PALVELUTALOT - SUURI PUHALLUS?

PALVELUTALOT – SUURI PUHALLUSKO ?

Minulla on ollut tilaisuus seurata keskiasteista Alzheimeria sairastavien asumista yksityisissä palvelutaloissa. Nämä henkilöt eivät ole vielä  ryhmäkotihoidon tarpeessa vaan asuvat itsenäisesti vuokra-asunnoissaan.

Mikä muu erottaa tämän hinnakkaan palvelukonseptin tavanomaisesta asumisesta kuin se, että yhteisruokailuun ja talon tapahtumiin pääsee sisäkautta. Koti- ym tarvittavien lisäpalvelujen järjestäminen sujuu talon henkilökunnan kautta toki notkeasti.

Palvelutaloon päästäkseen on pakko ostaa palvelupaketti, joka vähimmillään sisältää lounaan ja siivousta. Päivittäisiin tapahtumiin voi osallistua, mutta niihin ei ’kotoa’ haeta. Asukas saa olla palvelutalossa yhtä yksin kuin ennen omassa kodissaan. Nopeakinttuisen asukkaan menoja ja tuloja ei seurata, joten hän ehtii kävellä pakkasessa koko päivän ennen kuin joku  kaupunkilainen saattaa eksyneen taksiin tai kutsuu poliisin.

Palvelusopimukset tehdään tarkoituksella väljin määrityksin. Kun sängyn korjauksen yhteydessä selvisi, että sukulainen nukkui edelleen samoissa lakanoissa kuin kolme kuukautta sitten muuttopäivänä kysyimme, kenen tehtäviin lakanoiden vaihto mahtoi kuulua. Ei kenenkään. Samoin vastattiin kun tiedustelimme kenen tehtäviin kuuluu katsoa, että kaappeihin ei ole eksynyt käytettyjä nenäliinoja tai homehtunutta ruokaa. Kenenkään tehtäviin ei myöskään kuulunut ottaa paalista uusia wc-rullia, jolloin asukas pyyhki itseään Hesariin. Miten palvelupakettiin sisältyvä päivittäinen 15 minuutin henkilökohtainen palvelu asukkaan kanssa asunnossa käytetään, sitä ei seurata joten siitä ei pystytty kertomaankaan.

Sukulaiset tai edunvalvoja eivät voi olla varmoja, että palvelusopimus kattaa asukkaan kannalta tärkeät palvelut. Taksa raksuttaa jokaisesta nykäyksestä erikseen. Tavanomaiseen kodinhoitoon ja huolenpitoon kuuluvat  asiat eivät enää niitä olekaan. Myös puoli minuuttia vaativa silmätippojen laitto kaihileikkauksen jälkeiseksi kuukaudeksi vaaditaan laskutettavaksi  erikseen.

Palvelutalojen lupaamaa kodinomaisuutta on vaikea saavuttaa. Pitkiä käytäviä on samaan tapaan kuin vanhainkodeissa. Yhteiset tilat ovat suuria, kolkkoja ja kaikuvia. Niiden kalustus on laitosmaista. Buffet-ruoka tarjoillaan ’kaukaloista’ kuten kouluissa. Ruuan taso muistuttaa 1950-luvun kotiruuasta, jolloin tuoretta kalaa ja kokolihaa sai vain harvoin ja perheet elivät keitoilla ja laatikoilla. Nyt lisänä on eineksiä, toki myös raasteita.

Vanhushuollon suuri rakennemuutos laitoshoidosta ’kodinomaisiin palvelutaloihin’ on tapahtunut nopeassa tahdissa. Kunnat hyötyivät ratkaisusta kun vanhushuollon kustannuksia siirtyi KELA:lle ja asukkaan maksettavaksi. Kunnat säätävät nyt palveluseteleille asettamilla ehdoilla vanhushuollon kustannuksiaan. Yksityiset palveluntuottajat ansaitsevat helppoa rahaa sillä viimesijainen maksaja on aina yhteiskunta (KELA).

Turvattomuutta pelkäävät vanhukset ovat kiitollisia asukkaita eivätkä valita. Siksi palvelujen kehittämiseen tarvitaan myös sukulaisten tai muiden läheisten panosta. Näin toimimalla voimme ehkä olla luomassa palvelukokonaisuutta, joka vastaa nykyistä paremmin meidän tarpeisiimme  kun sen aika tulee.

LOMA-ASUNTO, VANHENTUNUT MÄÄRITELMÄ

 

Kaavoituksessa loma-asutus on määritelty omaksi kategoriakseen. Perusteluna on ennen kaikkea ollut mökkien heikompi tekninen varustus verrattuna vakinaiseen asutukseen. Säätelyllä on ollut yhteys ympäristökuormituksen hallintaan. Monilta osin nämä perustelut ovat jo murentuneet kun mökkejä on varustettu vastaamaan vakinaisen asumisen tasoa. Mökeissä asutaan vuoden ympäri eripituisia aikoja eikä tosiasiallista asumisaikaa (onneksi) mitenkään kontrolloida.

Se, saako loma-asunnon muuttaa vakinaiseksi asunnoksi, on ennen kaikkea sijaintikunnan päätösvallassa. Kuin menneisyyden yöstä ELY-keskukset ovat kuitenkin nyt heränneet sotkemaan näppinsä kehitykseen ja estämässä muutosta silloinkin kun se kunnille sopisi.  Jos kaavoitus olisi oikea keino puuttua ihmisten asumiseen tällä tarkkuudella, tulisi ELY:n olla huolissaan myös niistä vakinaisista asunnoista, jotka tosiasiallisesti koljottavat tyhjillään ja muuttavat omakotialueiden luonnetta.

Mökkiasumisen perusteella sijaintikuntaan maksetaan nykyisin vain kiinteistövero. Sen vastineeksi mökkiasukas ei välttämättä saa kunnalta mitään palveluja. Kun itse ajan mökilleni, en käytä metriäkään kunnan tietä. Jätehuoltoa ei ole järjestetty, kunnan vesijohtoa tai viemäriä ei ole. Kaikki nämä haluaisin koska mökkini on varustettu omakotitalon tasolle ja haluaisin siirtyä käyttämään kunnallisia palveluja. Se olisi järkevää ympäristönkin kannalta, pitkällä tähtäyksellä. Mielellään vaihtaisin korkeatasoisen yksityisen vedenpuhdistuslaitoksemme ja viemäröintimme kunnallistekniikkaan.

Kaavoitus painottaa kunnallistekniikkaa enemmän nykyisin kunnallisia sivistys-ja hyvinvointipalveluja esteenä vakituisen asumisen sallimiselle loma-asunnoissa ja haja-asutusalueilla.  Palvelujen keskittäminen kuntakeskuksiin ja niistä edelleen suurkuntien tai maakunnallisiin keskuksiin johtaa kuitenkin myös vakinaisten asukkaiden osalta kasvaviin matkakustannuksiin kaikissa palveluissa. Pysyvän laitoshoidon tai palveluasumisen osalta kehitys tuottaa pulmia vähemmän.

Keskittämiskehityksen ohella huomiota tulee samanaikaisesti kiinnittää myös nettipalvelujen lisääntymiseen. Etätyö on tullut jäädäkseen ja sitä voi tehdä paitsi mökeillä myös vaikkapa veneissä. Jopa koulupuolella on jo siirrytty osittaiseen nettiopetukseen eli oppilaat työskentelevät silloin kotoa käsin. Vanhushuollossa on jo tarjolla neuvonta-ja seurantapalveluja netissä.  Asiakkaat voivat jo nyt ostaa hyödykkeitä kotiovelle missä päin Suomea tahansa.

Näistä syistä käytäntöjä on väljennettävä eikä kiristettävä kun käsitellään loma-asuntojen muuttamista vakinaiseen käyttöön.  On tullut myös aika arvioida sitä, tulisiko edellä mainituista syistä luopua kokonaan loma-asutuksen käsitteestä kaavoituksessa. Pääkysymys on nykytekniikan ansiosta sittenkin rakennetaanko vai ei. Ei se, asutaanko talossa tai asunnossa vakinaisesti vai ei.

On tullut aika palata arvioimaan sitä, tulisiko lomakuntien saada verottaa loma-asukkaittaan muutoinkin kuin kiinteistöverolla. Entäpä jos myös muista veroista lohkaistaisiin osa lomakunnille? Tällaiselle muutokselle on mielestäni sosiaalinen tilaus; haikailemmehan vahvempien kyläyhteisöjen perään. Jo nyt monet kyläkaupat pysyvät pystyssä vai loma-asukkaiden ostoilla. Loma-asukkaiden arvostus ja motivaatio tulla mukaan kylätoimintaan vahvistuisi jos heidät noteerattaisiin paremmin myös lomakuntansa veronmaksajina.

Kansalaisia kohdellaan asumisoikeuden osalta eri tavoin riippuen siitä, missä kunnassa loma-asunto sattuu olemaan. Toiset kunnat suosivat loma-asutuksen vakinaistamista, toiset eivät. On tullut aika perinpohjaisesti testata, mitä perustuslakimme 9§:n lupaus oikeudesta ”valita asuinpaikkansa” tarkoittaa. KHO:n rajoittavat päätökset ovat huolestuttavia. Tilannetta ei saada puretuksi, ellei kaavoitusta koskevaan lainsäädäntöön tehdä muutoksia.  

