4.6.2010
Suomen terveydenhuoltojärjestelmän suurimpana yksittäisenä ongelmana on jo vuosikymmenet pidetty rahoituksen monikanavaisuutta. Järjestelmän osalta olemme saaneet pyyhkeitä myös OECD:lta.
Kun terveyskeskukset yskivät, asiakkaat hakevat ja saavat alta aikayksikön vastaanoton yksityiseen lääkäriin. Rahalla voi siis ostaa nopeamman pääsyn ensikäynnille ja sitä kautta mahdollisesti tarvittavaan muuhun hoitoon. Juuri tähän seikkaan liittyy väite, jonka mukaan yksityissektorilta tuleva asiakas pääsee nopeammin esim. keskussairaalassa suoritettavaan toimenpiteeseen kuin asiakas, joka tulee kunnallisen perusterveydenhuollon kautta.
Hoitotakuu on yhtenäistänyt hoitoon pääsyä, mutta puutteitakin on. Palautteen perusteella tiedämme, että hoitotakuu yskii siksi, että eri vaiheiden välillä on byrokraattisia odotusaikoja. Aina ei ole kysymys resurssipulasta vaan siitä, miten asiakkaan kulku prosessin läpi on ylipäätään järjestetty. Yksityisellä puolella asiakkaan ”läpimeno” saattaa olla nopeampaa – kun ei puhuta hengenvaarasta - ja se nähdään tehokkuuskysymyksenä sekä asiakkaan että palveluntuottajan näkökulmasta. Kun prosessi sujuu joutuisasti, säästetään asiakkaan kärsimyksiä, saavutetaan terveyshyötyjä ja säästetään yhteiskunnan resursseja kuten sairaslomapäiviä.
SITRA on tarttunut terveydenhuollon kanavakysymykseen ja esittää rahoituksen keskittämistä yksiin käsiin. Työterveydenhuolto yhdistettäisiin muuhun perusterveydenhuoltoon. Ajatuksena olisi taata koko väestölle hyvän työterveydenhuollon tasoiset palvelut. Palvelun tuottajana voisi olla joko yksityinen tai julkinen taho, kuten nytkin. Erona olisi se, että asiakas saisi itse tehdä valinnan. Nämä ovat kiistatta hyviä tavoitteita.
Ensimmäiset, suurten puolueiden piiristä tulleet kommentit eivät lupaa uudistukselle tukea. Yksi moittii systeemimuutoksen antavan avaimet kaikkien aikojen yksityistämiseen, toinen pelkää yksityisen toiminnan vähenevän ja kolmas on jotain siltä väliltä. Kansalaisen näkökulma ei tule esiin ensikommenteissa. Rahoituksen kokoamista yksiin käsiin pitää kuulemma vastustaa siksi, että se on kepulainen projekti. Hmm, kuulostaa menneitten vuosikymmenten kaiulta.
Terveydenhuoltoon nyt menevillä rahoilla pidetään ihmisiä pitkissä jonoissa ja sairaslomilla odottamassa leikkauksiin ja toimenpiteisiin pääsyä. Entäs jos rahoituksen kokoaminen yksiin käsiin ja kokonaisedun näkökulma saisivatkin aikaan sen, että kaikki kansalaiset pääsisivät jatkossa hoitoon ja hoitoprosessien läpi yhtä sutjakkaasti kuin nyt yksityissektorilla?
Kiireelliseen hoitoon pääsee Suomessa aina, mutta muuhun hoitoon etusijan saa rahalla ja KELA:n subventiolla. Viimeksi mainittu rahoitusosuus on kerätty meiltä kaikilta sairausvakuutetuilta pakollisena maksuna. Puuttuvan omarahoituksen takia kaikki maksajat eivät kuitenkaan pääse nauttimaan vakuutuksesta vaikka hoidontarvetta olisikin. Tämä on väärin.
Toivottavasti SITRA:n mallia ei ammuta heti alas. On päivän selvää, että kuntien rooli kokonaisuudessa on selvitettävä huolellisesti. Myös ennaltaehkäisevän terveydenhuollon organisointi ja sen kytkeminen muuhun terveydenhuoltoon ovat SITRA:n ehdotuksen suuria haasteita. Ehdotuksen vaikutukset kansalaisten tasolla tulee konkretisoida.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Tietotuotanto on välttämätön johtamisen väline
21.5.2010
Nykyaikana ei tarvinne enää perustella sitä, että päätöksenteon tulee perustua tosiasioihin. Vaasan kokoisissa ja suuremmissa kaupungeissa on tilastotoimistoja tai tilastoinnin ja sen kehittämisen johto on annettu jollekin muulle vastaavalle yksikölle.
Tietotuotannon ja laadunarvioinnin tarkoituksena on huolehtia kaupungin toimintaympäristöä koskevan tiedon seurannasta sekä tuottaa ajankohtaista, luotettavaa ja analysoitua tietoa kaupungin johdon, päätöksenteon ja strategisen suunnittelun tueksi. Lisäksi sen tulee tukea muita yksiköitä tietojen hankinnassa sekä toimia ulkoisia asiakkaita palvelevana tietopalveluyksikkönä. Luonnollisesti linjajohdolla on ensisijainen vastuu omien yksiköittensä toimintaa ja palvelutuotantoa koskevan tilastoinnin ja analysoinnin osalta.
