maanantai 25. elokuuta 2008

Kun mikään ei muuttua saa

Julkisuudessa on vaikeroitu RKP:n kyvyttömyyttä liikahtaa seudun hallintorakennetta koskevissa aloitteissa. Näyttää siltä, että RKP ei halua liikahtaa myöskään yritettäessä uudistaa Vaasan kaupungin johtorakennetta. Valtuusto teki yksimielisen päätöksen organisaatiouudistukseen ryhtymisestä, mutta tositoimien alettua RKP on ottanut kaikki keinot käyttöön, ettei prosessien mukaista hallintoa saadakaan.

On ollut muitakin jarruttajia. Raimo Rauhala on kaivanut naftaliinista esiin 1970-luvulta peräisin olevan sopimuksen kaupunginjohtajien lukumäärästä, keskinäisestä työnjaosta ja poliittisesta vakanssien jaosta. Tämän sopimuksen jatkamiselle RKP:n kanssa hän junaili jatkoa jo ennen kuin koko kaupunginhallitus on saanut kysymystä asialistalle. SDP ei mielestäni puolueena hyödy sopimuksesta mitään, sillä puolueen asema yhtenä kolmesta suuresta puolueesta on aikaa sitten Vaasassa tunnustettu jo ilman sopimustakin. Hyötyä täytyy hakea henkilökohtaiselta tasolta.

Entä Kokoomus? Kun Kouhi ilmoitti jättävänsä kunnallispolitiikan, astui kokoomusjärjestön puheenjohtaja julkisuuteen kertomaan toisesta sopimuksesta, jossa jälleen kerran RKP on osapuoli. Kokoomus nauttii kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikasta vain RKP:n tuella. Kunnallisvaalien tuloksen perusteella paikka kuuluisi nimittäin SDP:lle eikä Kokoomukselle. Tämä seikka selittää, miksi Kokoomus tosi paikan tullen säännöllisesti myötäilee RKP:tä mm. hallintouudistuskysymyksissä.

Näin ovat Vaasan kolme suurinta puoluetta antautuneet pattitilanteen, jossa RKP:lla on aina veto-oikeus. Vaasassa siis vain sellainen kehitys on mahdollinen, joka sopii RKP:lle. Jos RKP:lla olisi valtuustossa yksinkertainen enemmistö, tilanteen ymmärtäisi. Mutta näin ei ole.

Organisaatiotoimikunta – RKP:tä lukuun ottamatta - olisi halunnut alun perin siirtyä ns. toimialajohtajamalliin, jolloin olisi tultu toimeen vain yhdellä kaupunginjohtajalla. Päätöksenteon tehokkuuden kannalta tämä olisi välttämätöntä. Muunlaiset ratkaisut johtavat tiukan paikan tullen vastuun väistämiseen. Pormestarimallin olisimme voineet ottaa käyttöön vain ”ostamalla” nykyisen ykköskaupunginjohtajan pois tehtävästään. Jyväskylän malli ei rohkaissut ryhtymään tällaiseen toimeen Vaasassa

Näyttää ilmeiseltä, että apulaiskaupunginjohtajien viroilla ei ole suurta merkitystä. Kaupungin toiseksi kovapalkkaisimpia vakansseja on nimittäin viime aikoina tarjottu opiskelijoille. Edelliset apulaiskaupunginjohtajat ovat olleet pitkillä opintovapailla tai tehneet opinnäytetöitään virassa ollessaan. Sivistys-, sosiaali-ja terveystoimen nykyinen hoitaja on kuulemma ryhtynyt väitöskirjan tekoon, vaikka luulisi haastetta riittävän opetellessa johtamaan ja kehittämään yli 70 % kaupungin budjetista. Tiedossa ei ole, että näistä opinnäytehankkeista olisi mitään hyötyä Vaasan kaupungille.

Apulaiskaupunginjohtajien virkojen vähäistä merkitystä osoittaa, että päättäjät näyttävät olevan valmiita jatkamaan väliaikaisjärjestelyjä kahden vuoden ajan ja jopa sen jälkeen. Kun johtajat ovat tilapäisiä, hallintoa ei johdeta ja linjatkin ovat tilapäisiä.

Vaasan kaupungin henkilöstö ansaitsee pysyvät johtajat kun virat kerran ovat olemassa. Tämä koskee hallintoamme laajemminkin. Johtajien virat on pantava ulkoiseen hakuun, hakijat on testattava ja johtajanvirkojen hoidon on oltava vakinaisella pohjalla. Puolueen jäsenkirjan pitäisi olla vain lisäbonuksen asemassa näinä aikoina kun on pakko kilpailukyvyn takia arvostaa ammattijohtamista.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Kuinka monta todistusta on tarpeeksi?

