Faktoja pöytään miljoonapiiriasiassa

Sairaanhoitopiirimme kuuluu nykyisin Tampereen miljoonapiiriin eli Tampereen yliopistollisen keskussairaalapiirin vastuualueeseen. Sairaanhoitopiirimme ehdottaa miljoonapiirin vaihtoa eli Turun yliopistollisen miljoonapiirin alaisuuteen siirtymistä.

Sairaanhoitopiirimme (jäljempänä VSHP) ei ole todentanut syitä, joiden vuoksi sairaanhoitopiiriä olisi vaihdettava. Tällä hetkellä olemme huhujen varassa. Väitetään, että Tampere ei ole tukenut tarpeeksi Vaasaa – mitä VSHP on vaatinut tai mitä ja miksi vaatimuksiin ei ole vastattu, sitä ei ole lainkaan dokumentoitu. Käytetään ilmaisua ”Vaasa on jäänyt Seinäjoen varjoon”. Miten tämä väite perustellaan? Mitä on tehty asiantilan muuttamiseksi vuosien varrella jos väite olisi totta? Näissä hallinnollisissa kysymyksissä voi puhua vain dokumentein. Toivon, että kysymys ei olisi vain siitä, että VSHP:n hallinto on lähestynyt Tamperetta ruotsinkielisin kirjelmin ja saanut kielellisesti moitittavia vastauksia.

Miljoonapiirin vaihtoa käsittelevä raportti, jonka laadinnasta ovat vastanneet Turun, Satakunnan ja Vaasan keskussairaalapiirit, ei millään tavoin vertaile Tampereen ja Turun yliopistollisia keskussairaalapiirien tulevaisuuden optioita keskenään vaan keskittyy uuden Länsi-Suomen miljoonapiirin vahvuuksien selvittämiseen. Mainitsematta jää mm., että Tampereen yliopistollisella keskussairaalalla on Turkua laajemmat spesialiteetit. Mainitsematta jää myös, että Turku merkitsisi VSHP:n asukkaille yhä pitempiä ja vaivalloisempia matkoja hoitoon. Sen sijaan väitetään väärin, että Vaasa kuuluisi Turun intressipiiriin elämän eri osa-alueilla. Ainakin seutumme suomenkieliset tietävät varmasti, että sitoutumisasteemme sisämaahan päin on kaikkein vahvin.

Raportti ei kaihda tuomasta esille varsinaista syytä uuden miljoonapiirin luomiseen: kysymys on Turun yliopistollisen keskussairaalapiirin eloonjäämisen vahvistamisesta, jota VSHP:n mukaan liittyminen palvelisi. Tämän hinnaksi VSHP:lle myydään kahta asiaa: 1) ruotsinkieliset palvelut taataan (nykyistä paremmin!), 2) Vaasan keskussairaalan asemaa luvataan jopa nostaa nykyisestä. Mainitsematta jätetään, että Vaasan keskussairaalan tasonnosto voi tapahtua vain piirimme kuntien yhä suuremmalla rahoituksella – Turunmaa ei tätä asiaa hoida. Silti mitään takeita tasonnostosta ei voida antaa sillä kaikki riippuu erikoislääkärien saatavuudesta. Mainittakoon, että onkologia on jo nyt vaikeuksissa lääkäripulan takia vaikka se on tavanomaisen keskussairaalatason ylittävä spesialiteetti. Vaikka VSHP vaihtaisi miljoonapiiriään, Turun yliopistollinen keskussairaala ei pysty kilpailemaan Tampereen yliopistollisen keskussairaalan kanssa mitä tulee ns. suppeiden erikoisalojen laajuuteen.

Palaan kysymykseen Seinäjoen varjoon jäämisestä. Myös tältä osin tarvitaan verifikaatiota, todisteita. Mitä on pyydetty, mitä ei ole saatu? Toimivatko Vaasa ja Seinäjoki vihamiehinä vai pyrkivätkö yhteistyöhön? Tästäkin kaivataan verifikaatiota. Kaikki tiedämme, että kahden riita ei ole koskaan yhden syy. Tässä haluan muistuttaa VSHP:n sisäisistä ja kohtalokkaista riidoista, jotka ovat koskeneet vuosikymmenten ajan niin Pietarsaarenseutua kuin Kristiinankaupunkia. VSHP:lla ei ole osoittaa, että se olisi kyennyt hoitamaan edes vastuualueensa sisäisiä kysymyksiä rakentavalla tavalla. VSHP on toiminut vain muodollisesti yhtenä sairaanhoitopiirinä, mutta jakautunut aina kolmeen intressiosaan.

