Ehdokkaiden rahoitusyhdistykset vaalitukisotkun ydin

Kun palasin viikon lomalta, vaalirahasotku näytti Suomessa kärjistyneen uudelleen. Julkisuudessa ei vieläkään käsitellä riittävästi olennaista ja suhteellisen uutta ilmiötä – ehdokkaiden ja kansanedustajien omien ”rahoitusyhdistysten” roolia. Näyttää, että vaalitukien hämärä pesii juuri näissä yhdistyksissä. Lieneekö media tonkinut esiin vielä sitäkään, keillä kansanedustajilla on tällainen yhdistys.

Kysymys on puoluekoneiston haastavasta rinnakkaisjärjestelmästä. Tukiyhdistysten perustamisessa ei ole mitään laitonta, mutta mitä se kertoo ehdokkaan/kansanedustajan suhtautumisesta omaan puolueeseensa? Vaalityöhön tarvittava energia, päätöksenteko vaalityön toteuttamisesta ja itse vaalityö on vedetty pois omasta puolueorganisaatiosta. Puolueorganisaatio tarjoaa ehkä enää vain yhteismainontaa ja joitakin yhteisiä vaalitilaisuuksia.

Samaan aikaan tämän ilmiön kanssa on elvytetty keskustelua ns. pitkistä listoista. SDP:ssä on aiemmin toteutettu jäsenäänestyksiä, joissa vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaiden keskinäinen järjestys on tuotu esiin ennen vaaleja. Jäsenäänestyksen tulos saattoi jäädä hiljaiseksi tiedoksi, sillä se näkyi äänestäjille oikeastaan vain yhteismainoksen kuvien järjestyksenä. Puolueen sisällä jäsenäänestys ei ainakaan tuolloin johtanut kohtuuttomaan kampanjointiin ehdokas-ehdokkaiden osalta.

Mutu-tuntumani on, että jäsenäänestyksen tulos SDP:ssä ennakoi aika hyvin vaalin lopputulosta eli ehdokkaan sijalukua oman puolueen listalla. Näin kävi, vaikka puolueen vaalimainonta käsittääkseni jakautui tasan ehdokkaiden kesken.

Meillä on siis tarjolla suomalainen malli, jossa pitkien listojen idea on toteutettavissa nykyisinkin säännöksin. Vaalikampanjointi on palautettavissa puolueiden haltuun jos tahdomme. Tämä kirkastaisi puolueen ja sen ehdokkaiden suhdetta sekä lisäisi poliittista uskottavuutta. Meneillään oleva vaalitukikeskustelu osoittaa, että puolueitten saamia vaalitukia siedetään paremmin kuin yksittäisille ehdokkaille tai heidän rahoitusyhdistyksilleen ohjattuja tukia.

Himmeleitä vai yhteiseloa?

Korkeakoulujen uusi lukuvuosi on alkamassa ja avajaispuheita pidetään. Jälleen kerran saimme havaita, että kielikysymyksestä ei Vaasassa näytä päästävän. Se pysyy ikuisuuskysymymyksenä kunnes luonteviin kaksikielisyysratkaisuihin päästään. Vaasan ammattikorkeakoulun emeritus-rehtori Ruotsala osoitti turhautumisensa kaksikielisen Vaasan ammattikorkeakoulun ratkaisuun ilmeisimmin siitä syystä, että se on vain osittaisratkaisu kielikysymyksen hallintaan. Samaan aikaan opetusministeri Virkkunen innostaa Vaasan yliopistoa kaksikielistymään!

Korkeakouluja lukuun ottamatta kaksikieliset työympäristöt ovat seudullamme täyttä arkipäivää. Miksi tämä olisi korkeakoulujen osalta vaikeampaa – nimenomaan Vaasassa? Itse olen työskennellyt 15 vuotta kaksikielisessä työpaikassa, jossa ruotsinkieli oli arjen käytössä näkyvästi – kieleen perustuvia osastorajoja ei ollut. Minulla ei ole kokemuksesta moitteen sanaa sanottavana.

Korkeakoulujen kielisiassa on tekohengityksen makua. Tilanteen vaikutukset muuttuvat seudun kannalta vakaviksi kun opiskelijaikäluokat pienevät. Kaikki tietävät, että kieliraja on ylitettävä – siinä asiassa ei haluta jäädä luokalle. Kun ei haluta toimia saman hallinnon piirissä, on kehitetty himmeleitä, joissa vaihtelevia yhteistyökuvioita sitten harjoitetaan. Voiko turhauttavampaa strategiaa olla! Rinnasteinen prosessi on menossa PARAS-hankkeessa, jossa himmeleitä ehdotetaan ja perustetaan kuntaliitosten vaihtoehtona.

Pohjalainen haastatteli ministeri Virkkusen lausunnon johdosta ainoastaan RKP:n poliitikkoja. Kaikki tiedämme, että sieltä päin näissä asioissa on aina tuullut. Vaasan yliopiston hallituksen uusi puheenjohtaja - entinen RKP:n puheenjohtaja ja pitkäaikainen ministeri (myös opetusministerinä toiminut ministeri) - Ole Norrback päätti hymähtää ehdotukselle. Nordman vaikenee ja RKP:n nykyinen puheenjohtaja Wallin vastustaa. Edes nuori sukupolvi RKP:ssa ei siis näytä hellittävän ns. Taxellin mallista eli kieleen perustuvista hallintoyksiköistä.

On mielenkiintoista, että jälleen kerran ulkopuoliset näkevät tilanteen selkeästi ja osoittavat meille kestävän selviytymisen tien. Sitä ei ilmeisesti siedetä. Odotusarvo on, että väistöliikkeet seudullamme jatkunevat erilaisiin tekaistuihin syihin vedoten. Jatkossakin tultaneen osoittamaan luovuutta erilaisten, kielirajan ylittäviin yhteistyöhimmeleiden rakenteluun. Se on yhä raskaammaksi käyvä tie ja vie huomiota pois asioiden keskeisiltä sisällöiltä. Olemme hyviä, mutta voisimme olla vielä parempia jos hylkäisimme himmelit ja luottaisimme luontevan yhteiselon innostavaan voimaan.