UUSI SOTE - PALJON MAHDOLLISUUKSIA

ERVA-alueisiin perustuva uusi SOTE- hallinto kuulostaa todella hyvältä ratkaisulta. Juuri nyt tuntuu siltä, että asiantuntijoita on kuultu. Samaan suuntaan olen itsekin täältä katsomosta nyt eläkeläisenä huudellut. Kun olen alan hallinnossa työskennellyt 1970-luvun alkupuolelta lähtien, lasken tietysti myös itseni asiantuntijaksi.

SOTE:n äkkiratkaisu saatiin aikaan opposition myötävaikutuksella. Näin päättyi surkea soutaminen ja huopaaminen perusratkaisusta. Lyhyessä päätösprosessissa onnistuttiin sentään hipaisemaan parlamentaarista valmistelua. Muutoin hallitus ei olisikaan päässyt asiassa eteenpäin. Huuto käy nyt kovana Keskustapuolueen sisällä sillä ratkaisussa meni sitten myös Kepun maakuntamalli.

Hyvä periaatepäätös on sellainen, että jo seuraavatkin askeleet on hahmoteltu. Oikeasti askelmerkit jatkon osalta ovat vielä varsin epävarmat. Tuoreissa kommenteissa yksi arvelee, että nykyiset sairaanhoitopiirit jatkuvat ja että nyt perustetaan uusi hallintokerros entisen päälle. Toinen taas arvelee, että ERVAt korvaavat nykyiset sairaanhoitopiirit. Vielä on niitä, jotka vaativat mitä erilaisimpia osallistumisjärjestelmiä kunnille tai maakunnille. Kuntaliitto suree kunnallisen päätösvallan menetystä: rahat menee, mutta päätösvaltaa ei oikeasti enää tulevaisuudessa ole.

Rahoituksen osalta visaisia ratkottavia kysymyksiä riittää vielä enemmän. Viiden ERVA:n ratkaisu tulee lähelle keskitettyä valtiomallia. Entäpä os ERVAt olisivatkin valtionhallintoa? Joka tapauksessa on syytä kysyä, miksi SOTE-rahoitusta pitäisi ylipäätään enää kierrättää peruskuntien kautta. Siksikö vain,  että pidettäisiin yllä illuusiota kunnallisista palveluista vaikka ERVAt päättävät mitä tuotetaan ja keille. Kuntakohtaisista valtionosuuksista nyt ainakin tulisi farssi.  Kuntarahoituksesta voitaisiin luopua kokonaankin muuttamalla kunta/valtio-tehtäväjakoa. Tätähän on tapahtunut kaiken aikaa. Erona entiseen vain olisi nyt, että kunnilta valtion suuntaan siirrettävä palikka olisi nyt erittäin suuri. Tällaiset muutokset eivät kansalaiselle kuitenkaan näy.

ERVAT ovat tulevaisuudessa oikeastaan palvelujen suunnittelijoita/tilaajia/ostajia eli ne ovat tahoja, joilla on millä maksaa palvelut. Vähän kui KELA. Siitä tuleekin mieleen, että ERVAan tulisi liittää myös KELA:n SV-rahat alueellistettuna. Kun on laillinen vastuu SOTE- palvelujen järjestämisestä, on myös vastuussa palveluverkosta, jolla palvelut tuotetaan. Pitäisi olla vastuussa myös vaihtoehtoisista kustannuksista kuten sv-päivärahoista. Kysymys on myös sv-rahoitetun työterveydenhuollon integroinnista ERVA- järjestelmään. Jos työterveydenhuollon kansaa kahtia jakavaa elementtiä ei pystytä tämän uudistuksen yhteydessä poistamaan, se ei tapahdu koskaan.

ERVA-ALUEET KELPAAVAT TAAS

On tämä ollut tuskallista seurattavaa tämä SOTE-uuudistus. Alan hallinnossa ja politiikassa pitkään työskenneltyäni voin vain ihmetellä, että hallitus lähti soitellen sotaan ilman, että sillä itsellään olisi ollut läpipohdittua ideaa kuinka tavoite laajemmista ja yhtenäisistä sosiaali-ja terveydenhuollon hallintoalueista toteutetaan.

Jo Kiviniemen hallituksen ajalla alkoi tämä hierominen. Vain muutama vuosi sitten muistan kaupungin johtavan virkamiehen innostuksen kun hän kertoi ministerin kautta saaneensa tietoon, että vastuukunnat nimetään huolehtimaan käytännössä nykyisten sairaanhoitopiirien sijasta alueensa väestön paitsi terveydenhuollosta, myös sosiaalihuollosta. Viesti koettiin keskuskaupungeissa lahjaksi ja tulevaisuudenuskoa lujittavaksi.

Nyt kun hallituksen kehysriiheen on aikaa enää pari viikkoa, hallituksesta tihkuneet mielipiteet uudistuksen suunnasta ovat alkaneet uudelleen jakautua. ERVA- alueet alkavat taas kelvata. Tässä valossa koen jonkinlaista myötähäpeää hallituksen toistuneista juhlavista vakuutteluista mm. tämän vastuukuntamallin puolesta. Selitykset ovat surkeat. Näkijän sen etukäteen nyt sokea reettakin, että perustuslakimme ei voi taipua vastuukuntamallin hyväksymiselle. Vaan kun hallituksessa oli se jääräpäinen tahto ja saneleva toimntatapa. Onneksi uskallus loppui kesken eikä perustuslakifarssia tarvitse nyt nähdä.

ERVA:t ovat valmis hallinnollinen pohja SOTE:n järjestämiseen. Kysymyksessä on ennen kaikkea vastuun kantaminen siitä, että palveluverkko on laadukas ja tehokas, keskussairaaloiden välinen kilpavarustelu saadaan loppumaan ja että hoitoonpääsy toteutuu mahdollisimman yhtenäisin kriteerein. Terveyskeskuksissa tuotettu sairaanhoito ja erityistason sosiaalipalvelut voidaan kytkeä samaan punttiin ERVA:n kanssa. Peruskunnille jäisi muu sosiaali- ja terveydenhuolto.

On erittäin hyvä, että Sosiaali- ja terveysministeriön alainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) otti asiaan eilen ERVA- rakennetta  puoltavan napakan kannan uuden pääjohtajansa allekirjoittamana. Nyt hallitus ei voi enää väittää, ettei se ymmärrä tätä korkean tason viestiä.

On tavattoman hyvä, jos hallitus pääsee vihdoin yhteisymmärrykseen tässä vaikeassa asiassa. Prosessina SOTE-uudistus on valitettavasti kouluesimerkki siitä, miten hallinnollisia uudistuksia ei pitäisi junailla. Uskonpa, että tulevat opiskelijat lukevat tästä oikukkaasta surffailusta vielä vuosikymmenten päästä oppikirjoissaan.

BLOGISIVUSTONI HERÄÄ TAAS ELOON!

Blogisivustoni osoite on pysynyt elossa vaikka olen itse ollut pitkällä tauolla. Haluni osallistua julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ei ole missään vaiheessa lopahtanut. Se vain on tapahtunut pääasiassa FB-sivustolla sekä kommentoimalla ja kirjoittamalla suoraan muilla sivustoilla.

Totta puhuakseni on tässä myös ollut muutamia irtiottoja, jotka ovat kiinnittäneet mielenkiintoni uusiin asioihin. Vuoden 2012 tammi-maaliskuussa oleilin mieheni kanssa Chilessä. Vuoden 2012 kuntavaaleihin en enää lähtenyt eli kunnallisten luottamustehtävien hoito jäi arjestani pois. Heti vuoden vaihteessa 2013 lähdimme Ranskaan, jossa vierähti lähes kolme kuukautta.

Teimme myös ratkaisun vakituisen osoitteemme siirtämisestä Vaasasta Helsinkiin. Vuosi jakautuu nyt kahteen toisiaan täydentävään osaan: sulanmaan aika Vaasanseudun huvilallamme ja sitten talvikausi Helsingissä ja matkoilla.

On aika palata kotiin omalle blogisivustolle ja puhaltaa siihen taas eloa. Edellä mainitut muutokset tulevat vaikuttamaan siihen, että kirjoittamisen aiheet varmaankin muuttuvat ja Vaasanseudun kysymysten käsittely vähenee. Kommentointi FB:ssä on pakostakin lyhyttä eikä perusteluja voi paljon avata. Ylipäätään se vaivaa, että on mukavuuttaan tyytynyt enemmän kommentointiin kuin omiin keskusteluavauksiin. Josko herääminen nyt tapahtuisi samaan tahtiin kevään kanssa.

OPETUSMINISTERIÖLTÄ PUUTTUI TOIMIVALTA

Ministeristä lähtien ollaan mielestäni täysin väärillä poluilla jos kuvitellaan, että sen paremmin hallitusohjelma kuin mikään valtioneuvoston linjauspaperikaan voisivat oikeusvaltiossa yksin riittää tekemään konkreettista päätöstä kaksikielisen oppilaitoksen lopettamisesta.