Missä on Vaasan kaupungin tilastotoimisto? Tiedän, että ”tietotuotanto ja tutkimustoiminta” kuuluvat kaupunkisuunnitteluviraston toimenkuvaan. Joitakin kaupunkia koskevia yleisiä tilastoja se tuottaakin. Vuosittain ilmestyy muun muassa pieni taskutilasto. Virasto on tehnyt myös aimo työn PARAS-hankkeen taustatilastojen tuottamisessa. Mutta onko tietotuotannon kehittämiseen ollut riittävästi aikaa tai kiinnostusta, on toinen asia. Johtaako joku kaupungin tietotuotantoa vai onko hallintokunnat jätetty enemmänkin herran huomaan tässä asiassa?
Me päättäjät olemme toistuvasti kokeneet ongelmia Vaasan kaupungin tietotuotannossa. Hankalinta on jos perustilastoinnissa on puutteita. On jopa hallintokuntia, jotka eivät ole toimittaneet toimintalukujaan taulukkomuodossa kaupungin vuosikertomuksiin moneen vuoteen. Jos ne ovat sisällyttäneet toimintalukuja budjetteihin, niin silloinkin varsin niukasti. Tällaisessa tilanteessa minkä tahansa tilastollisten aikasarjojen pyytäminen koetaan helposti ylimääräiseksi työksi. Asiantilaan ei ole muuta lääkettä kuin saada tietotuotanto ja sitä koskeva informointi parempaan kuntoon. Tässä korostuu linjajohdon vastuu.
On myös poikkeus jos Vaasan hallintokunnista saadaan päättäjien tietoon pyytämättä toiminnan seurannan tavanomaisena osana raportteja eri aiheista. Korkeakoulukaupungissa kun eletään, oppilaitosten ja korkeakoulujen opinnäytetyöt, jotka koskevat Vaasan kaupunkia, saattaisivat olla myös päättäjille hyödyllisiä. Olisi hyvä, jos nämä olisi keskitetysti jonnekin koottu tai niitä esiteltäisiin esimerkiksi lautakunnissa.
Päättäjät haluavat olla selvillä hallintokuntiensa palvelutuotannon kehityksestä ja myös verrata kehitystä muihin kuntiin tai valtakunnallisiin keskiarvoihin. Valtakunnallisten tilastojen keruu on ohjeistettu tarkoin määritelmin. On jokaisen kunnan omalla vastuulla, että määritelmiä noudatetaan. Muutoin vertailuilta putoaa pohja pois. On ajan sana, että laadunarviointia on tehtävä lisääntyvästi myös asiakaspalautteen perusteella.
Edellä olen halunnut nostaa Vaasan kaupungin tietotuotannon näkyville. Organisaatiouudistuksen toivottavasti edetessä lähden siitä, että asiaa ei unohdeta.
Nykyaikana ei tarvinne enää perustella sitä, että päätöksenteon tulee perustua tosiasioihin. Vaasan kokoisissa ja suuremmissa kaupungeissa on tilastotoimistoja tai tilastoinnin ja sen kehittämisen johto on annettu jollekin muulle vastaavalle yksikölle.
Tietotuotannon ja laadunarvioinnin tarkoituksena on huolehtia kaupungin toimintaympäristöä koskevan tiedon seurannasta sekä tuottaa ajankohtaista, luotettavaa ja analysoitua tietoa kaupungin johdon, päätöksenteon ja strategisen suunnittelun tueksi. Lisäksi sen tulee tukea muita yksiköitä tietojen hankinnassa sekä toimia ulkoisia asiakkaita palvelevana tietopalveluyksikkönä. Luonnollisesti linjajohdolla on ensisijainen vastuu omien yksiköittensä toimintaa ja palvelutuotantoa koskevan tilastoinnin ja analysoinnin osalta.
Missä on Vaasan kaupungin tilastotoimisto? Tiedän, että ”tietotuotanto ja tutkimustoiminta” kuuluvat kaupunkisuunnitteluviraston toimenkuvaan. Joitakin kaupunkia koskevia yleisiä tilastoja se tuottaakin. Vuosittain ilmestyy muun muassa pieni taskutilasto. Virasto on tehnyt myös aimo työn PARAS-hankkeen taustatilastojen tuottamisessa. Mutta onko tietotuotannon kehittämiseen ollut riittävästi aikaa tai kiinnostusta, on toinen asia. Johtaako joku kaupungin tietotuotantoa vai onko hallintokunnat jätetty enemmänkin herran huomaan tässä asiassa?
Me päättäjät olemme toistuvasti kokeneet ongelmia Vaasan kaupungin tietotuotannossa. Hankalinta on jos perustilastoinnissa on puutteita. On jopa hallintokuntia, jotka eivät ole toimittaneet toimintalukujaan taulukkomuodossa kaupungin vuosikertomuksiin moneen vuoteen. Jos ne ovat sisällyttäneet toimintalukuja budjetteihin, niin silloinkin varsin niukasti. Tällaisessa tilanteessa minkä tahansa tilastollisten aikasarjojen pyytäminen koetaan helposti ylimääräiseksi työksi. Asiantilaan ei ole muuta lääkettä kuin saada tietotuotanto ja sitä koskeva informointi parempaan kuntoon. Tässä korostuu linjajohdon vastuu.
On myös poikkeus jos Vaasan hallintokunnista saadaan päättäjien tietoon pyytämättä toiminnan seurannan tavanomaisena osana raportteja eri aiheista. Korkeakoulukaupungissa kun eletään, oppilaitosten ja korkeakoulujen opinnäytetyöt, jotka koskevat Vaasan kaupunkia, saattaisivat olla myös päättäjille hyödyllisiä. Olisi hyvä, jos nämä olisi keskitetysti jonnekin koottu tai niitä esiteltäisiin esimerkiksi lautakunnissa.
