Kielikysymykseen Suomessa liittyy ne monet privilegiot ja järjestelyt, joita ruotsinkielisillä on kieleen perustuvilla syillä. Unohtaa ei saa myöskään RKP:n poliittista valtaa, joka perustuu ja pysyy pystyssä vain ja ainoastaan kielipolitiikan avulla. Asia tulee varsin näkyväksi täällä Vaasassa ja Pohjanmaalla koska enin osa ruotsinkielisistä äänestää RKP:tä.
Pitäisi keskustella kohtuullisuudesta. Sen ymmärtämiseen numerot auttavat. Ruotsinkielisiä sanotaan olevan noin 5,3 %. Rekisteröintikäytäntö on se, että kaksikieliset ovat mukana tuossa luvussa. Kun tämä huomioidaan, puhutaan ehkä 2-3 % todellisesta kielivähemmistöstä. Nämä asuvat Ahvenanmaalla ja hajallaan rannikon ruotsinkielisissä tai kaksikielisissä kunnissa.
Mikä on 5 % oikeus on 95 %:n velvollisuus. On absurdi ajatus ja matemaattinen mahdottomuus, että kieliryhmät voisivat olla omakielisten palvelujen suhteen yhdenvertaisessa asemassa koko maassa – ihmisinä sitä tietysti kyllä olemme. Jos perustuslakiamme ja kielilakiamme tulkitaan suomenkielisiä nykyiseen tapaan näin ylirasittavasti, on ruotsinkielisille annettu ehdottomasti liian suuret lupaukset. Tämä seikka on tunnustettava. Tässä tapahtumaketjussa ovat kaikki suuret puolueemme olleet mukana, joten myös muutoksen olisi lähdettävä sieltä eikä pikkupuolueilta. Viittaan tässä yhteydessä maahanmuuttopolitiikkaan; hallituspuolueet eivät olleet vaaleista toiseen halukkaita keskustelemaan ko. aiheesta.
Kun kielilakia uudistettiin eduskunta-aikanani komiteatyön pohjalta, aiheesta ei käyty minkäänlaista keskustelua ryhmässä eikä juuri istuntosalissakaan tai julkisuudessa. Jos keskusteltiin, väitettiin virheellisesti, että suomenkielisille ei tule velvoitteita lisää. Tein kielilakiin rinnakkaislakialoitteen, ja mm. ehdotin, että kaksikieliseksi tulisi voida rekisteröityä. Juuri kaksikieliset ovat kaikkialla äänekkäimmin vaatimassa lisäoikeuksia ruotsinkielisille. Kielikysymys ei ole heille palvelukysymys vaan pelkkä periaatekysymys. Snobbailustakaan ei ole ollut puutetta, me pakkoruotsin läpikäyneet kun emme puhu riittävän hyvää ruotsia. Kaksikieliset ovat niitä ruotsinkielisiä, joiden kanssa suomenkieliset poliitikot pääasiassa seurustelevat.
Suomen itsenäisyyden aikana suomi ja ruotsi ovat koko ajan olleet kansalliskielemme. Tästä määrittelystä ei voi johtaa vain yhtä keinoa turvata kielellisten palvelujen saantia vähemmistökielellä. Kesti peruskoulu-uudistukseen saakka ennen kuin luotiin ”pakkoruotsi” koko ikäluokalle. Vaikka ruotsi on vapaaehtoinen yo-kirjoituksessa, on ”pakkoruotsi” lisätty korkeakoulututkintoihin vasta jonkin aikaa sitten. Viime mainittu uudistus tuli puskasta vailla näkyvää julkista keskustelua tai kyseenalaistamista. Em. käytännöstä tulee luopua. Mitä tulee valtion virkamiesten ruotsinkielen taitoon, on mielestäni palattava erillisiin kielitodistuksiin. Kielilain käsittelyn aikana pidettiin esillä, että on palveluyksiköiden pomojen asia huolehtia siitä, että riittävät kielelliset palvelut annetaan.
En voi hyväksyä ajatusta, että maassamme saa jatkua tila jossa vain RKP saisi puhua ja toimia kielipoliittisissa kysymyksissä. Jokin on peruuttamattomasti muuttunut tämän maan kielipoliittisessa ilmapiirissä. Tämä kannattaisi noteerata. Oli pelkkää sattumaa, että ns. Keski-Pohjanmaan kysymys laukaisi nyt kuumentuneen keskustelun. ”Räjähdys” oli joka tapauksessa tuloillaan siksi, että mitta alkaa olla täysi.
Lääkkeeksi ei mielestäni pidä tarjota, että aiheesta ei puhuta tai että ”mikään ei muuttua saa”. Kielipoliittisen keskustelun palauttaminen tabun verhon taakse vain kärjistäisi vastakkainasettelua entisestään. Niin, ja lisäisi populismin vaaraa. Asiaa pitää voida lähestyä aiheeseen syventyen ja asiallisesti. Vaalien läheisyys jopa haastaa meidät siihen. Täytyy mielestäni ymmärtää, että kysymys ei ole nyt pelkästään vaaliteemasta vaan aiheesta, josta kansa keskustelee lisääntyvällä voimalla siihen saakka kunnes muutoksia suomenkielisten kielitaakkaan saadaan aikaiseksi.
