Joulun tienoon alennusmyynnit kallistuvat jo lopuilleen. Niinpä oli korkea aika lähteä hakemaan kaupasta tarvitsemansa vaatteet. Nyt oli tähtäimessä löytää uusi ulkoiluasu talveen.
Homma kävi tosi hikiseksi. Olin aiemman vastaavan ostoksen jälkeen muka kasvanut niin, ettei urheilukaupoista enää löytynyt mitään muuta kuin neuvostotyylistä, kaamean värisiä ryhdittömiä unisex-malleja.
Onnettomaan ja odottamattomaan tilanteeseen kaikki vika ei ollut itsessä. Muoti vaihtelee. Nyt on muodissa vartalonmyötäisyys. Kun kurvit ovat sulaneet yhdeksi putkeksi, ei auta, vaikka kokeilisi suurempaa numeroa. Vaatetustehtailijat ovat kerta kaikkiaan hylänneet kaltaiseni naisihmiset. Miesten muodin peruspilareita ei ole samaan aikaan muutettu yhtä radikaalisti, joten kauan eläneet miehet löytävät edelleen itselleen valmisvaatteita.
Jatkoin siis etsintää. Osuin eräkauppaan. Tarjolla oli monenlaisia vaihtoehtoja niin naisille kuin miehille. Hämmästykseni oli suuri, kun sopiva ulkoiluasu löytyi heti. Eikä tarvinnut mennä lähellekään XL-tankoa.
Uudelleen arviointi näissä asioissa on välttämätöntä. Kauan eläneitten ihmisten on hylättävä tavanomaiset vaatekaupat, sillä ne myyvät vain nuoria kosiskelevaa muotia. Hikisten sovituskoppien sijaan on vapauttavaa astua eräkauppaan ja hankkia tyylikkäät ja asialliset asut sieltä kuin ohimennen.
perjantai 2. tammikuuta 2009
perjantai 14. marraskuuta 2008
Maailmanperintö – tuuleen puhallettu?
Kaikki olemme riemuinneet siitä, että Merenkurkun tietyt alueet ovat saaneet maailmanperintöstatuksen. Muste on tuskin kuivunut tästä päätöksestä, kun tuulivoimalapuistoa jo suunnitellaan osittain em. alueelle. Voiko sivistymättömämpää lähestymistapaa enää kuvitella? Millaiseen asemaan asetetaan ne, jotka ovat perustelleet maailmanperintöaluetta?
Kysymys ei mielestäni voi olla pelkästään siitä, osuuko tuulivoimalapuisto maailmanperintöalueen ulkopuolelle vai ei. Pelkkä karttatarkastelu ei riitä. Kysymys on ihmissilmän kantamasta. Merellä tämä kantama on aika pitkä. Mittasuhteet ja kohtuullisuus on testattava luonnossa. On päivänselvää, että tuulimyllyjä ja maailmanperintöä ei voida yhdistää samalla katseella. Saattaa olla, että tämä näkökulma on kokonaan unohtunut maakuntakaavasta. Maailmanperintöalue olisi ansainnut kaavaan ihmiskatseen kattavan varovyöhykkeen.
Kysymys ei mielestäni voi olla pelkästään siitä, osuuko tuulivoimalapuisto maailmanperintöalueen ulkopuolelle vai ei. Pelkkä karttatarkastelu ei riitä. Kysymys on ihmissilmän kantamasta. Merellä tämä kantama on aika pitkä. Mittasuhteet ja kohtuullisuus on testattava luonnossa. On päivänselvää, että tuulimyllyjä ja maailmanperintöä ei voida yhdistää samalla katseella. Saattaa olla, että tämä näkökulma on kokonaan unohtunut maakuntakaavasta. Maailmanperintöalue olisi ansainnut kaavaan ihmiskatseen kattavan varovyöhykkeen.
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Köyhyys räjähtämässä käsiin
On mielenkiintoista seurata, miten tunteettomasti Vanhasen hallitus suhtautuu EU:n ruoka-apuun. Nyt kun systeemi muuttuu, ja jäsenmaiden tulisi osallistua tämän avun kustannuksiin, hallitus vastaa, että se ei halua enää osallistua EU:n järjestelmään, vaan haluaa hoitaa homman kansallisesti. Periaatteellisia kantoja voi olla kunniakasta lausua, mutta vastuutakin pitäisi osoittaa.
Hallitus pyörittelee, että Suomi hoitaa homman viimesijaisella toimeentulotuella. Eli miten? Hallitus jätti huolehtimatta toimeentulotuen reaalisesta ostovoimasta! Toimeentulotuen ostoarvo on heikentynyt reaaliarvoltaan tällä vuosikymmenellä jo 17 %:lla. Viimeisimmän vuoden aikana esimerkiksi vehnän hinta on kohonnut 50 %:lla; muidenkin elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet huimasti. Tämän vuoden hinnankorotuksia ei ole vielä otettu huomioon missään toimeentulotukilaskelmissa. Mitä pienemmällä rahalla ihmisen on tultava toimeen, sitä enemmän merkitsee, mitä ruoka, asuminen ja terveyspalvelut maksavat.