Päättäjät haluavat olla selvillä hallintokuntiensa palvelutuotannon kehityksestä ja myös verrata kehitystä muihin kuntiin tai valtakunnallisiin keskiarvoihin. Valtakunnallisten tilastojen keruu on ohjeistettu tarkoin määritelmin. On jokaisen kunnan omalla vastuulla, että määritelmiä noudatetaan. Muutoin vertailuilta putoaa pohja pois. On ajan sana, että laadunarviointia on tehtävä lisääntyvästi myös asiakaspalautteen perusteella.
Edellä olen halunnut nostaa Vaasan kaupungin tietotuotannon näkyville. Organisaatiouudistuksen toivottavasti edetessä lähden siitä, että asiaa ei unohdeta.
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Delegaation matkassa
Kuntaliitos ilman yhteistä maarajaa on lain mukaan mahdollista vain jos valtion asettama kuntajakoselvittäjä suorittamansa selvityksen perusteella sitä esittää ja valtioneuvosto sen hyväksyy. Juuri tämän kortin varaan Vaasa ja Vähäkyrö ovat nojanneet lähtiessään valmistelemaan kuntaliitosprosessia kuntajakolain muutoksen tultua voimaan.
Vaasan ja Vähänkyrön yhteinen delegaatio tapasi eilen ministeri Kiviniemen. Ministeri asetti yllä mainitun selvitystyön hyväksymiselle lisäehdon, joka ei perustu lakiin eikä eduskunnan hallintovaliokunnan mietintöön. Hän vaati, että Mustasaari on tekemässä selvityspyyntöä yhdessä Vaasan ja Vähänkyrön kanssa. Lisäksi kuultiin, että ministeri ei aio esitellä valtioneuvostolle pakkokuntaliitosta. Eli Vaasan ja Vähänkyrön kuntaliitosta ei Kiviniemen aikana tule jos Mustasaari sitä vastustaisi. Ministeri käyttää asiassa hänelle annettua poliittista harkintavaltaa.
Kysymys kuuluu, onko ministeri ottamassa asiassa laajemman harkinnan kuin mihin laki ulottuu. Ministerin tulkinnan tekee mielenkiintoiseksi se, että hän näkee Mustasaaren osapuoleksi siinäkin tapauksessa, että selvitysmies esittäisi Vaasan ja Vähänkyrön kuntaliitosta ilman yhteistä maarajaa. Mielipide on omalaatuinen sillä tällainen liitos ei mitenkään muuttaisi nykyisiä olosuhteita Vaasan ja Mustasaaren välillä tai Vähänkyrön ja Mustasaaren välillä.
Ensimmäiset Mustasaaresta saadut reaktiot ovat olleet yhteistyötä korostavia. Tätä seikkaa tulee Vaasassa arvostaa. Kuten Mustasaaren kunnanjohtaja jo totesi, jatkon kannalta ratkaisevaan asemaan nousee se, mitä yhteistyö-intensiteettiä ministeri Kiviniemi Mustasaarelta odottaa ennen kuin suostuu esittämään kuntajakoselvittäjän asettamista jos Vaasan, Vähänkyrön ja Mustasaaren yhteinen selvistyspyyntö hänelle osoitetaan.
Ministerin vastaanotolla jokaiselle osapuolelle tuli nimittäin selväksi, että selvitys on aivan eri asia kuin kuntaliitos. Selvityksen valmistuttua siihen osallistuneilla kunnilla olisi totta kai vielä mahdollisuus ilmaista kantansa. Jos yksikin kunta vastustaa selvitysmiehen ehdotusta, ministeri Kiviniemi ei esitä muutosta nykyisiin olosuhteisiin.
Vaasan ja Vähänkyrön yhteinen delegaatio tapasi eilen ministeri Kiviniemen. Ministeri asetti yllä mainitun selvitystyön hyväksymiselle lisäehdon, joka ei perustu lakiin eikä eduskunnan hallintovaliokunnan mietintöön. Hän vaati, että Mustasaari on tekemässä selvityspyyntöä yhdessä Vaasan ja Vähänkyrön kanssa. Lisäksi kuultiin, että ministeri ei aio esitellä valtioneuvostolle pakkokuntaliitosta. Eli Vaasan ja Vähänkyrön kuntaliitosta ei Kiviniemen aikana tule jos Mustasaari sitä vastustaisi. Ministeri käyttää asiassa hänelle annettua poliittista harkintavaltaa.
Kysymys kuuluu, onko ministeri ottamassa asiassa laajemman harkinnan kuin mihin laki ulottuu. Ministerin tulkinnan tekee mielenkiintoiseksi se, että hän näkee Mustasaaren osapuoleksi siinäkin tapauksessa, että selvitysmies esittäisi Vaasan ja Vähänkyrön kuntaliitosta ilman yhteistä maarajaa. Mielipide on omalaatuinen sillä tällainen liitos ei mitenkään muuttaisi nykyisiä olosuhteita Vaasan ja Mustasaaren välillä tai Vähänkyrön ja Mustasaaren välillä.
