioma ankkalammikko. Mukavalle kavaltajamiehelle oli lehtitietojen mukaan järjestelty poikkeukselliset oltavat. Hän sai yksin sekä tilata tavarat että tarkastaa ne vastaanotetuksi ja päälle päätteeksi maksaa laskut!! Perusteluksi oli riittänyt nämä vuosikymmenet, että häneen voi luottaa…. Näin siis hoidetaan yhteisiä varoja RKP-johtoisessa sairaanhoitopiirissä, jonne Vaasan budjetista uppoaa noin 60 m€.
On päivän selvää, etteivät kavaltajan esimiehet voi päästä vastuustaan kuin koira veräjästä. Eivät luottamushenkilötkään, jos ovat tienneet erityisjärjestelyistä. On peruskurssiin verrattava asia, että kukaan ei istu yksin rahakirstun päällä. Ilman erittäin hyviä selvityksiä pälkähästä ei voi päästää sisäisiä ja ulkoisia tilintarkastajiakaan. Hallinto on ollut kerrassaan retuperällä … siitä huolimatta, että talo pokkasi jonkin tämän alan palkinnon äskettäin.
Seuraava kysymys on, kuinka monta muuta ”mukavaa” mies-tai naispomoa sairaanhoitopiirin ankkalammikossa on, jotka saavat käyttää yhteisiä varoja vain omalla nimikirjoituksellaan?
Se hyvä puoli kavalluksen esiin tulossa on, että villin lännen säännöt saadaan vihdoin peratuksi keskussairaalan ankkalammikosta. Vai saadaanko? Äsken tuli tieto, että RKP vaihtoi heppaa Vaasan sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajan valinnassa. Pitääkö tämä tulkita niin, että reippaan selvittäjän sijasta RKP valitsi pehmeän linjan peittelijän?
Lehdistössä on jo kerrottu, että kavaltaja on mukava mies. Perhe on lienee RKP-läistä perusjengiä. Vaasan sairaanhoitopiiri on tunnetusti RKP-läisten ikioma ankkalammikko. Mukavalle kavaltajamiehelle oli lehtitietojen mukaan järjestelty poikkeukselliset oltavat. Hän sai yksin sekä tilata tavarat että tarkastaa ne vastaanotetuksi ja päälle päätteeksi maksaa laskut!! Perusteluksi oli riittänyt nämä vuosikymmenet, että häneen voi luottaa…. Näin siis hoidetaan yhteisiä varoja RKP-johtoisessa sairaanhoitopiirissä, jonne Vaasan budjetista uppoaa noin 60 m€.
On päivän selvää, etteivät kavaltajan esimiehet voi päästä vastuustaan kuin koira veräjästä. Eivät luottamushenkilötkään, jos ovat tienneet erityisjärjestelyistä. On peruskurssiin verrattava asia, että kukaan ei istu yksin rahakirstun päällä. Ilman erittäin hyviä selvityksiä pälkähästä ei voi päästää sisäisiä ja ulkoisia tilintarkastajiakaan. Hallinto on ollut kerrassaan retuperällä … siitä huolimatta, että talo pokkasi jonkin tämän alan palkinnon äskettäin.
Seuraava kysymys on, kuinka monta muuta ”mukavaa” mies-tai naispomoa sairaanhoitopiirin ankkalammikossa on, jotka saavat käyttää yhteisiä varoja vain omalla nimikirjoituksellaan?
Se hyvä puoli kavalluksen esiin tulossa on, että villin lännen säännöt saadaan vihdoin peratuksi keskussairaalan ankkalammikosta. Vai saadaanko? Äsken tuli tieto, että RKP vaihtoi heppaa Vaasan sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajan valinnassa. Pitääkö tämä tulkita niin, että reippaan selvittäjän sijasta RKP valitsi pehmeän linjan peittelijän?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)