Kunnallisvaalit lähestyvät. RKP ja ennen kaikkea Vaasan sosiaali-ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Thomas Öhman itse tarvitsevat profiilin nostoa. Öhman haluaa tulla valituksi uudelleen valtuustoon, josta viime vaaleissa putosi. Hän käytti ns. otto-oikeutta ja masinoi Vaasan imagoa vahingoittaneen manööverin lautakunnassa, joka päätti olla antamatta maahanmuuttajien sosiaaliohjaajan sijaiselle erivapautta ruotsinkielen taitovaatimuksesta.

Öhman on pahasti hakoteillä. Erivapaus ruotsinkielen taidosta olisi pitänyt antaa sillä kyseinen henkilö oli hakijoista ammatillisesti pätevin. Ei voi olla kenenkään etu, että Vaasa jättää puutteellisen kielitaidon vuoksi palkkaamatta pätevimpiä henkilöitä. Erivapauksia kielitaitovaatimuksesta annetaan monille vakinaisillekin työntekijöille. Sijaisen kielitaitoon ei pidä kohdistaa suurempia vaatimuksia kuin vakinaiseen toimenhaltijaan.

Sijaisen palkkausprosessin on myös oltava joustava. Tämän vuoksi sijaisen on voinut ottaa johtava viranhaltija. Jos sijaisuusaika kuluu valintaprosessiin, koko sijaisuus menettää merkityksensä. On myös kysyttävä, ovatko kielitaitovaatimusta koskevat erivapausasiat jääneet Vaasassa delegoimatta? Kaikista erivapauksista nimittäin päätetään kaupunginhallituksen yleisjaostossa eikä ao. nimittävässä lautakunnassa.

Lopuksi on kysyttävä, kuinka monta todistusta kielitaidosta täytyy hankkia? Käytännössä ensimmäinen yhteismitallinen tutkinto on ruotsinkielen ylioppilastutkinto. On humpuukia väittää, että esimerkiksi laudaturin ruotsissa kirjoittanut osaa ruotsia pärjätäkseen työelämässä. Seuraava todistustaso on AMK-tai korkeakoulututkinto, joiden sisään on nykyisin leivottu erillinen todistus ruotsinkielen taidosta. Kyseessä olleella sosiaaliohjaajalla oli tämä todistus. On petos vaatia tällaista suoritusta ammatilliseen tutkintoon ellei sillä ole mitään virkaa tosipaikan tullen. Kolmas taso on sitten yleinen kielitutkinto.

Tärkeämpää kuin joku kirjallinen todistus kielitaidosta, on ottaa selville henkilön käytännön kielitaito, yleensäkin kommunikointikyvyt. Todistuksilla ei ole mitään virkaa jos henkilö on kyvytön kommunikoimaan kaikilla kielillä.

Nykyiset kielitaitovaatimukset eivät ole eläneet ajan mukana. Mielestäni lakia tulee muuttaa nopeasti niin, että ammattitutkintoon liittyvä toisen kotimaisen kielen koe katsotaan päteväksi näytöksi kielitaidosta kaksikielisessä hallinnossa silloin kun ao. ammattitutkintoa edellytetään. Samalla voidaan luopua nykyisistä vaatimuksista, semminkin kun pätevän henkilökunnan saanti julkiselle sektorille muutoinkin vaikeutuu.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Kohti kolmea vuodenaikaa

Suomen lumoava valtti on ollut neljä selkeästi toisistaan erottuvaa vuodenaikaa, erityiseti selkeät talvet ja kesät.

Kesä 2008 on pian kokonaan takana. Rakeita ei täälläpäin satanut, mutta vedet pysyivät kylminä ja ulappa-uimarin nautintojen ulottumattomissa. Kesä oli myöhässä ja syksy aikaisessa. Huhtikuun puolella kylvetyt tomaatit, kaalit ja kesäkurpitsat olivat tukehtua ruukkuihinsa kun taimien siirto puutarhaan siirtyi kylmän takia. Avomaankurkkujen siemenistä ei tullut mitään edes kolmannella yrittämällä. Pensaspavut ehtivät kasvuun vasta neljännellä yrityksellä, mutta kesä loppui kesken eikä satoa saada. Kasvihuoneen puolella tomaatit eivät näytä kypsyvän ajoissa. Tillin veivät kirvat.

