keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

SDP haasteiden edessä

EU-vaalien tulos käynnisti jälleen keskustelun SDP:n missiosta. Kun puolueen jäsenmäärä ja kannatus vaaleissa ovat kutistuneet merkittävästi, olisi hyvä tervehtiä ilolla jokaista yritystä hakea rytminvaihdosta politiikkaan. Sopisi, että näin tehdään erityisesti silloin kun puolue on oppositiossa.

Uusi puheenjohtaja on ollut ruorissa vasta vuoden. Hänen asemansa ei horju vaalituloksen vuoksi. Uusia linjaerimielisyyksiä ei ole koska ei ole mitään uutta ohjelmaakaan. Puolueen sisällä näyttäytyvä kritiikki on aiempaa perua.

Kaikki SDP:n jäsenet tietävät, että keskustelu puolueen sisällä on kutistunut vähäiseksi. Vaihtoehdoton politiikka tuli tutuksi 1990-luvulla. Ryhmäkuri toimii useimmiten ylhäältä päin toimitetun sanelun mukaan. Tuosta välistä puuttuu riittävä vuoropuhelu.

SDP:hen kuuluu monenlaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä. Siksi puolueen tavoitteet ovat melko ympäripyöreitä ja puheet joskus fraaseilta vaikuttavia. Kun siirrytään käytännön tasolle, yhteisymmärrys on monesti muodollista, ja vain vallanjano pitää rivit koossa. Vaalilistoilla on hämmästyttävän erilaisesti ajattelevia ihmisiä. Sama pätee varmaan muissakin puolueissa.

On selvä, että yhteiskuntamme on pirstoutunut ja sosiaalinen luokittelu vaikeutunut. Näyttää, että kaikki puolueet kosiskelevat äänestäjikseen enne kaikkea keskituloisia. Jos halutaan puhua eri elämäntyyleistä, niihin voi tänään yhdistää minkä puolueen arvot tahansa. Puolueiden on yhä vaikeampi tavoittaa kannattajiaan. Tässä ympäristössä mediajulkisuuteen luotetaan tehokkaimpana vaalityönä. Tämä seikka on lähes lopettanut jalkatyön ja tuonut ison rahan vaalityöhön.

SDP on aina halunnut, että se muistetaan puolueena, joka rakensi hyvinvointivaltio-Suomen. Puolue ei mielisurminkaan haluaisi tulla muistetuksi puolueena, joka sen purkamisen aloitti (Lipposen hallitus 1995-1999).

SDP:lle on tullut yllätyksenä, että poliittinen muisti ei olekaan tällä kohdalla lyhyt. Kun puolue nyt oppositiosta edelleen puolustaa hyvinvointivaltiota, äänestäjät eivät näytä uskovan sanoman vilpittömyyteen. Sosiaalidemokraattien on käytävä läpi tuo lähihistorian taakka. Se ei ole pikku juttu, ovathan niin tuloerot kuin sosiaaliset ja terveyserot kasvaneet uusliberalismin myötä kiihtyvällä vauhdilla. Me emme voi selittää kaikkea EU:lla tai muun maailman virtauksilla.

Uutta potkua tulevaisuuteen voidaan saada siitä, että hyvinvointivaltio määritellään uudelleen. Auttaa paljon, kun miettii ensin, mitä tarkoittaa ”voida hyvin”. Heikoimmista on pidettävä huolta, aina. Tämän on edelleen oltava SDP:n tavaramerkki paitsi puheissa, myös teoissa. Hyvinvointivaltio voisi hieman hellittää otettaan ”rönsyjensä” osalta. Samalla on syytä korostaa, ettei tämä saa tarkoittaa pohjoismaisen hyvinvointimallin ydinalueiden universaalin palvelu-ja sosiaaliturvaperiaatteen romuttamista eikä esimerkiksi eläkkeiden yksityistämistä.

Puolueen jäsenten on itse vaivauduttava uudistamaan puolue. Mediajulkisuudella ja pönttöpuheilla se ei yksin tapahdu.