Sanon suomenkielisten siksi, että tilannetta ei pidä lähteä vertaamaan ruotsinkielisten kieliopintoihin. Valtaväestön kielen oppimiselle kaikkialla maailmassa luulisi olevan korkeat motiivit siitä riippumatta, mikä vähemmistökieltä puhuu äidinkielenään. Se, että kuulee suomea puhuttavan lähes kaikkialla Suomessa, helpottaa kielen omaksumista. Näin ei ole ruotsin laita meillä suomenkielisillä. Ruotsinkieliset kestävät laajemman kieliohjelman siksi, että heidän äidinkielensä tukee mm. saksan ja englannin oppimista. En voi esim. millään allekirjoittaa sitä ajatusta, että suomenkielisten tulisi ensin opetella ruotsi, että saavuttaisivat saman lingvistisen tuen. Suomenkielisten (koko ikäluokkana) ei tule käyttää kieliopintoihin varaamaansa aikaresurssia toisen marginaalikielen opiskeluun vaan maailmankielten opintoihin. Keskusteluun on otettava mukaan myös lisääntyvän ulkomaalaisväestön erivapaudet toisen kansalliskielen opiskelusta.
Etenkin Paavo Lipponen on julkisissa puheenvuoroissaan perustellut pakkoruotsia menneisyydellä. Nuoret odottavat, että perustelemme asiat nykyisillä ja tulevilla tarpeilla. Ei esim. pidä paikkaansa, että ruotsi enää olisi skandinaavisen yhteistyön pääkieli. Yhä useammin puhumme englantia skandinaavisten tuttaviemme kanssa ja erilaisissa tilaisuuksissa. Näin tekevät myös ruotsalaiset. Paluuta enempään ruotsiin pohjoismaisessa yhteistyössä ei ole.
Ei myöskään pidä paikkaansa, että edes 95 %:lle syötetty pakkoruotsi antaisi riittävät valmiudet palvella ruotsiksi – siitähän Keski-Pohjanmaan ratkaisussakin oli oikeastaan kysymys. Mielenkiintoista on myös, ettei KP-ratkaisussa haluttu tarttua siihen ajatukseen, että todellisen kaksikielisen Suomen aluetta olisi lähdetty laajentamaan nykyisestä. Päinvastoin: ruotsin asema vain alueellisena kuriositeettina vahvistui. Tehty ratkaisu siis entisestään heikentää pakkoruotsin perusteluja.
Olen seurannut kielipoliittista keskustelua myös RKP:ssa. Muissa puolueissa olisi hyvä olla siitä perillä. Olkoon RKP:n viralliset kannanotot mitä tahansa, sielläkin ollaan montaa mieltä keinoista, joilla ruotsinkieliset palvelut turvataan. Lisääntyvää ymmärtämystä saa mm. ajatus ns. vähemmistökielen asemasta. Monet jo siellä ymmärtävät senkin, että vapaaehtoinen kielenopiskelu tuottaa paremman tuloksen kuin huonosti motivoitu pakko-opiskelu. No, voi olla, että ulkoinen uhka nyt tiivistää rivejä RKP:ssa.
Maanantain 4.10.2010 Demarissa päiviteltiin, kun ”haima”-sanaa ei osattu kääntää. Se kertoo oikein hyvin, miten typerä käytäntömme on. Kaksikielisillä alueilla ammatilliset ja korkeakouluopinnot on eroteltu omiin kielipilttuisiinsa. Jos kaksikielisiä oppilaitoksia on, opetus ei kuitenkaan tapahdu kaksikielisesti. Jos haluamme ihan vakavasti ottaen turvata kielipalvelumme, miksi opetus ei ole opintojen tässä vaiheessa jo kaksikielistä? Miksi hukkaamme tämän arvokkaan potentiaalin ja sijaan tyrkytämme lisävelvollisuuksia suomenkielisillä alueilla asuville?
RKP on tehnyt kaikilla rintamilla jo vuosikymmenet työtä ns. Taxellin mallin puolesta, ja saavuttanut tuloksia eli yksikielisesti ruotsinkielisten pilttuutteen määrä on lisääntynyt kaksikielisten ratkaisujen kustannuksella. Tämä politiikka lyö korville päätavoitetta sillä suomenkieliset eivät pääse käyttämään ruotsinkieltä arjessa vaikka ruotsin opintoihin on pakotettu.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
torstai 23. syyskuuta 2010
Oikeustaju horjuu paska-asioissa
Omaatuntoa ympäristönsuojelussa hoidetaan Suomessa niin, että kaupunkilaisille kesämökin omistajille langetetaan pakko rakentaa omat jätevedenpuhdistamot kun taas naapurin maanviljelijät saavat lannoituksen nimissä levittää paskaa pelloilleen vapaasti. Mökkiväen osalta ei ole ollenkaan otettu huomioon todellisia päästöjä eli osa-aikaista mökin käyttöä.
Vähemmistönä ovat sitten vielä mökkien mummot, joiden katsotaan kärsivän reformista eniten. Sitä varten on perusteilla ikärajaan ja sosiaalis-taloudellisen aseman huomioivat poikkeukset. Nämä koskisivat siis vain kunnan vakinaisia asukkaita. Ettei virkamiehistä tulisi pulaa, siitä vaan nyt tilaamaan lausuntoja sossulta…
Voiko haja-asutuksen jätevesireformi mennä enemmän pieleen? Ei voi. Jos ympäristön suojelu on lähtökohta, sen pitää tietenkin säädellä myös sitä, mitä toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi käytetään. Kaikenlaisten sosiaalisten rönsyjen lisääminen ratkaisuihin siirtää painopistettä pois ympäristönsuojelusta.