Missä on hallituksen vastuu? EU:lta ei oteta vastaan tukea, mutta ei sitä järjestetä itsekään. Tässä on vilpistelyn maku. Suomen leipäjonot kasvavat. Kuinka kauan kestää, ennen kuin leipäjonoissa on rettelöitä sen vuoksi, ettei apua riitä kaikille.
Hallituksen on mitä pikimmin vastattava huutoonsa ja nostettava toimeentulotuen reaalinen ostovoima edes vuoden 2000 tasolle. Kaupalle esitän seuraavan huudon: organisoikaa vanhenemassa olevien elintarvikkeiden jakelu! Ihmisten sosiaalinen omatunto on kasvamassa; saatte satavarmasti asiakkaiden tuen tälle toimelle.
Hallitus pyörittelee, että Suomi hoitaa homman viimesijaisella toimeentulotuella. Eli miten? Hallitus jätti huolehtimatta toimeentulotuen reaalisesta ostovoimasta! Toimeentulotuen ostoarvo on heikentynyt reaaliarvoltaan tällä vuosikymmenellä jo 17 %:lla. Viimeisimmän vuoden aikana esimerkiksi vehnän hinta on kohonnut 50 %:lla; muidenkin elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet huimasti. Tämän vuoden hinnankorotuksia ei ole vielä otettu huomioon missään toimeentulotukilaskelmissa. Mitä pienemmällä rahalla ihmisen on tultava toimeen, sitä enemmän merkitsee, mitä ruoka, asuminen ja terveyspalvelut maksavat.
Missä on hallituksen vastuu? EU:lta ei oteta vastaan tukea, mutta ei sitä järjestetä itsekään. Tässä on vilpistelyn maku. Suomen leipäjonot kasvavat. Kuinka kauan kestää, ennen kuin leipäjonoissa on rettelöitä sen vuoksi, ettei apua riitä kaikille.
Hallituksen on mitä pikimmin vastattava huutoonsa ja nostettava toimeentulotuen reaalinen ostovoima edes vuoden 2000 tasolle. Kaupalle esitän seuraavan huudon: organisoikaa vanhenemassa olevien elintarvikkeiden jakelu! Ihmisten sosiaalinen omatunto on kasvamassa; saatte satavarmasti asiakkaiden tuen tälle toimelle.
maanantai 3. marraskuuta 2008
Luostarin ravintola näyttää mallia
Pyhäinpäivän ohjelmaani kuului vaeltelu Wienerwaldissa, Peilsteinin maastossa lähellä Wieniä. Kauniissa ja raikkaassa säässä, harmonisessa ympäristössä, hyvässä seurassa ja syksyn keltaisten lehtien kuhistessa sielu oikein puhdistui.
Ulkoilun jälkeen sain tilaisuuden vierailla Itävallan Heiligenkreutz-luostarissa. Tämä dominikaaniluostari on perustettu 875 vuotta sitten ja on erittäin suosittu turistikohde. Luostarin kirkossa tyyli vaihtuu; ensimmäisen rakennusvaiheen tyyli on romaaninen ja toisen goottilainen. Kirkon keskikäytävällä seisoessa tyylien erot havaitsee helposti.
Luostarikierroksen jälkeen olikin aika saada lounas. Luostarin ravintola oli luonnollinen valinta. Ja nyt tullaan pääpointtiin. Tarjoilija kirjoitti tilauksensa elektroniseen memoon, josta tilaus lähti langattomasti keittiöön. Kun tarjoilija siirtyi ottamaan tilauksia vastaan seuraavasta pöydästä, juomamme jo saapuivat toisen henkilön tuomina. Nerokas ja yksinkertainen keksintö.
Ravintola on tällä tavoin pystynyt lisäämään rahastuksen ja palvelun nopeutta. Lisäksi ravintolan sisäinen liikenne on vähentynyt. Salityössä pysyvät tarjoilijat ehtivät reagoimaan asiakkaiden tarpeisiin nopeasti ja välittämään lisäpyynnöt keittiöön ja juomanlaskijoille.
Oli tosi hauskaa saada kokea mitä modernein toimintatapa ensi kertaa vanhan luostarin ravintolassa. Näin uusi voidaan yhdistää vanhaan.
Heti koti-Suomeen palattuani satuin lounastamaan uudessa Vantaan Flamingon Il Restorantessa. Kuinka ollakaan, samanlainen langaton memo oli jo sielläkin käytössä! Palvelu ei kuitenkaan vielä ollut yhtä sujuvaa kuin luostarin ravintolassa. Memosta ei näytetty saatavan kuitenkaan toiminnallista hyötyä sillä niin juomat, ruuat kuin laskukin viipyivät.