Ensimmäiset Mustasaaresta saadut reaktiot ovat olleet yhteistyötä korostavia. Tätä seikkaa tulee Vaasassa arvostaa. Kuten Mustasaaren kunnanjohtaja jo totesi, jatkon kannalta ratkaisevaan asemaan nousee se, mitä yhteistyö-intensiteettiä ministeri Kiviniemi Mustasaarelta odottaa ennen kuin suostuu esittämään kuntajakoselvittäjän asettamista jos Vaasan, Vähänkyrön ja Mustasaaren yhteinen selvistyspyyntö hänelle osoitetaan.
Ministerin vastaanotolla jokaiselle osapuolelle tuli nimittäin selväksi, että selvitys on aivan eri asia kuin kuntaliitos. Selvityksen valmistuttua siihen osallistuneilla kunnilla olisi totta kai vielä mahdollisuus ilmaista kantansa. Jos yksikin kunta vastustaa selvitysmiehen ehdotusta, ministeri Kiviniemi ei esitä muutosta nykyisiin olosuhteisiin.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Muutto-oikeus ei koske kaikkia
Kysymys kahden maahanmuuttajan mummojen oikeudesta jäädä Suomeen lastensa luokse on avannut pinnan alla kyteneet kuohut valloilleen. Korkein hallinto-oikeus ei hyväksynyt egyptiläismummon oleskelulupaa koskenutta valitusta, jolloin karkotuspäätös jäi voimaan. Nyt viranomaiset ovat rientäneet keskeyttämään karkotuksen ja luvanneet sen sijaan nopeasti muuttaa lakia, jotta mummot voivat saada laillisen oleskeluluvan Suomeen. Vastaavia valitusprosesseja, joissa vedotaan perhesiteisiin maahanpääsyn perusteena, on vireillä useita muitakin.
Ennakkotiedon mukaan suomalaista perheen määritelmää ei ole tarkoitus muuttaa vaan antaa tilaa inhimilliselle harkinnalle yksittäistapauksissa. Mielestäni suomalainen perhemääritelmä on liian ahdas kun siihen luetaan vain alaikäiset lapset vanhempineen. Määritelmä kaipaisi muutosta. Isovanhemmat kuuluvat perheeseen. Kysymys on yhdestä hyvinvoinnin ydinulottuvuudesta. Ei ole keneltäkään pois jos tämä tunnustettaisiin myös lainsäädännössä. On aika tukea niitä omaisia, jotka haluavat huolehtia vanhoista omaisistaan. Varmaa on, ettei ketään pakoteta niin tekemään.
Maahanmuuttajien mummojen tarina on mielenkiintoinen siksi, että samaa harkintavaltaa ei ole suomalaisten mummojen kohdalla kun he asuvat eri paikkakunnalla kuin lapsensa. Muutosta lainkohtaan on yritetty monta kertaa. Mutta jälleen ja aivan tuoreeltaan on todettu, että muutos ei etene. Tämä johtuu siitä, että kuntien välisestä maksuliikenteestä ei ole päästy sopuun. Niinpä kotikuntalaki toteaa edelleen, että henkilön ”kotikunta ei muutu jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa.
Tällä kohtaa lakimme laajenee koskemaan myös muita kuin vanhoja ihmisiä. Lain soveltaminen saa omalaatuisia piirteitä kun toisessa päässä on myös käytäntöjä, joissa esimerkiksi vaikeavammainen ihminen pakotetaan muuttamaan pois kotikunnastaan, jossa on ikänsä asunut. Perusteluna saattaa olla väite, ettei perushoitoa pystytä järjestämään kotikunnassa.
Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Edellä olevat esimerkit osoittavat, että hoitoa tarvitsevien ihmisten tämä perusoikeus on Suomessa vielä toisten ihmisten taskussa. Näin ei voi jatkua.
Ulkomaalaislain mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että toimeentulo on turvattu. Suomessa KELA maksaa 65 vuotta täyttäneille oleskeluluvan saaneille kansaneläkkeen suuruista maahanmuuttajan erityistukea. Mainittakoon, että vastaavaa täydentävää tukea ei ole tarjolla esimerkiksi niille Suomen kansalaisille, jotka ovat asuneet osan aikuisvuosistaan EU-tai ETA-maiden ulkopuolella! Nämä henkilöt ovat tyypillisesti suomalaisia naisia. Kun he palaavat eläkevuosikseen Suomeen, heitä odottaa mahdollisesti suoraan siirtyminen toimeentulotukiluukulle. Viime mainittu heikennys lainsäädäntöön tapahtui kun Suomesta tuli EU-maa. Silloin keskityttiin vain EU-kansalaisten liikkumisen edistämiseen EU-ja ETA-alueen sisällä. Tilanne sotii oikeustajuani vastaan ja olisi pikimmiten oikaistava.
Ennakkotiedon mukaan suomalaista perheen määritelmää ei ole tarkoitus muuttaa vaan antaa tilaa inhimilliselle harkinnalle yksittäistapauksissa. Mielestäni suomalainen perhemääritelmä on liian ahdas kun siihen luetaan vain alaikäiset lapset vanhempineen. Määritelmä kaipaisi muutosta. Isovanhemmat kuuluvat perheeseen. Kysymys on yhdestä hyvinvoinnin ydinulottuvuudesta. Ei ole keneltäkään pois jos tämä tunnustettaisiin myös lainsäädännössä. On aika tukea niitä omaisia, jotka haluavat huolehtia vanhoista omaisistaan. Varmaa on, ettei ketään pakoteta niin tekemään.