Sairastavien asukkaiden vuoksi Seinäjoki-Vaasan akselia olisi
ehdottomasti vahvistettava, onhan keskinäinen saavutettavuus mahdollista vain yhden tunnin puitteissa. Peruskoululainenkin tajuaa, että yhdessä olisimme vahvoja eli voisimme ilman merkittäviä lisäkustannuksia lisätä spesialiteetteja ja vähentää tarvetta lähteä sen paremmin Tampereelle kuin Turkuunkaan.

Hyvä kysymys on, miten Vaasaan saadaan erikoistuvia ja erikoistuneita lääkäreitä. Raportti väittää, että tämän ratkaisisi miljoonapiirin vaihto. Tämä on emävalhe. Lääkäreiden koulutus on yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien asia. Yliopistot käyvät keskenään omaa armotonta kisaansa, jota sairaanhoitopiirit voivat korkeintaan tukea. Vaasan toimialajohtaja Kentala on tehnyt selväksi, että miljoonapiiriä ei tarvitse tämän takia vaihtaa.

Kielelliset perusteet? Seuraamalla vaikkapa Vasabladetin palstoja ei ole voinut välttyä siltä, että miljoonapiirin vaihto supistuu pelkäksi kielipoliittiseksi kysymykseksi. On tärkeätä selvittää, onko kysymys vain VSHP:n hallinnon vaateista vai myös sairastavien ihmisten vaatimuksista. Tiedän, että Tampere on satsannut potilaiden palvelemiseen ruotsinkielellä paljon eikä tietooni ole tullut systemaattisia väitteitä huonoista kielipalveluista. Journalistisesti ylen mielenkiintoinen kysymys on, että VBL ensin tuomitsi VSHP:n ehdotuksen miljoonapiirin vaihtamisesta, mutta RKP:n puoluetoimiston ilmeisen asiaan puuttumisen johdosta muutti kantansa vaikka asiassa ei noiden muutaman päivän välillä ollut tietenkään tapahtunut mitään uutta.

Vaasan vaatimus vertailevasta selvityksestä ennen päätöksentekoa miljoonapiirin vaihtamisesta. Edellä on jo monin tavoin perusteltu, miksi miljoonapiirin mahdollisesta vaihdosta on hankittava kunnon perustelut ennen päätöksentekoa. VSHP:n dokumenteista vaihdon perustelut eivät käy mitenkään ilmi. Kysymys on laajasti periaatteellinen, mutta myös käytännöllinen. Näistä syistä johtuen Vaasan – VSHP:n suurimpana maksajakuntana, on vaadittava perusteellista selvitystä vaihtoehdoista ennen päätöksentekoa.

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on suurten muutosten kourissa. Tavoitteena on entistä kustannustehokkaampi kokonaisjärjestelmä. Sen vuoksi myös VSHP:n on kyettävä todentamaan, että sen ehdottama miljoonapiirin vaihto tukee tätä tavoitetta. Myös uuden systeemin on perustuttava ennakoitavissa oleviin potilasvirtoihin. Sairaitten ihmisten perussysteemistä poikkeava valinnanvapaus hoitopaikan suhteen on hoitavan lääkärin taskussa ja nähdään selkeästi poikkeustapauksina. Järjestelmän tehokkuus heikkenee – ja kustannukset lisääntyvät - mitä enemmän peruskonseptista poiketaan.

Jos äidinkieli asetetaan ratkaisevaan asemaan parhaan ja lähinnä kotia olevan hoidon sijasta, haettakoon ratkaisu, jossa suomenkieliset suuntautuvat yliopistollisen keskussairaalahoidon osalta Tampereelle ja ruotsinkieliset Turkuun. Ei voi olla hyväksyttävissä, että Turku valittaisiin sillä perusteella, että ruotsinkielisten palvelut paranenisivat kun samanaikaisesti suomenkielisten palvelut merkittävästi heikkenisivät.