Ulkoilun jälkeen sain tilaisuuden vierailla Itävallan Heiligenkreutz-luostarissa. Tämä dominikaaniluostari on perustettu 875 vuotta sitten ja on erittäin suosittu turistikohde. Luostarin kirkossa tyyli vaihtuu; ensimmäisen rakennusvaiheen tyyli on romaaninen ja toisen goottilainen. Kirkon keskikäytävällä seisoessa tyylien erot havaitsee helposti.
Luostarikierroksen jälkeen olikin aika saada lounas. Luostarin ravintola oli luonnollinen valinta. Ja nyt tullaan pääpointtiin. Tarjoilija kirjoitti tilauksensa elektroniseen memoon, josta tilaus lähti langattomasti keittiöön. Kun tarjoilija siirtyi ottamaan tilauksia vastaan seuraavasta pöydästä, juomamme jo saapuivat toisen henkilön tuomina. Nerokas ja yksinkertainen keksintö.
Ravintola on tällä tavoin pystynyt lisäämään rahastuksen ja palvelun nopeutta. Lisäksi ravintolan sisäinen liikenne on vähentynyt. Salityössä pysyvät tarjoilijat ehtivät reagoimaan asiakkaiden tarpeisiin nopeasti ja välittämään lisäpyynnöt keittiöön ja juomanlaskijoille.
Oli tosi hauskaa saada kokea mitä modernein toimintatapa ensi kertaa vanhan luostarin ravintolassa. Näin uusi voidaan yhdistää vanhaan.
Heti koti-Suomeen palattuani satuin lounastamaan uudessa Vantaan Flamingon Il Restorantessa. Kuinka ollakaan, samanlainen langaton memo oli jo sielläkin käytössä! Palvelu ei kuitenkaan vielä ollut yhtä sujuvaa kuin luostarin ravintolassa. Memosta ei näytetty saatavan kuitenkaan toiminnallista hyötyä sillä niin juomat, ruuat kuin laskukin viipyivät.
torstai 23. lokakuuta 2008
Organisaatioiden johto on kovilla
Vaasan sairaanhoitopiirin viimeaikaiset tapahtumat antavat aihetta pohtia johtamista laajemminkin.
Aika on muuttunut. Ainakaan julkisella sektorilla ei enää riitä, että päätökset perustuvat mahtikäskyihin tai enemmistön käyttöön. Jos päätöksiä ei ole perusteltu huolellisesti ja eri näkökulmat läpi käyden ja jos vuoropuhelua ei ole käyty niiden kanssa, joita asia koskee – päätöksen toimeenpano vaikeutuu. Pahimmassa tapauksessa syntyy kaaos.
Organisaatiota, joka koostuu korkeasti koulutetuista henkilöistä, ei ole ihan helppo johtaa. Näissä tapauksissa johdon rohkeus joutuu usein ankaraan syyniin. Jokaisessa organisaatiossa on eri alojen huippuosaajia. Johdon kannattaa hyödyntää alaistensa tämä asiantuntemus. Kollegojen täytyy toiselta puolen ymmärtää, että johdon on kyettävä löytämään kompromisseja eri näkemysten välillä. Johto on onnistunut silloin, kun se on kyennyt sovittelemalla aikaansaamaan tuloksen, jonka takana kaikki voivat seistä. Strategiatyö antaa parhaimmillaan hyvän pohjan välttää ristiriitoja kun päätöksenteko konkretisoituu.
Miten tähän voidaan päästä? Vanhan vitsin mukaan keskeneräisistä asioista ei voi kertoa, ja taas päätöksenteon hetkellä on myöhäistä vaikuttaa. Minä puolustan asianosaisten varhaista informointia sekä vuoropuhelua, jossa heillä on mahdollisuus aidosti vaikuttaa. Olen tavannut sanoa, että perustelut on rakennettava niin vahvoiksi, että ne kestävät myös julkisen keskustelun.
On pärjättävä kollegojen ja päättäjien kanssa, mutta siis myös julkisuudessa. Vaikka kunnallinen päätöksenteko valtuustoa lukuun ottamatta tapahtuu suljettujen ovien takana, on sitä edeltävä keskustelu jo siirtynyt julkisuuteen – tahtoivatpa esittelijät ja päättäjät sitä, tai eivät. Kansalaisyhteiskunta on ottanut käyttöönsä nopeassa tahdissa uusia vaikuttamisen välineitä. Jos päättäjät eivät pysy mukana tässä tahdissa, niin huonosti käy.