Hulluuden huippu on, että tekniset ratkaisut eivät ole sellaisia, että kallista investointia (jopa 10.000 €) voitaisiin pitää ympäristön kannalta hyödyllisenä. Tässä tulee mieleen tuo digipakko. Meiltäkin on roudattu jo monta epäkelpoa digiboksia kaatopaikalle. Mieleen tulee myös älyttömyys, että kaikki Suomessa kuolevat isot elikot on roudattava destruktiolaitokseen Honkijoelle. Miksi hyväksymme tällaiset ylilyönnit tuosta vain? Kenties siksi, että päättäjät vetoavat EU-direktiiveihin. Mutta eihän tuollainen vastaus riitä. Tarvitaan itse asiaa koskeva vastaus.
Pienpuhdistamoja koskevasta uudistuksesta on hyvää vauhtia tulossa kaupunkilaisten mökkiläisten rangaistusinvestointi. Kansainvälisillä areenoilla voidaan sitten sopivasti kehuskella, että homma on hanskassa. Ja maatalous jatkaa päästöjään kuten ennenkin …
Vähemmistönä ovat sitten vielä mökkien mummot, joiden katsotaan kärsivän reformista eniten. Sitä varten on perusteilla ikärajaan ja sosiaalis-taloudellisen aseman huomioivat poikkeukset. Nämä koskisivat siis vain kunnan vakinaisia asukkaita. Ettei virkamiehistä tulisi pulaa, siitä vaan nyt tilaamaan lausuntoja sossulta…
Voiko haja-asutuksen jätevesireformi mennä enemmän pieleen? Ei voi. Jos ympäristön suojelu on lähtökohta, sen pitää tietenkin säädellä myös sitä, mitä toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi käytetään. Kaikenlaisten sosiaalisten rönsyjen lisääminen ratkaisuihin siirtää painopistettä pois ympäristönsuojelusta.
Hulluuden huippu on, että tekniset ratkaisut eivät ole sellaisia, että kallista investointia (jopa 10.000 €) voitaisiin pitää ympäristön kannalta hyödyllisenä. Tässä tulee mieleen tuo digipakko. Meiltäkin on roudattu jo monta epäkelpoa digiboksia kaatopaikalle. Mieleen tulee myös älyttömyys, että kaikki Suomessa kuolevat isot elikot on roudattava destruktiolaitokseen Honkijoelle. Miksi hyväksymme tällaiset ylilyönnit tuosta vain? Kenties siksi, että päättäjät vetoavat EU-direktiiveihin. Mutta eihän tuollainen vastaus riitä. Tarvitaan itse asiaa koskeva vastaus.
Pienpuhdistamoja koskevasta uudistuksesta on hyvää vauhtia tulossa kaupunkilaisten mökkiläisten rangaistusinvestointi. Kansainvälisillä areenoilla voidaan sitten sopivasti kehuskella, että homma on hanskassa. Ja maatalous jatkaa päästöjään kuten ennenkin …
perjantai 17. syyskuuta 2010
Vesijärven rannoilla
Asuin lähes viisi vuotta 1970-luvulla Lahdessa. Vain harvakseltaan olen käynyt tässä entisessä kotikaupungissani, jossa muun muassa synnytin toisen lapseni. Paljon on kaupunki muuttunut. Ansaitsisi tulla tutkituksi perin pohjin uudestaan, missä täällä oikein mennään.
Kuten kuka tahansa turisti, katselen Lahtea nyt sellaisen turistin silmin, joka tuodaan tänne seminaariin kahdeksi vuorokaudeksi. Majoitun keskikaupungin hotelliin ja huomaan lähes ahdistuvani tiiviistä rakentamistavasta ja betoniviidakosta, joka ei salli nähdä ”pitemmälle”. Tässä Cumulus-hotellin juurella oikein mietin, mahtaako arkkitehdin nimeä enää kukaan haluta muistaakaan. Kohtalaisen kapea katutila, korkeat rakennusmassat sen molemmin puolin, kadun ylittävä, leveä kuluaari. Tätä enemmän ehkä vaivaa, että katutason tiloja on uhrattu toisarvoisille tai umpimielisille toiminnoille kuten lastausalueiksi ja autohalleiksi. Tällaisen tilan välissä keskellä kaupunkia on sitten hotellini vaatimaton sisäänkäynti.
Tuon täydellisenä vastakohtana turisti tulee nirvanaan lähestyessään Vesijärven rantaa ja Sibelius-taloa. Lahti on onnistunut mielestäni täydellisesti rantansa valloittamisessa sekä turistien että kaupunkilaisten käyttöön. Ranta on suunniteltu huolellisesti ja tilat yhdistyvät toisiinsa saumattomasti. Tuossa menee äiti lastensa kanssa, tuossa pojat skeittaavat, tuossa vaimo kuljettaa miestään pyörätuolilla, tuossa on terasseja laivoissa ja rannalla. Aivan kateeksi käy. On päivän selvää, että viihtyisän rannan aikaan saaminen on vaatinut määrätietoisuutta ja paljon rahaakin. Päättäjän kielellä: keskittymistä toteuttamaan kaupungin imagolle mitä tärkein hanke.
Vaasassa rantahankkeet ovat toki alullaan, mutta monta askelta pitää vielä ottaa. Yhteistä tahtoa ei ole löytynyt riittävästi esimerkiksi Kalarannan tienoon saamiseksi olohuoneeksi. Muutama vuosikymmen sitten asiassa yritettiin edetä, mutta vastustus oli suuri. Vaasalaiset halusivat mieluummin säilyttää Kalarannan kalakaupan rakennuksen kuin lähteä luomaan uutta kokonaisuutta. Merellinen Vaasa ratkaisi ainakin tuolla erää, että sen ykkösolohuone sijaitsee torin tienoolla. Hyvä niin. Nyt tori ja kävelykatu ovat kunnossa.
