Surullinen tarina 20 vuotta jatkuneesta kavalluksesta Vaasan Keskussairaalassa on totta. Kavalluksen suuruusluokka ei ole vielä kokonaan tiedossa. Tähän mennessä on löydetty 2,4 m€ ja etsintä jatkuu.
Lehdistössä on jo kerrottu, että kavaltaja on mukava mies. Perhe on lienee RKP-läistä perusjengiä. Vaasan sairaanhoitopiiri on tunnetusti RKP-läisten ikioma ankkalammikko. Mukavalle kavaltajamiehelle oli lehtitietojen mukaan järjestelty poikkeukselliset oltavat. Hän sai yksin sekä tilata tavarat että tarkastaa ne vastaanotetuksi ja päälle päätteeksi maksaa laskut!! Perusteluksi oli riittänyt nämä vuosikymmenet, että häneen voi luottaa…. Näin siis hoidetaan yhteisiä varoja RKP-johtoisessa sairaanhoitopiirissä, jonne Vaasan budjetista uppoaa noin 60 m€.
On päivän selvää, etteivät kavaltajan esimiehet voi päästä vastuustaan kuin koira veräjästä. Eivät luottamushenkilötkään, jos ovat tienneet erityisjärjestelyistä. On peruskurssiin verrattava asia, että kukaan ei istu yksin rahakirstun päällä. Ilman erittäin hyviä selvityksiä pälkähästä ei voi päästää sisäisiä ja ulkoisia tilintarkastajiakaan. Hallinto on ollut kerrassaan retuperällä … siitä huolimatta, että talo pokkasi jonkin tämän alan palkinnon äskettäin.
Seuraava kysymys on, kuinka monta muuta ”mukavaa” mies-tai naispomoa sairaanhoitopiirin ankkalammikossa on, jotka saavat käyttää yhteisiä varoja vain omalla nimikirjoituksellaan?
Se hyvä puoli kavalluksen esiin tulossa on, että villin lännen säännöt saadaan vihdoin peratuksi keskussairaalan ankkalammikosta. Vai saadaanko? Äsken tuli tieto, että RKP vaihtoi heppaa Vaasan sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajan valinnassa. Pitääkö tämä tulkita niin, että reippaan selvittäjän sijasta RKP valitsi pehmeän linjan peittelijän?
maanantai 30. maaliskuuta 2009
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Lume demokratia
Sain juuri hotkittua paljon julkisuudessa puhuttaneen ”Lume-demokratia” (kirjoittajat: Katja Boxberg ja Taneli Heikka). Kirja on tyyliltään perinteinen pamfletti. Ajatukset ja mielipiteet on päästetty valloilleen ja vauhti on nopea. Kiireestä kielii, että tekstissä esiintyy siellä täällä tarpeettomia toistoja.
Pamfletti on yllä mainituista reunahuomautuksista huolimatta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Aiheita on useita: menneisyyden hallinta, konsensus, demokratia, media, moraali, talouspolitiikka, alue-ja yritystuet. Pamfletti puhuu asioista ja henkilöistä oikeilla nimillä ja pahiksiksi poimitaan monet, vielä nykyisinkin politiikassa tai yhteiskunnan kärkipaikoilla vaikuttavat henkilöt. Heitä on vasemmalla, keskustassa ja oikealla. Pamfletti pyrkii osoittamaan, että Suomi ei ole länsimaa, vaikka toisin väitetään. Tukea tälle väitteelle haetaan runsaista faktoista.
Toisilleen uskollinen pieni klikki olisi järjestellyt maan asioita kansalaisten edun vastaiseen suuntaan ja aiheuttanut veronmaksajien kannalta miljardien tuhlaukset. Tuloksena on pahoinvointi-Suomi, joka jää muista EU-maista jälkeen ruuan ja asuntojen hinnoissa, palkkatasossa, palvelujen hinnassa ja tasossa, työllisyydessä, jne. Sama klikki on nostanut toisiaan yhä korkeampiin vakansseihin mm. sananvapauden kiivaita vastustajia.
Pamfletissa vastustetaan avoimesti konsensusta koska sen keskeisin idea on jatkaa sulle-mulle-politiikkaa vallan kolmiossa (punaleiri, aluetukileiri, pääomaleiri) ja hidastaa välttämättömiä muutoksia. Tämä kolmio on luonut säännöt, joiden johdosta työllistäminen on tehty pienyrittäjille monimutkaiseksi ja kalliiksi. Mediaa kritisoidaan vallanpitäjien hännystelystä.