Toinen vanha vitsi on, että luottamushenkilön tehtävä on vain luottaa. Näin minäkin teen, kun havaitsen, että valmistelu ja esittely on tehty huolella. Paras on hyvän vihollinen, kuitenkin pätee. Kohtuus riittää. Erilaiset tsekkauslistat kuultavista tahoista/käsiteltävistä näkökulmista auttaa saavuttamaan valmistelun kohtuutason.
Päätösvallan delegointi, josta olen useasti puhunut, on asettanut luottamushenkilöt uuteen asemaan. Ihmisten tarpeisiin vastaamisen tehtävä ei ole luottamushenkilöiltä mihinkään kadonnut, delegoinnista huolimatta. Luottamushenkilöt joutuvat viime kädessä edelleen kantamaan vastuun.
Menemättä sen syvemmälle tässä pohdiskelussa, totean, että kansalaisyhteiskunta on haastanut myös edustuksellisen demokratian. Mielestäni tämä on tervetullut ilmiö. Aivan liian paljon jää nyt kätköön suurten otsikoiden alle. Ihmisten hyvinvoinnissa on loppujen lopuksi kysymys hyvin konkreettisista asioista. Avoin vuoropuhelu ja ns. maalaisjärki usein riittävät löytämään palvelujen organisoimiseen tarvittavat hyvät käytännöt. Vaihtoehtojen esilletuonti ja hintalappujen asettelu auttavat tekemään lopullisen ratkaisun.
Aika on muuttunut. Ainakaan julkisella sektorilla ei enää riitä, että päätökset perustuvat mahtikäskyihin tai enemmistön käyttöön. Jos päätöksiä ei ole perusteltu huolellisesti ja eri näkökulmat läpi käyden ja jos vuoropuhelua ei ole käyty niiden kanssa, joita asia koskee – päätöksen toimeenpano vaikeutuu. Pahimmassa tapauksessa syntyy kaaos.
Organisaatiota, joka koostuu korkeasti koulutetuista henkilöistä, ei ole ihan helppo johtaa. Näissä tapauksissa johdon rohkeus joutuu usein ankaraan syyniin. Jokaisessa organisaatiossa on eri alojen huippuosaajia. Johdon kannattaa hyödyntää alaistensa tämä asiantuntemus. Kollegojen täytyy toiselta puolen ymmärtää, että johdon on kyettävä löytämään kompromisseja eri näkemysten välillä. Johto on onnistunut silloin, kun se on kyennyt sovittelemalla aikaansaamaan tuloksen, jonka takana kaikki voivat seistä. Strategiatyö antaa parhaimmillaan hyvän pohjan välttää ristiriitoja kun päätöksenteko konkretisoituu.
Miten tähän voidaan päästä? Vanhan vitsin mukaan keskeneräisistä asioista ei voi kertoa, ja taas päätöksenteon hetkellä on myöhäistä vaikuttaa. Minä puolustan asianosaisten varhaista informointia sekä vuoropuhelua, jossa heillä on mahdollisuus aidosti vaikuttaa. Olen tavannut sanoa, että perustelut on rakennettava niin vahvoiksi, että ne kestävät myös julkisen keskustelun.
On pärjättävä kollegojen ja päättäjien kanssa, mutta siis myös julkisuudessa. Vaikka kunnallinen päätöksenteko valtuustoa lukuun ottamatta tapahtuu suljettujen ovien takana, on sitä edeltävä keskustelu jo siirtynyt julkisuuteen – tahtoivatpa esittelijät ja päättäjät sitä, tai eivät. Kansalaisyhteiskunta on ottanut käyttöönsä nopeassa tahdissa uusia vaikuttamisen välineitä. Jos päättäjät eivät pysy mukana tässä tahdissa, niin huonosti käy.
Toinen vanha vitsi on, että luottamushenkilön tehtävä on vain luottaa. Näin minäkin teen, kun havaitsen, että valmistelu ja esittely on tehty huolella. Paras on hyvän vihollinen, kuitenkin pätee. Kohtuus riittää. Erilaiset tsekkauslistat kuultavista tahoista/käsiteltävistä näkökulmista auttaa saavuttamaan valmistelun kohtuutason.
Päätösvallan delegointi, josta olen useasti puhunut, on asettanut luottamushenkilöt uuteen asemaan. Ihmisten tarpeisiin vastaamisen tehtävä ei ole luottamushenkilöiltä mihinkään kadonnut, delegoinnista huolimatta. Luottamushenkilöt joutuvat viime kädessä edelleen kantamaan vastuun.