Pöpöpelko sairastuttaa

Vastikään nuori perheenisä kertoi, että päiväkoti oli kieltänyt tuomasta itse leivottuja pikkuleipiä päiväkodin yhteisölliseen tapahtumaan. Sanottiin, että kekkereihin saa tuoda vain kaupan paketissa olevaa syötävää. Perusteluna oli pöpöriski ja vastuukysymykset.

Haloo. Pikkuleivät ovat uunissa kypsennettyjä! Kotien hygieenisyys on parempi ja ruoka-aineiden kylmäketjut toimivat sitä paitsi huomattavasti paremmin kuin kymmeniä vuosia sitten. Myrkyttämistäkö tässä pelätään?

Kieltoa voi kutsua jo hysteriaksi. Jos päiväkodissa olisikin ruokarajoitteisia lapsia, niin miksi kaikki muut pitää panna kiellosta kärsimään? Eikö yhteisessä tapahtumassa voisi olla vanhempien tehtävä katsoa, mitä heidän lapsensa saavat ja eivät saa syödä?

Kieltämällä vanhempia omakätisesti valmistamasta tarjottavaa yhteisiin tapahtumiin heikennetään potentiaalia, jonka varassa yhteisöllisyys joko kehittyy tai ei kehity. Kautta aikain yhdessä ateriointi ja nyyttikestit ovat olleet verrattomia keinoja viihtyä yhdessä.

Hysteria ei koske pelkästään päiväkoteja vaan on levinnyt moniin muihinkin organisaatioihin. Pöpöpelkoa koskeva suhteellisuudentaju näyttää heikkenevän sitä mukaa kuin ruuanvalmistus siirtyy hienoihin laitoskeittiöihin. Byrokraattiset hysteerikot ovat mielestäni vastuussa siitä, että tappavat arvokkaita yhteisöllisyyden ituja.

Tätä menoa ei kestä kauankaan kun lailla kielletään omatekoisen syötävän satunnainen myynti toreilla, tapahtumissa ja myyjäisissä kokonaan. Miten myös nyyttikestit pysyttäisiin lailla lopettamaan kokonaan, sitä varmaan jo tosissaan mietitään. Yhtään ei paina vaa’assa, että hysteerinen hygieenisyysintoilu heikentää lastemme luontaista vastustuskykyä. Lisääntyvät allergiat ja ruokarajoitteet hoidetaan lääkkeillä.

Kokkolan asuntomessut - esteitä ja yksi-ilmeisyyttä

Asuntomessujen perusidea pysyy samana: tavoitellaan ns. hyvien käytäntöjen esittelyä sekä ideoita ja vaihtoehtoja niille, joille rakentaminen on ajankohtaista. Noin 140.000 ihmistä käy vuosittain asuntomessuilla lähinnä haaveilemassa. Asuntojen määrä Suomessa kasvaa noin 20.000:lla vuosittain. Asuntoja on nyt noin 2,7 miljoonaa ja asuntokuntia on noin 2,5 miljoonaa. Yksinasuvien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Heitä on noin miljoona kun taas asuntokuntia, joissa asuu enemmän kuin kaksi henkilöä on vain noin 660.000. Näistä asuntoja, joissa on neljä tai enemmän asukasta on vain noin 370.000. Nämä taustatiedot ovat mielenkiintoisia kun arvioidaan asuntomessujen tarjontaa. Tarjonta kohdistuu nimittäin etupäässä perheellisille.

Olen käynyt asuntomessuilla ensimmäisistä Lahelan asuntomessuista (1970) lähtien, joitakin välivuosia lukuun ottamatta. Asuntomessujen monimuotoisuus on kuin muisto vain. Muodista on tullut yhä enemmän yhtenäistävä tekijä. Kun valkoinen ja harmaa ovat muotia, niin myös rakennetaan ja sisustetaan. Yksi-ilmeisyys käsittää nykyisin myös ulkotilan. Kokkolan asuntomessuihin virittäydyimme Vaasan vammaisneuvoston kanssa osallistumalla esteettömyysseminaariin. Ikävää, mutta juuri esteettömyyden huomioimisessa jättäisin Kokkolan asuntomessut jopa luokalle.