Opetusministeriöltä (OKM) saatu päätös on oikeusvaikutteiseksi tarkoitettu ja valituskelpoinen. Sen vuoksi on kysyttävä, mitä ministeri tarkoittaa ilmaisullaan, että ”hän kuuntelee jos Vaasa tekee muutosesityksen” (Pohjalainen 23.4). Moinen on tulkittava lähinnä hätäreaktioksi.

Jos ministeri on tosissaan kuunnellut Vaasaa, hän itseoikaisee OKM:n päätöksen välittömästi. Jos itseoikaisua ei tule valitusaikana, valitus on ainut mahdollisuus riitauttaa ratkaisu. Myös kantelu saattaa johtaa päätöksen purkamiseen jos päätös on tehty väärässä järjestyksessä. Vaasan kaupunginhallitus on antanut VAMK:lle ohjeen valittaa päätöksestä ja kannella oikeuskanslerille.

Oikeusvaikutteiset päätökset on perustettava lakiin. Tiedossani ei ole säädöksiä, jotka antaisivat millekään viranomaiselle toimivaltaa lopettaa kaksikielisiä instituutioita tässä maassa. Olisi naurettavaa väittää, että valtion rahoituksen poisvetäminen ruotsinkielisestä opetuksesta ei tätä konkreettisesti tarkoittaisi.

OKM:n ratkaisu on annettu rutiineihin kuuluvien aloituspaikkapäätösten oheistuotteena. Asia on erittäin periaatteellinen kansallisen tason kysymys, koskeehan Valtioneuvoston linjaus kaikkia ammattikorkeita – ja jatkossa ilmeisimmin myös toisen asteen oppilaitoksia. Näistä syistä johtuen olen kannellut asiasta oikeuskanslerille.

Kenellekään ei voi tänään olla yllätys, että jo vuosikymmenten ajan RKP:n entisen puheenjohtajan ja ministerin nimeä kantavaa ”Taxellin mallia” on ajettu läpi kuin käärmettä pyssyyn. Tämä malli lähtee siitä, että ruotsinkielisten asema turvataan yksikielisten rakenteiden kautta. Aihe on esillä nyt myös kuntauudistuksessa. Poliittisen eliitin tulisi vihdoin kyseenalaistaa tämä RKP:sta lähtenyt linjaus.

Ex-rehtori Ruotsalan puheenvuoroissa Pohjalaisessa on tullut esiin, että hän jopa vastustaa kaksikielisiä ratkaisuja. Ruotsala näyttää unohtavan, että Vaasan osallistumisesta SÖFUK:n kuntayhtymään aikanaan äänestettiin valtuustossamme. Joudun toteamaan, että tämä tapahtui allekirjoittaneen aloitteesta. Me, jotka tähtäsimme yhden kaksikielisen oppilaitoksen perustamiseen, jäimme vähemmistöön. Kansanedustajana (KK 703/1992) tein mm. kirjallisen kysymyksen nuorisoasteen ja ammattikorkeakoulukokeilun opetuskielestä. Olen määrätietoisesti kamppaillut kaksikielisten ratkaisujen puolesta niin kauan kuin olen politiikkaan osallistunut.

Nyt olisi tärkeää virittää kansallisen tason ohjelmatyö kaksikielisten instituutioiden pelastamiseksi kaikilla toimialoilla tässä maassa ja ryhtyä tarvittaessa turvaamaan tavoitetta lainsäädännön muutoksin.

KANTELU OIKEUSKANSLERILLE AIHEESTA
KAKSIKIELISEN AMMATTIKORKEAKOULUN LOPETTAMINEN


Olen tänään tehnyt oikeuskanslerille seuraavan kantelun.

"Opetusministeriöllä lienee oikeus lisätä ja vähentää ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja. Mutta mihin säädöksiin perustuu opetusministeriön oikeus tässä yhteydessä lopettaa kaksikielisen, yhtiömuotoisen ammattikorkeakoulun olemassaolo kaksikielisessä Suomessa?

Pyydän oikeuskansleria tutkimaan, onko opetusministeriöllä ollut oikeus tehdä päätös, jonka mukaan Vaasan ammattikorkeakoulu määrätään lopettamaan kaksikielinen opetus. Pyydän tässä yhteydessä huomioimaan, että kaksikielistä ammattikorkeakoulua ei konkreettisesti voi olla olemassa ellei se saa antaa kaksikielistä opetusta.

Vaasan kaupunki yhtiöittäessään Vaasan Ammattikorkeakoulun on edellyttänyt, että oppilaitos jatkaa kaksikielisenä. Yhtiöitetyn ammattikorkeakoulun toimilupaan kaksikielinen opetus on niinikään kirjattu. Kaksikielisen ammattikorkeakoulun perustelut Vaasassa liittyvät ennen kaikkea työelämän tarpeeseen saada kaksikielisiä työntekijöitä.

Opetusministeriö perustelee päätöstään Valtioneuvoston päätöksellä 15.12.2012 ”Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016”, jonka mukaan ”koulutuksen ja tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaamiseksi ruotsinkielinen ammattikorkeakoulutus keskitetään ruotsinkielisiin ammattikorkeakouluihin”. Tosiasiassa perustelu sisältää käänteisen väitteen siitä, että nykyinen kaksikielinen ratkaisu olisi em. suhteissa huonompi. Tätä ei ole perusteluissa mitenkään todennettu. Valtioneuvoston em. päätös on linjauspäätös, jossa yhteydessä tavoitteen lainmukaisuutta ei ole vielä tarvinnut selvittää.

Opetusministeriön antaessa sitovan päätöksensä ruotsinkielisen ammattikorkeakouluopetuksen keskittämisestä ruotsinkielisiin ammattikorkeakouluihin, on päätöksen kuitenkin perustuttava voimassa olevaan lainsäädäntöön.

Opetusministeriön päätös on Vaasan ammattikorkeakoulun osalta mitä suurimmassa määrin kielipoliittinen. Katson, että päätöksen oikeellisuutta on tutkittava myös kaksikielisten instituutioiden oikeutuksen kannalta. Lisäksi päätöksen oikeellisuutta on tutkittava myös sen kannalta,loukkaako päätös kaksikielisten kansalaisten oikeuksia saada opetusta kaksikielisissä instituutioissa.

Katson, että opetusministeriö on toiminut laittomasti tehdessään päätöksen – ja pakottaessaan – Vaasan kaksikielisen ammattikorkeakoulun luopumaan ruotsinkielisestä opetuksesta. Pyydän, että oikeuskansleri tutkii asian ja keskeyttää opetusministeriön päätöksen toimeenpanon sekä vaatii opetusministeriötä peruuttamaan päätöksensä, joka tarkoittaa että Vaasan ammattikorkeakoulun on lopetettava ruotsinkielinen opetus."

SUURKUNTA SATAKUNNAN RAJALLE SAAKKA?

Vaasan kaupunginvaltuusto vastasi maanantaina Valtioneuvoston lausuntopyyntöön, joka koski kunnallishallinnon rakennetyöryhmän esitystä uudeksi kunnaksi Vaasanseudulla. Tämän mukaan seudullamme toteutettaisiin kuntaliitos, johon kuuluisivat Vaasan lisäksi Korsnäs, Mustasaari, Maalahti, Laihia, Vähäkyrö, Vöyri ja Isokyrö. Perusteena on työssäkäyntialue ja asioinnin suuntautuminen. Tämä kelpaa Vaasalle. Vai kelpaako?

Vaasan kaupunginvaltuuston niukka enemmistö nimittäin haluaa laajentaa selvittämisaluetta Kristiinankaupunkiin, Närpiöön ja Kaskisiin ”koska näistä kunnista on oltu yhteydessä” ja koska Vaasan lähimmissä kunnissa vastaanotto on ollut nihkeää. Enemmistön kanta tarkoittaa, että se on valmis mitätöimään kuntarakennetyöryhmän tärkeän perusteen, että uudistuksessa edetään työssäkäyntialueiden pohjalta.

Hävinnyt osapuoli esitti muotoilua, jossa lisäselvittämisen osalta luovutaan mainitsemasta minkään kunnan nimiä siksi, että yksityiskohtia voi olla tarpeen tarkastella myös kuntarajojen ja jopa maakuntarajan yli. Kritisoimme myös sitä, että Vaasa lähtisi merta edemmäs kalaan eli hakemaan liittolaisia jopa 120 km:n päähän. Tämä olisi yritys palata maakuntapohjaista mallia kohti vaikka ko. peruste on jo hylätty. Valtion ja kuntien työnjaon kannalta on mahdoton ajatus, että kuntarakenteen perusteet olisivat täysin erilaiset eri puolilla maata.

Arvelen, että enemmistön kanta ei suinkaan helpota vaan vaikeuttaa ratkaisun löytämistä, etenkin Kyrönmaan kanssa. Välttää ei voi, että Vaasan valtuuston enemmistö – RKP:n johdolla ja Kokoomuksen avittamana – hyppäsi kielipolitiikan kelkkaan.

TILASTOKIKKAILUA VANHUSHUOLLOSSA

Vaasan sosiaali-ja terveyslautakunta on kokouksessaan 13.3.2012 ehdottanut, että valtuusto tarkistaa voimassa olevaa vanhuspoliittista ohjelmaa.