Menemättä sen syvemmälle tässä pohdiskelussa, totean, että kansalaisyhteiskunta on haastanut myös edustuksellisen demokratian. Mielestäni tämä on tervetullut ilmiö. Aivan liian paljon jää nyt kätköön suurten otsikoiden alle. Ihmisten hyvinvoinnissa on loppujen lopuksi kysymys hyvin konkreettisista asioista. Avoin vuoropuhelu ja ns. maalaisjärki usein riittävät löytämään palvelujen organisoimiseen tarvittavat hyvät käytännöt. Vaihtoehtojen esilletuonti ja hintalappujen asettelu auttavat tekemään lopullisen ratkaisun.
tiistai 21. lokakuuta 2008
Huomio budjettiperusteluihin
On käynyt kiistattoman selväksi, että päättäjien tietoon ei tuoda riittävän konkreettisesti seikkoja, joilla voisi selvityksiin pohjautuen tai systemaattisesti puolustaa enempää resurssointia hyvinvointipalveluihin.
Olen tällä palstalla jo puhunut esim .kehysbudjetin aivan liian yleiselle tasolle jäävistä perusteluista. Budjettiperusteet menevät toki jo sektoreiden sisään, mutta nekään eivät tuo esille ongelmia, vaan ainoastaan nykyisen palvelurakenteen hallinnon kapulakielellä ja yksittäisiä lisäyksiä resursseihin. Otetaanpa esimerkki.
”Palvelualuekohtaiset perustelut, tavoitteet
Ikäkeskus
Ikäkeskus toimii Tammikartanon palvelukeskuksen tiloissa, ja se on avohoitoa tukeva, useita vanhustyön ammattilaisia kokoava, geriatrin johtama yksikkö. Täällä toimivat muistipoliklinikka, päiväkeskus, SAS-toiminta (Selvitä-Arvioi-Sijoita), vanhusten sosiaalityöntekijät, vanhusten omaishoidon tuki (kuuluu hallinnollisesti
kotihoitoon), hoitotarvikejakelu ja viriketyöntekijät. Vanhusten vapaaehtoistyön ohjaaja ja vanhusten liikuntaneuvoja kuuluvat hallinnollisesti ikäkeskukseen. SAS-toimintaa ja palveluohjausta kehitetään. Ikäkeskus käynnistyi 2007, toimintaa vakiinnutetaan niin, että se optimaalisesti tukee vanhustyön kokonaisuutta.
Kotihoito
Kotipalvelu antaa vanhuksille ja vammaisille ympärivuorokautisesti tilapäistä, tuettua, valvottua ja tehostettua palvelua ja hoitoa. Kotihoidossa siirryttiin kuudesta alueesta kolmeen. Tarkoituksenmukaisten tilojen saamiseksi on tehty tarveselvitys. Palvelujen kysyntä ylittää tarjonnan erityisesti ilta- ja viikonlopputyössä. Painopisteenä on turvata intensiivisen hoidon tarve ja varmistaa osastoilta kotiutukset. Palvelusetelin käyttö on vakiintunut, asiakkaita on pysyvästi lähes 100. Tukipalveluina järjestetään mm. ateria-,
kylvetys-, turvapuhelin- ja kauppapalveluja. Veteraanit saavat maksuttomat kotisairaala- ja kotisairaanhoitopalvelut vuoden 2008 alusta.
Kotisairaanhoidon vastuulla on kotona asuvien vanhusten ja pitkäaikaissairaiden sairaanhoidon toteuttaminen. Tehtäviin kuuluu mm. hoitotoimenpiteitä, näytteiden ja kokeiden ottoa ja lääkehuollosta vastaaminen. Kotisairaala hoitaa korkealla ammattiosaamisella osin osastohoitoa korvaten infektio-, syöpä- ym. potilaita
heidän kotonaan kiinteässä yhteistyössä keskussairaalan ja terveyskeskuslääkäreiden kanssa. Kotisairaanhoidon ja kotisairaalan yhteistyötä tiivistettiin muodostamalla niistä yhteinen palveluyksikkö.”
Budjettiperusteet on varmasti laadittu annettujen ohjeitten mukaan. Ohjeita on arvioitava uudelleen. Päättäjät lautakunnasta valtuustoon on valistettava tietämään, millaisia konkreettisia ongelmia pärjääminen ehdotetulla budjetilla aiheuttaa. Täytyyhän kaupungilla olla palautejärjestelmä ja näkeväthän työntekijät itsekin epäkohtia, jotka tulisi nopeasti poistaa. Päätöksentekijöitä asia kiinnostaa silloin kun asioiden ratkaisemiseen tarvitaan lisää rahaa.
Asiat eivät ole sillä hoidettu, että tarjotaan määrällisesti riittävästi palveluja. Kysymys on myös palvelujen laadusta, mistä olen niin monta kertaa puhunut. Otan esimerkin. Meille sanotaan, että päivähoito on Vaasassa mallikkaassa kunnossa. Tämä sopii juhlapuheisiin. Mitä vastataan sille sundomilaiselle äidille, joka kertoo, että hänen lapsensa varahoitopaikka löytyy Gerbystä!