Voi olla, että Kokkolassa olemme ensimmäistä kertaa nähneet asuntomessut, joissa merellisyys tarkoittaa vain meren näkemistä. Kokkolassa messualue on rakennettu meren rantaan pääosin täyttömaalle. Alue on tasamaata kunnes katse kiinnittyy rannimmaisiin ja kaikkein kalleimpiin tontteihin. Tällöin huomataan, että rantatonttien rannat ovat varsin korkeat ja jyrkät ja ne on päällystetty kulkukelvottomilla pyöreillä kivillä. Rantaan – oikeammin pelkästään laitureille - pääsee vain pitkiä portaita pitkin. Jos lapsi lähtee näillä tonteilla juoksemaan karanneen pallonsa perässä, hän on hengenvaarassa. Rantatonttien asukkailla ei toivottavasti ole leikki-ikäisiä lapsia eikä sellaisia tuttavia, joilla on pieniä lapsia. Toivottavaa on myös, ettei heidän tuttavapiirissään ole huonopolvisia ikääntyneitä ihmisiä. Miksi rannan pengerrystä ei tehty loivemmaksi ja turvattu kulkumahdollisuutta veden ääressä?

Kun rannan puoli on nyt katsastettu, arvioikaamme talojen sisääntuloja tällä tasaisella alueella. Kokkolan asuntomessuilla päästäkseen omakotitalon eteiseen joutuu selviytymään jopa 8-9 portaasta. Portaat jatkuivat myös lukuisilla terasseilla ja talojen sisätiloissa. Lisäksi askelmien syvyydessä oli säästetty, porrasvälit olivat pääosin liian korkeat, eivätkä aina edes vakiot. Useat hyväjalkaisetkin kompastelivat erittäin korkeisiin kynnyksiin. Ovatko määräykset muuttuneet vai onko kysymys vain jostakin teknisestä innovaatiosta?

Pihasuunnittelussa muotia näyttää olevan helppohoitoisuus eli kivetetty ala ja valmiiden polkujen määrä lisääntyy samoin kuin alan, joka on katettu esim. kulkukelvottomilla kiviasetelmilla. Pihoista tulee mieleen julkiset puistot, joista nautitaan vähän kuin taideteoksesta. Pihoilla ei voi harrastaa juuri mitään.

Kaikilta asuntomessuilta löytyy tuo ökytalojen osasto. Niin nytkin. Kun on nähnyt yhden talon, on nähnyt kaikki. Syntyy ajatus, että näissä taloissa vain rentoudutaan ja vedetään lonkkaa. Viimeistelty ulkotila vahvistaa tätä käsitystä.

On ällistyttävää, että mediassa saa toimituksellista palstatilaa tekstit, joissa ei kiinnitetä mitään huomiota asumisen toiminnallisuuteen. Sopulilauma on päättänyt nostaa esille esim. kohteen, jossa keittiö on yläkerrassa! Läheskään kaikissa asunnoissa alakerta ei täytä ns. selviytymiskerroksen kriteerejä sillä useista puuttuu makuuhuone. Kummajaisia löytyy yläkerroistakin kun suihku on unohtunut tai kun neljälle makuuhuoneelle tarjoillaan vain yhtä yhteistä ahdasta kylpyhuonetta. Isoissakin asuntojen säilytystiloissa on säästetty. Minne mahtuvat eri harrastusvälineet, vaatteet ja esineet, joita kodit ovat tulvillaan?

Ettei tämä messuarvio menisi pelkäksi marinaksi nostan esille edes yhden ilahduttavan asian. Useamman sukupolven rinnakkaisasumista on lähdetty vähitellen elvyttämään. Toivon, että tulevilla asuntomessuilla tähän kiinnitetään lisääntyvää huomiota.

Silokalliot sielunmaisemana

Lapsuuden kesämaisemat tekevät jokaisen ihmisen mieleen lämpimän ja pysyvän pesän. Esimerkiksi myöhempiä kauneus-kokemuksia tulee verratuksi varhaisempiin. Itselleni on käynyt niin, että kesämaisemista parhaimmat ovat veteen – järveen tai mereen – laskeutuvat silokalliot. Mikään ei voita loikoilua lämpimillä silokallioilla myöhään kesäiltoina kun aurinko jo on painumassa mailleen. Tai uimahyppyjä kallioilta. Tai lapsuusperheemme uimaretkien kahvi-ja mehutuokioita silokallioilla.