Vielä viime vuosikymmenen puolella tutkijat väittivät, että sään vaihtelut mahtuvat normaaleihin rajoihin. Nyt on toisin. Ilmaston lämpeneminen tunnustetaan yleisesti. Kesät eivät ole enää kesiä, eivätkä talvet talvia. Neljän vuodenajan sijaan vuodenajat voitaisiin jakaa Suomessa koulukalenteria mukaillen: syyskaudeksi, kevätkaudeksi ja lomakaudeksi. Näin säätä koskevat odotukset jäisivät toisarvoiseen asemaan.

Menkäämme takaisin siihen tosiasiaan, että kesät kylmenevät. Suomessa on lähes 480.000 kesämökkiä. Kun monet mökit ovat käytännössä koko suvun käytössä, on lähes jokaisella suomalaisella kesämökkikokemusta jostain elämänsä vaiheesta. Ihmiset ovat investoineet valtavia summia mökkiensä varustamiseen. Kasvava osa mökeistä vastaa jo omakotitalon standardia.

Kesämökkien hankkimisen idea on perustunut siihen ajatukseen, että olisi kesä: lämmin ja pääosin poutainen sää, uitavat vedet, korjattavaa satoa. Meneekö mökki-idealta pohja jos kesät kylmenevät eikä puutarhanpidostakaan tule paljon mitään? Taitaapa mennä, sillä ei kai mökille mennä pelkästään lukemaan Aku-Ankkoja.

Visiot siitä, että mökkirakentaminen aina vain jatkuisi vilkkaana, eivät ehkä toteudu muustakaan syystä. Pienet ikäluokat perivät mökkejä suurilta ikäluokilta, jolloin uusia mökkipaikkoja ei tarvita entiseen malliin. Väestön pakkautuminen pääkaupunkiseudulle satojen kilometrien päähän mökeistään vähentää mökkien käyttöastetta sitä mukaa kun autoilun hinta kasvaa.

Edellä olevasta seurannee, että suurehkoista omakotitonteista kaupungeissa/taajamissa ja niiden välittömässä läheisyydessä tulee kovaa valuuttaa kokonaistaloudellisesti edullisimman ja vähiten riskejä sisältävän sijoittamisen kannalta.

Kaupungeissa ei ole osattu varautua tähän ilmastonmuutoksen aiheuttamaan kehitykseen. Tarjolla on enimmäkseen kovin pieniä tontteja, joille rakennettavat talot ovat yhä suurempia. Katetun piha-alueen osuus tontin alasta kasvaa. Omakotitalotonttien – voidakseen korvata samanaikaisesti kesämökin tarpeen – tulisi olla selkeästi nykyistä suurempia esimerkiksi 1500-2000 m2.

Vaasan asuntomessut menestys

Vaasan asuntomessut olivat menestys. Olennaisin menestykseen vaikuttanut seikka oli mielestäni messualueen valinta lähes keskustasta, meren rannasta. Kun Suvilahden messualue kiinnittyy suoraan hyvät palvelut jo omaavaan asuntoalueeseen, messualueelle muuttavat asukkaat pääsevät heti nauttimaan laadukkaasta arjesta.

Messuvieraiden määrä ylitti 140.000, joten varsin lähelle asetettua 150.000 tavoitetta päästiin. Asiaan vaikutti käsittääkseni messualueen sijainnin ja messujen monipuolisuuden lisäksi se, että kaupunki oli satsannut erittäin paljon rahaa kasvojensa pesuun sekä messujen aikaiseen palveluun ja tapahtumiin kaupungissa.

Messualueen suunnittelusta voi olla tietenkin montaa mieltä. Mikä on kiellettyä muilla asemakaavoitetuilla alueilla, oli jopa suositeltavaa messualueella. Tällä viittaan omakotitaloalueen varsin vaihtelevaan ilmeeseen. Näin kävi, vaikka suunnittelua ohjasi ns. laaturyhmä. On edelleen ihmetyksen aihe, että pienille tonteille halutaan rakentaa yhä suurempia omakotitaloja. Viherpeukaloille jää vain vähän tilaa kun pihat ovat suurimmaksi osaksi katettuja.