Maahanmuuttajien mummojen tarina on mielenkiintoinen siksi, että samaa harkintavaltaa ei ole suomalaisten mummojen kohdalla kun he asuvat eri paikkakunnalla kuin lapsensa. Muutosta lainkohtaan on yritetty monta kertaa. Mutta jälleen ja aivan tuoreeltaan on todettu, että muutos ei etene. Tämä johtuu siitä, että kuntien välisestä maksuliikenteestä ei ole päästy sopuun. Niinpä kotikuntalaki toteaa edelleen, että henkilön ”kotikunta ei muutu jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa.
Tällä kohtaa lakimme laajenee koskemaan myös muita kuin vanhoja ihmisiä. Lain soveltaminen saa omalaatuisia piirteitä kun toisessa päässä on myös käytäntöjä, joissa esimerkiksi vaikeavammainen ihminen pakotetaan muuttamaan pois kotikunnastaan, jossa on ikänsä asunut. Perusteluna saattaa olla väite, ettei perushoitoa pystytä järjestämään kotikunnassa.
Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Edellä olevat esimerkit osoittavat, että hoitoa tarvitsevien ihmisten tämä perusoikeus on Suomessa vielä toisten ihmisten taskussa. Näin ei voi jatkua.
Ulkomaalaislain mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että toimeentulo on turvattu. Suomessa KELA maksaa 65 vuotta täyttäneille oleskeluluvan saaneille kansaneläkkeen suuruista maahanmuuttajan erityistukea. Mainittakoon, että vastaavaa täydentävää tukea ei ole tarjolla esimerkiksi niille Suomen kansalaisille, jotka ovat asuneet osan aikuisvuosistaan EU-tai ETA-maiden ulkopuolella! Nämä henkilöt ovat tyypillisesti suomalaisia naisia. Kun he palaavat eläkevuosikseen Suomeen, heitä odottaa mahdollisesti suoraan siirtyminen toimeentulotukiluukulle. Viime mainittu heikennys lainsäädäntöön tapahtui kun Suomesta tuli EU-maa. Silloin keskityttiin vain EU-kansalaisten liikkumisen edistämiseen EU-ja ETA-alueen sisällä. Tilanne sotii oikeustajuani vastaan ja olisi pikimmiten oikaistava.
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Seudulliset hankkeet Vaasassa ja Seinäjoella
Mustasaaren kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Monica Sirén-Aura pahoittelee mielipidekirjoituksessaan Pohjalaisessa (20.3.20101) sitä, että Vaasa ei kanna suurempaa vastuuta seudullisten hankkeiden toteutuksesta. Hän uhrasi paljon palstatilaa verratessaan Vaasan tilannetta Seinäjokeen. Lisäksi Sirén-Aura arvosteli Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kannanottoa seutuyhteistyön taloudellisesta taakasta Vaasalle.
Hämmästyttävintä oli, että Sirén-Aura pitää mitättömänä Seinäjoen kuntaliitoksen merkitystä mitä tulee kunnallisen päätöksenteon tavoitteellisuuteen ja päätösten käytännön toteutukseen. Minun mielestäni Seinäjoen ja Vaasan vertailussa juuri tämä on ratkaiseva ero. Seinäjoki on jo seudullinen kunta, joka voi tehdä aluettaan koskevat päätökset yksinkertaisesti omassa valtuustossaan. Myös taloudelliset ja muut hyödyt ja haitat koetaan pitkälti saman kunnan sisällä. Ei tämä voi olla ylipääsemätön asia ymmärtää myös Mustasaaressa.
Vaasan ja Mustasaaren kanssa olemme edelleen siinä tilanteessa, että jokaista uutta yhteishanketta varten joudutaan miettimään omat erilliset sopimukset ja hallinnointi. Kukaan ei voi kiistää, että tällainen toimintatapa on epärationaalinen ja kallis verrattuna siihen, että vaihtoehtona olisi kuntaliitoksen mahdollistama yhteinen hallinto ja yhteinen kassa.
Siinä Sirén-Aura sen sijaan oli oikeassa, että valtuustomme puheenjohtajalta oli haastattelussaan unohtunut, että monissa yhteishankkeissa Vaasan naapurikunnat jo osallistuvat kustannuksiin. Näin ollen pelkkä ”ylimääräisen” henkilökunnan tarkastelu ei kerro koko totuutta tilanteesta. On sitten eri messu, onko Vaasa laskuttanut palveluista tarpeeksi. Tämä riippuu siitä, missä tilassa kustannuslaskenta Vaasan hallintokunnissa on. Voi hyvin olla, että naapurikuntia ei laskuteta tarpeeksi. Ja tietysti on olemassa myös palveluja, joissa mitään kunnan jäsenyyteen perustuvaa laskutusjärjestelmää ei nykyisin edes ole. Mieleeni tulee heti vaikkapa uimahalli, teatteri, konsertit, museot, työväenopistojen toiminta. Näyttää siltä, että uimahallin koululaisvuoroihin ollaan Mustasaaressa tyytymättömiä. Jos olisimme samaa kuntaa, vuoroista pääsisi sentään keskustelemaan. Nyt Mustasaaren on varauduttava vihdoinkin rakentamaan oma uimahalli, että tilanne korjautuisi.
Hevosurheilukeskuksen osalta mielestäni on aivan turha haaveilla, että Mustasaaren alueelle rakennettaisiin käytännössä Vaasan rahoituksella yksikkö, joka olisi Suomen kärkiluokkaa. On mahdollista, ettei superhanke menestyisi myöskään laajemmassa Uudessa Vaasassa siksi, että seutu on jo menettänyt asemiaan raviurheilussa. Ratsastusperusteinen hevosurheilu ei samalla tavalla kaipaa toimintojen keskittämistä.