Oma koti kullan kallis. Näin juhlapuheet kulkevat. Yleinen asumisväljyys ja myös vanhusten asumisväljyys omissa kodeissaan on kasvanut ja asuntojen varustetaso parantunut. Tänään puhutaan älykkäistä taloista ja interaktiivisista nettipalveluista. Ulkoiset puitteet ”normaalissa” kodissa pärjäämiselle kohenevat koko ajan.

Vaasalaisille päättäjille järjestetyssä teemaseminaarissa (7.3) tri Harriet Finne-Soveri esitti tärkeän kysymyksen: Miksi kokoamme vanhuksemme suuriin kekoihin erilaisiin palvelutaloihin? Miksi emme vie palveluja vanhusten omiin ns. normaaliasuntoihin? Tätä nykyä vastakkain ovat maksimissaan 7 tuntia kotipalvelua viikossa tai palveluasunto. Jos kunta maksaisi kuukaudessa kotihoidosta yhtä paljon kuin se nyt maksaa palvelukotihoidosta, voitaisiin kotipalvelun tuntimäärää per asiakas nostaa yli 25 tuntiin viikossa. On selvää, että tällainen todellinen vaihtoehto siirtäisi myöhemmäksi muualle hoitoon hakeutumista. Ja kunta pärjäisi vähemmillä investoinneilla.

Aalto-yliopiston SOTERA-instituutin Vaasassa tekemän ansiokkaan inventoinnin perusteella näyttää siltä, että 80 % vanhusten palveluasunnoista tarvitsee remonttia pääasiassa sen johdosta, että huonetilaa/saniteettitilaa on STM:n suosituksiin nähden liian vähän. Remonttien kustannusarvio olisi noin 35 m€. Vaihtoehtolaskelma, että puutteellisista paikoista luovuttaisiin kokonaan ja rakennettaisiin uudet, nostaa laskun yli kaksinkertaiseksi. Koko maan tasolla puhutaan 3,5-7,7 mrd €:n lisälaskusta. En pidä mahdollisena, että ikälakiuudistuksessa asetettaisiin tiukkoja normeja ja että ne tulisivat välittömästi voimaan. On sitten aivan eri asia, että kaikkia tiloja on kunnostettava sitä mukaa kun tekniset seikat edellyttävät ja että tuossa yhteydessä pitää huomioida myös toiminnallisia seikkoja.

SOTERAN mukaan Vaasalla on STM:n suosituksiin nähden ympärivuorokautisia hoitopaikkoja vanhushuollossa 70 % enemmän. SOTERA katsoo, että kaikki palveluasuminen, jossa on yöpäivystys on ns. tehostettua palveluasumista. Vaasa tilastoi toisin.

Ratkaisuksi Vaasa esittää tilastollista kikkailua, jolla raivataan tilaa massiiviselle ja kokonaan uudelle hoitoyksikkörakentamiselle. Kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että kaikki Vaasan tilastossa tuetun palveluasumisen paikat siirretään eläkeläisasunnoiksi ja henkilökunta siirretään kotipalveluun.

Mikä muuttuu? Ei mikään niiden osalta, jotka nyt asuvat noissa asunnoissa. Yöpäivystystäkään ei voida lopettaa jos asukkaat ovat tähänkin saakka olleet sen tarpeessa. Asuntojen neliöt eivät kasva. Omaiset ja ystävät mahtuvat yhtä huonosti vierailemaan kuin nyt. On selvää, että asunnossa pitää olla henkilökohtaista tilaa enemmän kuin hoitopaikassa. Eli hoitopaikkalaskun päälle on laskettava myös eläkeläisasuntojen yhdistämisestä jne. aiheutuvat muutostyöt. Tällainen kikkailu ei minulle maistu. Tarvitaan paljon lisää pohdiskelua. Esimerkiksi siitä, haluavatko tulevaisuuden eläkeläiset ylipäätään asua eläkeläistaloissa.

Ehdotus vanhushuollon rakenneuudistukseksi ei käsittele lainkaan kotihoitoa mikä on ällistyttävää sillä suurimmat ja kiireellisimmät muutokset olisi saatava aikaan juuri siellä.

TIETOA JA SELITYKSIÄ ON, ANALYYSIT PUUTTUVAT

Pohjalainen on puuttunut kirjoituksissaan kiitettävällä tavalla epäkohtaan, jonka poistamiseksi monet päättäjät ovat tehneet vuosia työtä, tuloksetta. Pieni askel saatiin aikaan muutama vuosi sitten kun kaupungin strategisiin, valtuustoon nähden sitoviin tavoitteisiin lisättiin uusi kohta “Palvelutaso, tuloveroprosentti, kiinteistöveroprosentit sekä vesi- ja jätevesimaksut eivät poikkea oleellisesti ympäristökuntien ja vertailukaupunkien tasosta.” ja “palvelujen yksikkökustannukset ovat vertailuryhmän keskiarvoa. “.

Vertailutietoja on saatu varsin niukasti tai ei ollenkaan. Virkamiesjohto viittaa usein valtakunnallisiin projekteihin, joiden kautta Vaasakin saa tietoa joskus aikanaan. Tämä hämmästyttää suuresti. Myös valtakunnallisia tilastoja on analysoitava. Jokaisen toimialan johdon ja heidän lähimpien alaistensa tehtävä on seurata oman alansa kehitystä suhteessa muihin. Se ei voi tapahtua ilman tilastoja ja tarkempaa analyysia tilastoperusteiden eroista. Jos analyysia ei osata itse, pitääkö se sitten ulkoistaa? Meidän päättäjien tulee saada luotettavia vastauksia kuin apteekin hyllyltä. Vertailua ei voida jättää verbaalisten “poisselitysten” varaan.

Tilastot on muokattava perusteiltaan yhdenmukaisiksi ennen johtopäätösten tekoa. Tehtävä on haasteellinen, mutta täysin mahdollinen ja välttämätön. Vertailu on olennaista. Todelliset kustannukset on selvitettävä eikä siinä ratkaise, tuottaako kunta palvelut itse, kuntayhtymässä tai esim. osakeyhtiössä.

Kiireellisintä on saada aikaan vertailuja kunnan työvoimavaltaisimmilta ja kustannusrakenteen kannalta merkittävimmiltä aloilta sosiaali-ja terveydenhuollosta sekä varhaiskasvatuksesta ja opetuksesta. Jos kustannuseroja on, päättäjille pitää selvittää, onko kyse ja millaisista palvelutaso-tai laatueroista. Kaikkein konkreettisin tapa tarkastella em toimialoja olisi henkilötyövuosien vertailu väestöön tai väestöryhmiin nähden. Laskennallisesti myös tällainen vertailu on täysin mahdollinen.

Vaasassa tiedetään jo, että väkilukuumme nähden meillä on keskimääräistä korkeammat kustannukset em. toimialoilla. Nyt on aika saada vastauksia siihen, miksi. Viime vuoden tilinpäätökset on käytännössä valmiit ja ensi vuoden budjettivalmistelu käynnistyy.

LÄHIDEMOKRATIAA VAI KÄYTTÄJÄDEMOKRATIAA?

Luettuani Hannu Katajamäen mielipiteen Pohjalaisesta joudun toteamaan, että kovin vähillä eväillä keskustelu lähidemokratiasta edelleen kulkee. Professorikaan ei tällä kertaa onnistunut löytämään todellista sisältöä sille, mitä nykyisestä järjestelmästämme puuttuu ja mikä lääke tähän vaivaan parhaiten sopisi.

Kuten kaikki tietävät, meidän järjestelmämme perustuu usean tason edustukselliseen demokratiaan. Näyttää siltä, että Katajamäki haluaa niitä vielä lisää. Miksi?

Demokratiassa on tehtävä selkeä ero sen suhteen, keillä voi olla toimivalta tehdä lopullisia päätöksiä. Kaikilla muilla prosessiin osallistuvilla on vain mielipiteen ilmaisumahdollisuus aloittein tai lausunnoin. Ei pidä luoda sellaista illuusiota, että lisäämällä raateja jne. voidaan päätösvaltaa viedä alaspäin, varsinkaan vaikeissa asioissa.

Olen tutustunut kansalaisraatien työhön Vaasassa. Idea kansalaisraadeista lienee tuotu Suomeen USA:sta, jossa kunnallisdemokratiasta ei juuri voida puhua. Kansalaisraatien raportit eivät valitettavasti vielä vakuuta sillä työn tulokset ovat jääneet varsin yleiselle tasolle. Ihmisten erilaisille tarpeenilmaisuille ei jää raporteissa riittävästi tilaa. Raatien jäsenistä useat hääräävät jo monissa muissakin “demokraattisissa” elimissä. Miten he ovat niissä mandaattejaan käyttäneet?

Vain noin 70 % äänioikeutetuista äänestää vaaleissa. Heistäkin suurin osa ajattelee niin, että tämä riittää, mitä tule demokratiaan. Kuinka suuri mahtaa olla niiden kansalaisten määrä, jotka oikeasti haluavat ja jaksavat aktiivisesti osallistua oman kylänsä asioiden hoitoon? Myöskään tässä suunnassa ei pidä luoda illuusioita.