Rahan tuhlaamista alue-ja maatalouspolitiikan kohteisiin sekä metsäteollisuuden avokätistä tukemista verovaroin pidetään lähinnä hölmöläisten hommana, koska kysymys on tekohengityksestä. Juna meni jo. On mahdoton yhtälö kuvitella, että hyvää palvelutasoa voidaan pitää yllä harvaan asutuilla alueilla. Kaikille on selvää, että ravintoloitsija ei voi pitää auki putiikkiaan sunnuntaina jos ei ole asiakkaita.
Tukitoimenpiteiden painopisteen tulisi kirjoittajien mielestä olla kaupunkipolitiikassa ja kaupunkien läheisyydessä sijaitsevan taloudellisen toimeliaisuuden vauhdittamisessa, ja tietysti tutkimus-ja kehittämistyössä.
Tabun ilmapiiristä johtuen julkinen keskustelu on – jos avoimesta demokratiasta halutaan puhua - hämmästyttävän vähäistä. Ulkomaiset tutkijat ja journalistit ovat tästä moneen kertaan huomauttaneet.
Pamfletin vakavin syytös koskee presidentinvaalien poikkeuslakia 1973 ja sitä, etteivät poikkeuslain kannattajat ole koskaan pyytäneet anteeksi demokratian pahinta loukkausta – vaaleista luopumista. Pamfletissa lainataan eduskuntakeskustelua noilta päiviltä. Poikkeuslain vastustajia haukuttiin törkein sanoin, jopa FASISTEIKSI ! Tällaisia puheenvuoroja tuli myös demarileiristä. Muistan tuon ajan henkisen ilmapiirin oikein hyvin; se oli tukahduttava. Kuuluin niihin harvoihin demareihin, joka allekirjoitti poikkeuslakia vastustavan kansalaisadressin. Allekirjoitustani oli edeltänyt perinpohjaiset ja toistuvat keskustelut historioitsijoiden ja perustuslakiasiantuntijoiden kanssa. Näihin olin tutustunut jo lapsuuskodissani.
Politiikassa mukana olleena ja olevana nuoremmat ovat usein kysyneet minulta mielipidettä siitä, miten tuohon tai tähän asiaan pitäisi suhtautua. Ainoa neuvoni on ja pysyy: toimi niin, että tulet itse toimeen tekemäsi päätöksen kanssa.
Pamfletti on yllä mainituista reunahuomautuksista huolimatta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Aiheita on useita: menneisyyden hallinta, konsensus, demokratia, media, moraali, talouspolitiikka, alue-ja yritystuet. Pamfletti puhuu asioista ja henkilöistä oikeilla nimillä ja pahiksiksi poimitaan monet, vielä nykyisinkin politiikassa tai yhteiskunnan kärkipaikoilla vaikuttavat henkilöt. Heitä on vasemmalla, keskustassa ja oikealla. Pamfletti pyrkii osoittamaan, että Suomi ei ole länsimaa, vaikka toisin väitetään. Tukea tälle väitteelle haetaan runsaista faktoista.
Toisilleen uskollinen pieni klikki olisi järjestellyt maan asioita kansalaisten edun vastaiseen suuntaan ja aiheuttanut veronmaksajien kannalta miljardien tuhlaukset. Tuloksena on pahoinvointi-Suomi, joka jää muista EU-maista jälkeen ruuan ja asuntojen hinnoissa, palkkatasossa, palvelujen hinnassa ja tasossa, työllisyydessä, jne. Sama klikki on nostanut toisiaan yhä korkeampiin vakansseihin mm. sananvapauden kiivaita vastustajia.
Pamfletissa vastustetaan avoimesti konsensusta koska sen keskeisin idea on jatkaa sulle-mulle-politiikkaa vallan kolmiossa (punaleiri, aluetukileiri, pääomaleiri) ja hidastaa välttämättömiä muutoksia. Tämä kolmio on luonut säännöt, joiden johdosta työllistäminen on tehty pienyrittäjille monimutkaiseksi ja kalliiksi. Mediaa kritisoidaan vallanpitäjien hännystelystä.
