maanantai 25. heinäkuuta 2011

Silokalliot sielunmaisemana

Lapsuuden kesämaisemat tekevät jokaisen ihmisen mieleen lämpimän ja pysyvän pesän. Esimerkiksi myöhempiä kauneus-kokemuksia tulee verratuksi varhaisempiin. Itselleni on käynyt niin, että kesämaisemista parhaimmat ovat veteen – järveen tai mereen – laskeutuvat silokalliot. Mikään ei voita loikoilua lämpimillä silokallioilla myöhään kesäiltoina kun aurinko jo on painumassa mailleen. Tai uimahyppyjä kallioilta. Tai lapsuusperheemme uimaretkien kahvi-ja mehutuokioita silokallioilla.

Olen joutunut pois juuriltani ja elänyt jo vuosikymmeniä kesät kivisillä rannoilla. Kun aikoinaan näille rannoille asetuin, olin suorastaan hädissäni. Kahdesta syystä. En voinut erottaa mitään kaunista karuissa ja päättymättömissä kiviröykkiöissä. Kävely ja uimaan pääsy kivisillä rannoilla oli melkein mahdotonta.

Mieleni on hieman rauhoittunut sen jälkeen kun hankimme kesäpaikan Merenkurkun kivisiltä rannoilta. Kun sisämaan järviltä kotoisin ollut kummitätini tuli tänne kylään ensi kerran 20 vuotta sitten hänkin hämmästeli kivien paljoutta. Nukuttuaan yön ja varhain herättyään hän oli istuskellut pitkään rantasaunan rappusilla. Aamupalalla hän totesi:” Olisi tämä merimaisema aika tylsä ilman noita kiviä”.

Tämä diplomaattinen lausahdus sai aivoissani päälle aivan uuden vaihteen. Halusin ottaa haasteen vastaan ja tutkia, voisinko myös minä nähdä kauneutta noissa kivissä, joita joka vuosi nousee merestä lisää näkyviin. Olen onnistunut, melkein.

Minulta ei puutu mitään. Näin koen ja elän täällä rannallani. Vaan annas olla kun lähden matkalle ja pääsen taas näkemään, makaamaan tai nojaamaan silokallioilla! Humallun näkemästäni uudestaan ja uudestaan. Ääneenkin tulee lausutuksi.

Tänä kesänä matkailimme mieheni ja kahden lapsenlapsemme kanssa Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla. Yritin tartuttaa kokemaani silokallioiden suloa matkakumppaneihini. Kotiin tullessaan lapset olivat ensimmäisenä kommenttinaan tuoneet esille isoäidin toistuvat, silokallioita koskeneet ylistykset. Hieman kummeksuenkin sillä silokalliot eivät ole heidän sielunmaisemaansa.