perjantai 28. tammikuuta 2011

Paperinkääntäjien paratiisi

Kuntien ja valtionkin palveluksessa paperinkääntäjien määrä on lisääntynyt merkittävästi. Kun puhun paperinkääntäjistä, tarkoitan ylimitoitettua hallintoa, jonka prosessit eivät enää ole suhteessa käsiteltävään asiaan. Tällaista kehitystä on myös lainsäädäntö tukenut asettamalla laajat lausuntokierrokset päätöksenteon edellytykseksi. Monesti saadut lausunnot ovat keskenään ristiriitaisia. Suuren hallinnollisen vaivannäön päätteeksi ratkaisut saatetaan lopuksi tehdä poliittisin perustein jopa yksimielisten lausuntojen vastaisesti.

Paperinkääntäjien määrä on lisääntynyt sellaisissakin kunnissa, joiden väkiluku on radikaalisti vähentynyt. Kunnallishallintoon on ilmestynyt jos jonkinlaista johtajaa, apulaisjohtajaa ja asiantuntijaa. Mieleeni tulee klassinen vitsi Englannista, jossa sairaala oli toiminut kuulemma pitemmän aikaa ilman potilaita virkailijoiden lähettäessä toinen toisilleen lausuntopyyntöjä.

Toinen innovaatio, joka on laajentanut paperinkääntäjien ammattikuntaa, liittyy verkostotyöhön, tiimeihin ja ylenpalttiseen kokoustamiseen. Tulosten ja olennaisen perään ei aina kysytä. Paperinkääntäjien alkuperäiset ydintehtävät saattavat jäädä jopa pian sivuosaan, jonka takia on palkattava lisää paperinkääntäjiä ja kokouksissa istujia.

Yksi tapa ajatella on, että paperinkääntämistä lisäämisellä on pystytty turvaamaan työpaikkoja yhä paremmin koulutetuille henkilöille. Julkinen sektori on kouluttanut ja se on myös työllistänyt.

Sen verran asiakkaita tässä kehityksessä on tarvittu, että heitä juoksutetaan keräämässä asiakirjoja eri toimipisteistä ja usein kustantamaan niiden kopiointia. Tämä tapahtuu aikana, jolloin suurin osa asiakirjoista alkaa jo olla sähköisessä muodossa ja olisivat siten siirrettävissä kulloinkin tarvittavaan osoitteeseen paperitta ja ilman suuria kuluja ja tunti-tai päiväkausien ponnisteluja asiakkaan puolelta. Jos vain olisi valtuudet tiedonsiirtoon.

Tietosuojasta on pahimmillaan kehitetty jo hyvän hoidon este. Minä en esimerkiksi voi saada henkilöäni koskevia tietoja sosiaalivirastosta sähköpostitse tietoturvallisuusriskin vuoksi. Eli voin kyllä tehdä kysymykseni sähköpostilla, mutta kirjallinen vastaus tulee luomukirjeellä. Samaan aikaan salassapidosta ei piitata vähääkään sairaalassa vaan lääkärinkierrolla pääsee kuulemaan kaikkien huonekaveriensa sairaudet! Nettiasioinnin vaihtoehtoa ei vieläkään ole. Kuitenkin voin avaintunnuksilla mutkitta huolehtia henkilökohtaisista asioistani netissä vaikkapa pankin, verottajan ja monen muun valtionviraston kanssa tai ajanvarauksen tekemiseksi yksityiselle terveysasemalle.

On vähintäänkin omalaatuista, että kunnallinen sektori on muihin toimijoihin nähden vasta lähtökuopissa, mitä tulee sähköisen asioinnin tarjoamiseen. Onko toimettomuus tässä asiassa nähtävä sekä paperinkääntäjien että asiakkaiden työllistämisprojektina?

torstai 20. tammikuuta 2011

Hyvinvointiyhteiskunnan köyhät

Tilastojen mukaan noin 700 000 suomalaista on pudonnut virallisen köyhyysrajan alapuolelle. Joka seitsemäs kansalainen on köyhä. Toisin sanoen heidän tulonsa ovat alle 60 prosenttia kansalaisten keskimääräisistä vuosiansioista. Tulokset osoittavat, että Suomi on taantunut köyhyyden ja lapsiköyhyyden osalta 1970-luvun alun tasolle. Tässä välissä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta kasvoi kukoistukseensa ja alkoi sitten yskiä. Globalisaatio ja sosiaalipolitiikan kasvava merkitys EU-politiikan osana ovat toimineet eräänlaisessa likaisen työn tekijän roolissa. Mutta on Suomessa osattu käsikirjoittaa omiakin koreografioita.