Rahan tuhlaamista alue-ja maatalouspolitiikan kohteisiin sekä metsäteollisuuden avokätistä tukemista verovaroin pidetään lähinnä hölmöläisten hommana, koska kysymys on tekohengityksestä. Juna meni jo. On mahdoton yhtälö kuvitella, että hyvää palvelutasoa voidaan pitää yllä harvaan asutuilla alueilla. Kaikille on selvää, että ravintoloitsija ei voi pitää auki putiikkiaan sunnuntaina jos ei ole asiakkaita.
Tukitoimenpiteiden painopisteen tulisi kirjoittajien mielestä olla kaupunkipolitiikassa ja kaupunkien läheisyydessä sijaitsevan taloudellisen toimeliaisuuden vauhdittamisessa, ja tietysti tutkimus-ja kehittämistyössä.
Tabun ilmapiiristä johtuen julkinen keskustelu on – jos avoimesta demokratiasta halutaan puhua - hämmästyttävän vähäistä. Ulkomaiset tutkijat ja journalistit ovat tästä moneen kertaan huomauttaneet.
Pamfletin vakavin syytös koskee presidentinvaalien poikkeuslakia 1973 ja sitä, etteivät poikkeuslain kannattajat ole koskaan pyytäneet anteeksi demokratian pahinta loukkausta – vaaleista luopumista. Pamfletissa lainataan eduskuntakeskustelua noilta päiviltä. Poikkeuslain vastustajia haukuttiin törkein sanoin, jopa FASISTEIKSI ! Tällaisia puheenvuoroja tuli myös demarileiristä. Muistan tuon ajan henkisen ilmapiirin oikein hyvin; se oli tukahduttava. Kuuluin niihin harvoihin demareihin, joka allekirjoitti poikkeuslakia vastustavan kansalaisadressin. Allekirjoitustani oli edeltänyt perinpohjaiset ja toistuvat keskustelut historioitsijoiden ja perustuslakiasiantuntijoiden kanssa. Näihin olin tutustunut jo lapsuuskodissani.
Politiikassa mukana olleena ja olevana nuoremmat ovat usein kysyneet minulta mielipidettä siitä, miten tuohon tai tähän asiaan pitäisi suhtautua. Ainoa neuvoni on ja pysyy: toimi niin, että tulet itse toimeen tekemäsi päätöksen kanssa.
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Puuni – katoamassa oleva sana
Olen istunut nyt kahtena päivänä peräkkäin parkettilattialla yhteensä noin seitsemän tuntia putsaten lattiaa erilaisilla ihmeaineilla sauva sauvalta. Lika on nyt poissa ja olisi puunaamisen vuoro. Menin ensimmäiseen markettiin hakemaan puunia. Vaan mitä sanoi osaston myyjä:”En ole koskaan kuullut mitään puunaamisesta. Mitä se sana tarkoittaa?” En lähtenyt pitämään esitelmää, mutta siirsin ajatukset lapsuuteni siivoustalkoisiin.
Äidilleni oli kunnia-asia, että kotimme laaja parkettilattia putsattiin perusteellisesti, vahattiin tarkasti ja sen jälkeen puunattiin kaksi kertaa vuodessa. Välillä tietysti tehtiin paikkaustöitä – ja puunattiin. Parketti putsattiin ruutu ruudulta ja puunsyy puunsyyltä ensin tärpättiin kastetulla rätillä. Sen jälkeen jokaiseen ruutuun hierottiin toisella rätillä kivivahaa. Vahan annettiin imeytyä. Kun tuli parketin kiillottamisen aika, muistan veljieni rientäneen jo apuun ja tanssineen puunauskoneen kanssa. Urakan jälkeen oli monosukkatanssit koko talkoo-porukalle ja vähän muillekin ajan hittien tahdittamana.
Puunauskone on tallessa, mutta sille ei ole ollut käyttöä, sillä nykyaikaiset parkettilattiat on lakattu ja vaativat vain kevyitä pyyhkäisyjä milloin putsaamista tai kiiltoa varten uusilla aineilla. Kaupoista ei löydy enää kivivahaa. Euromarketista kerrottiin, että sen myynti oli lopetettu viime vuonna.