Arkkitehtikilpailu järjestettiin v. 2006 sisäsataman ja yliopiston rannan välisestä alueesta. Nyt olisi välttämätöntä kääntää katse uudelleen myös Kalarannan puolelle. Emme voi saada aikaan Vaasan väestöpohjalla tiivistä olohuonetta koko rantaraitin matkalta. Meidän on kyettävä valitsemaan, mihin keskitämme voimamme. Jos asukkaiden nykyisiä mielihaluja arvostetaan, tärkein kohde on juuri Kalaranta. Tarvitaan paljon rohkeutta, että voitaisiin luoda uutta historiallisessa rannassa. Tässä olisi aihe uudelle arkkitehtikilpailulle.
Kuten kuka tahansa turisti, katselen Lahtea nyt sellaisen turistin silmin, joka tuodaan tänne seminaariin kahdeksi vuorokaudeksi. Majoitun keskikaupungin hotelliin ja huomaan lähes ahdistuvani tiiviistä rakentamistavasta ja betoniviidakosta, joka ei salli nähdä ”pitemmälle”. Tässä Cumulus-hotellin juurella oikein mietin, mahtaako arkkitehdin nimeä enää kukaan haluta muistaakaan. Kohtalaisen kapea katutila, korkeat rakennusmassat sen molemmin puolin, kadun ylittävä, leveä kuluaari. Tätä enemmän ehkä vaivaa, että katutason tiloja on uhrattu toisarvoisille tai umpimielisille toiminnoille kuten lastausalueiksi ja autohalleiksi. Tällaisen tilan välissä keskellä kaupunkia on sitten hotellini vaatimaton sisäänkäynti.
Tuon täydellisenä vastakohtana turisti tulee nirvanaan lähestyessään Vesijärven rantaa ja Sibelius-taloa. Lahti on onnistunut mielestäni täydellisesti rantansa valloittamisessa sekä turistien että kaupunkilaisten käyttöön. Ranta on suunniteltu huolellisesti ja tilat yhdistyvät toisiinsa saumattomasti. Tuossa menee äiti lastensa kanssa, tuossa pojat skeittaavat, tuossa vaimo kuljettaa miestään pyörätuolilla, tuossa on terasseja laivoissa ja rannalla. Aivan kateeksi käy. On päivän selvää, että viihtyisän rannan aikaan saaminen on vaatinut määrätietoisuutta ja paljon rahaakin. Päättäjän kielellä: keskittymistä toteuttamaan kaupungin imagolle mitä tärkein hanke.
Vaasassa rantahankkeet ovat toki alullaan, mutta monta askelta pitää vielä ottaa. Yhteistä tahtoa ei ole löytynyt riittävästi esimerkiksi Kalarannan tienoon saamiseksi olohuoneeksi. Muutama vuosikymmen sitten asiassa yritettiin edetä, mutta vastustus oli suuri. Vaasalaiset halusivat mieluummin säilyttää Kalarannan kalakaupan rakennuksen kuin lähteä luomaan uutta kokonaisuutta. Merellinen Vaasa ratkaisi ainakin tuolla erää, että sen ykkösolohuone sijaitsee torin tienoolla. Hyvä niin. Nyt tori ja kävelykatu ovat kunnossa.
Arkkitehtikilpailu järjestettiin v. 2006 sisäsataman ja yliopiston rannan välisestä alueesta. Nyt olisi välttämätöntä kääntää katse uudelleen myös Kalarannan puolelle. Emme voi saada aikaan Vaasan väestöpohjalla tiivistä olohuonetta koko rantaraitin matkalta. Meidän on kyettävä valitsemaan, mihin keskitämme voimamme. Jos asukkaiden nykyisiä mielihaluja arvostetaan, tärkein kohde on juuri Kalaranta. Tarvitaan paljon rohkeutta, että voitaisiin luoda uutta historiallisessa rannassa. Tässä olisi aihe uudelle arkkitehtikilpailulle.
lauantai 11. syyskuuta 2010
Perustuslain tulkinta on keltanokkien harteilla
Suomessa perustuslain tulkinta kuuluu eduskunnan perustuslakivaliokunnalle. Keski-Pohjanmaan maakunnan maantieteellisen suuntautumisen AVI-hallinnossa ratkaisi perustuslakivaliokunnan kanta ruotsinkielisten palvelujen turvaamisesta, joka lausunto kuuluu seuraavasti: ”Valiokunnan mielestä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että jos hallinnollisesti toimiva aluejako on mahdollista määritellä useilla vaihtoehtoisilla tavoilla, perusoikeuksien turvaamisvelvollisuus edellyttää, että niistä valitaan vaihtoehto, joka parhaiten toteuttaa kielelliset perusoikeudet., jonka mukaan alueen tulee suuntautua sinne, missä ruotsinkielinen palvelu on parhainta.”
Katsoin huvikseni, millaisista kansanedustajista perustuslakivaliokuntamme muodostuu. Valiokunnan 16 jäsenestä 13 istuu valiokunnassa ensimmäistä kauttaan! Puolet valiokunnan jäsenistä istuu myös eduskunnassa ensimmäistä kauttaan! Kolmesta valiokunnan konkarista yksi on ruotsinkielinen ja yksi naimisissa suomenruotsalaisen kanssa mikä seikka on syytä mainita vain siksi, että valiokunta koostuu muutoin aloittelijoista.