Mitä tulee logistiikkakeskukseen, hankkeen kokonaiskustannukset on arvioitava tarkkaan ennen päätöksentekoa. Itse logistiikkakeskuksen lisäksi tarvitaan nimittäin rautatietoteutus sekä pitkä uusi tieväylä keskuksesta Vaasan satamaan.
Hämmästyttävintä oli, että Sirén-Aura pitää mitättömänä Seinäjoen kuntaliitoksen merkitystä mitä tulee kunnallisen päätöksenteon tavoitteellisuuteen ja päätösten käytännön toteutukseen. Minun mielestäni Seinäjoen ja Vaasan vertailussa juuri tämä on ratkaiseva ero. Seinäjoki on jo seudullinen kunta, joka voi tehdä aluettaan koskevat päätökset yksinkertaisesti omassa valtuustossaan. Myös taloudelliset ja muut hyödyt ja haitat koetaan pitkälti saman kunnan sisällä. Ei tämä voi olla ylipääsemätön asia ymmärtää myös Mustasaaressa.
Vaasan ja Mustasaaren kanssa olemme edelleen siinä tilanteessa, että jokaista uutta yhteishanketta varten joudutaan miettimään omat erilliset sopimukset ja hallinnointi. Kukaan ei voi kiistää, että tällainen toimintatapa on epärationaalinen ja kallis verrattuna siihen, että vaihtoehtona olisi kuntaliitoksen mahdollistama yhteinen hallinto ja yhteinen kassa.
Siinä Sirén-Aura sen sijaan oli oikeassa, että valtuustomme puheenjohtajalta oli haastattelussaan unohtunut, että monissa yhteishankkeissa Vaasan naapurikunnat jo osallistuvat kustannuksiin. Näin ollen pelkkä ”ylimääräisen” henkilökunnan tarkastelu ei kerro koko totuutta tilanteesta. On sitten eri messu, onko Vaasa laskuttanut palveluista tarpeeksi. Tämä riippuu siitä, missä tilassa kustannuslaskenta Vaasan hallintokunnissa on. Voi hyvin olla, että naapurikuntia ei laskuteta tarpeeksi. Ja tietysti on olemassa myös palveluja, joissa mitään kunnan jäsenyyteen perustuvaa laskutusjärjestelmää ei nykyisin edes ole. Mieleeni tulee heti vaikkapa uimahalli, teatteri, konsertit, museot, työväenopistojen toiminta. Näyttää siltä, että uimahallin koululaisvuoroihin ollaan Mustasaaressa tyytymättömiä. Jos olisimme samaa kuntaa, vuoroista pääsisi sentään keskustelemaan. Nyt Mustasaaren on varauduttava vihdoinkin rakentamaan oma uimahalli, että tilanne korjautuisi.
Hevosurheilukeskuksen osalta mielestäni on aivan turha haaveilla, että Mustasaaren alueelle rakennettaisiin käytännössä Vaasan rahoituksella yksikkö, joka olisi Suomen kärkiluokkaa. On mahdollista, ettei superhanke menestyisi myöskään laajemmassa Uudessa Vaasassa siksi, että seutu on jo menettänyt asemiaan raviurheilussa. Ratsastusperusteinen hevosurheilu ei samalla tavalla kaipaa toimintojen keskittämistä.
Mitä tulee logistiikkakeskukseen, hankkeen kokonaiskustannukset on arvioitava tarkkaan ennen päätöksentekoa. Itse logistiikkakeskuksen lisäksi tarvitaan nimittäin rautatietoteutus sekä pitkä uusi tieväylä keskuksesta Vaasan satamaan.
maanantai 22. helmikuuta 2010
Kehityksen puolesta mutta muutosta vastaan?
Vaasan kaupungin imago on monen asian summa. Myös poliitikot muokkaavat sitä päätöksillään. Kaupungin johtamisjärjestelmää on pyritty toistuvasti muokkaamaan, jotta se vastaisi paremmin ajan haasteisiin. Toistaiseksi tuloksetta sillä jarruttajia on enemmän kuin muutokseen pystyviä.
Asiantuntemuksen ja johtamistaidon vaatimukset ovat tänään aivan eri luokkaa kuin 1979, jolta aikaisempi salainen poliittinen sopimus kaupunginjohtajien lukumäärästä ja toimenkuvista on. Ei tule heti mieleen yhtäkään toista organisaatiota, jossa ei olisi tehty muutoksia 30 vuoden aikana.
Muutoksen tarve lähtee yhdessä havaituista puutteista ja ongelmista asioiden hallinnassa. Konsernihallintoon liittyy paljon toiveita, joihin ei mm. ole pystytty vastaamaan. Tärkein syy tilanteeseen on, että apulaiskaupunginjohtajan salkku on liian suuri kun siihen kuuluvat sosiaali-, terveys-, varhaiskasvatus-, opetus-ja kulttuuritoimi.
Asiaperusteet puoltavat sitä, että apulaiskaupunginjohtajan salkku jaetaan. Käytännössä apulaiskaupunginjohtajalle jäisi pirstaleinen varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuritoimi. Kun kaupungin sosiaali-ja terveystoimi on jo koottu yhden lautakunnan alaisuuteen, olisi mahdollista ja luonnollista, että tämän viraston päällikkö (toimialajohtaja) esittelisi toimialansa asiat myös kaupunginhallitukselle. Ei siis tarvittaisi yhtään virkaa lisää. Tällä järjestelyllä kaupunginhallituksen esittelijä vastaisi myös konkreettisesti sosiaali-ja terveydenhuollosta, mitä on toistuvasti toivottu.