Aina ei ole ihan näin helppoa. Uuden asuntomme parketti on paksua vanhaa kapulaparkettia. Parketti oli ollut asumattomana yli kaksi vuotta ja ottanut vastaan nokea ja viime viikot myös remontin kivipölyjä, maaleja ja liimoja. Nopeitten pyyhkäisyjen sijaan oli palattava ruohonjuurille jynssäämään. Ja se on muuten duunia. Lattian jynssäämistä voi verrata ihon kuorintaan. Sen jälkeen tarvitaan paljon rasvaista ravintoa. Mutta sitä ei ole enää tarjolla – parkettilattioille.
Äidilleni oli kunnia-asia, että kotimme laaja parkettilattia putsattiin perusteellisesti, vahattiin tarkasti ja sen jälkeen puunattiin kaksi kertaa vuodessa. Välillä tietysti tehtiin paikkaustöitä – ja puunattiin. Parketti putsattiin ruutu ruudulta ja puunsyy puunsyyltä ensin tärpättiin kastetulla rätillä. Sen jälkeen jokaiseen ruutuun hierottiin toisella rätillä kivivahaa. Vahan annettiin imeytyä. Kun tuli parketin kiillottamisen aika, muistan veljieni rientäneen jo apuun ja tanssineen puunauskoneen kanssa. Urakan jälkeen oli monosukkatanssit koko talkoo-porukalle ja vähän muillekin ajan hittien tahdittamana.
Puunauskone on tallessa, mutta sille ei ole ollut käyttöä, sillä nykyaikaiset parkettilattiat on lakattu ja vaativat vain kevyitä pyyhkäisyjä milloin putsaamista tai kiiltoa varten uusilla aineilla. Kaupoista ei löydy enää kivivahaa. Euromarketista kerrottiin, että sen myynti oli lopetettu viime vuonna.
Aina ei ole ihan näin helppoa. Uuden asuntomme parketti on paksua vanhaa kapulaparkettia. Parketti oli ollut asumattomana yli kaksi vuotta ja ottanut vastaan nokea ja viime viikot myös remontin kivipölyjä, maaleja ja liimoja. Nopeitten pyyhkäisyjen sijaan oli palattava ruohonjuurille jynssäämään. Ja se on muuten duunia. Lattian jynssäämistä voi verrata ihon kuorintaan. Sen jälkeen tarvitaan paljon rasvaista ravintoa. Mutta sitä ei ole enää tarjolla – parkettilattioille.
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Kompurointi palvelujen kilpailuttamisessa jatkuu
Kuinka tämä voi olla näin vaikeata? Vaasassa kilpailutettiin vanhan vuoden puolella dementiahoito. Kirjoitin paikallisessa mediassa tuon kilpailutuskierroksen kummallisuuksista, joita riitti. Kuvittelin, että osattaisiin olla tarkempia jatkossa.
Palvelujen kilpailuttamisen tekninen hallinta näyttää nousseen pääosaan. Virkamiehet katsovat onnistuneensa jos valitukset eivät mene läpi. Viis siitä, vastaako kilpailutus paikallisiin tarpeisiin. Viis siitä, millaiselta kunnan fyysinen palveluverkko kilpailutuksen jäljiltä näyttää. Poliitikkopäättäjien kannalta tärkein huomio on kiinnitettävä tarjouspyynnön muotoiluun sillä siinä asetetuista reunaehdoista ei enää päästä irti kun kilpailua ratkaistaan.
Vaasa kilpailutti äskettäin yksityisen lasten päiväkotihoidon. Huomiota kiinnittää, että taustatietoina ei tuotu esille, millä alueilla lasten määrä kasvaa eniten ja paljonko. Näin ollen puuttui myös ajatus siitä, millä alueilla yksityisiä päiväkoteja tarvittaisiin paikkaamaan kaupungin omaa tuotantoa. Lapsiperheitten kannalta ei ole yhdentekevää, missä päiväkodit sijaitsevat. On selvää, että lyhyt kuljetusmatka on päivähoidon laatutekijä. Jos tälle seikalle olisi annettu mitään painoa, tarjouspyynnöt olisi palasteltu alueittain. Näin osataan jo menetellä lumenaurausta koskevissa tarjouksissa!