Yhteiskunnallista päätöksentekoa perustellaan ja sen seurauksia tutkitaan kaiken aikaa. Evästystäkin tarjotaan kiitettävästi kurssimuutoksen aikaan saamiseksi. Tämä tarkoittaa, että tuore köyhyyshavainto ei ole voinut ketään päättäjää yllättää. Näin on tahdottu toimia. Tämä valitettava kehitys alkoi jo 1990-luvun puolivälissä kun talouslaman leikkaukset ulotettiin aivan köyhimpiin saakka.

Hyvinvointivaltio on nämä köyhät luonut myös tukemalla kehitystä, jossa palkkatyön saanti on yhä vaikeampaa. Työllisyys on parasta sosiaaliturvaa, pitää edelleen pitkälle paikkansa. Kysymys ei ole siitä, etteikö sosiaalisilla tulonsiirroilla pysy hengissä, vaan siitä, että työttömiltä ihmisiltä ikään kuin kielletään unelmat. Tilalle systeemi tarjoaa paljon nöyryytystä. Nousu pois köyhyydestä on useimmille hankala taival.

Ei ole puututtu ajoissa ja riittävällä tehokkuudella pätkätyöntekijöiden työoikeudellisiin ja sosiaalisiin oikeuksiin. On aika ymmärrettävää, että nuoret lykkäävät perheen perustamista ellei vakituista työtä ole saatavilla.

Samoin on hyväksytty järjestelmä ja pidetään luonnollisena, että on olemassa kokoaikaisia työtehtäviä, joista saatu palkka ei riitä edes kohtuulliseen elämiseen. Sen sijaan, että asiaan olisi puututtu muilla keinoin, pienipalkkaiset ihmiset alistetaan hakemaan esimerkiksi asumistukea palkkaansa paikatakseen. Tähän tietenkin kommentoidaan, että onneksi on se hyvinvointiyhteiskunta tulonsiirtoineen. Ongelmaksi jää, että verotuksen kautta tämä paikkuuhomma on kasvotonta ja varsin byrokraattista. Eikö olisi inhimillisempää ja oikein sen sijaan vastuuttaa työnantajat.

Miten tähän on tultu, että lisääntyvät tuloerot ovat pitäneet poliittiset päättäjät Ruususen unessa? Opposition äänikin on tullut kunnolla kuuluville vasta vaalien lähestyessä – hyvä edes niin.

Onko sittenkin kysymys siitä, että materiaalinen vauraus hinnalla millä hyvänsä kelpaa tavoitteeksi jo kansakunnan enemmistölle vasureista kokkareihin? Ja että köyhyyden ”hoito” on palannut marginaaliseksi kysymykseksi ja hyväntekeväisyydeksi. Sanoja onneksi vielä riittää, mutta seuraavatko teot niitä? Köyhyyden vähentäminen on kansallinen kysymys. Ihan pienillä pelimerkeillä tästä urakasta ei selvitä.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Vaasan merellisyys – brändiksikö?

Kun Pohjalainen haastatteli Vaasan kaupunginhallituksen uusia jäseniä, meri mainittiin kuin yhdestä suusta Vaasan vahvuudeksi. Samanlaisia vastauksia on annettu aina. Kun me vaasalaiset arvostamme meren merkityksen elämässämme näin korkeaan asemaan, on syytä pohtia mitä sillä oikein tarkoitamme. Onko meri Vaasan todellinen vetovoimatekijä vai ei, voisiko se olla brändimme? Mitä olemme tehneet sen hyväksi, että Vaasan merellisyydelle on katetta eikä se jää pelkäksi hokemaksi? Vai onko kenties niin, että Vaasan merellisyys on yksityisyyden piiriin kuuluvaa romantiikkaa?

Vaasan kaupunki on pyrkinyt jo pitemmän aikaa ankkuroimaan kehittämisen visioihin, strategisiin tavoitteisiin ja kriittisiin menestystekijöihin. Vaasan aiempi visio ”Vaasa – merellinen menestyjä” on vaihdettu uuteen. Nyt visiona on ”Vaasa – energiaa hyvään elämään”. Strategisissa tavoitteissa ja kriittisissä menestystekijöissä sen paremmin kuin valtuustoa sitovissa tavoitteissakaan ei ole enää mitään mainintoja merellisyydestä.