Toinen esimerkki voi koskea vaikkapa vanhusten oikeutta saada päivittäinen suihkunsa. Oli ällistyttävää lukea lehdestä, että johtava virkamies sysäsi vastuun hoitajille sanoen tähän tapaan: ”Eivätkö hoitajat tiedä, että hygienia on osa hoitoa, ja että on heidän lähiesimiestensä asia kiinnittää asiaan huomiota?” Jokainen ymmärtää, että tämä on myös resurssikysymys, ja ongelman mittasuhteista päättäjien on oltava perillä. Vaadin nopeaa selvitystä siitä, miten vanhainkodeissamme, palvelutaloissamme ja kotipalvelussa huolehditaan ikäihmisten ja vammaisten hygieniasta.
Ensi vuoden budjettia ei ole vielä lyöty lukkoon. Toivon nyt jokaiselta hallintokunnalta täydentävää paperia kh:lle ja valtuustoryhmille siitä, mitä suuria ongelmia jää näkyviin jos resurssit jäävät annettujen kehysten tasolle ja minkälainen ”varastrategia” ongelmien hallitsemiseksi on laadittu. Vasta tällainen vuoropuhelu voi asettaa luottamushenkilöt aidosti vastuuseen tekemisistään.
Olen tällä palstalla jo puhunut esim .kehysbudjetin aivan liian yleiselle tasolle jäävistä perusteluista. Budjettiperusteet menevät toki jo sektoreiden sisään, mutta nekään eivät tuo esille ongelmia, vaan ainoastaan nykyisen palvelurakenteen hallinnon kapulakielellä ja yksittäisiä lisäyksiä resursseihin. Otetaanpa esimerkki.
”Palvelualuekohtaiset perustelut, tavoitteet
Ikäkeskus
Ikäkeskus toimii Tammikartanon palvelukeskuksen tiloissa, ja se on avohoitoa tukeva, useita vanhustyön ammattilaisia kokoava, geriatrin johtama yksikkö. Täällä toimivat muistipoliklinikka, päiväkeskus, SAS-toiminta (Selvitä-Arvioi-Sijoita), vanhusten sosiaalityöntekijät, vanhusten omaishoidon tuki (kuuluu hallinnollisesti
kotihoitoon), hoitotarvikejakelu ja viriketyöntekijät. Vanhusten vapaaehtoistyön ohjaaja ja vanhusten liikuntaneuvoja kuuluvat hallinnollisesti ikäkeskukseen. SAS-toimintaa ja palveluohjausta kehitetään. Ikäkeskus käynnistyi 2007, toimintaa vakiinnutetaan niin, että se optimaalisesti tukee vanhustyön kokonaisuutta.
Kotihoito
Kotipalvelu antaa vanhuksille ja vammaisille ympärivuorokautisesti tilapäistä, tuettua, valvottua ja tehostettua palvelua ja hoitoa. Kotihoidossa siirryttiin kuudesta alueesta kolmeen. Tarkoituksenmukaisten tilojen saamiseksi on tehty tarveselvitys. Palvelujen kysyntä ylittää tarjonnan erityisesti ilta- ja viikonlopputyössä. Painopisteenä on turvata intensiivisen hoidon tarve ja varmistaa osastoilta kotiutukset. Palvelusetelin käyttö on vakiintunut, asiakkaita on pysyvästi lähes 100. Tukipalveluina järjestetään mm. ateria-,
kylvetys-, turvapuhelin- ja kauppapalveluja. Veteraanit saavat maksuttomat kotisairaala- ja kotisairaanhoitopalvelut vuoden 2008 alusta.
Kotisairaanhoidon vastuulla on kotona asuvien vanhusten ja pitkäaikaissairaiden sairaanhoidon toteuttaminen. Tehtäviin kuuluu mm. hoitotoimenpiteitä, näytteiden ja kokeiden ottoa ja lääkehuollosta vastaaminen. Kotisairaala hoitaa korkealla ammattiosaamisella osin osastohoitoa korvaten infektio-, syöpä- ym. potilaita
heidän kotonaan kiinteässä yhteistyössä keskussairaalan ja terveyskeskuslääkäreiden kanssa. Kotisairaanhoidon ja kotisairaalan yhteistyötä tiivistettiin muodostamalla niistä yhteinen palveluyksikkö.”
Budjettiperusteet on varmasti laadittu annettujen ohjeitten mukaan. Ohjeita on arvioitava uudelleen. Päättäjät lautakunnasta valtuustoon on valistettava tietämään, millaisia konkreettisia ongelmia pärjääminen ehdotetulla budjetilla aiheuttaa. Täytyyhän kaupungilla olla palautejärjestelmä ja näkeväthän työntekijät itsekin epäkohtia, jotka tulisi nopeasti poistaa. Päätöksentekijöitä asia kiinnostaa silloin kun asioiden ratkaisemiseen tarvitaan lisää rahaa.
