perjantai 18. tammikuuta 2008



SIPOON PÄÄTÖS TAKATASKUSSA


KHO:n päätös olla hyväksymättä valitusta, jossa vaadittiin hallituksen päätöksen kumoamista koskien Sipoon osien liittämistä Helsinkiin, ei voida Vaasanseudulla pitää muuna kuin ennakkopäätöksenä.

Pienemmässä mittakaavassa täällä on aivan samat ongelmat kuin pääkaupunkiseudulla. Alueellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi, lainsäädännön pitää tukea myös meidän tavoitteitamme. Se mikä ei ole kohtuus, ei ole lakikaan.

Vaasanseudulla kysymys on siitä, kuinka kauan olemme valmiit odottamaan konkreettisia tuloksia kuntarakenteen kehittämisestä vapaaehtoisin toimin. Kauniit puheet eivät ole vielä tekoja, joskin hyvä merkki. Sosiaali-ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Vaasa-Vähänkyrö-Laihia osoittaa kykyä myös toimia yhdessä, mutta kaikki osapuolet ymmärtävät, ettei ratkaisu ole hallinnollisesti järkevä saatikka kestävä. Tästä syystä yritin yhteistyösopimukseen jo saada pykälää, jossa sopimus olisi nähty ensi askeleena kohti myöhempiä kuntaliitosneuvotteluja. Aika ei ollut vielä kypsä tällaisen ajatuksen ääneen lausumiseen.

On merkittävää, että Mustasaaren kunnanjohtaja Ahlberg ja Vaasan kaupunginjohtaja Lumio ovat osoittaneet nyt myös julkisuudessa sopuisaa halua edetä yhteistyöasioissa.

Hyvä kysymys alkaneelle vuodelle on, päästävätkö Vaasanseudun kunnat energiansa valumaan kuntarakenneuudistuksessa pieneen askarteluun ikään kuin työntäen eteenpäin totuuden hetkeä kuntaliitoksesta. On vaikea kuvitella, että erillissopimusten tiellä voidaan jatkaa loputtomiin. Siksi on tärkeää määritellä suurelle prosessille vihdoin aikataulu.

Kaikkialla Suomessa maakuntien keskuspaikkakunnat ovat olleet aloitteentekijöinä kuntarakennekysymyksissä. Sen vuoksi Vaasan aktiviteetissa ei voi olla mitään moitittavaa. Vaasa ei ole pyrkinyt eikä pyri riistämään keneltäkään paikallista identiteettiä. Se voidaan kaikissa järjestelyissä turvata monin keinoin. On hyvä muistaa, ettei kukaan ole oikeasti kotoisin Helsingistä vaan Töölööstä, Käpylästä, Paloheinästä jne.. Kuntaan hallintoyksikkönä pitäisi oppia suhtautumaan nyt ”teknisesti”.

Olen ilolla pannut merkille, että Keskustapuolueen johto tukee nyt pontevasti kuntaliitoksia. Toivottavasti se pystyy nopeassa tahdissa vakuuttamaan myös paikalliset päättäjänsä muutoksen tarpeellisuudesta. Tähän uskon.

Mutta mitä RKP aikoo? Yhä selvemmäksi alkaa käydä, että kuntarakenteen muutoksen varsinainen vastarannan kiiski on RKP eikä Kepu. Taipuakseen kehitykseen RKP tarvitsee kunniallisen tien perääntymiseen. Sellaisia varmasti löytyy. Kukaan ei halua ensisijaisesti toistaa Sipoon mallia täällä.

torstai 17. tammikuuta 2008

Tuomioja vastaa ihmisten ideologia-nälkään

Vaikka Erkki Tuomioja on asettunut jo neljättä kertaa ehdolle SDP:n puheenjohtajaksi, hänen ehdokkuutensa ei ole muodollisuus. Tuomiojaa on verrattu osuvasti viiniin, joka paranee vanhetessaan. Tuomiojan kiinnostus ideologisiin pohdintoihin on vuosikymmenten myötä entisestään lisääntynyt, kun yleinen trendi on tehnyt politiikasta pikemminkin käytännöllistä ja usein epäjohdonmukaista hallinnon jatketta.

Politiikka ei ole mielenkiintoista jos se on pelkkää hallinnointia. Tässä materialistisessa maailmassa ihmisillä on uudelleen ideologia-nälkä. Vain harvat pystyvät avaamaan kiinnostavia näkökulmia ideologisiin keskusteluihin ja perustelemaan kantojaan niitä siinä määrin kuin Tuomioja. Aivan omaa luokkaansa on hänen osaamisensa globaaleissa kysymyksissä.