Olen joutunut pois juuriltani ja elänyt jo vuosikymmeniä kesät kivisillä rannoilla. Kun aikoinaan näille rannoille asetuin, olin suorastaan hädissäni. Kahdesta syystä. En voinut erottaa mitään kaunista karuissa ja päättymättömissä kiviröykkiöissä. Kävely ja uimaan pääsy kivisillä rannoilla oli melkein mahdotonta.

Mieleni on hieman rauhoittunut sen jälkeen kun hankimme kesäpaikan Merenkurkun kivisiltä rannoilta. Kun sisämaan järviltä kotoisin ollut kummitätini tuli tänne kylään ensi kerran 20 vuotta sitten hänkin hämmästeli kivien paljoutta. Nukuttuaan yön ja varhain herättyään hän oli istuskellut pitkään rantasaunan rappusilla. Aamupalalla hän totesi:” Olisi tämä merimaisema aika tylsä ilman noita kiviä”.

Tämä diplomaattinen lausahdus sai aivoissani päälle aivan uuden vaihteen. Halusin ottaa haasteen vastaan ja tutkia, voisinko myös minä nähdä kauneutta noissa kivissä, joita joka vuosi nousee merestä lisää näkyviin. Olen onnistunut, melkein.

Minulta ei puutu mitään. Näin koen ja elän täällä rannallani. Vaan annas olla kun lähden matkalle ja pääsen taas näkemään, makaamaan tai nojaamaan silokallioilla! Humallun näkemästäni uudestaan ja uudestaan. Ääneenkin tulee lausutuksi.

Tänä kesänä matkailimme mieheni ja kahden lapsenlapsemme kanssa Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla. Yritin tartuttaa kokemaani silokallioiden suloa matkakumppaneihini. Kotiin tullessaan lapset olivat ensimmäisenä kommenttinaan tuoneet esille isoäidin toistuvat, silokallioita koskeneet ylistykset. Hieman kummeksuenkin sillä silokalliot eivät ole heidän sielunmaisemaansa.

Itä-länsi-ottelu

Luin tänään artikkelin, jossa todisteltiin, että ihmisrotujen välillä ei oikeastaan ole mitään geneettisiä eroja. Olipa nahkamme minkä värinen tahansa, tämä siis pitäisi paikkansa. Afrikassa gorillojen välillä olisi suurempia eroja kuin maapallon eri puolilla asuvien ihmisten välillä.

Eroja ja yhtäläisyyksiä – niitä me ihmiset kaiken aikaa etsiskelemme esimerkiksi perheemme ja jälkeläistemme keskuudessa. Laajempaa perspektiiviä saa kun matkailee tai asuu eri puolilla Suomea ja maailmaa. Suomessa erot lännen ja idän välillä näyttävät edelleen olevan melko suuret joskin varmaan vähenemään päin jos muuttoliike lisääntyy.

Vaasassa asuva tyttäreni ilmestyi tänään meille ja totesi, että kyllä ne karjalaiset asiakkaat sitten ovat helppoja ja iloisia. Siis tunnistettavasti erilaisia! Lieneekö länsisuomalainen ihminen enemmän tosikko ja pidättyväinen. Omat mausteensa soppaan tuo, että länsirannikolla on tuo ruotsinkielisten ankkalammikko omine sisäisine sääntöineen. Tavataan sanoa, että ellet ole ”född tai gift med” niin kielimuurin yli sinne ei pääse. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että tämä pitää melko hyvin paikkansa.

Länsi-Suomessa myös suomenkieliset ovat paljon pidättyväisempiä kuin ihmiset Itä-Suomessa. Muualta tuleviin suhtaudutaan Länsi-Suomessa epäillen. Tämän olen jälleen kerran kokenut vahvasti Vaasan uuden kaupunginjohtajan rekrytoinnin yhteydessä. Sitä, että on leikkinyt pienenä vaasalaisella hiekkalaatikolla, arvostetaan ylipaljon. Paikalliset verkostot ovat sitä vahvemmat, mitä aikaisemmin ne on luotu. Mutta eihän pelkästään se riitä jos ja kun halutaan kaupunkina saavuttaa painoarvoa maailmalla.