Monissa muissa maissa perustuslain tulkintatehtävä on annettu erityiselle perustuslakituomioistuimelle, mutta meillä siis vasta valtiomiesuraansa aloittelevat kansanedustajat hoitelevat homman. On vaikea ajatella, että eduskunta olisi huolehtinut ns. parhaat voimansa tulkitsemaan perustuslakia. Omasta eduskunta-ajastani muistan, että perustuslakivaliokuntaan haluttiin lähettää uusia kansanedustajia siksi, että he saisivat mahdollisimman nopeasti mahdollisimman laajan käsityksen siitä, millaisia asioita eduskunnassa käsitellään.
Perustuslakivaliokunnalla, olkoon koottu keistä tahansa, on tietysti kiistatta laillinen mandaatti tehtäväänsä tulkita perustuslakia. Mutta onko pääasiassa keltanokista kootulla valiokunnalla sitä asiantuntemusta, jota tuomioistuimeen verrattavaa valtaa käyttävältä elimeltä tulisi edellyttää? Tämä vastakysymys tulee esittää mm. professoreille Tuomas Ojanen ja Kaarlo Tuori, jotka ovat arvostelleet niitä poliitikkoja, jotka ovat kritisoineet perustuslakivaliokunnan tulkintaa nyt esille otetussa asiassa.
Ei olisi pahitteeksi, että ottaisimme naftaliinista ehdotuksen perustuslakituomioistuimen saamisesta myös Suomeen. Perustuslain tulkitseminen ei saisi olla politiikkaa, ei edes kielipolitiikkaa. On absurdi ajatus, että perustuslakivaliokunta voisi kokonaan välttyä politikoimasta, eduskunnassa kun on.
Katsoin huvikseni, millaisista kansanedustajista perustuslakivaliokuntamme muodostuu. Valiokunnan 16 jäsenestä 13 istuu valiokunnassa ensimmäistä kauttaan! Puolet valiokunnan jäsenistä istuu myös eduskunnassa ensimmäistä kauttaan! Kolmesta valiokunnan konkarista yksi on ruotsinkielinen ja yksi naimisissa suomenruotsalaisen kanssa mikä seikka on syytä mainita vain siksi, että valiokunta koostuu muutoin aloittelijoista.
Monissa muissa maissa perustuslain tulkintatehtävä on annettu erityiselle perustuslakituomioistuimelle, mutta meillä siis vasta valtiomiesuraansa aloittelevat kansanedustajat hoitelevat homman. On vaikea ajatella, että eduskunta olisi huolehtinut ns. parhaat voimansa tulkitsemaan perustuslakia. Omasta eduskunta-ajastani muistan, että perustuslakivaliokuntaan haluttiin lähettää uusia kansanedustajia siksi, että he saisivat mahdollisimman nopeasti mahdollisimman laajan käsityksen siitä, millaisia asioita eduskunnassa käsitellään.
Perustuslakivaliokunnalla, olkoon koottu keistä tahansa, on tietysti kiistatta laillinen mandaatti tehtäväänsä tulkita perustuslakia. Mutta onko pääasiassa keltanokista kootulla valiokunnalla sitä asiantuntemusta, jota tuomioistuimeen verrattavaa valtaa käyttävältä elimeltä tulisi edellyttää? Tämä vastakysymys tulee esittää mm. professoreille Tuomas Ojanen ja Kaarlo Tuori, jotka ovat arvostelleet niitä poliitikkoja, jotka ovat kritisoineet perustuslakivaliokunnan tulkintaa nyt esille otetussa asiassa.
Ei olisi pahitteeksi, että ottaisimme naftaliinista ehdotuksen perustuslakituomioistuimen saamisesta myös Suomeen. Perustuslain tulkitseminen ei saisi olla politiikkaa, ei edes kielipolitiikkaa. On absurdi ajatus, että perustuslakivaliokunta voisi kokonaan välttyä politikoimasta, eduskunnassa kun on.
tiistai 7. syyskuuta 2010
Turvataan yhdenvertainen hoitoon pääsy
Vaasalaiset ovat jo vuosikausia ihmetelleet miksi terveyskeskuslääkärille pääsyn nopeus riippuu siitä, millä alueella asuu. Nyt (Pohjalainen 7.9) asian otti esille myös johtava lääkäri Markku Sirviö. Hän kertoi, että ”terveyskeskuslääkärien kiintiöt on jaettu terveysasemille asukasmäärien mukaan. Ei oteta tarpeeksi huomioon, että iäkkäiden alueilla tarvitaan enemmän lääkäripalveluja kuin nuorten ja terveempien asukkaiden alueilla”.
Tässä jää kysymään, kenen pitäisi ottaa huomioon. Varmaankin niiden, jotka päättävät lääkäriresurssien jakamisesta eri terveysasemille. Eikö kysymys ole arvoista? Konkreettisesti on kysymys siitä, arvostetaanko yhdenvertaista hoitoon pääsyä riittävästi vai ei. Itse kuulun Kirkkopuistikon alueeseen enkä voi hyväksyä jonotilanteiden näin räikeitä eroja. Erityisesti PARAS-hankkeen aikana on puhuttu peruspalvelujen turvaamisesta suuremmissa hallintoyksiköissä. Kuten nähdään, kysymys ei ole vain resurssien määrästä vaan myös siitä, miten ne alueen sisällä jaetaan. Jos on lääkäripula, ongelman vaikutuksia on pyrittävä tasaamaan alueiden kesken. Lähtökohtaisesti mitä useampi erillinen jono, sitä vaikeampi kokonaisuutta on hallita.