SDP:ssä on aina annettu tilaa myös nuorille, mutta heidän kiinnostuksensa ideologisiin väittelyihin ja puolueohjelman kehittämistä koskeviin kysymyksiin on ollut hämmästyttävän laimeaa. Vähenevä nuorten määrä on tosiasia niin SDP:ssä kuin muissakin puolueissa. Olin hiljattain tilaisuudessa, jossa puolueen jäsenyyttä markkinoitiin nuorille pääsylippuna vihreälle oksalle. Näin ovat jäsenyyden perusteet muuttuneet 1960-luvusta, jolloin nuoret tulivat mukaan muuttaakseen yhteiskuntaa. Ja niin he muuttivatkin.

Puolueiden ideologinen köyhtyminen ja puolueohjelmien yhdennäköisyys voivat olla syynä vähentyneeseen kiinnostukseen olla mukana puoluetyössä. Samat syyt selittävät puoluevaihdoksia ja vähentynyttä äänestysaktiviteettia. Puolueohjelmien ja politiikan tekojen välille tarvitaan myös vahvempi yhteys. Jokainen puolue on nyt samassa pulassa ja tarvitsisi omat tuomiojansa.

SDP:n sisäisen demokratian lisäämisestä on puhuttu paljon. Vaasan Työväenyhdistys ry. teki puoluekokousaloitteen ja ehdotti, että puolueen puheenjohtaja tulisi valita jäsenäänestyksellä. Tätä taustaa vasten oli mielenkiintoista todeta, että Tuomioja ehdotti neuvoa antavan jäsenäänestyksen järjestämistä jo seuraavaa puheenjohtajaa valittaessa.

Edellä olen pyrkinyt tuomaan esille näkökulmia, jotka SDP:ssä puoltavat Tuomiojan valitsemista puheenjohtajaksi. SDP tarvitsee Tuomiojaa. Kukaan SDP:ssä ei ole pystynyt haastamaan Tuomiojaa ideologisissa ja ohjelmallisissa kysymyksissä. Tuomiojan perusteellinen käytännön kokemus politiikasta on antanut hänelle avaimet selviytyä tulevaisuuden haasteista puheenjohtajana.


tiistai 8. tammikuuta 2008

Ankkalammikon iltalypsy

HS:n sunnuntaisivulla (6.1.2008) oli haastateltu Mustasaaren kunnanjohtaja Ahlbergia ruotsinkielisten asemasta Suomessa. Haastattelu osui hyvään saumaan, sillä juuri kielikysymys hiertää Paras-hanketta Pohjanmaalla. Pelkkä silmäys kartalle ja pitäisi olla itsestään selvää, että esimerkiksi reikäleipäkunnat Mustasaari ja Vaasa yhtyisivät samaksi kunnaksi.

Tämä ei ole mahdollista niin kauan kuin ruotsinkieliset eivät luota kaksikieliseen hallintoon jos hallinnon enemmistökielenä on suomi. Tämä viesti tuli esiin myös Ahlbergin haastattelussa. Ratkaisuksi hän ehdottaa, että ”… ruotsinkielisillä olisi omaa hallintoa, josta he saisivat itse päättää”. Tämä tarkoittaa integroinnin sijasta segregointia. Kysymyksessä on uusitun kielilain iltalypsy ja kaksikieliseen hallintomallin mitätöinti.

Missä määrin ruotsinkieliset lähestyvät asiaa periaatteellisena kysymyksenä, missä määrin taas käytännön perusteella – siitä olisi saatava selko. Kansalaiset viettävät käsittääkseni melko vähän aikaa hallinnon kanssa kommunikoidessaan. Tilanne on sama molemmilla kielillä. Sen vuoksi ensimmäinen asia on arvioida kieliaspektin merkitystä tässä asiassa ylipäätään.