Ihmiset tulevat aina olemaan tyytymättömiä edustukselliseen demokratiaan. Vain kreikkalainen kaupunkidemokratia, jossa (vapaat mies-)kansalaiset torilla päättivät yhteisistä asioista mies-ja ääni-periaatteella tuotti tuloksen, jossa enemmistön päätöstä ei voinut protestoida.

Oma arvioni on, että meillä on suurin vaje käyttäjädemokratiasta eikä suinkaan edustuksellisesta demokratiasta. Olennaista on, miten ihmistä kohdellaan palveluja tarvitsevana asiakkaana ja miten hänen henkilökohtaisiin toiveisiinsa vastataan.

Olen lukemattomia kertoja joutunut seuraamaan ihmisten pahoinvointia hyvinvointivaltion rattaissa ja yrittänyt heitä auttaa. Olennaiseksi nostan kysymyksen palveluasenteesta. Elämisen laatu paranee kaikilla jos palveluntuottajat yrittävät löytää lainsäädännön ja käytettävissä olevien varojen puitteissa asiakkaan kannalta myönteisimmän ratkaisun.

Katajamäki ei ilmeisesti usko edustuksellisen demokratian toimivuuteen kaupunkitasolla. Kylätaso tuskin pystyy samanaikaisesti päättämään mikä on mahdollista tällä tasolla ja kunnan kokonaisuuden kannalta - sitä vähemmän, mitä suurempi kunta on. Sen vuoksi tulee jatkaa keskustelua siitä, ettei aluetoimivallasta tule osaoptimointia (esim kouluverkko) ja ettei se lisää eriarvoisuutta kunnan osa-alueiden välillä. Pitkällä aikavälillä ei voine olla hyväksyttävää, että Vähäkyröllä on aluelautakunta, mutta muilla uuden Vaasan alueilla ei olisi.

Parempi uusi vuosi

Aika monta uutta vuotta tässä on jo ehditty kokea. Rakettien kanssa ja ilman. Voisinko sanoa, että tähän vuosien saumaan olisi liittynyt jotakin erikoista? En. Jotkut pressan vaalit eivät toimi näkökulmanani tulevaisuuteen. Valitaan kenet tahansa, siinä se pyörittää tahkoa virkamiesten jo ajat sitten keksimissä puitteissa - ja hyvin voi.

Tämän alkuvuoden hetkillä ajattelen, että EU:ssa on ajettu päin seinää siksi, että uudistusten ja muutosten vauhti ei ole lainkaan ollut sopusoinnussa kansalaisten muutoskyvyn kanssa. On luvattu hirmuisen paljon, ja niin monessa on petytty. On ylläpidetty ja jopa vahvistettu kuvitelmaa, että tässä Saksa ja Ranska soittavat teemaa ja muut kompuroivat kompaten perässä. Tällaisella konseptilla EU:lla tai eurollakaan ei voi olla tulevaisuutta. Päättäjiltämme puuttuu näky siitä, mitä kohti kannattaisi olla menossa PITKÄLLÄ AIKAVÄLILÄ. Nyt toimitaan palokuntana ja yritetään sammuttaa yksittäisiä tulipaloja.

Suomalaisille todistetaan, että EURO-aika olisi ollut menestyksellinen sillä perusteella, että korkotaso on pysynyt alhaalla. Ei tämä rititä. Samanaikaisesti on tarkasteltava hintojen kehitystä suhteessa palkka-ja eläketasoon. Kun katsotaan palvelujen ja investointien hintojen kehitystä, huomataan, että entisestä markasta on tullut euro. Tarvitaan paljon lisää euro-tutkimusta.

Tänään olin kutsuttuna neljän henkilön lounaalle Oopperan lähettyville. Nautimme minikeiton, savustetun siian, yhden keskihintaisen valkoviinipullon, kaksi mineraalivesikierrosta ja kahvit. Lasku oli 240 euroa eli oman sukupolveni sanastossa 1440 markkaa ! Ennenkuin 60 euroa per lärvi on puhtaana kädessä, olisi tyypillisesti pitänyt tienata vähintään 90 euroa, mikä tarkoittaa noin yhden päivän keskibruttopalkkaa.

HALOO ! Tässähän on ihan kaikki pielessä. Tekisi mieleni kirota. Ravintolaan revityllä summalla olisin itse ruokkinut ainakin nelinkertaisen porukan upeasti kotonani.

Olkoon alv-prosentti mikä tahansa, alkaa näyttää siltä, ettei ole kerrassaan sydäntä tai syytä ruokailla ravintoloissa. SIIS KOTIRUOKA KUNNIAAN !

Nelijalkaisille vai kaksijalkaisille?

Olen koiraihmisiä. Yhteishuollossa ollut beaglemme on jouduttu hakemaan useampia kertoja koiratarha Kulkurista kun koira on karannut omille teilleen. Arvostan paljon koiratarhan työtä.

Silti en voi olla innostunut ajatuksesta, että aivan keskeisellä paikalla – Radiotiellä – vapautuva lähes 11 hehtaarin alue tuosta vain varattaisiin koiratarhan käyttöön kymmeniksi vuosiksi eteenpäin ja käytännössä ilmaiseksi. Tämä kahlitsisi alueen muun käytön koiratarhan toiminnan luonteen vuoksi. Maankäytöllisesti kysymyksessä on suorastaan herkkupala, jota pitää tutkia tarkemmin ennen kaikkea alueen asukkaiden tarpeiden näkökulmasta.

Koirien on sanottu Radiotiellä siirtyvän kokonaan sisätiloihin. On vaikea kuvitella, ettei koirien tarvitsisi olla ulkona tarpeillaan tai saadakseen välttämätöntä liikuntaa. Näin ollen ei pidä myydä ajatusta, että koiratarhaa voitaisiin pitää yllä ilman ympäristöön kuuluvaa koirien haukuntaa.

Radiotien talossa on toimintatilaa kolmessa kerroksessa, yhteensä arviolta kaikkiaan 500 m2 . Vuokra-ajaksi ehdotetaan 25 vuotta ja vuosivuokraksi 350 €. Mielenkiintoista on, että suuri osa koiratarhan käyttöön ajatellusta tilasta käytettäisiin synergiaan vedoten kuitenkin yksityisen eläinlääkärin toimitiloiksi! Totta kai tiedostetaan, että toimitilat on kunnostettava ennen kuin ne kelpaavat mihinkään uuteen toimintaan.

Koiratarhan siirtämishankkeelle Radiotielle on nyt pantava painava stop. Radiotien vapautuvan alueen käyttöä on sen keskeisen sijainnin vuoksi tarkasteltava laaja-alaisemmasta näkökulmasta.

Talo sopisi sijainniltaan ja liikenneyhteyksien puolesta mitä parhaiten esim. jonkun alueella toimivan yhdistyksen pyörittämään asukastupatoimintaan Oulun mallin mukaisesti. Asukastuvat ovat matalan kynnyksen yhteisöllisiä toimintakeskuksia, jotka palvelevat alueensa asukkaita myös koteihin. Toimintaan osallistuville ei aseteta ehtoja iän, ihonvärin, vamman, ammatin tai muunkaan ominaisuuden suhteen. Olennaista on huomata, että tässä toiminnassa ei olisi kaupungin palkkalistoilla olevia työntekijöitä; luotetaan vihdoin asukkaiden itsensä kykyyn luoda yhteisöllisyyttä eli tuottaa iloa itselle ja muille sekä olla vuoroin auttajia, vuoroin autettavia.

Kärjistyvät kieliasetelmat

Olin tänään kokouksessa, jossa eräs Vaasaan paluumuuttanut henkilö totesi ilmapiirin kaupungissamme muuttuneen jyrkemmäksi kieliryhmien välillä. Se on aivan totta. Tässä kannattaa huomata, että muuttunut lainsäädäntö ja hallintokäytännöt kantavat tästä suuren vastuun.

Suomen-ja ruotsinkielisillä ei ole enää yhteisiä koulupihoja, joissa kielikylpy toteutui kuin itsestään. Ei – nyt annetaan tieteellisesti perusteltua kielikylpyopetusta omissa luokissaan erikseen kummallekin kieliryhmälle. Tämä malli ei kata koko ikäluokkaa – silloinhan puhuttaisiin muuten jo pakosta.

Kaksikielisessä Suomessa on kiellettyä antaa opetusta kahdella kielellä, jos kysymys on kansalliskielistämme, suomesta ja ruotsista. Sen sijaan sallitaan kaksikielinen opetus, jos kieliparina kansalliskielen kanssa on jokin muu kieli. Hämmästykseen on aihetta sillä eikös meidän ollut tarkoitus tuottaa tähän maahan niin paljon kuin mahdollista kansalaisia, jotka taitavat niin suomen kuin ruotsin?

On selvää, että Suomi ei ole käyttänyt hyödykseen sitä potentiaalia, minkä kaksikielinen opetus voisi tarjota esim. kaksikielisillä alueilla. Vaasassa on kaksikielinen ammattiopisto ja kaksikielinen ammattikorkeakoulu, mutta niiden ruotsinkielistä opetusta ajetaan alas Opetusministeriön (lue: RKP:n, Folktingetin, Svenska Nu:n jne.) vaatimuksesta. Näin halutaan varmistaa ruotsinkielisten oppilaitosten tulevaisuus. Sivumennen sanoen työelämä etsii alueellamme kaksikielisiä ihmisiä, tietenkin englannintaidon vaatimuksesta tinkimättä.