Oma mielenkiintonsa liittyy siihen, että suurissakaan omakotitaloissa ei ole ollut aina varaa rakentaa edes yhtä makuuhuonetta ja suihkua alakertaan. Jokainen voi arvioida, miten hankalaa jalkansa katkaisseen tai sairaan vanhuksen on kivuta toiseen kerrokseen nukkumaan. Muutoinkin makuuhuoneosaston saniteettitiloja on monesti varsin niukasti makuuhuoneitten lukumäärään verrattuna. Monista WC-tiloista oli unohtunut lattiakaivo!

Toinen huomioni kiinnittyy siihen, että suurissa omakotitaloissa on edelleen käsittämättömän vähän säilytystiloja siihen verrattuna, että ihmisillä on yhä enemmän vaatteita, esineitä ja erilaisia urheiluvälineitä. Makuuhuoneet ovat edelleen enimmäkseen pieniä, ja varustettu vain parilla komerolla. Näin on ollut jo isoäidin ajoista lähtien.

Muutama kerrostalokin oli näytillä. Mieleen jäi kummallinen epäsuhde sen osalta, että rappukäytävät olivat aravatasoa kun itse asunnot olivat laadukkaita. Olisi korkea aika kiinnittää enemmän huomiota rappukäytäviin ja välttää sairaalamaisia, kapeita käytäviä. Varsinkin ala-auloista tulisi luoda kutsuva tila.

Vaasa sai asuntomessujen ansiosta paljon näkyvyyttä mediassa. Kaupungin monet elinkeinonharjoittajat saivat myös lisää asiakkaita. Mitä messut maksoivat Vaasan kaupungille, sen saamme selville alkusyksyn kuluessa. On mahdollista, että Vaasa satsasi messuihin enemmän kuin yksikään muu messukaupunki moniin vuosiin. Arki koittaa. Messujen aikaisesta löysästä rahankäytöstä on palattava takaisin kurinalaiseen kulutukseen.

tiistai 12. elokuuta 2008

Vanhushuollon kaksi kärpästä

Vaasan kaupunginhallitus antoi siunauksensa vanhusten dementiayksiköiden kilpailuttamiselle viime keväänä. Hoivayhtiöt Mendis ja Hoivaverkko voittivat kilpailun ja rakentavat Vaasaan kaksi dementiahoidon yksikköä, yhteensä 160 hoitopaikkaa.

Kaupunginhallitus ei sen sijaan voinut ottaa kantaa dementiakotien sijaintiin koska asiaa ei ollut mitenkään valmisteltu. Kaupungin tonttivarannosta löytyneitä Y-tontteja oli merkattu kilpailuun osallistuneille toimijoille ilman prioriteettijärjestystä mitä tulee tavoitellun palveluverkon kokonaisuuteen. Kilpailutus oli jo julkistettu, eikä sosiaali-ja terveysvirasto halunnut ryhtyä pidentämään kilpailutusaikaa tonttikysymyksen takia.

Tonttiratkaisut määrittävät aina tulevaisuutta, niin tässäkin tapauksessa. Kaupunginhallituksessa keväällä käydyssä keskusteluissa pidettiin tavoittelemisen arvoisena asiana, että hoivakodit sijoittuisivat eri puolille kaupunkia. Näin siitä syystä, että hoivayksiköt on nähtävä laajemmin myös alueensa vanhushuollon resurssikeskuksina – jos ei heti nyt, niin kuitenkin optiona myöhemmin. Olisi myös hoivakodin ja siellä asuvien etu, että yhteys ympäröivään yhteisöön on mahdollisimman luonnollinen. Jos palveluverkon näkökulmaa ei huomioida hoivayksiköiden yhteydessä, siihen joudutaan palaamaan hinnakkaasti erikseen.

Dementiahoidon järjestämisen ohella vanhushuoltomme kaikkein suurin haaste nimittäin on, miten tuemme niitä, jotka vielä asuvat omissa kodeissaan. Pienillä eläkkeillä ei matkusteta päivittäin keskustaan nauttimaan maksullisista tai maksuttomistakaan palveluista, sillä jo kuljetusten omavastuut ylittävät monen vanhuksen taloudellisen sietokyvyn.

Vasabladet kertoi 12.8.2008, että hoivakoteja oltaisiin nyt sijoittamassa Tammikartanon ”hoivakaupungin” alueelle. Tämä tarkoittaisi, että keskustelua alueellisesta hoivakotiverkostosta ei lainkaan käytäisi. Mielestäni tähdellisempää kuin painottaa hoivakotien yhteyttä raskaamman hoidon yksiköihin Tammikartanon alueella, on uusien hoivakotien lisäarvon etsintä myös vanhushuollon alueellisessa palveluverkossa.