Länsisuomalainen ”vakaa” ihminen suhtautuu epäilevästi myös vilkkaisiin ja temperamenttisiin ihmisiin. Ajatus kai kulkee siihen malliin, ettei sellaisia ihmisiä voi ottaa ihan vakavasti. Kysymys on myös osin täysin perusteettomasta pohjalaisesta uhosta.

Miten pysähtyneisyys ihmissuhteissa sitten käy yksiin sen kanssa, että alueemme haluaa olla dynaaminen menestyjä? Ei mitenkään. Me tarvitsemme kehittyäksemme uutta verta ja ulkopuolisten arviointia. Me tarvitsemme ennen kaikkea avoimuutta ja vuoropuhelua. Sisäpiirien väliset hyväveliverkostot on paljastettava ja hankittava uusi luottamus kansalaisten ja yrittäjien yhdenvertaiseen kohteluun.

Tampereelle vai Turkuun?

Koko terveydenhuollon ja siinä ohessa erikoissairaanhoidon tuleva rakenne on toistuvien uudistusehdotusten kohteena. Kun päätökset siirtyvät, epävarmuus lisääntyy. Vaasan keskussairaalan yliopistollinen keskussairaala on Tampere. Vaasa on toiseksi kauimpana yliopistollisesta keskussairaalasta. Siksi lääkkeeksi ei voi missään tapauksessa sopia, että lähdettäisiin hakeutumaan entistä kauemmaksi eli Turkuun.

Tällaista ratkaisua ilmeisimmin nyt ponnekkaasti valmistellaan sekä Turussa että Vaasan sairaanhoitopiirissä. Kieliperusteella yritetään mitätöidä lisääntyvä matka-aika ja entistä hankalampi matkanteko. Junalla Vaasasta Turkuun kestää pitempään kuin Helsinkiin, lisähaittana on ylimääräinen junanvaihto. Matkalla vielä ohitetaan meitä lähempänä oleva yliopistollinen keskussairaala! Nauraisin, ellei itkettäisi.

Turun yliopistolliselle keskussairaalalle sopisi varmistaa väestövastuunsa Vaasan sairaanhoitopiirin avulla. Palkkioksi tarjottaneen mahdollisuutta säilyttää Vaasan keskussairaalan taso pitkälle tulevaisuuteen. Kuinka kauan ja millä hinnalla, siitä ei puhuta. Jos skaalaetua ei kyetä käyttämään hyväksi, a-hinnat karkaavat täällä käsistä. Maksajina ovat tietenkin Vaasan sairaanhoitopiirin kunnat.

Sairaitten ihmisten kannalta kaikkein tärkeintä on saada asianmukainen ja laadukas hoito oikea-aikaisesti. Nyt kun Seinäjoki kuuluu jo samaan työssäkäyntialueeseen kuin Vaasa (80 km on työn vastaanottovaatimus), on mitä luontevinta tavoitella ensisijaisesti sellaisia erikoissairaanhoidon työnjakoratkaisuja, joiden avulla kummankin maakunnan sairaat ihmiset saavat laadukkaan hoidon edes jommasta kummasta sairaanhoitopiiristä, Keski-Pohjanmaatakaan unohtamatta. Työnjaosta sopiminen on enemmän kuin yhteistyö. Toimimalla ”kuin” yhdessä voimme hoitaa sairaudet pitemmälle omalla alueellamme kun yhteinen väestöpohjamme antaa mahdollisuuden skaalaetuihin.

Hevoskyydin ajoista käsitys palvelujen saatavuuden mittaamisesta kilometreinä on menettämässä merkitystään. Matka-aika on olennaisempi kysymys kuin kilometrit. Jossakin menee kuitenkin raja.