Kansalaisten enemmistö taitaa olla asiantilaan täysin kyllästynyt. Helsingin Sanomien teettämän tutkimuksen mukaan yli 60 % Etelä-Suomen väestöstä olisi halukkaita laittamaan lapsensa kaksikieliseen kouluun. Ikävä kyllä kysymyksen asettelu taisi koskettaa ainoastaan suomea ja ruotsia. On syytä selvittää, miten kansalaiset vastaavat eri kieliparivaihtoehtoihin. Voittaako esim. suomi-englanti mahdollisesti suomi-ruotsin? On selvää, ettei kaksikielisestä opetuksesta voi tehdä normia koko maahan.

Kärjistynyt kielipolitiikka poikii mitä röyhkeimpiä ratkaisuja myös kunta-ja palvelurakenneasiasioissa jos RKP:n pillin mukaan jatketaan. Menettelytavat, joita RKP-enemmistöiset kuntayhtymät Vaasassa ovat käyttäneet tehdäkseen mistä tahansa asiasta kielipolitiikkaa, tuovat mieleen taistolaiskommunistien menetelmät. Tämä valittu strategia lienee tarkoitettu karkottamaan suomenkielisiä lähikuntia Etelä-Pohjanmaan syliin ja turvaamaan hallintoratkaisut, joissa Vaasan suomenkielinen väestö pääsee nauttimaan RKP:n panttivangin asemasta hamaan maailman tappiin.

Ei kannata ihmetellä miksi Vaasan imago on ruotsinkielisempi kuin todellisuus.

Luottamuspula syynä miljoonapiirin vaihtoon?

Olen ollut mukana alueemme poliittisessa päätöksenteossa 1980-luvun alusta lähtien. Vaasan läänin seutukaavaliiton ajoilta muistan, että valtapuolueet - kepulainen sisämaa ja rannikon RKP – olivat kuninkaantekijöitä, mutta monesti vastakkain. On jo arkistojuttu, että esimerkiksi kunnittaisista väestöennusteista äänestettiin! Eripura oli yksi merkittävä syy siihen, että seutukaavaliiton alueesta muodostettiin kolme maakunnallisen liiton aluetta. Rannikon suomenkielisten kannalta katsottuna tapahtui suuri vääryys sillä kulttuuriset juuremme ovat yhteisessä Etelä-Pohjanmaassa.

Alueen demariliikkeen sisällä en koskaan kokenut mitään maantieteellisiä vastakkainasetteluja. Olimme yhtä ja tuimme toisiamme idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Valitettavasti maakuntajaon jälkeen tilanne on kehittynyt nurkkapatrioottisempaan suuntaan. Maakuntalehdet eivät enää juuri hypi maakuntarajan tuolle puolen. Tämän päälle on toinenkin pysyvä raja – 8-tie ja kieli.

Minulle – junantuomalle – on toistuva ihmetyksen aihe se vihapuhe, joka näyttää rasittavan Vaasan ja Seinäjoen välejä kun puhutaan yhteistyöstä sairaanhoidon alalla. Tämä on tullut tuoreesti esille nyt kun Vaasan sairaanhoitopiiri on ehdottanut miljoonapiirin vaihtoa. Tässä yhteydessä puhutaan varsin kielteisesti myös Tampereesta ilman, että olisi tuotu pöytään ainuttakaan faktaa, tosiasiaa. Eilen viimeksi olin todistamassa puheenvuoroja, joissa hoettiin, että miljoonapiiriä on vaihdettava koska Tampereeseen ja Seinäjokeen ei voi luottaa!? Kuka ei voi luottaa? Miksi ei voida luottaa? Mitä on tehty luottamuksen palauttamiseksi jos se on menetetty? Kaukaiseen Turkuun siirtymisen perusteeksi tarvitaan paljon painavampia ja pitävämpiä syitä.

Sen vuoksi oli ilahduttavaa lukea Pohjalaisesta (11.10), että Vaasa ja Seinäjoki ovat päässeet ammattikorkeakoulutuksen osalta merkittävään yhteistyöhön, jonka tavoitteena on monipuolisten korkeakoulupalvelujen turvaaminen Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella. Toimenpideohjelmaan kuuluu yhteistyö strategisessa suunnittelussa, henkilöstökoulutus, tietohallinto, kansainvälisyys sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta.

Miksi sairaanhoitopiirimme ei pystyisi Seinäjoen kanssa samaan kuin mihin pystytään ammattikorkeakoulujen kesken? Olemassaolon kamppailussa on todellakin ensi sijassa kysymys siitä, että tämä alue pärjää edes yhdessä. Yhdessä voimme vastata laajemmasta ja laadukkaasta palvelutarjonnasta. Vaasan keskussairaalan jättäytyminen Turun kortin varaan on paljon heikompi skenaario sillä Turku ei voi taata tulevaisuuden osalta yhtään mitään. Kun terveydenhuoltomme valtavissa kustannuspaineissa hakee lisää tehokkuutta, tehtävästä ei pärjätä ilman puuttumista sairaaloiden väliseen työnjakoon ja keskittämättä tiettyjä suuria toimenpidekokonaisuuksia – kuten on jo tehty mm. lonkkaleikkausten osalta.

Seinäjoen ja Vaasan kuuluminen eri miljoonapiireihin vaikeuttaisi huomattavasti alueellisten sairaanhoitopalvelujen koordinointia ja heikentäisi tehokkuutta. Sairaitten ihmisten kannalta olisi suuri vääryys ja kohtuuttomuus olla huolehtimatta siitä, että he saisivat hoidon elleivät Vaasasta niin ainakin Seinäjoelta. Oikea tie on sopia systemaattisesta työnjaosta suoraan sairaaloiden kesken. Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien yhdistäminen on pidettävä mielessä tulevaisuuden selviytymismallina.

Faktoja pöytään miljoonapiiriasiassa

Sairaanhoitopiirimme kuuluu nykyisin Tampereen miljoonapiiriin eli Tampereen yliopistollisen keskussairaalapiirin vastuualueeseen. Sairaanhoitopiirimme ehdottaa miljoonapiirin vaihtoa eli Turun yliopistollisen miljoonapiirin alaisuuteen siirtymistä.

Sairaanhoitopiirimme (jäljempänä VSHP) ei ole todentanut syitä, joiden vuoksi sairaanhoitopiiriä olisi vaihdettava. Tällä hetkellä olemme huhujen varassa. Väitetään, että Tampere ei ole tukenut tarpeeksi Vaasaa – mitä VSHP on vaatinut tai mitä ja miksi vaatimuksiin ei ole vastattu, sitä ei ole lainkaan dokumentoitu. Käytetään ilmaisua ”Vaasa on jäänyt Seinäjoen varjoon”. Miten tämä väite perustellaan? Mitä on tehty asiantilan muuttamiseksi vuosien varrella jos väite olisi totta? Näissä hallinnollisissa kysymyksissä voi puhua vain dokumentein. Toivon, että kysymys ei olisi vain siitä, että VSHP:n hallinto on lähestynyt Tamperetta ruotsinkielisin kirjelmin ja saanut kielellisesti moitittavia vastauksia.

Miljoonapiirin vaihtoa käsittelevä raportti, jonka laadinnasta ovat vastanneet Turun, Satakunnan ja Vaasan keskussairaalapiirit, ei millään tavoin vertaile Tampereen ja Turun yliopistollisia keskussairaalapiirien tulevaisuuden optioita keskenään vaan keskittyy uuden Länsi-Suomen miljoonapiirin vahvuuksien selvittämiseen. Mainitsematta jää mm., että Tampereen yliopistollisella keskussairaalalla on Turkua laajemmat spesialiteetit. Mainitsematta jää myös, että Turku merkitsisi VSHP:n asukkaille yhä pitempiä ja vaivalloisempia matkoja hoitoon. Sen sijaan väitetään väärin, että Vaasa kuuluisi Turun intressipiiriin elämän eri osa-alueilla. Ainakin seutumme suomenkieliset tietävät varmasti, että sitoutumisasteemme sisämaahan päin on kaikkein vahvin.

Raportti ei kaihda tuomasta esille varsinaista syytä uuden miljoonapiirin luomiseen: kysymys on Turun yliopistollisen keskussairaalapiirin eloonjäämisen vahvistamisesta, jota VSHP:n mukaan liittyminen palvelisi. Tämän hinnaksi VSHP:lle myydään kahta asiaa: 1) ruotsinkieliset palvelut taataan (nykyistä paremmin!), 2) Vaasan keskussairaalan asemaa luvataan jopa nostaa nykyisestä. Mainitsematta jätetään, että Vaasan keskussairaalan tasonnosto voi tapahtua vain piirimme kuntien yhä suuremmalla rahoituksella – Turunmaa ei tätä asiaa hoida. Silti mitään takeita tasonnostosta ei voida antaa sillä kaikki riippuu erikoislääkärien saatavuudesta. Mainittakoon, että onkologia on jo nyt vaikeuksissa lääkäripulan takia vaikka se on tavanomaisen keskussairaalatason ylittävä spesialiteetti. Vaikka VSHP vaihtaisi miljoonapiiriään, Turun yliopistollinen keskussairaala ei pysty kilpailemaan Tampereen yliopistollisen keskussairaalan kanssa mitä tulee ns. suppeiden erikoisalojen laajuuteen.