Jonojen tasaaminen näyttäisi olevan ratkaistavissa jos alueiden väestörakenne ja terveyspalvelujen tarve tunnettaisiin nykyistä paremmin. Vanhusten määrien lisäksi kannattaisi selvittää myös alueen asukkaiden työterveydenhuollon kattavuus esim. kyselyllä. Laajasisältöinen työterveyshuolto vähentää painetta terveyskeskuslääkäreille. Vielä pitäisi huomioida alueen työttömien määrät kysyntää lisäävänä erityispiirteenä. Kysymys on suunnittelusta.
Terveydenhuollossa on tapahtunut ja tapahtuu jatkuvia rakenteellisia muutoksia, joiden läpivienti sitoo paljon voimavaroja organisaatiossa. Viittaan tässä mm. terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen muodostamiseen Laihian ja Vähänkyrön kanssa sekä terveyskeskuksen päivystyksen siirtymiseen keskussairaalaan (2012). Terveysasemaverkon uudelleen arviointi, mm. keskustan terveysasemien yhdistäminen ei enää sisälly taloussuunnitelmaehdotukseen edes vuodelle 2013.
Toistettu hokema ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” on hyvä. Suunnittelu on välttämätön toimintapa niin henkilöstön kuin asiakkaitakin ajatellen koska se vähentää epävarmuutta. Lakisääteisten suunnitelmien tekeminen sosiaali-ja terveysalalla lopetettiin, mutta eihän sen tarvinnut tarkoittaa, etteivät kunnat jatka suunnittelua omia tarpeitaan varten. Systemaattinen, pitkäjänteinen ja osallistava suunnittelu lisää luottamusta organisaation sisällä ja vähentää hapuilua päätöksenteossa.
Nykyisen tietoyhteiskunnan aikana suunnittelu on teknisesti huomattavasti helpompaa kuin aikana ennen tietokoneita. Suunnittelun aisaparina on seuranta. Näyttää siltä, että myös seurannan ja raportoinnin puolella kunnissa on eletty pitkiä välivuosia. Muodissa oleva kansallisesti ohjattu ohjelmatyö ei todellakaan täytä sitä aukkoa, minkä systemaattisen suunnittelun lopettaminen jätti. Suunnittelu ei ole itsetarkoitus vaan sitä tarvitaan sekä palvelun tuottajia että palvelun käyttäjiä tyydyttävän lopputuloksen aikaan saamiseen.
Tässä jää kysymään, kenen pitäisi ottaa huomioon. Varmaankin niiden, jotka päättävät lääkäriresurssien jakamisesta eri terveysasemille. Eikö kysymys ole arvoista? Konkreettisesti on kysymys siitä, arvostetaanko yhdenvertaista hoitoon pääsyä riittävästi vai ei. Itse kuulun Kirkkopuistikon alueeseen enkä voi hyväksyä jonotilanteiden näin räikeitä eroja. Erityisesti PARAS-hankkeen aikana on puhuttu peruspalvelujen turvaamisesta suuremmissa hallintoyksiköissä. Kuten nähdään, kysymys ei ole vain resurssien määrästä vaan myös siitä, miten ne alueen sisällä jaetaan. Jos on lääkäripula, ongelman vaikutuksia on pyrittävä tasaamaan alueiden kesken. Lähtökohtaisesti mitä useampi erillinen jono, sitä vaikeampi kokonaisuutta on hallita.
Jonojen tasaaminen näyttäisi olevan ratkaistavissa jos alueiden väestörakenne ja terveyspalvelujen tarve tunnettaisiin nykyistä paremmin. Vanhusten määrien lisäksi kannattaisi selvittää myös alueen asukkaiden työterveydenhuollon kattavuus esim. kyselyllä. Laajasisältöinen työterveyshuolto vähentää painetta terveyskeskuslääkäreille. Vielä pitäisi huomioida alueen työttömien määrät kysyntää lisäävänä erityispiirteenä. Kysymys on suunnittelusta.
Terveydenhuollossa on tapahtunut ja tapahtuu jatkuvia rakenteellisia muutoksia, joiden läpivienti sitoo paljon voimavaroja organisaatiossa. Viittaan tässä mm. terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen muodostamiseen Laihian ja Vähänkyrön kanssa sekä terveyskeskuksen päivystyksen siirtymiseen keskussairaalaan (2012). Terveysasemaverkon uudelleen arviointi, mm. keskustan terveysasemien yhdistäminen ei enää sisälly taloussuunnitelmaehdotukseen edes vuodelle 2013.
Toistettu hokema ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” on hyvä. Suunnittelu on välttämätön toimintapa niin henkilöstön kuin asiakkaitakin ajatellen koska se vähentää epävarmuutta. Lakisääteisten suunnitelmien tekeminen sosiaali-ja terveysalalla lopetettiin, mutta eihän sen tarvinnut tarkoittaa, etteivät kunnat jatka suunnittelua omia tarpeitaan varten. Systemaattinen, pitkäjänteinen ja osallistava suunnittelu lisää luottamusta organisaation sisällä ja vähentää hapuilua päätöksenteossa.
Nykyisen tietoyhteiskunnan aikana suunnittelu on teknisesti huomattavasti helpompaa kuin aikana ennen tietokoneita. Suunnittelun aisaparina on seuranta. Näyttää siltä, että myös seurannan ja raportoinnin puolella kunnissa on eletty pitkiä välivuosia. Muodissa oleva kansallisesti ohjattu ohjelmatyö ei todellakaan täytä sitä aukkoa, minkä systemaattisen suunnittelun lopettaminen jätti. Suunnittelu ei ole itsetarkoitus vaan sitä tarvitaan sekä palvelun tuottajia että palvelun käyttäjiä tyydyttävän lopputuloksen aikaan saamiseen.
torstai 2. syyskuuta 2010
Mielenkiintoinen Magma-Akatemia
Jokainen kielipoliittista keskustelua seurannut voi todeta, että keskustelun sävellaji on Suomessa peruuttamattomasti muuttunut. Pakkoruotsi on tullut tiensä päähän. Vanhan jargonin jauhajat ovat eksyksissä ja kyselevät toisiltaan, kuinka tässä pääsi näin käymään. Kumma kyllä, vielä on tärkeillä paikoilla niitä, joiden mielestä kansalaisten enemmistön ja ennen kaikkea nuorison mielipiteistä ei tarvitse piitata mitään.