Toinen kummajainen tarjouspyynnössä oli se, että Steiner-päiväkodin erityislaatu jätettiin huomiotta vaikka englanninkielinen päiväkoti oli mainittu omana laatunaan. Kuitenkin kummastakin päiväkodista ”jatketaan” oppivelvollisuuskouluun. Yhdenvertaisuus ei toteutunut.
Kolmas kummajainen liittyy tarjousten lisälaadun pisteytykseen. Onhan se metka juttu, että 15/35 pistettä voi saada siitä, että henkilökunnalla on kokemusta toimimisesta maahanmuuttajalasten kanssa. Maahanmuuttajalapset asuvat alueilla, joissa ei ole yksityisiä päiväkoteja nyt eikä tämän kilpailutuskierroksen jälkeenkään!
Paikallisten toimijoiden mahdollisuudet jatkaa dementiahoidossa ja päiväkotitoiminnassa ovat kilpailutuksen takia loppuneet tai ainakin vähentyneet. Omalaatuisinta on se, että kilpailuttamisen puutteita paikataan nyt jälkihuoltokierroksella, jossa kilpailutuksesta ei enää puhuta mitään! Vanhushuollossa tätä tarkoittaa, että kaupunkiin syntyy paljon suunniteltua enemmän hoitopaikkoja, joita ylläpidetään verovaroin. Näin valtakunnalliset raskaimman hoidon suositusarvot ylitetään lähes kaksinkertaisesti. Yritä siinä sitten tehostaa avohoitoa.
Palvelujen kilpailuttamisen tekninen hallinta näyttää nousseen pääosaan. Virkamiehet katsovat onnistuneensa jos valitukset eivät mene läpi. Viis siitä, vastaako kilpailutus paikallisiin tarpeisiin. Viis siitä, millaiselta kunnan fyysinen palveluverkko kilpailutuksen jäljiltä näyttää. Poliitikkopäättäjien kannalta tärkein huomio on kiinnitettävä tarjouspyynnön muotoiluun sillä siinä asetetuista reunaehdoista ei enää päästä irti kun kilpailua ratkaistaan.
Vaasa kilpailutti äskettäin yksityisen lasten päiväkotihoidon. Huomiota kiinnittää, että taustatietoina ei tuotu esille, millä alueilla lasten määrä kasvaa eniten ja paljonko. Näin ollen puuttui myös ajatus siitä, millä alueilla yksityisiä päiväkoteja tarvittaisiin paikkaamaan kaupungin omaa tuotantoa. Lapsiperheitten kannalta ei ole yhdentekevää, missä päiväkodit sijaitsevat. On selvää, että lyhyt kuljetusmatka on päivähoidon laatutekijä. Jos tälle seikalle olisi annettu mitään painoa, tarjouspyynnöt olisi palasteltu alueittain. Näin osataan jo menetellä lumenaurausta koskevissa tarjouksissa!
Toinen kummajainen tarjouspyynnössä oli se, että Steiner-päiväkodin erityislaatu jätettiin huomiotta vaikka englanninkielinen päiväkoti oli mainittu omana laatunaan. Kuitenkin kummastakin päiväkodista ”jatketaan” oppivelvollisuuskouluun. Yhdenvertaisuus ei toteutunut.
Kolmas kummajainen liittyy tarjousten lisälaadun pisteytykseen. Onhan se metka juttu, että 15/35 pistettä voi saada siitä, että henkilökunnalla on kokemusta toimimisesta maahanmuuttajalasten kanssa. Maahanmuuttajalapset asuvat alueilla, joissa ei ole yksityisiä päiväkoteja nyt eikä tämän kilpailutuskierroksen jälkeenkään!
Paikallisten toimijoiden mahdollisuudet jatkaa dementiahoidossa ja päiväkotitoiminnassa ovat kilpailutuksen takia loppuneet tai ainakin vähentyneet. Omalaatuisinta on se, että kilpailuttamisen puutteita paikataan nyt jälkihuoltokierroksella, jossa kilpailutuksesta ei enää puhuta mitään! Vanhushuollossa tätä tarkoittaa, että kaupunkiin syntyy paljon suunniteltua enemmän hoitopaikkoja, joita ylläpidetään verovaroin. Näin valtakunnalliset raskaimman hoidon suositusarvot ylitetään lähes kaksinkertaisesti. Yritä siinä sitten tehostaa avohoitoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)