Palaan kysymykseen Seinäjoen varjoon jäämisestä. Myös tältä osin tarvitaan verifikaatiota, todisteita. Mitä on pyydetty, mitä ei ole saatu? Toimivatko Vaasa ja Seinäjoki vihamiehinä vai pyrkivätkö yhteistyöhön? Tästäkin kaivataan verifikaatiota. Kaikki tiedämme, että kahden riita ei ole koskaan yhden syy. Tässä haluan muistuttaa VSHP:n sisäisistä ja kohtalokkaista riidoista, jotka ovat koskeneet vuosikymmenten ajan niin Pietarsaarenseutua kuin Kristiinankaupunkia. VSHP:lla ei ole osoittaa, että se olisi kyennyt hoitamaan edes vastuualueensa sisäisiä kysymyksiä rakentavalla tavalla. VSHP on toiminut vain muodollisesti yhtenä sairaanhoitopiirinä, mutta jakautunut aina kolmeen intressiosaan.

Sairastavien asukkaiden vuoksi Seinäjoki-Vaasan akselia olisi
ehdottomasti vahvistettava, onhan keskinäinen saavutettavuus mahdollista vain yhden tunnin puitteissa. Peruskoululainenkin tajuaa, että yhdessä olisimme vahvoja eli voisimme ilman merkittäviä lisäkustannuksia lisätä spesialiteetteja ja vähentää tarvetta lähteä sen paremmin Tampereelle kuin Turkuunkaan.

Hyvä kysymys on, miten Vaasaan saadaan erikoistuvia ja erikoistuneita lääkäreitä. Raportti väittää, että tämän ratkaisisi miljoonapiirin vaihto. Tämä on emävalhe. Lääkäreiden koulutus on yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien asia. Yliopistot käyvät keskenään omaa armotonta kisaansa, jota sairaanhoitopiirit voivat korkeintaan tukea. Vaasan toimialajohtaja Kentala on tehnyt selväksi, että miljoonapiiriä ei tarvitse tämän takia vaihtaa.

Kielelliset perusteet? Seuraamalla vaikkapa Vasabladetin palstoja ei ole voinut välttyä siltä, että miljoonapiirin vaihto supistuu pelkäksi kielipoliittiseksi kysymykseksi. On tärkeätä selvittää, onko kysymys vain VSHP:n hallinnon vaateista vai myös sairastavien ihmisten vaatimuksista. Tiedän, että Tampere on satsannut potilaiden palvelemiseen ruotsinkielellä paljon eikä tietooni ole tullut systemaattisia väitteitä huonoista kielipalveluista. Journalistisesti ylen mielenkiintoinen kysymys on, että VBL ensin tuomitsi VSHP:n ehdotuksen miljoonapiirin vaihtamisesta, mutta RKP:n puoluetoimiston ilmeisen asiaan puuttumisen johdosta muutti kantansa vaikka asiassa ei noiden muutaman päivän välillä ollut tietenkään tapahtunut mitään uutta.

Vaasan vaatimus vertailevasta selvityksestä ennen päätöksentekoa miljoonapiirin vaihtamisesta. Edellä on jo monin tavoin perusteltu, miksi miljoonapiirin mahdollisesta vaihdosta on hankittava kunnon perustelut ennen päätöksentekoa. VSHP:n dokumenteista vaihdon perustelut eivät käy mitenkään ilmi. Kysymys on laajasti periaatteellinen, mutta myös käytännöllinen. Näistä syistä johtuen Vaasan – VSHP:n suurimpana maksajakuntana, on vaadittava perusteellista selvitystä vaihtoehdoista ennen päätöksentekoa.

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on suurten muutosten kourissa. Tavoitteena on entistä kustannustehokkaampi kokonaisjärjestelmä. Sen vuoksi myös VSHP:n on kyettävä todentamaan, että sen ehdottama miljoonapiirin vaihto tukee tätä tavoitetta. Myös uuden systeemin on perustuttava ennakoitavissa oleviin potilasvirtoihin. Sairaitten ihmisten perussysteemistä poikkeava valinnanvapaus hoitopaikan suhteen on hoitavan lääkärin taskussa ja nähdään selkeästi poikkeustapauksina. Järjestelmän tehokkuus heikkenee – ja kustannukset lisääntyvät - mitä enemmän peruskonseptista poiketaan.

Jos äidinkieli asetetaan ratkaisevaan asemaan parhaan ja lähinnä kotia olevan hoidon sijasta, haettakoon ratkaisu, jossa suomenkieliset suuntautuvat yliopistollisen keskussairaalahoidon osalta Tampereelle ja ruotsinkieliset Turkuun. Ei voi olla hyväksyttävissä, että Turku valittaisiin sillä perusteella, että ruotsinkielisten palvelut paranenisivat kun samanaikaisesti suomenkielisten palvelut merkittävästi heikkenisivät.

Pöpöpelko sairastuttaa

Vastikään nuori perheenisä kertoi, että päiväkoti oli kieltänyt tuomasta itse leivottuja pikkuleipiä päiväkodin yhteisölliseen tapahtumaan. Sanottiin, että kekkereihin saa tuoda vain kaupan paketissa olevaa syötävää. Perusteluna oli pöpöriski ja vastuukysymykset.

Haloo. Pikkuleivät ovat uunissa kypsennettyjä! Kotien hygieenisyys on parempi ja ruoka-aineiden kylmäketjut toimivat sitä paitsi huomattavasti paremmin kuin kymmeniä vuosia sitten. Myrkyttämistäkö tässä pelätään?

Kieltoa voi kutsua jo hysteriaksi. Jos päiväkodissa olisikin ruokarajoitteisia lapsia, niin miksi kaikki muut pitää panna kiellosta kärsimään? Eikö yhteisessä tapahtumassa voisi olla vanhempien tehtävä katsoa, mitä heidän lapsensa saavat ja eivät saa syödä?

Kieltämällä vanhempia omakätisesti valmistamasta tarjottavaa yhteisiin tapahtumiin heikennetään potentiaalia, jonka varassa yhteisöllisyys joko kehittyy tai ei kehity. Kautta aikain yhdessä ateriointi ja nyyttikestit ovat olleet verrattomia keinoja viihtyä yhdessä.

Hysteria ei koske pelkästään päiväkoteja vaan on levinnyt moniin muihinkin organisaatioihin. Pöpöpelkoa koskeva suhteellisuudentaju näyttää heikkenevän sitä mukaa kuin ruuanvalmistus siirtyy hienoihin laitoskeittiöihin. Byrokraattiset hysteerikot ovat mielestäni vastuussa siitä, että tappavat arvokkaita yhteisöllisyyden ituja.

Tätä menoa ei kestä kauankaan kun lailla kielletään omatekoisen syötävän satunnainen myynti toreilla, tapahtumissa ja myyjäisissä kokonaan. Miten myös nyyttikestit pysyttäisiin lailla lopettamaan kokonaan, sitä varmaan jo tosissaan mietitään. Yhtään ei paina vaa’assa, että hysteerinen hygieenisyysintoilu heikentää lastemme luontaista vastustuskykyä. Lisääntyvät allergiat ja ruokarajoitteet hoidetaan lääkkeillä.

Kokkolan asuntomessut - esteitä ja yksi-ilmeisyyttä

Asuntomessujen perusidea pysyy samana: tavoitellaan ns. hyvien käytäntöjen esittelyä sekä ideoita ja vaihtoehtoja niille, joille rakentaminen on ajankohtaista. Noin 140.000 ihmistä käy vuosittain asuntomessuilla lähinnä haaveilemassa. Asuntojen määrä Suomessa kasvaa noin 20.000:lla vuosittain. Asuntoja on nyt noin 2,7 miljoonaa ja asuntokuntia on noin 2,5 miljoonaa. Yksinasuvien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Heitä on noin miljoona kun taas asuntokuntia, joissa asuu enemmän kuin kaksi henkilöä on vain noin 660.000. Näistä asuntoja, joissa on neljä tai enemmän asukasta on vain noin 370.000. Nämä taustatiedot ovat mielenkiintoisia kun arvioidaan asuntomessujen tarjontaa. Tarjonta kohdistuu nimittäin etupäässä perheellisille.

Olen käynyt asuntomessuilla ensimmäisistä Lahelan asuntomessuista (1970) lähtien, joitakin välivuosia lukuun ottamatta. Asuntomessujen monimuotoisuus on kuin muisto vain. Muodista on tullut yhä enemmän yhtenäistävä tekijä. Kun valkoinen ja harmaa ovat muotia, niin myös rakennetaan ja sisustetaan. Yksi-ilmeisyys käsittää nykyisin myös ulkotilan. Kokkolan asuntomessuihin virittäydyimme Vaasan vammaisneuvoston kanssa osallistumalla esteettömyysseminaariin. Ikävää, mutta juuri esteettömyyden huomioimisessa jättäisin Kokkolan asuntomessut jopa luokalle.