Tähän hätään on perustettu ruotsinkielisten hallinnoimien säätiöiden rahoittama verkosto Magma-Akatemia. Edeltäjiäkin on, kuten Lipposen johtama ”svenska.nu”. Magnan johdossa näyttää olevan ennen kaikkea hyväosaisia kaksikielisiä henkilöitä, joille ruotsi on pelkkä periaatekysymys. Ei riitä, että on ruotsinkielisille toteutettuja laajoja etuoikeuksia esimerkiksi korkeakouluopintoihin pääsyssä. Vielä tahdotaan vaatia lisää myönnytyksiä eli velvollisuuksia 95 %:n enemmistöltä. Magman info-tilaisuuden perusteella nyt aiotaan opettaa ja perustella meille suomenkielisille kaksikielisyyttä ennen kaikkea historiallisilla syillä. Kaipaamaan jää, mitä tuo porukka ajattelee tulevaisuudesta ja kantavatko he siitä millaista vastuuta.
Pakkoruotsi poistui ylioppilaskirjoituksista kokeiluvuosien jälkeen ennen kaikkea nuorison osoittaman massiivisen painostuksen seurauksena. Uudistuksen kanssa on nyt eletty muutamia vuosia ja nuoret ovat äänestäneet jaloillaan. Ruotsin suosio ylioppilaskirjoituksissa on romahtanut, erityisesti poikien keskuudessa. On ollut mielenkiintoista mutta myös ällistyttävää seurata, että lääkkeeksi tähän vaivaan esitetään nyt uutta pakkoa eli ruotsinkielen opetuksen aikaistamista.
Paluuta pakon lisäämiseen tuntijakoa muuttamalla ei ole! Toivon, että tätä yrittävät pohtivat ennen yksipuolisen päätöksen tekoa vastuullisesti myös päätöksensä mahdollisia seurauksia. Jos meillä on varaa aikaistaa äidinkielen lisäksi tapahtuvan vieraan kielen opettamisen aloittamista, kohdistettakoon resurssi maailmankieleen eikä toiseen marginaalikieleen maailmassa. Meille suomenkielisille ruotsi on vieras kieli. On pelkkää juridista sumutusta puhua ruotsista toisena kotimaisena kielenä esimerkiksi savolaisille.
Magma on hyvä juttu, jos se kykenee avoimeen väittelyyn kielipolitiikan argumenteista sen sijaan että se keräilee nyökytteleviä nukkeja riveihinsä. Lupaavaa oli huomata, että amiraali Kaskeala jo uskalsi todeta, että hän uskoo ”pakkopolitiikan” sijaan vapaaehtoisuuteen kielenopetuksessa.
Odotan Magmalta rohkeita kannanottoja myös suunnassa kansalliskieli-vähemmistökieli-status. RKP:n sisällä ajatuksia siirtymisestä vähemmistökielen statukseen esiintyy, mutta enemmistö lienee ne tähän saakka sujuvasti tukahduttanut.
Tähän hätään on perustettu ruotsinkielisten hallinnoimien säätiöiden rahoittama verkosto Magma-Akatemia. Edeltäjiäkin on, kuten Lipposen johtama ”svenska.nu”. Magnan johdossa näyttää olevan ennen kaikkea hyväosaisia kaksikielisiä henkilöitä, joille ruotsi on pelkkä periaatekysymys. Ei riitä, että on ruotsinkielisille toteutettuja laajoja etuoikeuksia esimerkiksi korkeakouluopintoihin pääsyssä. Vielä tahdotaan vaatia lisää myönnytyksiä eli velvollisuuksia 95 %:n enemmistöltä. Magman info-tilaisuuden perusteella nyt aiotaan opettaa ja perustella meille suomenkielisille kaksikielisyyttä ennen kaikkea historiallisilla syillä. Kaipaamaan jää, mitä tuo porukka ajattelee tulevaisuudesta ja kantavatko he siitä millaista vastuuta.
Pakkoruotsi poistui ylioppilaskirjoituksista kokeiluvuosien jälkeen ennen kaikkea nuorison osoittaman massiivisen painostuksen seurauksena. Uudistuksen kanssa on nyt eletty muutamia vuosia ja nuoret ovat äänestäneet jaloillaan. Ruotsin suosio ylioppilaskirjoituksissa on romahtanut, erityisesti poikien keskuudessa. On ollut mielenkiintoista mutta myös ällistyttävää seurata, että lääkkeeksi tähän vaivaan esitetään nyt uutta pakkoa eli ruotsinkielen opetuksen aikaistamista.
Paluuta pakon lisäämiseen tuntijakoa muuttamalla ei ole! Toivon, että tätä yrittävät pohtivat ennen yksipuolisen päätöksen tekoa vastuullisesti myös päätöksensä mahdollisia seurauksia. Jos meillä on varaa aikaistaa äidinkielen lisäksi tapahtuvan vieraan kielen opettamisen aloittamista, kohdistettakoon resurssi maailmankieleen eikä toiseen marginaalikieleen maailmassa. Meille suomenkielisille ruotsi on vieras kieli. On pelkkää juridista sumutusta puhua ruotsista toisena kotimaisena kielenä esimerkiksi savolaisille.