Terveydenhuollon teknologian kehittäminen on tuonut tullessaan yhä kalliimmat investointitarpeet, sairaanhoidollinen osaaminen on pirstoutunut yhä pienempiin erikoisaloihin, tehokkaan lääkehoidon ansiosta avohoidon mahdollisuudet ovat yhä paremmat. On päivänselvää, että uudessa tilanteessa väestöpohjien täytyy olla aiempaa suuremmat jos haluamme pitää terveydenhuollon menot kurissa. Turku on Vaasasta käsin kuitenkin todella väkinäinen ratkaisu. Sen tajuaa kyllä jo karttaa katsomalla. Siksi katseemme on oltava ennen kaikkea Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien kanssa toteutettavassa työnjaossa. Tampereelle ”Erva-alueena” ei ole vaihtoehtoa.

Taikametsän valtaus

Taikametsä vai uusia asuinrakennuksia? Kaupunginhallitus äänesti ja päätti, että asuintalot vievät voiton – nykyisen asemakaavan mukaisesti. Teeriniemen ns. Taikametsä on syntynyt toistaiseksi rakentamattomien asuintonttien alueelle.

Annan lähtökohtaisesti suuren arvon sille, että kansalaiset ilmaisevat reippaasti mielipiteensä. Päättäjiltä vaatii Vaasan oloissa paljon rohkeutta ja hyviä perusteluja, että he eivät lähde muitta mutkitta 700 adressin allekirjoittajan matkaan.

Vaikka meitä niukan enemmistön päättäjiä on julkisuudessa jo ehditty haukkua ikivanhoiksi kääviksi ja ties miksi, haluan omalta osaltani tuoda esiin joitakin päätökseeni vaikuttaneita tärkeitä näkökohtia. Asian kaupunginhallitukselle esitellyt vt. toimialajohtaja on kolmen pienen lapsen äiti. Tämän mukaisesti kaupunginhallitus myös päätti. On ikärasismia väittää, että päättäjien ikä olisi vaikuttanut asiassa. Kokemus kaupunkisuunnittelussa toki vaikutti.

Teeriniemenkatu on Teeriniemen pääkatu, joten on pläkkiselvää, että juuri sen ääreen on kaavoitettu tehokkaimmin. Teeriniemenkatua kulkee myös alueen ainoa bussi ja Taikametsän vieressä on alueen ainoa kauppa. Mitään uutta aluetta ei kaavoitettaisi niin, ettei em. näkökohtia otettaisi huomioon eli metsän paikka ei voi olla pääväylään rajoittuvassa korttelissa ellei kysymyksessä ole alueet toisiinsa yhdistävistä viherväylistä tai suojelualueesta.

Teeriniemen koulun ympäristö on vehreää ja ylellisen väljää aluetta. Sen saatoin todeta jälleen kerran kun kiersin ko. koulun. Omat lapseni ovat varttuneet juuri tällä samalla, virikkeitä täynnä olevalla alueella. Taikametsästä ei silloin tiedetty mitään vaan liikuttiin joustavasti sähkölinjan alla ja monilla muilla vihreillä alueilla joita Teeriniemellä on todella runsaasti.

Teeriniemellä kuten muissakin kouluissa oppilaille on osoitettu määräysten mukainen aidattu alue välitunteja varten. Tämä on sitä tärkeämpää, mitä pienemmistä koululaisista puhutaan. Teeriniemellä ko. tarkoitukseen tarkoitettu alue näytti aika hylätyltä eli kehittämiskelpoiselta. Kun toimitaan aidatulla alueella, oppilaiden valvonta helpottuu. Pelataan riskillä jos välituntien vietto siirretään aitaamattomalle alueelle kuten Taikametsään. Taikametsän säilyttämisen perustelut eivät ilmeisimmin lähdekään koulun oppilaiden tarpeista vaan laajemmista perusteluista.

Päättäjille on kerrottu, että lapset eivät nykyisin käytä Teeriniemen koulun ympärillä olevaa laajaa viheraluetta koska se ei ole tarpeeksi kiinnostava. Tapaus Taikametsä totta kai herättää päättäjät tarkemmin pohtimaan, mitä vikaa on viheralueeksi kaavoitetulla alueella ja miten puutteellisuudet voidaan korjata ja lasten viihtyvyys taata. Toisaalta kautta aikojen lapset ovat olleet eniten kiinnostuneet ”kielletyistä” alueista. Kaavoitusmerkintää muuttamalla tätä ilmiötä ei pystytä eikä ole tarvetta muuttaa.