Hoiva-alan markkinat alkavat olla vähitellen yhä paremmin kilpailtuja – myös Vaasassa. Tämän vuoksi meille päättäjille ei kannata tarjoilla vastausta, että yksityiset toimijat ”eivät halua” sijoittua kaupungin eri alueille.

Maailma ei ole vielä kokonaan pyllyllään. Yhä edelleen kaupunki laajasti päättää siitä, mistä se maksaa. Vaasalaiset vanhukset ansaitsevat laajan lähestymiskulman asioihin aina kun tarjoutuu tilaisuus luoda uusia palveluja, joiden rahoitukseen käytetään yhteisiä verovaroja.

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Kuluttajahintaindeksi – turva vai turmio?

Työeläkkeet on sidottu 80 %:sti kuluttajahintaindeksiin ja 20 %:sti ansiotasoindeksiin. Tämä tarkoittaa, ettei ole tarkoituskaan pitää työeläkettä saavien tuloja kiinni samassa juonessa työllisten kanssa. Kansaneläkelain mukaiset etuudet on sidottu pelkkään kuluttajahintaindeksiin (aik. elinkustannusindeksiin). Kuluttajahintojen kehitys siis pääasiassa määrittää voimassa olevien eläkkeiden kehitystä.

Kun näin on, on hyvä katsoa kuluttajahintaindeksin sisään. Mitä tavaroita ja palveluita indeksissä käytettyyn ostoskoriin sisältyy, ja millä painoarvoilla? Tekeekö edes koko Suomea koskeva kuluttajahintaindeksi oikeutta eläkeläisille?

Kuluttajahintaindeksi kuvaa Suomessa asuvien kotitalouksien Suomesta ostamien tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä. Kuluttajahintaindeksi lasketaan menetelmällä, jossa eri hyödykkeiden hinnat painotetaan yhteen niiden kulutusosuuksilla. Esimerkiksi ravinnon painoarvo on indeksissä noin 15,3 %, alkoholijuomien ja tupakan 5,9 % ja terveyden 5,5 %. Keskimääräkansalaisen kulutuksesta menee tämän lisäksi liikenteeseen 16 %, asumiseen 14,5 % sekä kulttuuriin, vapaa-aikaan ja viestintään 15,5 %. Niin, mitä tästä sanoo pienintä eläkettä tai toimeentulotukea saava?

Eläkeläisten kulutustottumukset eroavat aivan varmasti keskimääräisestä kulutuksesta. Toinen näkökulma kuluttajahintaindeksin käyttöön liittyy tietenkin eläkkeiden tasoon. Mitä pienempi eläke/tulotaso on, sitä varmemmin pennoset on käytettävä ihmisarvoisen elämän kannalta olennaisimpaan kuten ravintoon ja asumiseen. Pienimmillä eläkkeillä olevat joutuvat jo kamppailemaan saadakseen turvattua riittävän monipuolisen ruuan.

Indeksien luonteeseen tietysti kuuluu, että ne kuvaavat yleistä kehitystä. Eri tarpeisiin on kehitetty omia indeksiään. Nykyistä oikeudenmukaisemman tulokehityksen takaamiseksi etenkin pienituloisille ei-työllisille, heille olisi luotava oma kuluttajahintaindeksi, jonka määrittelyyn käytettäisiin heidän omia kulutustottumuksiaan. Tupakan ja alkoholin mukanaolo missään ostoskorissa olisi kyseenalaisesti terveyspoliittisin perustein.

Myös verotus säätelee tulokehitystä yleisellä tasolla. Tuloverotuksesta on poistettu olosuhde-perusteisia ”automaatti”-vähennyksiä. Sijaan on kehitetty uusia, nyt työssäkäyviä suosivia aliverotettuja etuuksia (autoetu, asuntoetu, työterveyshuolto, ruokaseteli, liikuntaseteli, kulttuuriseteli, jne.). Tosiasialliset tuloerot työllisten ja työelämän ulkopuolella olevien välillä kasvavat tätäkin kautta, ja enemmän kuin tilastot osoittavat.

On siis suunnitelmallisen politiikan tulosta, että pienituloisilla ei-työllisillä menee aina vain huonommin. Sosiaalietuudet, joihin ei sovelleta mitään indeksiä, ovat kaikkein satunnaisimpien poliittisten ratkaisujen varassa ostovoiman osalta. Mitä lähemmäs toimeentulon minimiä tullaan, sitä kohtalokkaammasta asiasta on kysymys kun puhutaan kuluttajahintaindeksistä.