Lisääntyvä osa ruotsinkielisiksi rekisteröidyistä on käytännössä jo kaksikielisiä. Ruotsinkielisten ummikoiden määrä vähenee koko ajan. Tarkkaa arviota asiasta ei voida esittää koska rekisteröinti kaksikieliseksi on estetty. Yhä useammat suomenkieliset perheet myös lähettävät lapsensa kielikylpyihin ja ruotsinkielisiin kouluihin. Ruotsinkielisten huolen hallinnon kielipalvelujen tulevaisuudesta pitäisi olla em. syistä vähenevä eikä lisääntyvä niin kuin annetaan nyt ymmärtää. Jos kielivaatimus nostetaan täydellisen taidon tasolle, virallisesti kaksikielinen Suomi ei tule koskaan suoriutumaan haasteesta ja väestön ponnistelut ruotsia puhuvien hyväksi ovat turhia. Kaikkea ei voi saada edes maailman vähemmistöystävällisImmässä maassa. Maan kaksikielisyys ja kieleen perustuva hallintoautonomia ovat päävaihtoehtoja.

Kielen merkitys lisääntyy kun siirrytään itse toimintaan, esimerkiksi päiväkoteihin, kouluihin ja kehitysvammahuoltoon. Niissä ratkaisut jo noudattavat kielellistä jakoa. Vanhushuolto näyttää seuraavan perässä. Samalla kun päätösvaltaa on jo siirretty alemmille latvoille kaikissa kunnissa, on siis myös kielellinen autonomia käytännössä edennyt. Tämä kehitys on mielestäni paikallaan.

On siis jo kyetty osoittamaan, että kaksikielisen päivänvarjon alla on mahdollista ylläpitää melko itsenäisiä kielellisesti eriytettyjä yksiköitä. Tästä toimintamallista on se hyöty, että kansalaisten tarpeisiin on mahdollisuus vastata melko yhdenmukaisin perustein. Näistä syistä näyttää ilmeiseltä, että RKP:n iltalypsyllä on vain periaatteelliset perusteet.

Kaksikielisten kuntien ja alueiden kannalta ei ole yhdentekevää, minkälainen rooli kielikysymykselle Paras-hankkeessa annetaan. Kohtuus olkoon ohjenuora myös tässä kysymyksessä.

maanantai 7. tammikuuta 2008

Palkansaajien piiloedut

Monet palkansaajat ovat työsuhteissa, joihin kuuluu mitä moninaisimpia aliverotettuja etuuksia. Työsuhderuokailu, työsuhdeauto tai muu työmatkaetu, työsuhdepuhelin, työsuhdeasunto ja erikoislääkäripalvelut sekä hammashuollon sisältävä työterveydenhuolto käyvät esimerkeistä. Näiden etujen käyttöä ei ole aina rajattu työntekijälle tai työaikaan, vaan edut tyydyttävät tarpeita laajemminkin. Tämän tästä nähdään esimerkiksi, että perheet maksavat sunnuntailounaansa työpaikkaruokailuun tarkoitetuilla seteleillä. Jos vähän oiotaan, niin kohta koko palkan voikin sijoittaa vaatetukseen, harrastuksiin ja huvituksiin.

Eläkeläiset voivat vain uneksia vastaavista aliverotetuista eduista. Palkansaajien piiloetujen vuoksi palkka-ja eläkevertailut eivät kerro koko totuutta. Myös eläkeläisten on syötävä, liikuttava, kommunikoitava ja saatava terveydenhuoltoa. Kaikkien liikennöinti-ja kommunikointikustannukset tässä yhteiskunnassa ovat kasvaneet.

Pääministeri Vanhanen on vastikään esittänyt työsuhdematkaetuuksien laajennusta ja perustellut sitä joukkoliikenteen tukemisella. Hänen kaavailemallaan tavalla edusta tulisi yhä merkittävämpi aliverotettu palkanlisä. Ehdotus on tehty pelkästään kehä III sisäpuolen vinkkelistä.

Harvaan asutuilla alueilla asuvat eivät voi kulkea työmatkojaan tänäkään päivänä julkisen liikenteen avulla vaan yksityisauto on välttämättömyys. Niissä tapauksissa, jolloin työsuhdeautoa ei ole, liikkumisen hinta nousee uusilla bensan ja dieselin hinnoilla sietämättömän korkeaksi. Alueellinen tasa-arvo edellyttäisi kaikkia yhdenvertaisella tavalla hyödyttäviä ratkaisuja.

On totta, että työmatkojen pituudet ovat kasvaneet. Yhä useampi pendelöi työhön yhä kauempaa. Yhdyskuntarakenteen tiivistämisessä on epäonnistuttu. Liikennöinnistä on tullut yhä suurempi kustannuserä kaikissa talouksissa.



Palkkaverotus