Asiat eivät ole sillä hoidettu, että tarjotaan määrällisesti riittävästi palveluja. Kysymys on myös palvelujen laadusta, mistä olen niin monta kertaa puhunut. Otan esimerkin. Meille sanotaan, että päivähoito on Vaasassa mallikkaassa kunnossa. Tämä sopii juhlapuheisiin. Mitä vastataan sille sundomilaiselle äidille, joka kertoo, että hänen lapsensa varahoitopaikka löytyy Gerbystä!
Toinen esimerkki voi koskea vaikkapa vanhusten oikeutta saada päivittäinen suihkunsa. Oli ällistyttävää lukea lehdestä, että johtava virkamies sysäsi vastuun hoitajille sanoen tähän tapaan: ”Eivätkö hoitajat tiedä, että hygienia on osa hoitoa, ja että on heidän lähiesimiestensä asia kiinnittää asiaan huomiota?” Jokainen ymmärtää, että tämä on myös resurssikysymys, ja ongelman mittasuhteista päättäjien on oltava perillä. Vaadin nopeaa selvitystä siitä, miten vanhainkodeissamme, palvelutaloissamme ja kotipalvelussa huolehditaan ikäihmisten ja vammaisten hygieniasta.
Ensi vuoden budjettia ei ole vielä lyöty lukkoon. Toivon nyt jokaiselta hallintokunnalta täydentävää paperia kh:lle ja valtuustoryhmille siitä, mitä suuria ongelmia jää näkyviin jos resurssit jäävät annettujen kehysten tasolle ja minkälainen ”varastrategia” ongelmien hallitsemiseksi on laadittu. Vasta tällainen vuoropuhelu voi asettaa luottamushenkilöt aidosti vastuuseen tekemisistään.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Suojeltavien rakennuskohteiden vaaliminen
Vaasassa on laadittu vuosikymmenten varrella kaupungin toimesta useampia rakennusperinneselvityksiä ja inventointeja suojelun kannalta arvokkaista rakennuksista. Monesti tällainen inventointi on pohjana myöhemmälle suojelulle joko asemakaavan tai lain perusteella. Yleensä asemakaavasuojelu riittää.
Kuten edellä olevasta jo selviää, tarvitaan asemakaava, että suojelua koskevat velvoitteet tulevat voimaan. Jos kunta ei halua suojella kohdetta asemakaavalla, ympäristökeskus tekee päätöksen suojelusta vastoin kunnan tahtoa, ja kohde mahdollisesti suojellaan lailla. Toki ympäristökeskus voi asettaa kohteen toimenpidekieltoon tai rakennusvalvonta vaatia rapistuneen rakennuksen kunnostamista.
Tässä riskejä sisältävässä sekamelskassa näyttää ilmeiseltä, että jos ollaan ihan oikeasti kiinnostuneita kohde suojelemaan, suositeltavin keino on tehdä se pysyvästi asemakaavan kautta. Näissä askareissa kaupunki on ollut hämmästyttävän passiivinen tai ainakin hidas.
Finnilän talo, jonka kaupunginjohtaja osti Vaskiluodosta, on rakennusperinneselvityksen listassa oleva talo. Suojeluprosessi ei ollut tämän osalta edennyt niin pitkälle, että suojelu olisi merkitty asemakaavaan.
Tapaus osoittaa, että Vaasan kaupungilla ei ole kokonaisvaltaista suunnitelmaa siitä, mitä julkista käyttöä suojeltaville rakennuksille olisi. Kun tällaista intressiä ei ole, ei ole intressiä puuttua asioiden kulkuun edes silloin kun maanvuokrasopimukset ovat katkolla.
Kaupunginjohtajan tapauksessa mökin ostohetkellä lienee ollut vuokra-aikaa jäljellä vajaa vuosi. Käytäntönä on ollut, että huviloiden maanvuokra-aikaa jatketaan aina viideksi vuodeksi kerrallaan. Kaupunginjohtajan rekisteröidessä mökkikauppansa, hän haki ja sai viiden vuoden vuokrasopimuksen. Olisi kai tämän pyynnön voinut hylätäkin ja lähteä siitä, että vain jäljellä oleva maanvuokra-aika siirtyy. On hyvä kysymys, eikö vuokrasopimusta jatkanut viranomainen ollut tietoinen yleiskaavoituksen virityksistä, vai kävikö niin, ettei hän niistä välittänyt?
Lisämausteen asiaan tuo se seikka, että kaupunginhallituksen suunnittelujaosto ja kaupunginhallitus olivat maakuntakaavasta antamassaan lausunnossa huhtikuussa 2006 vaatineet Niemeläntien rantavyöhykkeen merkitsemistä maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaaksi alueeksi. Hyväksytystä maakuntakaavasta merkintä jäi pois, mihin vastattiin 2007 mahdollisuudella huolehtia asiasta yleiskaavassa. Vahtikoiria luulisi tämän perusteella olleen myös kaupunkisuunnitteluvirastossa.
