Painopiste rohkeasti vanhusten avohoitoon

Vuosikaudet Vaasan vanhushuollon pääteema näyttää olleen keskussairaalan ns. klinikkavalmiit potilaat eli ne henkilöt, jotka keskussairaala on hoitanut valmiiksi, mutta jotka eivät pääse sujuvasti jatkohoitoon. Asian hoitamiseksi on käytännössä puhuttu vain kaupunginsairaalan paikkaluvusta ja sairaalan hoitajien riittämättömästä määrästä.

Valtakunnallisen suosituksen mukaan 91-92 % vanhuksista (75-vuotta täyttäneistä) tulisi asua kotonaan. Vaasassa tämä luku on 86,5, joten meillä on jo nyt pitkäaikaishoidon paikkoja laitoksissa tai niihin verrattavissa tehostetun palveluasumisen yksiköissä 250 enemmän kuin mikä suositusten mukaan riittäisi. Näköpiirissä on, että kotona asuu yhä harvempi vanhus jos vanhushuoltoa kehitetään Ikäohjelman mukaan. Puhutaan niin suurista luvuista, että vaasalaisen palvelurakenteen ero suositukseen nähden on kyllä perusteltava hyvin. Tämä on sekä rahoitus- että palvelurakennekysymys. Henkilöstön saannin vaikeutuessa palvelurakennetta on kyettävä muuttamaan sisäisin järjestelyin.

Riittämätön avohoito lisää ennenaikaista laitoshoidon kysyntää. Vaasa tarjoaa avohoidon palveluja vähemmän kuin valtakunnalliset suositukset ehdottavat. On tärkeää, että kotona pärjäämistä tuetaan tehokkaasti tukipalveluilla, omaishoidontuella, kotipalveluilla, kotisairaanhoidolla, intervallijaksoin ja päivätoiminnan keinoin. Terveyskeskuksella on jo erilaisia ryhmiä pitkäaikaissairaille, mutta ”Tohtori Kiminkisen meininkiin” on vielä matkaa. Kun kotipalveluista on riisuttu monet auttamistehtävät pois, olisi tämä aukko nyt kiireesti täytettävä muilla keinoin.

Ikäihmisten hyvinvointikysymykset on otettava muutoinkin yhä laajemmin huomioon, että intensiivisen hoitotarpeen aikaa voidaan lykätä eteenpäin. Pitkälle jo päästään, kun tuetaan vanhusten omatoimisuutta heidän omimmilla harrastealoillaan. Tällä alueella toimemme ovat vielä näpertelyä verrattuna siihen, mitä ne voisivat olla. Esimerkiksi käy uimahallin lippukeskustelu ja keskustelu Vuorikodin ympärillä. Käykää nyt muutkin katsomassa, miten pienistä harrastetiloista Vuorikodissa puhutaan. Ei niistä tiloista ole paljon jakoa kaikkien vaasalaisvanhusten tarpeisiin.

Vuorikoti on tärkeä toimipiste keskustan vanhuksille, mutta asuinalueille tarvitaan muitakin päivätoiminnan keskuksia. Soisi, että tässä yhteydessä ymmärretään se, että vanhuksille ei lähdettäisi perustamaan omaa päivätoiminnan verkkoa vaan otettaisiin oppia esim. Oulusta, jossa on olemassa kumppanuusperiaatteella asukastupaverkosto kaiken ikäisille ihmisille. Asukastupa olisi alueen olohuone, jossa voi osallistua kursseille (esim. ATK) ja tiedotustilaisuuksiin, tavata tuttuja, nauttia pullakahvit ja lukaista päivän lehdet. Sieltä voisi tilata edullisesti myös kotipalvelua (ylläpito-ja perussiivousta, pyykinpesua, silitystä, lastenhoitoa, kotimiehenä oloa, asiointiapua, lukemista, seurustelua). Ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille voidaan tarjota viikoittainen markettipäivä. Saatavilla voi olla myös remonttireiskan palvelut.

Mistä rahat asukastupiin? Luopumalla saat, pätee tässäkin. Meidän on uskallettava luottaa avohoidon moninaisiin mahdollisuuksiin ja muutettava palvelurakennettamme rohkeasti ja mahdollisimman nopeasti.

Tvåspråkiga barn och familjer – en belastning för kommunal service?

Vi har fått läsa (VBL 1.4.2009), hur svårt det är i dagis-vården att bemöta ett barn som är tvåspråkigt. Detta beror naturligtvis på det, att vi inte vill erbjuda tvåspråkig dagis-service. Rötterna till det, att människor måste alltid välja mellan två språk, finska ELLER svenska, är i befolkningsregistreringslagen.

Man kan inte registrera sig som tvåspråkig i Finland, vilket är bekymmersamt eftersom vi har hela tiden mer människor som lever hemma en tvåspråkig vardag. Man byter smidigt språket hemma – varför kan man inte göra det i dagisen eller även i skolan? Att man istället FÖRBJUDER att använda det andra modersmålet, ger från tjänstemannasidan en negativ stigma på det språket. Det finns stora brister även i attityder, om några föräldrar på ett tvåspråkigt område tycker, att även ”att behöva höra det andra språket (finska)” är fel i en svensk dagis. Vi känner speciellt här i Vasanejden en mängd människor, som egentligen inte kan säga entydigt, om deras modersmål är finska eller svenska.

Vi kommer till språkfrågans kärnfrågor just med vardagliga exempel. Vi kan inte samtidigt berömma tvåspråkighetens nyttor och kritisera eller även förbjuda ett smidigt användande av båda språken i vardagen.

Då språklagen var framme i riksdagen gjorde jag ett förändringsförslag, att också registreringen som tvåspråkig skulle blivit möjligt. Det är dags att plocka den här frågan fram på nytt.