Magma on hyvä juttu, jos se kykenee avoimeen väittelyyn kielipolitiikan argumenteista sen sijaan että se keräilee nyökytteleviä nukkeja riveihinsä. Lupaavaa oli huomata, että amiraali Kaskeala jo uskalsi todeta, että hän uskoo ”pakkopolitiikan” sijaan vapaaehtoisuuteen kielenopetuksessa.
Odotan Magmalta rohkeita kannanottoja myös suunnassa kansalliskieli-vähemmistökieli-status. RKP:n sisällä ajatuksia siirtymisestä vähemmistökielen statukseen esiintyy, mutta enemmistö lienee ne tähän saakka sujuvasti tukahduttanut.
Kunnon kesäloma
En ollut uskoa sitä tosiasiaa, että olen ollut tältä palstalta lomalla runsaat kaksi kuukautta. Tämä ei tarkoita, että olisin ollut vaiti julkisuudessa. Kävi vain niin, että en siirtänyt juttuja tähän blogiin. Ja nythän ne ovat vanhentuneet.
Että näin kävi kertokoon vauhdista. Tämä paratiisimainen kesä on palkinnut meikäläistä runsain mitoin. Ehkä enemmän kuin koskaan ennen olen kaiken muun ohella harrastanut puutarhaa, uintia ja kanoteerausta. Loppukesään meni, että sain uuden kasvihuoneeni tämmiin. Ehdin juuri ja juuri nauttia sen myöhäkesän antimista kuten erilaisista salaateista, tillistä, korianterista ja retiiseistä.
Runsasta sadonkorjuuta on piisannut jo jonkin aikaa ennenkin. Tänä vuonna minttu, Uuden Seelannin pinaatti ja monenlaiset kurpitsat yllättivät täysin. Touhua on piisannut kun lähes yhtä aikaa kypsyneelle sadolle on keksinyt erilaisia säilytystapoja. Purkkia ja purnukkaa on tehtailtu ja jo toimitettu kylänväen iloksi.
Ja mikä sienisyksy! Tatteja jos joskinmoisia on riittänyt. Nyt odotan, että rouskut nousevat perään. Ja mikä kalasyksy! Haukea nousee megavauhtia ja pateeta tehtaillaan.
Takana on myös kesähäitä, vuosijuhlia, teemajuhlia ja hautajaisiakin. Monissa olen ollut pääkokkina. Vaikka touhuilu tarkoittaa aina myös raakaa työtä, siitä nauttii kun se on mieluista. JOstakin syytä olen juuri nyt mielistynyt monimutkaisiin menuihin.
Syksy on nyt tässä. Sen vääjäämättömän tulon huomasi jos ei muusta niin työväenopiston ohjelman kolahduksesta postiluukkuun. Kurssit on nyt tilattu. Uteliaisuuttaní yritän vetää kolmea romaanista kieltä eteenpäin samaan aikaan. Lisäksi käsille hommia ja muskeleille liikuntaa.
Kovin hiljaista on kesä ollut kaupungin hallinnossa ja politiikassakin. Nyt tahti sitten muuttui kertalaakista. Viikkokalenteri on täynnä melkein kuin koululaisella. Kunhan nyt huomaan, että tämä kalenteri on laadittu ihan vapaaehtoiselta pohjalta.
Että näin kävi kertokoon vauhdista. Tämä paratiisimainen kesä on palkinnut meikäläistä runsain mitoin. Ehkä enemmän kuin koskaan ennen olen kaiken muun ohella harrastanut puutarhaa, uintia ja kanoteerausta. Loppukesään meni, että sain uuden kasvihuoneeni tämmiin. Ehdin juuri ja juuri nauttia sen myöhäkesän antimista kuten erilaisista salaateista, tillistä, korianterista ja retiiseistä.
Runsasta sadonkorjuuta on piisannut jo jonkin aikaa ennenkin. Tänä vuonna minttu, Uuden Seelannin pinaatti ja monenlaiset kurpitsat yllättivät täysin. Touhua on piisannut kun lähes yhtä aikaa kypsyneelle sadolle on keksinyt erilaisia säilytystapoja. Purkkia ja purnukkaa on tehtailtu ja jo toimitettu kylänväen iloksi.
Ja mikä sienisyksy! Tatteja jos joskinmoisia on riittänyt. Nyt odotan, että rouskut nousevat perään. Ja mikä kalasyksy! Haukea nousee megavauhtia ja pateeta tehtaillaan.
Takana on myös kesähäitä, vuosijuhlia, teemajuhlia ja hautajaisiakin. Monissa olen ollut pääkokkina. Vaikka touhuilu tarkoittaa aina myös raakaa työtä, siitä nauttii kun se on mieluista. JOstakin syytä olen juuri nyt mielistynyt monimutkaisiin menuihin.
Syksy on nyt tässä. Sen vääjäämättömän tulon huomasi jos ei muusta niin työväenopiston ohjelman kolahduksesta postiluukkuun. Kurssit on nyt tilattu. Uteliaisuuttaní yritän vetää kolmea romaanista kieltä eteenpäin samaan aikaan. Lisäksi käsille hommia ja muskeleille liikuntaa.
Kovin hiljaista on kesä ollut kaupungin hallinnossa ja politiikassakin. Nyt tahti sitten muuttui kertalaakista. Viikkokalenteri on täynnä melkein kuin koululaisella. Kunhan nyt huomaan, että tämä kalenteri on laadittu ihan vapaaehtoiselta pohjalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)