Mitä haluan edellä kuvatulla sanoa?
Totean, että suojelu ei ole loppuun suoritettu sillä, että kohde merkitään johonkin inventaarioon tai selvitykseen. Itse asiassa tällaisesta merkinnästä tulisi alkaa aktiivinen strategian laadinta siitä, voidaanko kohdetta hyödyntää julkisesti. Jos kohde sijaitsee muulla kuin kaupungin omistamalla maalla, on varauduttava ostamaan kohde maa-alueineen. Jos kohde sijaitsee valmiiksi kaupungin maalla, on sen julkiseen käyttöön hankkimisessa kohdistettava huomio vuokrasopimusten kestoon ja oikeudensiirtopykäliin. Ennen kaikkea tätä on oltava tiedossa kaupungin tahto siitä, haluaako se ja mitä tehdä suojeltavilla rakennuksilla.
Kuten edellä olevasta jo selviää, tarvitaan asemakaava, että suojelua koskevat velvoitteet tulevat voimaan. Jos kunta ei halua suojella kohdetta asemakaavalla, ympäristökeskus tekee päätöksen suojelusta vastoin kunnan tahtoa, ja kohde mahdollisesti suojellaan lailla. Toki ympäristökeskus voi asettaa kohteen toimenpidekieltoon tai rakennusvalvonta vaatia rapistuneen rakennuksen kunnostamista.
Tässä riskejä sisältävässä sekamelskassa näyttää ilmeiseltä, että jos ollaan ihan oikeasti kiinnostuneita kohde suojelemaan, suositeltavin keino on tehdä se pysyvästi asemakaavan kautta. Näissä askareissa kaupunki on ollut hämmästyttävän passiivinen tai ainakin hidas.
Finnilän talo, jonka kaupunginjohtaja osti Vaskiluodosta, on rakennusperinneselvityksen listassa oleva talo. Suojeluprosessi ei ollut tämän osalta edennyt niin pitkälle, että suojelu olisi merkitty asemakaavaan.
Tapaus osoittaa, että Vaasan kaupungilla ei ole kokonaisvaltaista suunnitelmaa siitä, mitä julkista käyttöä suojeltaville rakennuksille olisi. Kun tällaista intressiä ei ole, ei ole intressiä puuttua asioiden kulkuun edes silloin kun maanvuokrasopimukset ovat katkolla.
Kaupunginjohtajan tapauksessa mökin ostohetkellä lienee ollut vuokra-aikaa jäljellä vajaa vuosi. Käytäntönä on ollut, että huviloiden maanvuokra-aikaa jatketaan aina viideksi vuodeksi kerrallaan. Kaupunginjohtajan rekisteröidessä mökkikauppansa, hän haki ja sai viiden vuoden vuokrasopimuksen. Olisi kai tämän pyynnön voinut hylätäkin ja lähteä siitä, että vain jäljellä oleva maanvuokra-aika siirtyy. On hyvä kysymys, eikö vuokrasopimusta jatkanut viranomainen ollut tietoinen yleiskaavoituksen virityksistä, vai kävikö niin, ettei hän niistä välittänyt?
Lisämausteen asiaan tuo se seikka, että kaupunginhallituksen suunnittelujaosto ja kaupunginhallitus olivat maakuntakaavasta antamassaan lausunnossa huhtikuussa 2006 vaatineet Niemeläntien rantavyöhykkeen merkitsemistä maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaaksi alueeksi. Hyväksytystä maakuntakaavasta merkintä jäi pois, mihin vastattiin 2007 mahdollisuudella huolehtia asiasta yleiskaavassa. Vahtikoiria luulisi tämän perusteella olleen myös kaupunkisuunnitteluvirastossa.
Mitä haluan edellä kuvatulla sanoa?
Totean, että suojelu ei ole loppuun suoritettu sillä, että kohde merkitään johonkin inventaarioon tai selvitykseen. Itse asiassa tällaisesta merkinnästä tulisi alkaa aktiivinen strategian laadinta siitä, voidaanko kohdetta hyödyntää julkisesti. Jos kohde sijaitsee muulla kuin kaupungin omistamalla maalla, on varauduttava ostamaan kohde maa-alueineen. Jos kohde sijaitsee valmiiksi kaupungin maalla, on sen julkiseen käyttöön hankkimisessa kohdistettava huomio vuokrasopimusten kestoon ja oikeudensiirtopykäliin. Ennen kaikkea tätä on oltava tiedossa kaupungin tahto siitä, haluaako se ja mitä tehdä suojeltavilla rakennuksilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)