Voi olla, että Kokkolassa olemme ensimmäistä kertaa nähneet asuntomessut, joissa merellisyys tarkoittaa vain meren näkemistä. Kokkolassa messualue on rakennettu meren rantaan pääosin täyttömaalle. Alue on tasamaata kunnes katse kiinnittyy rannimmaisiin ja kaikkein kalleimpiin tontteihin. Tällöin huomataan, että rantatonttien rannat ovat varsin korkeat ja jyrkät ja ne on päällystetty kulkukelvottomilla pyöreillä kivillä. Rantaan – oikeammin pelkästään laitureille - pääsee vain pitkiä portaita pitkin. Jos lapsi lähtee näillä tonteilla juoksemaan karanneen pallonsa perässä, hän on hengenvaarassa. Rantatonttien asukkailla ei toivottavasti ole leikki-ikäisiä lapsia eikä sellaisia tuttavia, joilla on pieniä lapsia. Toivottavaa on myös, ettei heidän tuttavapiirissään ole huonopolvisia ikääntyneitä ihmisiä. Miksi rannan pengerrystä ei tehty loivemmaksi ja turvattu kulkumahdollisuutta veden ääressä?

Kun rannan puoli on nyt katsastettu, arvioikaamme talojen sisääntuloja tällä tasaisella alueella. Kokkolan asuntomessuilla päästäkseen omakotitalon eteiseen joutuu selviytymään jopa 8-9 portaasta. Portaat jatkuivat myös lukuisilla terasseilla ja talojen sisätiloissa. Lisäksi askelmien syvyydessä oli säästetty, porrasvälit olivat pääosin liian korkeat, eivätkä aina edes vakiot. Useat hyväjalkaisetkin kompastelivat erittäin korkeisiin kynnyksiin. Ovatko määräykset muuttuneet vai onko kysymys vain jostakin teknisestä innovaatiosta?

Pihasuunnittelussa muotia näyttää olevan helppohoitoisuus eli kivetetty ala ja valmiiden polkujen määrä lisääntyy samoin kuin alan, joka on katettu esim. kulkukelvottomilla kiviasetelmilla. Pihoista tulee mieleen julkiset puistot, joista nautitaan vähän kuin taideteoksesta. Pihoilla ei voi harrastaa juuri mitään.

Kaikilta asuntomessuilta löytyy tuo ökytalojen osasto. Niin nytkin. Kun on nähnyt yhden talon, on nähnyt kaikki. Syntyy ajatus, että näissä taloissa vain rentoudutaan ja vedetään lonkkaa. Viimeistelty ulkotila vahvistaa tätä käsitystä.

On ällistyttävää, että mediassa saa toimituksellista palstatilaa tekstit, joissa ei kiinnitetä mitään huomiota asumisen toiminnallisuuteen. Sopulilauma on päättänyt nostaa esille esim. kohteen, jossa keittiö on yläkerrassa! Läheskään kaikissa asunnoissa alakerta ei täytä ns. selviytymiskerroksen kriteerejä sillä useista puuttuu makuuhuone. Kummajaisia löytyy yläkerroistakin kun suihku on unohtunut tai kun neljälle makuuhuoneelle tarjoillaan vain yhtä yhteistä ahdasta kylpyhuonetta. Isoissakin asuntojen säilytystiloissa on säästetty. Minne mahtuvat eri harrastusvälineet, vaatteet ja esineet, joita kodit ovat tulvillaan?

Ettei tämä messuarvio menisi pelkäksi marinaksi nostan esille edes yhden ilahduttavan asian. Useamman sukupolven rinnakkaisasumista on lähdetty vähitellen elvyttämään. Toivon, että tulevilla asuntomessuilla tähän kiinnitetään lisääntyvää huomiota.

Silokalliot sielunmaisemana

Lapsuuden kesämaisemat tekevät jokaisen ihmisen mieleen lämpimän ja pysyvän pesän. Esimerkiksi myöhempiä kauneus-kokemuksia tulee verratuksi varhaisempiin. Itselleni on käynyt niin, että kesämaisemista parhaimmat ovat veteen – järveen tai mereen – laskeutuvat silokalliot. Mikään ei voita loikoilua lämpimillä silokallioilla myöhään kesäiltoina kun aurinko jo on painumassa mailleen. Tai uimahyppyjä kallioilta. Tai lapsuusperheemme uimaretkien kahvi-ja mehutuokioita silokallioilla.

Olen joutunut pois juuriltani ja elänyt jo vuosikymmeniä kesät kivisillä rannoilla. Kun aikoinaan näille rannoille asetuin, olin suorastaan hädissäni. Kahdesta syystä. En voinut erottaa mitään kaunista karuissa ja päättymättömissä kiviröykkiöissä. Kävely ja uimaan pääsy kivisillä rannoilla oli melkein mahdotonta.

Mieleni on hieman rauhoittunut sen jälkeen kun hankimme kesäpaikan Merenkurkun kivisiltä rannoilta. Kun sisämaan järviltä kotoisin ollut kummitätini tuli tänne kylään ensi kerran 20 vuotta sitten hänkin hämmästeli kivien paljoutta. Nukuttuaan yön ja varhain herättyään hän oli istuskellut pitkään rantasaunan rappusilla. Aamupalalla hän totesi:” Olisi tämä merimaisema aika tylsä ilman noita kiviä”.

Tämä diplomaattinen lausahdus sai aivoissani päälle aivan uuden vaihteen. Halusin ottaa haasteen vastaan ja tutkia, voisinko myös minä nähdä kauneutta noissa kivissä, joita joka vuosi nousee merestä lisää näkyviin. Olen onnistunut, melkein.

Minulta ei puutu mitään. Näin koen ja elän täällä rannallani. Vaan annas olla kun lähden matkalle ja pääsen taas näkemään, makaamaan tai nojaamaan silokallioilla! Humallun näkemästäni uudestaan ja uudestaan. Ääneenkin tulee lausutuksi.

Tänä kesänä matkailimme mieheni ja kahden lapsenlapsemme kanssa Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla. Yritin tartuttaa kokemaani silokallioiden suloa matkakumppaneihini. Kotiin tullessaan lapset olivat ensimmäisenä kommenttinaan tuoneet esille isoäidin toistuvat, silokallioita koskeneet ylistykset. Hieman kummeksuenkin sillä silokalliot eivät ole heidän sielunmaisemaansa.

Itä-länsi-ottelu

Luin tänään artikkelin, jossa todisteltiin, että ihmisrotujen välillä ei oikeastaan ole mitään geneettisiä eroja. Olipa nahkamme minkä värinen tahansa, tämä siis pitäisi paikkansa. Afrikassa gorillojen välillä olisi suurempia eroja kuin maapallon eri puolilla asuvien ihmisten välillä.

Eroja ja yhtäläisyyksiä – niitä me ihmiset kaiken aikaa etsiskelemme esimerkiksi perheemme ja jälkeläistemme keskuudessa. Laajempaa perspektiiviä saa kun matkailee tai asuu eri puolilla Suomea ja maailmaa. Suomessa erot lännen ja idän välillä näyttävät edelleen olevan melko suuret joskin varmaan vähenemään päin jos muuttoliike lisääntyy.

Vaasassa asuva tyttäreni ilmestyi tänään meille ja totesi, että kyllä ne karjalaiset asiakkaat sitten ovat helppoja ja iloisia. Siis tunnistettavasti erilaisia! Lieneekö länsisuomalainen ihminen enemmän tosikko ja pidättyväinen. Omat mausteensa soppaan tuo, että länsirannikolla on tuo ruotsinkielisten ankkalammikko omine sisäisine sääntöineen. Tavataan sanoa, että ellet ole ”född tai gift med” niin kielimuurin yli sinne ei pääse. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että tämä pitää melko hyvin paikkansa.

Länsi-Suomessa myös suomenkieliset ovat paljon pidättyväisempiä kuin ihmiset Itä-Suomessa. Muualta tuleviin suhtaudutaan Länsi-Suomessa epäillen. Tämän olen jälleen kerran kokenut vahvasti Vaasan uuden kaupunginjohtajan rekrytoinnin yhteydessä. Sitä, että on leikkinyt pienenä vaasalaisella hiekkalaatikolla, arvostetaan ylipaljon. Paikalliset verkostot ovat sitä vahvemmat, mitä aikaisemmin ne on luotu. Mutta eihän pelkästään se riitä jos ja kun halutaan kaupunkina saavuttaa painoarvoa maailmalla.

Länsisuomalainen ”vakaa” ihminen suhtautuu epäilevästi myös vilkkaisiin ja temperamenttisiin ihmisiin. Ajatus kai kulkee siihen malliin, ettei sellaisia ihmisiä voi ottaa ihan vakavasti. Kysymys on myös osin täysin perusteettomasta pohjalaisesta uhosta.

Miten pysähtyneisyys ihmissuhteissa sitten käy yksiin sen kanssa, että alueemme haluaa olla dynaaminen menestyjä? Ei mitenkään. Me tarvitsemme kehittyäksemme uutta verta ja ulkopuolisten arviointia. Me tarvitsemme ennen kaikkea avoimuutta ja vuoropuhelua. Sisäpiirien väliset hyväveliverkostot on paljastettava ja hankittava uusi luottamus kansalaisten ja yrittäjien yhdenvertaiseen kohteluun.