Kuolinpilleri?

Kaari Utrio heitti keskusteluun kauhisteltavaksi kuolinpillerin. Tuollainen pilleri voisi hyvinkin olla aina vain kivuliaammaksi käyvien päivien ja riittämättömän hoivan vaihtoehto silloin kun kokee olevansa ”valmis” lähtemään. Eutanasiakeskustelua on viritetty toistuvasti, mutta se ei tahdo oikein edetä. Jos kuolinapuun halutaan lääkäri, marssitetaan esiin kauhukuvat vanhusten joukkomurhista. Siksi monet itsemurhat tapahtuvat omin keinoin, esimerkiksi tarkoitusta varteen kerättyjä lääkkeitä ottamalla. Tilanne on vähän sama kuin lesbojen lapsenhankinnassa – on tyydyttävä muumimukiin jos lääkärit eivät avusta.

Meillä jokaisella on oma käsityksemme arvokkaasta vanhuudesta. Minä en näe mitään arvokkuutta tai elämänlaatua tilanteessa, jossa minua pidettäisiin pitkiä aikoja hengissä ilman, että tajuaisin ympärilläni tapahtuvista asioista mitään. Siksi ajattelen niin, että minulla pitää olla oikeus päättää omasta kohtalostani tuollaisen tilanteen varalle. Oma päätökseni ei loukkaa ketään toista. Koska haluaisin lähtöni olevan arvokas, haluaisin lääkärin varmistamaan sen, että päätökseni tahdostani kuolla myös viedään loppuun.

Olemme pohdiskelleet kuolinpilleriasiaa ystäväpiirissä. Yllättävän moni ajattelee samalla tavalla kuin minä. Miksi hoitolaitosten voimavaroja tulisi sitoa ns. toivottomiin tapauksiin? Miksi omia ja omaistenkin suunnattomia kärsimyksiä pitäisi jatkaa kun elämä on ”täysi”?

Lääketieteen kehittyessä kuoleman rajaa on siirretty jo luonnollisen tuolle puolen. Vanhukset eivät enää kuole tauteihin, jotka varmuudella saattoivat heidät perille ennen. Lääketiede tekee kaikkensa tehdäkseen meistä ikuisia, siinä lopulta onnistumatta.

Siitäkö on kysymys, että kuolemansairaan potilaan pitää alistua viime ajoikseen lääketieteen koekaniiniksi - niin kuin äidilleni kävi? Hänen toivottomaksi tiedettyä kamppailuaan käytiin ihmettelemässä oikein ns. suuren lääkärikierroksen voimin. Äitini kohdalle buukattiin kuulemma ennätys niiden päivien lukumäärässä, jotka hän eli saatuaan tappavan tautinsa diagnoosin. Eläköön lääketiede!

Hoitotestamentti. Se on jäänyt minulta epähuomiossa vielä tekemättä. Korjaan asian. Hoitotestamentilla tulisi olla juridinen pätevyys. Liian monessa tietooni tulleessa tapauksessa hoitotestamentin sisältö on mitätöity kun sen tarkoittama tilanne on tullut eteen.

Hyvä vanhushuolto on päättäjille haaste

Vaasassa on valmisteltu Ikäpoliittista ohjelmaa. Kaupunginhallitus palautti esityksen yksimielisesti uuteen valmisteluun siksi, että sen antama informaatio ei ollut riittävän yksiselitteinen päätöksenteon pohjaksi. Ei olisi ollut laitaa, että valtuusto olisi päästetty kiistelemään ohjelman tietopohjasta itse sisällön jäädessä vähemmälle huomiolle.

Vuosikymmenien varrella Vaasan vanhushuolto on kehittynyt varsin mallikkaaksi moniin muihin paikkakuntiin verrattuna. Kehittämistyötä on tehty ja uusiin ideoihin tartuttu. Vuoden 2008 aikana sosiaali-ja terveysministeriö on yhdessä Kuntaliiton kanssa antanut ”Ikäihmisten valtakunnalliset laatusuositukset”, jotka määrittelevät hyvän vanhushuollon puitteet ja helpottavat kuntapäättäjiä vastuunotossa kun tehdään ratkaisuja tulevaisuuden varalle.

Valtakunnalliset laatusuositukset lähtevät siitä, että 91-92 % 75 vuotta täyttäneistä voisi asua kotona itsenäisesti tai kattavan palvelutarpeen arvioinnin perusteella myönnettyjen tarkoituksenmukaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvin. Tämä on arvokysymys, mutta myös kustannuskysymys. Laatusuositukset määrittelevät ei-kotona asuviksi ne, jotka asuvat vanhainkodeissa, pitkäaikaisessa hoidossa terveyskeskuksen vuodeosastolla ja tehostetun palveluasumisen piirissä. Suomenkielessä en ole vielä nähnyt yhtä termiä, jolla näitä hoito/asumismuotoja yhdessä kutsuttaisiin. Kaikki palveluasuminen haluttaisiin nähdä kotona asumiseen verrattavana – ja näin monissa tilastoissa tehdäänkin. Vanhushuollon laatusuosituksissa lähtökohdaksi on kuitenkin otettu hoidon henkilökuntamitoitus. Sen vuoksi tehostettu palveluasuminen rinnastuu tältä osin laitoshoitoon. Ehkä voisimme puhua ns. raskaasta vanhushuollosta.

Ikäohjelma ehdottaa suuria muutoksia ja volyymin lisäyksiä vanhushuoltoon. Tämän vuoksi päätöksentekijöiden on päästävä perille siitä, miltä meidän vanhushuoltomme rakenne näyttää nyt ja tulevaisuudessa kun sitä verrataan valtakunnallisiin suosituksiin. Jos halutaan paikallisesti poiketa suosituksista, on myös tämä seikka arvioitava huolella. Mitä enemmän sidomme voimavaroja raskaaseen vanhushuoltoon, sitä vähemmän jää voimavaroja palvella suurta kotona asujien joukkoa ja jonot kotipalveluun kasvavat. Tämä vaara on olemassa viimeaikaistenkin päätösten valossa. Ikäohjelman ehdotus merkitsisi toteutuessaan – ja valtakunnallisen laatusuosituksen määrittelyä käyttäen – että yhä harvempi vanhus voisi tulevaisuudessa vanheta kotonaan. Valtakunnallinen suuntaus kulkee toiseen suuntaan. Siksi on välttämätöntä vielä kerran pysähtyä arvioimaan, miten vastaamme vanhushuollon moninaisiin haasteisiin. Tämä on sitäkin tärkeämpää, kun vanhusten määrä kaiken aikaa lisääntyy ja kuntatalous asettaa omat rajansa.