Poliittinen tasapaino kolmen suuren puolueen kesken voidaan tässä mallissa säilyttää jos ja kun sosiaali-ja terveydenhuollon toimialajohtajaksi palkataan ammattijohtaja ilman poliittista kytköstä. Tätä puoltaa se seikka, että sosiaali-ja terveydenhuollon ammattijohtamisessa on vain hyvin vähän tilaa paikallisille poliittisille painotuksille. Silloin kun suuria linjanvetoja on tehtävä, päätökset tehdään kollektiivisesti poliittisin perustein nimitetyissä toimielimissä kuten nytkin.
Käsitykseni mukaan kaikki poliitikot haluavat kehittää kaupunkiamme. Kehittäminen jää puheeksi jos ei ole halua tehdä myös ajan vaatimia konkreettisia muutoksia. Jos näin käy jälleen, sekin on viesti joka vaikuttaa Vaasan ulkoiseen imagoon. Eikä mitenkään myönteisesti.
Asiantuntemuksen ja johtamistaidon vaatimukset ovat tänään aivan eri luokkaa kuin 1979, jolta aikaisempi salainen poliittinen sopimus kaupunginjohtajien lukumäärästä ja toimenkuvista on. Ei tule heti mieleen yhtäkään toista organisaatiota, jossa ei olisi tehty muutoksia 30 vuoden aikana.
Muutoksen tarve lähtee yhdessä havaituista puutteista ja ongelmista asioiden hallinnassa. Konsernihallintoon liittyy paljon toiveita, joihin ei mm. ole pystytty vastaamaan. Tärkein syy tilanteeseen on, että apulaiskaupunginjohtajan salkku on liian suuri kun siihen kuuluvat sosiaali-, terveys-, varhaiskasvatus-, opetus-ja kulttuuritoimi.
Asiaperusteet puoltavat sitä, että apulaiskaupunginjohtajan salkku jaetaan. Käytännössä apulaiskaupunginjohtajalle jäisi pirstaleinen varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuritoimi. Kun kaupungin sosiaali-ja terveystoimi on jo koottu yhden lautakunnan alaisuuteen, olisi mahdollista ja luonnollista, että tämän viraston päällikkö (toimialajohtaja) esittelisi toimialansa asiat myös kaupunginhallitukselle. Ei siis tarvittaisi yhtään virkaa lisää. Tällä järjestelyllä kaupunginhallituksen esittelijä vastaisi myös konkreettisesti sosiaali-ja terveydenhuollosta, mitä on toistuvasti toivottu.
Poliittinen tasapaino kolmen suuren puolueen kesken voidaan tässä mallissa säilyttää jos ja kun sosiaali-ja terveydenhuollon toimialajohtajaksi palkataan ammattijohtaja ilman poliittista kytköstä. Tätä puoltaa se seikka, että sosiaali-ja terveydenhuollon ammattijohtamisessa on vain hyvin vähän tilaa paikallisille poliittisille painotuksille. Silloin kun suuria linjanvetoja on tehtävä, päätökset tehdään kollektiivisesti poliittisin perustein nimitetyissä toimielimissä kuten nytkin.
Käsitykseni mukaan kaikki poliitikot haluavat kehittää kaupunkiamme. Kehittäminen jää puheeksi jos ei ole halua tehdä myös ajan vaatimia konkreettisia muutoksia. Jos näin käy jälleen, sekin on viesti joka vaikuttaa Vaasan ulkoiseen imagoon. Eikä mitenkään myönteisesti.
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Millaista ulkomaalaispolitiikkaa?
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Mutta jokin näyttää mättäävän.
Olemme jo pitkään saaneet seurata jatkojännäriä, jossa sairasta venäläistä mummoa ollaan oltu häätämässä tyttärensä luota takaisin rajan taa. Mummolla ei ole Venäjällä kotia eikä sukulaisia. Tyttären mies on suomalainen ja tyttärellä itsellään on Suomessa oleskelulupa vai lieneekö jo Suomen kansalainen. Mummo ei ole saanut oleskelulupaa Suomeen. Vastaavia tapauksia riittää.
Yhtä tiukassa voi olla esimerkiksi USA:sta, Venäjältä tai Thaimaasta kotoisin olevan morsmaikun tai vaimon oleskeluluvan saanti Suomeen, ellei hänellä ole täällä työpaikkaa tai elättäjää. Turistiviisumeja on matkustettava uusimaan ulkomaille neljästi vuodessa. Yksi ilmeinen syy tällaiseen menettelyyn on ollut estää sosiaaliturvamme ja palvelujemme vastikkeeton käyttö.
Siihen tuo logiikka sitten loppuukin. Jo vuosia on nimittäin toteutettu pakolaisten perheenyhdistämisohjelmaa, jossa laajan perhemääritelmän mukaan lapset, mummot, sedät ja täditkin on toivotettu tervetulleiksi Suomeen. Samalla he ovat päässeet suomalaisen sosiaaliturvan ja palvelujen piiriin.
Tässähän ei ole mitään tolkkua. Perheen yhdistäminen näyttää toteutuvan paremmin jos asianomaisella on pakolaisstatus kuin jos hänellä ei sitä ole. Kaikissa näissä esimerkeissä on kysymys samasta asiasta: perheen suojelusta ja perhe-elämän kunnioittamista. Nämä periaatteet ovat universaaleja ja niiden toteutumista pitäisi edistää.
