Kehityksen puolesta mutta muutosta vastaan?

Vaasan kaupungin imago on monen asian summa. Myös poliitikot muokkaavat sitä päätöksillään. Kaupungin johtamisjärjestelmää on pyritty toistuvasti muokkaamaan, jotta se vastaisi paremmin ajan haasteisiin. Toistaiseksi tuloksetta sillä jarruttajia on enemmän kuin muutokseen pystyviä.

Asiantuntemuksen ja johtamistaidon vaatimukset ovat tänään aivan eri luokkaa kuin 1979, jolta aikaisempi salainen poliittinen sopimus kaupunginjohtajien lukumäärästä ja toimenkuvista on. Ei tule heti mieleen yhtäkään toista organisaatiota, jossa ei olisi tehty muutoksia 30 vuoden aikana.

Muutoksen tarve lähtee yhdessä havaituista puutteista ja ongelmista asioiden hallinnassa. Konsernihallintoon liittyy paljon toiveita, joihin ei mm. ole pystytty vastaamaan. Tärkein syy tilanteeseen on, että apulaiskaupunginjohtajan salkku on liian suuri kun siihen kuuluvat sosiaali-, terveys-, varhaiskasvatus-, opetus-ja kulttuuritoimi.

Asiaperusteet puoltavat sitä, että apulaiskaupunginjohtajan salkku jaetaan. Käytännössä apulaiskaupunginjohtajalle jäisi pirstaleinen varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuritoimi. Kun kaupungin sosiaali-ja terveystoimi on jo koottu yhden lautakunnan alaisuuteen, olisi mahdollista ja luonnollista, että tämän viraston päällikkö (toimialajohtaja) esittelisi toimialansa asiat myös kaupunginhallitukselle. Ei siis tarvittaisi yhtään virkaa lisää. Tällä järjestelyllä kaupunginhallituksen esittelijä vastaisi myös konkreettisesti sosiaali-ja terveydenhuollosta, mitä on toistuvasti toivottu.

Poliittinen tasapaino kolmen suuren puolueen kesken voidaan tässä mallissa säilyttää jos ja kun sosiaali-ja terveydenhuollon toimialajohtajaksi palkataan ammattijohtaja ilman poliittista kytköstä. Tätä puoltaa se seikka, että sosiaali-ja terveydenhuollon ammattijohtamisessa on vain hyvin vähän tilaa paikallisille poliittisille painotuksille. Silloin kun suuria linjanvetoja on tehtävä, päätökset tehdään kollektiivisesti poliittisin perustein nimitetyissä toimielimissä kuten nytkin.

Käsitykseni mukaan kaikki poliitikot haluavat kehittää kaupunkiamme. Kehittäminen jää puheeksi jos ei ole halua tehdä myös ajan vaatimia konkreettisia muutoksia. Jos näin käy jälleen, sekin on viesti joka vaikuttaa Vaasan ulkoiseen imagoon. Eikä mitenkään myönteisesti.

Millaista ulkomaalaispolitiikkaa?

Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Mutta jokin näyttää mättäävän.

Olemme jo pitkään saaneet seurata jatkojännäriä, jossa sairasta venäläistä mummoa ollaan oltu häätämässä tyttärensä luota takaisin rajan taa. Mummolla ei ole Venäjällä kotia eikä sukulaisia. Tyttären mies on suomalainen ja tyttärellä itsellään on Suomessa oleskelulupa vai lieneekö jo Suomen kansalainen. Mummo ei ole saanut oleskelulupaa Suomeen. Vastaavia tapauksia riittää.

Yhtä tiukassa voi olla esimerkiksi USA:sta, Venäjältä tai Thaimaasta kotoisin olevan morsmaikun tai vaimon oleskeluluvan saanti Suomeen, ellei hänellä ole täällä työpaikkaa tai elättäjää. Turistiviisumeja on matkustettava uusimaan ulkomaille neljästi vuodessa. Yksi ilmeinen syy tällaiseen menettelyyn on ollut estää sosiaaliturvamme ja palvelujemme vastikkeeton käyttö.

Siihen tuo logiikka sitten loppuukin. Jo vuosia on nimittäin toteutettu pakolaisten perheenyhdistämisohjelmaa, jossa laajan perhemääritelmän mukaan lapset, mummot, sedät ja täditkin on toivotettu tervetulleiksi Suomeen. Samalla he ovat päässeet suomalaisen sosiaaliturvan ja palvelujen piiriin.

Tässähän ei ole mitään tolkkua. Perheen yhdistäminen näyttää toteutuvan paremmin jos asianomaisella on pakolaisstatus kuin jos hänellä ei sitä ole. Kaikissa näissä esimerkeissä on kysymys samasta asiasta: perheen suojelusta ja perhe-elämän kunnioittamista. Nämä periaatteet ovat universaaleja ja niiden toteutumista pitäisi edistää.

Suomalainen ulkomaalaispolitiikka ei näytä olevan vieläkään riittävän avointa. On vaiettu enemmän kuin on kerrottu. Tilastointi näyttää olevan puutteellista. Tämä on epäviisasta kun ajatellaan maassamme vallitsevaa pakolaispoliittista ilmapiiriä. Katsoessani tällä viikolla MOT-ohjelman aiheesta mieleeni tuli monta kertaa, että asiat ovat menneet toisin kuin meille on aiemmin kerrottu. Kun pitävämpää tietoa ei tunnu olevan tarjolla, näyttää siltä, että Suomi on pakolaisten mekka mitä tulee sosiaaliturvan anteliaisuuteen. Tämä voi osaltaan selittää Suomen suosion spontaanipakolaisten piirissä.

Kaikki on OK jos päättäjät ovat tietoisesti halunneet asian näin olevankin. MOT-ohjelma toi mieleen, että monia pakolaisia koskevia rajauksia on kuitenkin ratkaistu vasta toimeenpanon vaiheessa tai että niiden ratkominen lakeja säädettäessä ei ole ollut näkökulmana esillä. Hyvä kysymys sekin, olisiko pitänyt olla?

Pakolaiset ovat keskuudessamme. Se on tosiasia. Monet heistä ovat kotoutuneet hyvin ja puhuvat jo sujuvasti suomea, ovat töissä ja ovat perustaneet perheitä. Menestystarinoiden lisäksi on muitakin tarinoita. Siksi ilmapiirikysymykset ovat tärkeitä. On tosiasia, että pakolaisia tulee lähivuosina lisää. Myönteisen ilmapiirin edistämiseksi olisi äärettömän tärkeää, että pakolaisasioista voidaan puhua avoimesti ja totuuden mukaisesti.