Vaikka meri on pyyhitty tyystin pois valtuustoa sitovista teksteistä, ei meri tietenkään ole mihinkään hävinnyt. Merenrantatonteista haaveillaan yhä, lähisaaristoon pitäisi päästä vaikka ei omista venettä, rantakahviloita saisi olla jne. Merellisyyden lunastaminen teoilla on ollut pulmallinen tehtävä jo vuosikymmenten ajan. Näihin päiviin saakka on puuttunut uskallusta ottaa keskeisimpiä kaupunginrantoja uuteen kaavalliseen käsittelyyn. Selitystekstiksi kelvannee sekin, että kaupungin väkiluku on liian pieni kantaakseen yhtä aikaa vilkkaat ja houkuttelevat palvelut sekä torin liepeillä että rannan tuntumassa.

Itselläni on hyvässä muistissani aloitteeni kehittää Hietasaaresta Vaasan kesäviettoparatiisi. Olisi tarvittu mm. kaikille avoimia kesäsaunoja, tasokkaita kahviloita, vesiurheilun vuokraustoimintaa ja päivittäistä ohjattua toimintaa kesäisin. Jokin suunnitelma 1980-luvulla Hietasaarelle jopa laadittiin, mutta sen pitemmälle ei päästy. Homma hajosi kun palveluja alettiinkin kehittää Vaskiluotoon. Kysymyksessä oli kuitenkin kaksi eri konseptia. Vaskiluoto on turistien kesämekka, Hietasaaresta olisi voinut tulla kaupunkilaisten kesämekka.

Poliittisessa keskustelussa on vähätelty Vaasan kesäaktiviteettien tarvetta koska ”kaikilla vaasalaisilla” on muka mökki saaristossa. Ulkopuolinen pääsee Vaasan kauniiseen saaristoon edelleen heikosti. Kysyntä luo tarjontaa, mutta myös hyvin brändätty tarjonta voi luoda kysyntää. Vaasalla on muutamia raikkaita kesätapahtumia, mutta ne eivät vielä riitä merellisyyttä korostavaksi brändiksi saakka. Vaihtoehtoja on vielä kovin vähän tai ne tunnetaan puutteellisesti.

Maailmanperintöalue Raippaluodossa on megaluokan optio merellisten palvelujen kehittämisen osalta. Tällä tiellä olemme vasta alussa. Tässä on Mustasaarelle, Vaasalle ja muille toimijoille yhteinen haaste, josta kinaa on vaikea saada aikaan ainakaan sen jälkeen kun tuulivoimala-asia saadaan pois päiväjärjestyksestä.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Havaintoja sairaalanmaailmasta

Pääsin tässä katsomaan sairaalaelämää potilaan näkökulmasta vajaan viikon ajan. En ole löytänyt mitään moitittavaa itse hoidon osalta. Hoitajat ovat ripeitä ja ystävällisiä, lääkäritkin alkoivat jo toisena aamuna puhua.

Mutta ketkä katsoisivat asioita potilashuollon vinkkelistä? Havaitsin, että sairaalasängyn patja oli kuin munakuppi. Ihmekös, että ristiselkä rupesi vihoittelemaan kun ei saanut tukea. Muussa ympäristössä puhuttaisiin kai puhkinaidusta sängystä. Oli siinä yrittämistä kun kuopasta piti pöngätä itseään ylös sängystä. Huomattiin, että 4-hengen huoneen muutkin sängyt olivat samanlaisia kulahtaneita. Sänkyjen mekaniikka on käsikäyttöistä, joten joka kerta kun haluaa vaihdella sängyn asentoa, on paikalle kutsuttava hoitaja. Ja on hoitajapula! Kerran yritin perushoitajaa saada hoitamaan homman kun hän oli kohdalla, mutta tehtävä oli hierarkiassa viikattu sairaanhoitajalle. Huvittavaa on, että sängyn vaivoja hoidetaan potilaalle annettavin särkylääkkein. -- Monet matkaavat maailmalla jo lempityynynsä kanssa, mutta oman patjan kanssa on hieman hankalampaa.

Siunatuksi lopuksi on puhuttava vessoista. Potilaat tällä osastolla vuotavat usein molemmista päistä. Henkilökunta ei ole yhtenään putsaamassa vessoja, joten näky on usein kuin junan vessassa. Näinä sairaalabakteerien aikoina yksi sairaanhoitaja sanoi: ”Tällaista täällä aina on”. Toinen taas totesi, että ”peskää käsiänne, kyllä se siitä”. Tarina ei pääty tähän sillä huoneemme vessa teki tenän eikä enää huuhtele. Näin viikonloppuna keskussairaalassa ei ole kuulemma huoltomiehiä saatavilla. Me naiset pyöritämme päätämme epäuskoisina. Käytävillä on pari vessaa, mutta ne ovat siistejä vain muutaman kerran vuorokaudessa. Mitään seurantalistaa ei ole näkyvillä siivousten ajankohdista ja määristä.