Suomalainen ulkomaalaispolitiikka ei näytä olevan vieläkään riittävän avointa. On vaiettu enemmän kuin on kerrottu. Tilastointi näyttää olevan puutteellista. Tämä on epäviisasta kun ajatellaan maassamme vallitsevaa pakolaispoliittista ilmapiiriä. Katsoessani tällä viikolla MOT-ohjelman aiheesta mieleeni tuli monta kertaa, että asiat ovat menneet toisin kuin meille on aiemmin kerrottu. Kun pitävämpää tietoa ei tunnu olevan tarjolla, näyttää siltä, että Suomi on pakolaisten mekka mitä tulee sosiaaliturvan anteliaisuuteen. Tämä voi osaltaan selittää Suomen suosion spontaanipakolaisten piirissä.
Kaikki on OK jos päättäjät ovat tietoisesti halunneet asian näin olevankin. MOT-ohjelma toi mieleen, että monia pakolaisia koskevia rajauksia on kuitenkin ratkaistu vasta toimeenpanon vaiheessa tai että niiden ratkominen lakeja säädettäessä ei ole ollut näkökulmana esillä. Hyvä kysymys sekin, olisiko pitänyt olla?
Pakolaiset ovat keskuudessamme. Se on tosiasia. Monet heistä ovat kotoutuneet hyvin ja puhuvat jo sujuvasti suomea, ovat töissä ja ovat perustaneet perheitä. Menestystarinoiden lisäksi on muitakin tarinoita. Siksi ilmapiirikysymykset ovat tärkeitä. On tosiasia, että pakolaisia tulee lähivuosina lisää. Myönteisen ilmapiirin edistämiseksi olisi äärettömän tärkeää, että pakolaisasioista voidaan puhua avoimesti ja totuuden mukaisesti.
Olemme jo pitkään saaneet seurata jatkojännäriä, jossa sairasta venäläistä mummoa ollaan oltu häätämässä tyttärensä luota takaisin rajan taa. Mummolla ei ole Venäjällä kotia eikä sukulaisia. Tyttären mies on suomalainen ja tyttärellä itsellään on Suomessa oleskelulupa vai lieneekö jo Suomen kansalainen. Mummo ei ole saanut oleskelulupaa Suomeen. Vastaavia tapauksia riittää.
Yhtä tiukassa voi olla esimerkiksi USA:sta, Venäjältä tai Thaimaasta kotoisin olevan morsmaikun tai vaimon oleskeluluvan saanti Suomeen, ellei hänellä ole täällä työpaikkaa tai elättäjää. Turistiviisumeja on matkustettava uusimaan ulkomaille neljästi vuodessa. Yksi ilmeinen syy tällaiseen menettelyyn on ollut estää sosiaaliturvamme ja palvelujemme vastikkeeton käyttö.
Siihen tuo logiikka sitten loppuukin. Jo vuosia on nimittäin toteutettu pakolaisten perheenyhdistämisohjelmaa, jossa laajan perhemääritelmän mukaan lapset, mummot, sedät ja täditkin on toivotettu tervetulleiksi Suomeen. Samalla he ovat päässeet suomalaisen sosiaaliturvan ja palvelujen piiriin.
Tässähän ei ole mitään tolkkua. Perheen yhdistäminen näyttää toteutuvan paremmin jos asianomaisella on pakolaisstatus kuin jos hänellä ei sitä ole. Kaikissa näissä esimerkeissä on kysymys samasta asiasta: perheen suojelusta ja perhe-elämän kunnioittamista. Nämä periaatteet ovat universaaleja ja niiden toteutumista pitäisi edistää.
Suomalainen ulkomaalaispolitiikka ei näytä olevan vieläkään riittävän avointa. On vaiettu enemmän kuin on kerrottu. Tilastointi näyttää olevan puutteellista. Tämä on epäviisasta kun ajatellaan maassamme vallitsevaa pakolaispoliittista ilmapiiriä. Katsoessani tällä viikolla MOT-ohjelman aiheesta mieleeni tuli monta kertaa, että asiat ovat menneet toisin kuin meille on aiemmin kerrottu. Kun pitävämpää tietoa ei tunnu olevan tarjolla, näyttää siltä, että Suomi on pakolaisten mekka mitä tulee sosiaaliturvan anteliaisuuteen. Tämä voi osaltaan selittää Suomen suosion spontaanipakolaisten piirissä.
Kaikki on OK jos päättäjät ovat tietoisesti halunneet asian näin olevankin. MOT-ohjelma toi mieleen, että monia pakolaisia koskevia rajauksia on kuitenkin ratkaistu vasta toimeenpanon vaiheessa tai että niiden ratkominen lakeja säädettäessä ei ole ollut näkökulmana esillä. Hyvä kysymys sekin, olisiko pitänyt olla?
Pakolaiset ovat keskuudessamme. Se on tosiasia. Monet heistä ovat kotoutuneet hyvin ja puhuvat jo sujuvasti suomea, ovat töissä ja ovat perustaneet perheitä. Menestystarinoiden lisäksi on muitakin tarinoita. Siksi ilmapiirikysymykset ovat tärkeitä. On tosiasia, että pakolaisia tulee lähivuosina lisää. Myönteisen ilmapiirin edistämiseksi olisi äärettömän tärkeää, että pakolaisasioista voidaan puhua avoimesti ja totuuden mukaisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)